Hikinews:Helsinkiin puuhataan Leninin patsasta
Hikipedia
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
1. joulukuuta 2007
HELSINKI – Monta kymmentä tunnettua kom vas neuk vaikuttajaa on allekirjoittanut aloitteen Leninin patsaan pystyttämiseksi Helsinkiin. Allekirjoittajien joukossa olivat muun muassa joku Jussi Raittinen, kansalainen Mika Kaurismäki ja eräs punaisiin pukeutunut Leena. Allekirjoittaneet esittivät useita perusteita aloitteensa puolesta. Keskeisin syy oli Helsingin kommunistiset kulttuurintekijät ry:n pikkujouluissa järjestetty vedonlyönti.
Lisäksi Helsingissä on jo Lenininpuisto, joten allekirjoittajien mielestä on vain loogista, että sinne voisi viedä myös patsaan. Innostuneet kaupunkilaiset ovat jo alkaneet muotoilla samalla perusteella kolera-altaan ja ruttopuiston patsashakemuksia.
”Oltakoon aatteesta mitä mieltä tahansa, niin kyllähän Lenin oli keskeinen henkilö Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa”, perustelee Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen patsastukeaan. ”Oltakoon aatteesta mitä mieltä tahansa, niin kyllähän Hitler oli keskeinen henkilö Suomen Neuvostoliitosta saavuttamassa torjuntavoitossa 1944”, perustelee lähiöpubista tavattu Reiska patsastukeaan.
Aloitteen vastaanottanut kaupunginjohtaja Jussi Pajunen totesi hankkeen olevan linjassa muiden kaupungin viime aikaisten päätösten kanssa. ”Paluu 70-luvulle sopii hyvin juuri nyt, sillä vireillä on muitakin ajankuvaan kuuluvia hankkeita kuten yksityisautoilun hillitön lobbaaminen keskustassa.”[1]
Hanketta helpottaa patsaiden erittäin kätevä saatavuus Itä-Euroopasta. Materiaaliksi on kaavailtu terästä tai ironiaa – joskin jälkimmäisestä olisi nyky-Suomessa helpompi valmistaa Vladimir Putinin patsaita.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Lähteet
- "Lenin-patsaalla vankka kannatus". Ilta-Sanomat, 28. marraskuuta, 2007

