Hikinews:Hallitus perääntyy parlamentarismista
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
12. maaliskuuta 2009
HELSINKI – Hallitus on ankaran kritiikin kohteeksi jouduttuaan ilmoittanut perääntyvänsä parlamentarismista ja eläkeiän nostopäätöksestään. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) antoi julkisuuteen keskiviikkona tiedotteen, jonka mukaan häneltä ”meni sisu kaulaan ja yleislakonuhka pöksyihin” ja että ”enää ei ole rohkeutta ajaa hanketta eteenpäin”. Pian ensimmäisen tiedotteen jälkeen julkaistussa toisessa, täydennetyssä tiedotteessa pääministeri Vanhanen kiistää, että hallitus olisi säikähtänyt hankkeen kohtaamaa kritiikkiä tai että se pelkäisi seurauksia. ”On hienoa, että tästä minun hiihtoladulla keksimästäni aloitteesta on syntynyt näin perk... perusteellinen ja vilkas yhteiskunnallinen keskustelu. Sen kautta voimme kaikki kokoontua yhdessä pohtimaan, miten suomalaisten työuria voisi pidentää”, Vanhanen sanoi haastattelussa suupielet nykien. ”Etenkin kaikki työmarkkinajärjestöt”, Vanhanen lisää nopeasti.
Hallitus aikoo luopua parlamentaarisesta hallintotavasta. ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, kuten eräs kokoomuslainen valtiomies sanoi”, Vanhasen vieressä tarmokkaasti nyökytellyt valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) muistutti. ”Ja tosiasia nykytilanteessa on, että hallituksen luottamuksesta ei päätä eduskunta, vaan työmarkkinajärjestöt.” ”Parlamentarismi on osoittanut tehottomuutensa, joten olemme katsoneet parhaaksi luopua siitä kunnialla ja pelkoa tuntematta”, Vanhanen summasi.
Haastattelun jälkeen pääministeri Vanhanen ilmoitti lähtevänsä hiihtämään, mutta suojelupoliisin miehet estivät hänen aikeensa.
Oppositiojohtaja Jutta Urpilainen (sd) haluaa aivan aluksi kiittää SAK:ta siitä, että tämä tuli taas apuun sosialidemokraattisen puolueen ollessa kyvytön harjoittamaan oppositio- tai muutakaan politiikkaa. Hänen lausuntonsa loppuosassa ei kuitenkaan ollut paskan vertaa asiaa, joten toimittajamme pakeni paikalta ja etsi käsiinsä SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen. Ihalainen toivoo, että Suomi voisi ”parlamentaarisen harharetkensä ja perustuslakipakkomielteensä jälkeen” palata ”vanhaan, turvalliseen korporatismiin”. ”On ollut hyvin oireellista, että hallitus on jääräpäisesti pyrkinyt käyttämään sille perustuslaissa annettua valtaa työmarkkina-asioissa ja laiminlyönyt työmarkkinajärjestöjä sellaisen pikkuseikan vuoksi, ettei niillä satu olemaan lakiin nojautuvaa asemaa”, Ihalainen kommentoi.
Dosentti Urmas Ali-Peelola ei ole kyennyt päihtymykseltään juuri pitämään lukua viimeisten viikkojen tapahtumista, mutta muistuttaa eläkekiistaan ja hallituksen perääntymiseen liittyen, että ”vanhan sanonnan mukaan viisaampi väistää”. Hän tosin myöntää, ettei käyttäisi sanaa ”viisas” sen paremmin nykyisestä hallituksesta kuin työmarkkinajärjestöistäkään. ”Monia muita adjektiiveja tulisi kyllä mieleen.”
Ali-Peelola kytkee eläkejupakan politiikan suuriin linjoihin. ”Nykyään politiikan tärkein sisältö, kuten [Keskustan puoluesihteeri] Jarmo Korhonen on tolkuttanut, on profiilin kohottaminen. Keskusta ei ole sitä hallituksessa juuri harrastanut. Ja pääministerin avuttoman nysväröinnin perusteella se on ollut hyvä päätös erityisesti Keskustalle”, Ali-Peelola arvioi.
Ali-Peelola intoutuu arvioimaan myös kolmikannan tulevaisuutta saatuaan kipeästi tarvitsemansa lonkeron. ”Kolmikantayhteistyötä ja korporatismia kannattaa ehdottomasti lisätä, sillä se edistää suuresti talouden dynamiikkaa ja ihmisten vapautta vähentäen samalla kaikkien turhien kansan valitsemien elinten, kuten parlamentin, häiritsevää vaikutusta politiikkaan. Kolmikantayhteistyöllä on lisäksi kunniakas ja menestyksekäs historia: mitäpä olisivat Mussolinin Italia, Salazarin Portugali, Perónin Argentiina tai Kekkosen Suomi olleet ilman kolmikantaa?” jää Ali-Peelola pohdiskelemaan toimittajan poistumista huomaamatta.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- "Hallitus perääntyi eläkekiistassa". Helsingin Sanomat, 11. maaliskuuta, 2009