Hikikirjasto:Suomen sosiaaliturva

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 194,10 euroa ja kasvavat koko ajan.
Tyypillinen esimerkkitapaus työttömyystuen hakemisesta.

Sosiaaliturvajärjestelmä syntyi, kun muutamaa jeesustelijaa alkoi harmittaa, kun pummit kaduilla kuolivat nälkään. Sosiaaliturvaan liittyy monenlaisia tukia ja kaikenlaista lässytystä. Suomen sosiaatuet on tarkoitettu lähinnä ulkomaalaisille, kalkkiksille, linnakundeille, deekuille ja teiniäideille. Sosiaalitukien pahin vihollinen on Kokoomus.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Erilaisia tukia

[muokkaa] Työttömyystuki

Tarkoitettu onnettomille tapauksille, jotka ovat niin nössöjä, ettei kukaan halua palkata heitä edes siivoojiksi. Myös kunnollinen reipas kansalainen voi saada hetkeksi työttömäksi jouduttuaan jonkinlaista työttömyysavustusta, mutta hänen tapauksensa on täytettävä monia yksinkertaisia ehtoja:

Työkkäri maksaa työttömyystukea ehdot täyttäneille, mutta jos ei täytä kaikkia ehtoja, täytyy kokeilla Kelaa, jossa työttömystukea saadakseen tarvitsee täyttää vain listan ensimmäinen ehto. Lisäksi virkailijalle pitää raahata vähintään 50 kg turhaa paperia, kuten työtodistuksia, työsopimuksia ja vanhoja palkkanauhoja, jotta Kelan tädit uskovat henkilön tosiaan olleen töissä.

[muokkaa] Sairauspäiväraha

Tätä saadakseen ihmisen täytyy olla niin kipeä, ettei hän jaksa mennä töihin. Kipeys on myös todistettava jollain tavalla työnantajalle. Huhu kertoo, että seuraavalla puhelinkeskustelulla on pyritty saamaan vapaata töistä ja näin ollen sairauspäivärahaa:

”En voi tulla tänään töihin, olen sairas.”
~Työntekijä
”No, kuinka sairas olet?”
~Pomo
”Raiskasin juuri 4-vuotiaan tyttäreni. Tekeekö se minusta tarpeeksi sairaan?”
~Työntekijä

Sairauspäivärahaa saadakseen sairaan on valitettavasti hankittava kallista todistusaineistoa, jotta työnantaja suostuisi jotain maksamaan. Jos ei ole töissä, Kela voi maksaa jotain korvausta. Sairauden todistaminen on kuitenkin niin kallista puuhaa, ettei siihen kannata ryhtyä, sillä se tarkoittaa käyntiä kiskuroivalla ykstityisellä porvarilääkärillä. Jos jonottaa kunnalliselle terveysasemalle, pääsee todennäköisesti lääkärintarkastukseen, kun on jo kuollut.

[muokkaa] Toimeentulotuki

Tämä tuki on tarkoitettu aivan erityisen epätoivoisille tapauksille, kuten narkomaanit, alkoholistit ja Yksinhuoltaja-äidit.

Tukea voi myöntää Sosiaalivirasto, seuraavin ehdoin:

[muokkaa] Opintotuki

Vaikka Kokoomus tunnetusti onkin sosiaaliturvajärjestelmän suurin vihollinen, päättivät Kokoomuksen ovelat ketut korottaa opintotukea, kun kansa oli sitä vaatinut viimeisen 100 vuoden ajan. Kyseessä ei kuitenkaan ole ystävällinen ele Suomen kansaa kohtaan, vaan salajuoni. Päämääränä on kouluttaa mahdollisimman montaa ihmistä niin korkealle, että heistä tulee korkeakoulutettuja, jolloin hekin alkavat halveksua köyhiä. Näin Kokoomus yrittää valloittaa koko Suomen.

Opintotuen korotuksen jälkeen opiskelijat ovat pystyneet elämään erittäin leveästi, pari kertaa vuodessa heillä voi olla varaa jopa jauhelihaan tonnikalan sijasta! Tämä luonnollisesti raivostuttaa kateellisia vanhuksia, jotka saavat huonoa eläkettä. Tämä taas on luonnollisesti lisännyt valitusta kauheasti nykyajan nuorisosta. Jos edes joku voisi luulla sinua opiskelijaksi, kannattaa pitää aina puukko mukana - koskaan ei voi tietää, milloin verenhimoinen mummo hyökkää kävelykeppi ojossa.

[muokkaa] Miten saada tukea valtiolta?

Luonnollisesti sosiaalitukia on melko vaikea saada, sillä muutenhan kukaan ei tekisi töitä. Jos kuitenkin mielestäsi tarvitset rahallista avustusta yhteiskunnalta, voit kokeilla seuraavia kikkoja:

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut