Hikikirjasto:Satuja lapsille

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 120,50 euroa ja kasvavat koko ajan.

Onko kakarasi viimein kasvanut siitä kiljuvasta toukasta kokonaiseksi lapseksi vain häiritäkseen sinua pyytämällä lukemaan joka hemmetin iltana iltasatu? Eipä hätiä mitiä! Hikipedia on tarttunut kiinni tähänkin ongelmaan ja julkaisut Hikikirjastoon niteellisen moottoripyöräjengi HC Andesdosin ihastuttavia iltasatuja, joiden moraaliset opetukset periytyvät suoraan Aisiopoksen tarinoista. Hyvää yötä lapsi ja hyvää huomenta lähikapakka!

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kolme sarvikuonoa

Olipa kerran kolme sarvikuonoa. Oli yksi jättiläiskokoinen sarvikuono, keskikokoinen sarvikuono ja pieni sarvikuono.

Heidän edessään savannilla oli puu, ja kun savannilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin mellastelu, päättivät sarvikuonot yhteisvoimin tuhota sen.

Suurin sarvikuono aloitti, se iski suurella sarvellaan ja tanner tömisi. Puuhun tuli vahinkoja, mutta se ei kaatunut. Lopulta suurin sarvikuono väsyi ja joutui lopettamaan puun kaatamisensa.

Keskisuuri sarvikuono aloitti, se iski keskisuurella sarvellaan ja tömähdyksiä kuului. Puuhun tuli säleitä, mutta lopulta keskisuuri sarvikuono väsyi, eikä enää jaksanut mellastaa.

Sitten olikin pienen sarvikuonon vuoro. Koska muut olivat tehneet paljon työtä se ajatteli että pääsisi vähemmällä. Ainut mitä suuremmilla sarvikuonoilla ei ollut, oli kärsivällisyys. Ne olivat halunneet vain mellastaa ja tuhota heti. Pieni sarvikuono sen sijaan aikoi kuoria "kermat päältä", ja viimeistellä puun. Niinpä pieni sarvikuono ruopi maata, otti vauhtia ja sinkosi päin puuta.

Ja eihän se puu mihinkään kaatunut!

Sen pituinen se. Hyvää yötä.

[muokkaa] Kaksi miestä ja karhu

Kaksi miestä oli metsässä retkeilemässä, kun heitä vastaan tuli karhu. Ensimmäinen alkoi sitomaan kengännauhojaan ja valmistautui juoksemaan. Toinen sanoi ensimmäiselle että karhut juoksevat nopeammin kuin ihminen, joten ihminen ei voi päästä karhua pakoon juosten.

Ensimmäinen vastasi että hänen ei tarvitse juosta nopeammin kuin karhu, hänelle riittää että hän juoksee nopeammin kuin kaverinsa; Karhuhan jää raatelemaan ja syömään elävältä vain hitaampaa.

Hyvää yötä!

[muokkaa] Punahilkka

Olipa kerran Punahilkka, joka oli saanut tehtäväksi äidiltään viedä korin pipareita isoäidilleen. Matkalla susi tuli vastaan ja söi Punahilkan piparit. Punahilkka suuttui ja heitti sutta kivellä.

Susikin suuttui ja meinasi syödä Punahilkan, mutta sitten Punahilkan isoäiti tuli mökistään ja soitti metsästäjän kännykällä apuun. Metsästäjä tuli, kohotti aseensa, ja... Oli jo liian myöhäistä. Susi söi heidät kaikki ja eli onnelisena elämänsä loppuun asti.

Hyvää yötä!

[muokkaa] Valkoinen lammas ja musta lammas

Olipa kerran valkoinen lammas eri suuressa laumassa, jossa oli monta valkoista lammasta ja jota johti yksi viisas valkoinen lammas.

Eräänä päivänä valkoinen lammas tapasi mustan lampaan ja he ystävystyivät, heistä tuli parhaat ystävykset ja he jauhoivat ruohoa yhdessä, hyppelivät yhdessä.

Eräänä päivänä viisas valkoinen lammas sanoi valkoiselle rivikansalainenlampaalle, että sinun täytyy tappaa tuo musta lammas, koska hän on musta ja erilainen lammas, ja pian vielä loukkaa meidän lakritsaamme.

Tästä lammas tuli hyvin surulliseksi, mutta koska lauma painosti häntä, niin hän tappoi mustan lampaan. Mustasta lampaasta nyljettiin tumma nahka ja sen lihasta tehtiin maukasta lampaanviulua.

Sen pituinen se. Hyvää yötä!

[muokkaa] Kertomus itsemurhapommituksesta

Darkanzali Al'Boobslim ja Al-Yazir Ima Fhatti saivat kunniatehtävän. He tekisivät itsemurhapommituksen suosittuun kauppakeskukseen. Valmistauduttuaan monen päivän ajan ja saatuaan jopa hienot laukaisinnappulat (Handheld-mallia), he saapuivat ostoskeskukseen ja päättivät hajaantua.

Darkanzali löysi heti hienon paikan, jossa järjestettäisiin 15 minuutin kuluttua musiikkiesitys, jolloin paikalla olisi varmasti mukavasti lössiä. Hän päätti käydä vielä McDonald'sin vessassa ennen suurta hetkeään.

Samoihin aikoihin Al-Yazir löysi hienon paikan ja soluttautui sen keskelle. Ympärillä oli satoja ihmisiä, Al-Yazir oli haltioissaan. Hän painoi nappulaa!... Mitään ei tapahtunut... Hän painoi uudelleen!... Ei silti mitään... Hän alkoi rämpyttää sitä epätoivoisesti, mutta kolmen tunnin kuluttua, kun mitään ei ollut tapahtunut, hän päätti, että Allah on hylännyt hänet ja meni kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä McDonald'sin siivojat ihmettelivät vessan hieman tavallista törkyisempää ulkonäköä.

Hyvää yötä, itsemurhapommituksen myötä!

[muokkaa] Pieni sytkärityttö

Pieni tyttö rälläsi epätoivoisesti sytkäriä. Värisevä liekki syttyi hetkeksi, mutta sammui saman tien. "Voi, kaasu loppui - ja vielä jouluaattoiltana."

Tyttö oli paljain päin, vaikka pakkasta oli kymmenisen astetta ja viima puhalsi jäätävänä. Hänen vaatteensa vaikuttivat resuisilta, farkutkin olivat repeytyneet ja ohuista kudotuista sormikkaista puuttuivat sormiosat kokonaan.

Tyttö vilkaisi sisään talon ikkunasta. Siellä avattiin parhaillaan viinipulloa, ilo oli ylimmillään.

Katua pitkin lähestyi punaisiin pukeutunut mies tyhjän näköinen säkki olallaan. Askeleet näyttivät vähän epävarmoilta. "Saisikohan tuolta apua, onhan nyt sentään joulu", tyttö ajatteli ja päätti epätoivoissaan uskaltaa:

"Hei pukki saatana, anna äkkiä tulta mun röökiini, että mä pääsen takaisin sisälle lämmittelemään."

Sen pituinen se. Hyvää yötä!

[muokkaa] Ruma ankanpoikanen

Ankkaemo oli hautomassa munia sakeassa kaislikossa, kunnes yht'äkkiä yksi toisensa jälkeen jokainen poksahti rikki ja suloiset pikku poikaset kurkoittelivat uteliaina ympärilleen. Ainoastaan yksi iso ruskea muna ei tahtonut haljeta.

Muutaman päivän päästä, kun muut poikaset olivat jo oppineet uimaan ja hakemaan omat ruokansa, iso ja ruskea muna halkesi. Sieltä kurkotti päätään ruma ja suuri mulkosilmäinen ankka. Emo hyväksyi tämän outolinnun laumassaan, olihan hänkin emon poikanen.

Kun tämä jälkeenjäänyt rumilus pääsi ankkakouluun, kaikki muut ankat kiusasivat tätä erilaista ankkaa, ja ilkkuivat häntä. Päivien kulttua tämä yltyi nokkimiseksi ja tönimiseksi, ruma ankanpoikanen ei ymmärtänyt mistä oli kyse.

Eräänä päivänä ankanpoikanen sai tarpeekseen ja lensi aidan yli karkuun, häntä masensi kun kaikki kiusasivat häntä ja aidan toisella puolella villisorsatkin kummoksuivat hänen erilaisuuttaan.

Mutta sitten, eräänä päivänä tuli kaunis valkea, arjalainen joutsen hänen luokseen ja nokki hänet elävältä.

Sen pituinen se. Hyvää yötä!

[muokkaa] Ruma ankanpoikanen (2. versio)

Ankkoja oli kokonainen lauma hautomassa muniaan. Pian munat särkyivät, ja niiden sisältä ilmestyi toinen toistaan suloisempia ankanpoikia. Eräästä munasta tuli myös todella suloinen ankanpoika. Se oli kuitenkin eri mieltä kuin muut, joten muut ihanat ankanpojat alkoivat nokkia sitä. Lopulta se oli nokittu aivan verille, ja sen sielu oli musta kuin . Nyt se alkoi käyttäytyä yhä oudommin, niin oudosti, että ankat alkoivat pitää sitä rumana (ankkojen logiikkaa). Se omaksui itsekin käsityksen siitä, että on ruma ankanpoikanen, ja se käveli pää painuksissa vuosikaudet. Sitä nokittiin yhä pahemmin.

Eräänä päivänä se kuitenkin päätti, että nyt saa riittää. Sen sisälle oli kasvanut joutsen, sielulintu, tuonelan ja elävien maailman välittäjä, sielujen kantaja, pyhä loukkaamaton valkoinen jumalolento, jonka vahingoittajia kohtaa kirous ja kuolema. Se ymmärsi, ettei ollut ruma, vaan muut ankat olivat rumia. Sielulintu kohosi siivilleen ja iski tulta. Se nosti päänsä valoon ja lauloi kauniin joutsenlaulun, hätähuudon, joka kuului taivaaseen asti. Silloin taivas repesi ja Ukko Ylijumala iski rautaisilla rakeilla, tulisilla nuolilla joutsenta vahingoittaneet ankat kuoliaiksi. Viattomat ankat hän säästi, mutta rumimmat hän lävisti kymmenesti, yhä uudestaan ja uudestaan. Sielulintu otti nokkaansa ankkojen mustat sielut, vei heidät tuonelaan, ja totesi nauraen: ankkuus on yliarvostettua.

Sen pituinen se. Hyvää yötä!

[muokkaa] Ei kummituksia ja ilkeitä setiä ole

Jos lapsesi pelkää kummituksia ja ilkeitä setiä, tässä ohje pelon poistamiseen:

Lapseni, ei kummituksia ole olemassa. Ja jos olisikin, eivät ne halua tehdä pahaa sinulle, sinähän olet vain pieni lapsi. Mutta sen sijaan ne saattavat viedä äidin/isin satumaahan jossa kaikki on paremmin (tässä välissä voit käydä hautaamassa vaimosi/miehesi kellariin). Jos kummitukset ottavat isinkin/äidinkin (vankilaan), joudut lastenkotiin jossa kaltaisiasi räkänokkia hakataan karttakepeillä iltaisin. Nuijanukutus kunniaan!

Jos lapsi ei vieläkään nuku, valittaen pelkäävänsä ilkeitä setiä. Voit kertoa, että ei ne vie häntä:

Rakas lapsi, sinun ei tarvitse pelätä tuhmia setiä, eivät ne uskalla tulla kiusaamaan sinua kun äiti ja isi ovat hereillä. Mutta sitten kun äiti ja isi nukkuvat, voi tuhma setä tullakin kaappaamaan sinut. Ei siis syytä pelätä vielä, isi/äiti käy nukkumaan vasta tunnin päästä.

Hyvää yötä lapsukainen!

Jos lapsi ei vieläkään nuku, voit antaa hänelle unilääkettä sanoen sen olevan yskää varten.
Henkilökohtaiset työkalut