Hikikirjasto:Opas larppaukseen

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 214,80 euroa ja kasvavat koko ajan.

Yleinen käsityshän on, että roolipelaaminen on rankka ja vaarallinen alakultuuri. Kaikki pelkää ja kunniottaa meitä. Meillä kun on nää supersiistit asut, miekat ja muut. Jo vuosikausia larppareita on pelätty ja kunnioitettu ympäri maailmaa. Valtakulttuurissa meidät tunnetaan kapinallisina, jotka ei piittaa yhteiskunnan säännöistä. Meitä pelätään kaduilla ja metsissä. Meidän jengiin on vaikea päästä. Mafia, poliisi ja Helvetin enkelitkin on aina pelänneet meitä. Aina kun larpparit ovat tulleet kaupunkiin ovat kadut olleet tyhjiä. Koulussa meitä ei uskalleta kutsua mihinkään bileisiin. Tytöt eivät uskalla puhua meille...

~Larppari kertoo, miksi heihin liitytään

Larppaus eli liveroolipelaaminen on eräs suosituimmista ajanvieton muodoista. Tämä opas kertoo kaiken, mitä himolarppaajan pitää ja ei pidä tietää ennen kuin hän voi olla se, jota kaikki ihailevat ja palvovat. Kun olet sillä tasolla, on tulevaisuutesi turvattu.

Mistä aloitan?[muokkaa]

Ensin tulee etsiä jengi, jossa larppausta harrastetaan. Se saattaa olla hankalaa, sillä niillä on paljon kovemmat pääsyvaatimukset kuin esim. Helvetin Enkeleillä. Seuraavista paikoista kannattaa etsiä:

Minna, 16, hakemus hyväksytty
Siiri,16, hakemus hylätty
  • Koulun matematiikanluokka
  • Koulun kemianluokka
  • Koulun fysiikanluokka
  • Kirjastot
  • Jokin larppaamiseen erikoistunut liike (sellainen, jossa myydään boffereja)
  • Lumbridgen silta kello 03.00 (varaa mukaasi vähintään puukko ja pippurisuihketta, sillä he saattavat olla vihamielisiä)
  • Lähimetsät (älä hämäänny jos he sanovat sitä Lumouksen metsäksi ja läheistä sorakuoppaa Klirthojin solaksi. He joko testaavat sinua tai ovat keskellä larppipeliä)
  • Liveroolipelit (tosilarppaajat eivät täällä liiku, koska se saattaisi tuhota heidän maineensa. Etsi täältä vasta silloin, kun muita mahdollisuuksia ei ole)

Kun löydät sopivan porukan, kerro heille, että haluaisit liittyä mukaan. Jos olet mies, sinun painoindeksisi tulee olla joko 17 tai vähemmän, tai vaihtoehtoisesti 40+. Naisille pääsyvaatimuksena ovat kuppikoko C, mitat 170/65 ja strategiset alueet paljastava asu. Jos olet tässä vaiheessa vielä mukana: Onnitteluni! Larppaus voi alkaa.

Hahmon luominen[muokkaa]

Jotta voisit larpata, on sinulla oltava hahmo, jota pelaat. Hahmon luominen voi olla haasteellista, jos et tiedä, että Strength tarkoittaa voimaa. Alle on luotu muutamia esimerkkejä tavallisesta hahmosta.

Nimi: Albemus Hunninpoika
Alussa hahmosi voi olla näinkin avuttoman näköinen, mutta kyllä se siitä...
Luokka: Barbaari
Rotu: Örkki
Aseet: Kirves 2D20 ja kilpi XD1337
Luonne: Kiivas ja ylpeä barbaari, jonka isä oli yksi Hnboljonin sepistä, joka takoi kolmannen Hegriltunlin mahtisormuksista.


Nimi: Robin Puskajussi
Luokka: Metsästäjä
Rotu: Haltia
Aseet: Hwetreilobonin jousi 30D67
Luonne: Vihaa maahisia, koska ne raiskasivat hänen kansansa toisessa Gegolööwen sodista.


Nimi: Höwler Germanus
Luokka: Kolmannen asteen Turbomuna
Rotu: Ihminen
Aseet: Purpurapeitsen ritarikunnan miekka (+5 Str ja -4 Äly) ja suomupanssari 13D68
Luonne: Pertin ja Erkin toinen lapsi.

"Niin, olen luonut hahmoni. Entäs nyt?"[muokkaa]

Paikan etsiminen ja valinta sekä sen esitystapa[muokkaa]

Kun olet luonut hahmosi, on aika pitää ensimmäinen peli. Sopikaa porukkanne kanssa yhteinen paikka, jossa pidätte pelin. Seuraavat paikat ovat oivallisia, sillä hieman mielikuvitusta käyttämällä niistä voisi kirjoittaa kokonaisen eepossarjan. Tärkeää on, että jokaikinen paikka jonka löydät on esitettävä larpissa jollain lailla ihmeellisenä ja maagisena. Ja jotta tämä joskus säväyttäisikin, sen on oltava joskus myös erityisen eeppinen ja maaginen. Jos esimerkiksi puhutaan metsistä, on luonnollista, että kaksi puuta ei voi kasvaa pystyyn ilman että haltiat, velho tai pimeyden voimat ovat asialla. Normaalin paikan esiintyminen larppauksessa on yhtä tavallista kuin kesämökkitontit New Yorkin ydinkeskustassa.

  • Sorakuoppa (oivallisia paikkoja Goblineiden väijytyksille)
Ei tänne...
  • Hakkuualue ("tämän paikan örkit tuhosivat, sillä Herotudomos sai haltuunsa amuletin jolla....")
  • Metsä (hyvä paikka taisteluille ja pelastetun prinsessan kuksimiselle)
  • Kallio (useimmat rituaalit ja uhriseremoniat kannattaa pitää näillä)
...vaan tänne!
  • Jonkun takapiha (oiva paikka viimeiselle taistelulle, sillä kun se on ohi, pääsevät huoltojoukot etenemään limsapatterin kanssa taistelukentälle tarjoamaan limsaa ja keksejä)
  • Aukea pelto (kuvittele: tuhannet ja tuhannet ritarit hyökkäävät keppihevosilla pellon yli peikkojen kimppuun)

Varustelu[muokkaa]

Kun kokoonnutte paikalle, varmistakaa, että kaikilla on tarvittavat varusteet mukana. Alle on koottu luokkakohtainen luettelo:

  • Barbaari: Kirves (koolla on väliä, sillä mitä enemmän jeesusteippiä on päällä, sitä kovemmalta se näyttää. Ja sitä kovempi se myös on), näyttävä turkisasu (improvisoidaan äidin minkkipuuhkasta), kondomeita (prinsessojen raiskaamista varten) ja remmejä, köysiä tai mitä vaan, jotka mukana näytät barbaarilta (lisäksi ne auttavat prinessan raiskaamisessa).
  • Velho: Sauva, maagisia kiviä (hyvin varustetuista tavarataloista), tähtikuvioitu kaapu, parta, pöllö (lemmikiksi), häkki (pöllölle) ja savupommeja (ellet omaa oikeita taikavoimia)
  • Kolmannen asteen Turbomuna: Vaatii pelaajaltaan niin paljon, että tavaroiden luettelo aiheuttaisi mustan aukon syntymisen. Yksityskohtainen luettelo kirjassa Turbomunat kautta historiain sivuilla 665-1052.
Oikeaoppisesti rakennettu, kaikki kriteerit täyttävä bofferi, jonka rakentaminen ei vaadi muuta kuin solumuovia, jeesusteippiä ja solumuoviartesaanin koulutuksen
  • Insinööri: Jakoavain, pultteja, vaahtomuovia ja jeesusteippiä (boffereiden uudelleen takomiseksi), mekaniikan maisteritukimus Harvardissa (koneiden rakentamista varten), muttereita, kaivostyöläisen kypärä, taskukokoinen MacGyver ja taistelusukeltajan koulutus (sukellusveneiden rakentamiseen liittyvä varotoimi).
  • Miekkamies: Valtavan kokoinen kahden käden riimukoristeltu kalpa (bonusta on, jos saat siihen jonkin lumouksen), kypärä, haarniska, kultareunuksinen kilpi, erilaisia suojuksia, suojuksia, suojuksia, suojuksia....
  • Ritari: Muuten samat kuin miekkamiehellä, mutta lisäksi keppihevonen ja aseenkantaja.
  • Transformer: Kyky vääntää itseään outoihin asentoihin, peltejä ja hassu ääni.
  • Juristi: Lakikirja, maisterin / lisensiaatin arvo ja kyky vedota mielenvikaisuuteen örkkien hyökätessä.
  • Amis: Vittu tosiamishan ei larppaukseen alennu! (eli siis viinaa, Nissan Sunny, kulmahiomakone, Wunderbaum ja karvanopat)

Yläpuolelle oli kuvattu vain muutama hahmoluokista. Voit itse keksiä kokonaan uusia luokkia, jotka ovat vapaita kaikista rajoituksista.

Peli[muokkaa]

Nyt itse peli voi alkaa. Yleensä pelille on päätetty juoni, jota kaikki pelaajat nodattavat. Kuvitellaan, että juoni olisi seuraavanlainen (sillä useimmiten se on):

Paha lordi Kyznokov on varastanut Drogoduksen linnasta arvokkaan amuletin, jonka avulla pystyy hallitsemaan kuolleita. Sen johdosta Drogodus lähettää kaksi lohikäärmettä tuhoamaan Hömödöntin ja Röpödeemuksen tornit. Pian lohikäärmeet huomaavat, että ainoa tapa tuhota ne on lentää suoraan niihin. Ensimmäinen lohikäärme törmää Röpödeemuksen torniin kello 8.46. Seuraava iskeytyy Hömödönttiin tasan kello 9.03. Drogodus lähettää vielä zombi-armeijansa tuhoamaan Kyznokovin palatsin. Kyznokov raivostuu ja hyökkää Drogoduksen maahan Yhdistyneiden Kilmovien evättyä apunsa. Koznokov saa kuitekin Vähä-Igredatin puolelleen. Peli alkaa kun, Kyznokov on sotinut Drogoduksen kanssa 4 vuotta. Pelaajat on lähetetty palauttamaan amuletti takaisin sen alkuperäiselle omistajalle, Tyronoksen temppelille.

Pelaajat aloittavat Kznoovin solasta.

  • Vuoro 1: Pelaajat kohtaavat Goblinparven. Pena, joukon ainoa aloittelija, hätääntyy, pudottaa bofferinsa ja juoksee karkuun. Muut pelaajat jäävät taistelemaan Goblineita vastaan. Pelaajat saavat Goblinit pakenemaan Pertin käytettyä Vertaa Perustuslakiin -loitsunsa.
  • Vuoro 2: Korkeimman karisman omaaville pelaajille eli Pertille ja Panulle tulee valtakiista, joka ratkaistaan nopilla. Panu hävisi, mutta käytti Katso, Lintu! -loitsua vaihtaakseen noppien tulokset. Pertti ajetaan maanpakoon ja tämä liittyy Alkamiksen joukkoon, joka kuitenkin eksyy puistoon. Pena yhytetään taistelun jälkeen puskasta itkemässä ja huutamassa äitiä apuun. Roope huomauttaa, että nyt ei äiti auta. Nopanheiton jälkeen Pena alkaa huutaa Tykefalosta, tynnyrintekijöiden suojelusjumalaa apuun.
  • Vuoro 3: Pelaajat löytävät lumotun lähteen. Koska Roope on ainoa, jolla on Immunity to Cholera, hän juo siitä.
  • Vuoro 4: Peli keskeytetään 30 minuutiksi, koska Roope tarvitsee lääkäriä parantamaan Curse of Shitpantiuksen.
  • Vuoro 5: Pelaajat löytävät Suurelta Rotkolta valtavan määrän nymfejä. Johan ja Göran, joukon barbaarit, raiskaavat yhden niistä muiden paetessa. Myöhemmin kävi ilmi, että he olivat väärällä Suurella Rotkolla, joka selittää naisen kanteen Johania ja Görania vastaan.
  • Vuoro 6: Pelaajat saapuvat Teogatuksen portille viimeiseen taisteluun.
  • Vuoro 7: Paikalle saapuu säälittäviä motoristeja. Pena loitsii hymysuin Curse of Terskujejsin yhteen motoristeista.
  • Vuoro 8: Pena kokee äkkinäisen muodonmuutoksen kykloopiksi. Peli päättyy.

Mitä tästä opimme?[muokkaa]

Ongelma: Motoristit
Jos sinä kohtaisit tällaisen metsätiellä, niin mitä tekisit?
Syy: Huono paikka pelille
Ratkaisu: Barbaarin käyttämä Adrenaline Rush (aiheuttaa todennäköisesti paikallaolijoille vatsakrampin)
Ongelma: Itkevä aloittelija
Syy: Taruolennoilla pelottelu
Ratkaisu: Pelaajien olisi pitänyt sanoa Penalle heti pelin alussa, että ne ovat vain ihmisiä, joilla on puku päällä
Ongelma: Näsäviisas aloittelija
Syy: "Ne ovat vain ihmisiä joilla on vain puku päällä."
Ratkaisu: Nuhtelu ja kiroaminen Curse of N00biuksella
Ongelma: Kutsu raastupaan
Syy: Liian vähäpukeiset nymfit
Ratkaisu: Maasta pakeneminen tai kierros harakiriä
Ongelma: Curse of Shitpantius
Syy: Lumottu lähde
Ratkaisu: Viemäriojasta juominen kielletään Roopen kuoltua nestehukkaan sairaalassa
Pelin jälkiseuraukset: Yksi pelaajista ja 56 muuta potilasta kuolivat sairaalassa koleraan

Ongelmia perheen ja koulun suunnalta[muokkaa]

Kaikki tuttavasi eivät ehkä hyväksy uutta harrastustasi. Perhessäsi sinua syytetään siitä, että kuulut johonkin uuteen pakanalliseen lahkoon, jossa palvotaan vääriä jumalia kuten Gerowmetsrilostusta. Muista, että he ovat väärässä ja joutuvat helvettiin (tai toisin sanoen Ztruwgalidusiaan), kun itse pääset nauttimaan pääjumala Gerowmetsrilostusksen kanssa Bodomlikenan autuaasta rauhasta. Sinun tulee heti kertoa heille, että uuden harrastuksesi myötä aiot erota kirkosta ja omistaa koko elämäsi larppaukselle. Aina kun tunnet jääneesi yksin, muista, että Gamwain, tosiuskovaisten suojelija, pitää puoliasi.

Häntä koko pakanallinen maailma palvoo. Almvisi antakoon armon käydä heidän suuresta rikkeestään huolimatta oikeudessa

Koulussa sinua todennäköisesti ei oteta enää mukaan mihinkään. Tytöt, jotka ennen hymyilivät sinulle, eivät vain yksinkertaisesti enää uskalla liikkua kanssasi, koska he pelkäävät sinun tappavan jonkun (esimerkiksi heidät) yliluonnollisilla voimillasi. Ainoastaan opettajat uskaltavat puhua sinulle, ja hekin vain siksi, koska yrittävät tehdä sinusta kaltaisiaan. Älä missään nimessä kuuntele heitä tunneilla, sillä he yrittävät aivopestä sinut väärillä tieteillään. Sinun tulee itse hankkia oppisi oikeista tieteistä kuten astrologiasta, fonetiikasta ja kreationismista. Fonetiikka luo pohjaa sinun myöhemmälle Gwµrninkielen opiskelulle, joka on välttämätöntä kanssakäymiseen Lichkoin, kuoleman jumalan kanssa.

Oikeat tieteet[muokkaa]

Kuten edellä on mainittu, sinun tulee opiskella vain kolmea pääainetta, eli astrologiaa, kreationismia ja fonetiikkaa, sillä kaikki maailman koulut ovat väärien tieteiden, kuten matematiikan, äidikielen ja filosofian saastuttamia. Astrologia eli tähtien tuntemus perustuu teoriaan, että Gawain kantaa maailmankaikkeutta, Auroriusta, kupeellaan. Hänen hengityksensä aiheuttaa planeettojen likkeet. Astrologia perustuu Gawainin ruumiintoimintoihin, jotka ovat jumalalliset, eivätkä siksi koulussa opetettavia. Kreationismi, eli luomisoppi kertoo kuinka maailmankaikkeus syntyi. Pakanakouluissa opetetaan erästä ainetta, joka on erittäin samankaltainen kreationismin kanssa, mutta se on kuitenkin suurelta osin väärän tiedon saastuttama. Pakanat kutsuvat sitä terveystiedoksi. Fonetiikka auttaa sinua opiskelemaan puhtaita kieliä; niitä jotka periytyvät suoraan muinoin haltioiden puhumasta Gwµrnistä. Fonetiikka keskittyy opettamaan aakkosten ja foneemien kuten µ, œ, π‚ ∂ ja † lausumista. Lisäksi sinun pitää opiskella näitä oikeita tieteitä:

  • µœ∂†Ω (lue: miekkailutaito)
  • Loitsiminen
  • Kama Sutra (opettaa pyhän Sutran mantran)
  • Folkloristiikka
  • Larptiede

Kirjailijan kommentti larpista[muokkaa]

Myönnän, että valehtelin sinulle alussa. Larp ei ole harrastus. Se on sairaus oma kulttuurinsa, jota kaikki vierastavat. Voi niitä houkkia, jotka eivät tunne nautintoa, jonka koet, kun luet Qweerin riimutekstejä mahtavista lohiikärmeistä ja poltat ahmedilaista riimupiippua. Kun aloitin kirjoittamaan tätä opasta, olin itse vasta aloittanut larpin "harrastamisen". Luulin, että se olisi pelkkä harrastus, mutta ei. Se imaisi minut mukaansa ja pian huomasin puhuvani Gwµrniä. Larpilla on maailmanlaajuinen verkosto... se vahtii kaikkea mitä sanon... sen lohikäärmeparvet liitävät taivaalla. Mutta ainoastaan minä pystyn näkemään ne... Paetkaa... paetkaa niitä... ne vahtivat sinuakin...

Sanastoa[muokkaa]

  • Larp: Liveroolipeli
  • Boffer: Miekka, kalpa
  • Transformer: Muodonmuuttaja, muuntautuja
  • Goblin: Homo primitivus -lahkoon kuuluva olento. Voidaan kutsua vaihtelevasti myös menninkäiseksi, maahiseksi tai hiideksi, mutta yksikään näistä nimityksistä ei ole yhtä cool. Tunnetaan Runescapen pelaajien (eli "runettajien") keskuudessa nimellä Koplini.
  • Lohikäärme: Jospa kuuntelisit biologian tunnilla sittenkin...
  • Kilpi: Säälittävä puun palanen päällystettynä kankailla
  • Hobgoblin: "homo Maxtivus" perusgoblinin isoveli
  • Kentauri: seuraus siitä, kun zoofili hoiteli naapurin tammaa
  • Isot bofferit: Välineitä mummojen pelotteluun
  • Pienet bofferit: Välineitä pienien mummojen pelotteluun
  • Taru Sormusten Herrasta, LARPpaajien Koraani

Sanastoa täydennetään aina uuden sanan eteen sattuessa.

Loppusanat[muokkaa]

Onneksi olkoon! Olet nyt tosilarppaaja, eli kulmakunnan kovin jätkä. Kaikki kunnioittavat sinua ja haluaisivat olla kavereitasi, jos vain uskaltaisivat liikkua kanssasi. Se saattaisi olla vaarallista, sillä ken tietää millaisia voimia nyt omaat. Jos jatkat samaan malliin seuraavat 5000 vuotta, sinut voidaan korottaa jumalaksi, aivan kuten minulle, Cerituksefille, hulluuden jumalalle kävi.

Katso myös[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]