Hikikirjasto:Salamurhaajilta suojautuminen

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 194,70 euroa ja kasvavat koko ajan.
Tyypillinen useamman henkilön suorittama salamurha; vain vaatemuoti on aikojen saatossa muuttunut.

On turhaa peitellä sitä tosiseikkaa, että maailma on vaarallinen paikka. Kohtaloksesi voivat koitua lukemattomat erilaiset onnettomuudet: taivaalta syöksyvä meteoriitti voi halkaista kallosi, pihakoivu voi kaatua päällesi ja salama voi kärventää sinut yhdessä silmänräpäyksessä. Satunnaisia onnettomuuksia on vaikea ennakoida tai välttää, mutta on ainakin yksi merkittävä turvallisuusuhka, jota voit omalla toiminnallasi torjua: salamurhaajat. Yllättävän moni tuntuu ajattelevan, ettei salamurhan uhriksi joutuminen ole vakavasti otettava turvallisuusuhka ja tajuaa karun totuuden vasta viruessaan sidottuna satama-altaassa koivet tukevasti sementissä tai silloin, kun kattoikkunan läpi syöksyy verenhimoinen ninja uskomattoman kuvauksellisesti.

Seuraavassa on lueteltu yleisimpiä salamurhiin johtavia toimia tai piirteitä. Pohdi, oletko ikinä elämäsi aikana tehnyt yhtäkään seuraavista:

Jos yksikin kuvauksista sopii sinuun, saatat jo olla kuolemanvaarassa. Katso taaksesi ja vedä verhot ikkunoiden eteen, ennen kuin jatkat Virallisen asiantuntijamme Atte N. Taatin suurella vaivalla kirjoittaman ja korkealla turvallisuustasolla varustetun teoksen lukemista.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Suojautuminen kotona

Kun ihmiset ovat kotona, heidän mielensä valtaa usein perusteeton turvallisuudentunne. ”Kotini on linnani” on kulunut sanonta, jota toistelemalla lukuisat muutoin aivan terveellä tavalla vainohullut rauhoittelevat itseään kotona ollessaan. Kannattaa pitää mielessä, että keskiajalla salamurhat tapahtuivat tyypillisesti juuri linnoissa. Saat kodistasi huomattavasti turvallisemman muutamien helppojen ja yksinkertaisten toimenpiteiden avulla.

Salamurhaajat iskevät silloin, kun olet haavoittuvimmillasi. He eivät piittaa siitä, että sinun on pakko kylpeä monta tuntia päivässä harvinaisen ihosairauden vuoksi. Salamurhaajat eivät ole herrasmiehiä (tämä tosin jäikin naisen uhriksi).

[muokkaa] Suojautuminen muualla

Jos presidentti olisi käyttänyt asianmukaista teräskypärää, voisi maailmanhistoria olla hieman toisenlainen.

Kun kotisi turvallisuutta on parannettu, kannattaa sinun pysyä siellä. Ulkona salamurhaajille tarjoutuu paljon enemmän tilaisuuksia. Sitä paitsi nykyään useimmat aiemmin ulkona liikkumista vaatineet toimet, kuten pankkiasiat, on mahdollista hoitaa kotitietokoneen äärellä. Jos sinun kuitenkin on pakko käydä myös kodin ulkopuolella (emme suosittele), voit muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä vaikeuttaa sinua todennäköisesti vaanivien salamurhaajien aikeita.

[muokkaa] Täsmätorjunta

Tässä osiossa käsittelemme yleisimpiä salamurhaajaprofiileja ja erilaisten salamurhaajien torjuntaa.

[muokkaa] Ninjat

Ninjat ovat naamioinnin mestareita ja iskevät silloin, kun sitä vähiten odotat.

Ninjat ovat ehkä mahdollisista salamurhaajista vaarallisimpia, sillä he liikkuvat ja iskevät äänettömästi. Testeissä on todettu, että lehmänkelloilla täytetyn säkin kanssa liikkuva ninja ei aiheuta pienintäkään ääntä edes pudotessaan sadan metrin matkan taidelasiesineitä täynnä olevaan vitriiniin. Ninjat ovat äärimmäisen määrätietoisia, kärsivällisiä – mutta myös parantumattoman japanilaisia. Jos huomaat joutuvasi verenhimoisten ninjojen hyökkäyksen kohteeksi, voit yrittää hämätä heitä muutamalla hyvällä kikalla:

[muokkaa] Poliittiset vastustajat

Poliittisesti motivoituneet salamurhaajat ovat melko kirjavaa joukkoa. Mukaan mahtuu niin Brutuksen tyyppisiä idealisteja ja John Wilkes Boothin kaltaisia katkeroituneita kostajia kuin ulkovaltojen agenttejakin. Oma lukunsa ovat yltiöromanttiset uhrimentaliteetilla varustetut murhaajat (à la Eugen Schauman) ja tyypit, joilla ei tunnu olevan erityistä motiivia, kuten Lee Harvey Oswald. Jos olet poliittisesti salamurhan arvoinen, valtio järjestänee sinulle asianmukaista suojelua.

[muokkaa] Hitmanit

Yleensä kaljuja ja mustiin pukeutuvia henkilöitä, joilla on numerokoodi takaraivossaan. Tämä tyyppi on äärimmäisen vaarallinen, sillä hitmanit saattavat pystyä surmaamaan sinut melkein missä tahansa. Hitmaneilla ei ole tavallisesti sosiaalista elämää, vaan ovat yksinäisiä, hiljaisia, mutta charmikkaita. Lisäksi osaavat käsitellä lähes jokaista asetta ja työkalua, sekä järjestää salamurhasi vaikka voiveitsellä. Hitmanien henkilöllisyys ei ole poliisien tietokannoissa. Jos hitmaneja on havaittu lähistöllä, kannattaa tarkkailla kaikkea ennenkuin pistää mitään suuhunsa. Vaarallisin hitman on ehkä agentti 47.

[muokkaa] Uskonnolliset kiihkoilijat

Jos olet kirjailija, vältä tällaisia miehiä.

Tämä porukka on niin tyhmää, että heidän salamurhayrityksensä epäonnistuvat usein. Voit joutua uskonnollisten kiihkoilijoiden tähtäimeen, jos kirjoitat kirjan, piirrät kuvan, ajattelet omilla aivoillasi tai jos olet Suuri Saatana. Voit yrittää torjua uskonnolliset salamurhaajat rukoilemalla Jumalaa listimään heidät tai sitten voit vain keksiä omilla aivoillasi torjuntakeinoja. Sen ei pitäisi olla vaikeaa.

[muokkaa] Mafia

Mafia on siitä ikävä vastustaja, että heillä riittää rahaa. Toinen ikävä piirre on, että järjestön kunniakäsite ei aina ulotu vastustajiin. On parempi jäädä konetuliaseen kaatamaksi kuin jäädä elävänä tämän porukan haltuun, siltä kuten elokuvistakin tiedät, päämafiosolla on aina mielipuolisen sadistinen (veljen)poika, jolla on ikäviä taipumuksia. Jos tunnet itsesi uhatuksi, voit pyytää suojelua poliisilta – jos uskot, että heitä ei ole lahjottu – tai kilpailevalta klaanilta. Jos salamurhaajasi ovat mafian leivissä, vältä ainakin seuraavia paikkoja:

[muokkaa] Tunnottomat palkkatappajat

Tunnottomat palkkatappajat ovat usein mafian leivissä, mutta saattavat työskennellä myös vieraiden valtojen, yksittäisten rikollisten tai kateellisten naapurien laskuun. He ovat tavallisesti vähintään arkistokaapin kokoisia, polttavat ketjussa ja käyttävät aurinkolaseja (myös öisin ja pilvisinä päivinä). Itäeurooppalaiset palkkatappajat tunnistaa yleensä liian suuresta määrästä kultakoruja. Tunnottomat palkkatappajat ovat pahoja vastustajia, sillä he ovat usein hyvin kärsivällisiä, päättäväisiä ja suunnitelmallisia. Tarvittaessa voit palkata oman palkkatappajan nitistämään sinua vaanivan palkkatappajan. Voit myös yrittää ostaa sinua uhkaavan palkkatappajan puolellesi tarjoamalla hänelle suurempaa summaa kuin mitä hänen oma työnantajansa on luvannut.

[muokkaa] Salamurhalta välttymisen hyödyt

Joku voisi sanoa, että jatkuva salamurhaajien välttely rajoittaa liikaa normaalia elämää, mutta vielä enemmän elämää rajoittaa salamurhan uhriksi joutuminen. Tämän yksinkertaisen oppaan avulla voit pidentää elämääsi huomattavasti. Monet muuten tyytyväiset lukijamme ovat kertoneet, että heidän tuttavansa ovat väittäneet heitä vainoharhaisiksi ”ylimitoitettujen” varotoimien takia. Mutta onko varmaa, että nuo tuttavat eivät vain valmistele jotain salaa keskenään?

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut