Hikikirjasto:Ohjeet perisuomalaisen illan viettämiseen
Hikipedia
| Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta. myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 123,10 euroa ja kasvavat koko ajan. |
Me Kukkahattutätien yhdistyksessä olemme viime aikoina panneet huolestuneina merkille, että nykynuoriso tahtoo iltaisin äityä turhan villeihin menoihin, joihin liittyy suuret alkoholimäärät, peukalon mittaiset hameet ynnä muu paheellinen riehuminen. Haluamme välittömästi palauttaa ikiaikaisen suomalaisen illanviettoperinteen.
Olemme yhdessä Hikipedian käyttäjäkunnan kanssa laatineet tämän pienen ohjekirjasen, jossa annetaan alustavat ohjeet perinteisen suomalaisen illanvieton järjestämiseen. Illanviettotapoja on muunneltu hieman nykaikaisemmiksi, jotta emme tuntuisi aivan kivikautisilta. Sitähän me emme kuitenkaan ole. Lähde?
Tarvikkeet:
- Paksu kirja
- Kaljapullo
- Jääkaappi
- Televisio
- Tietokone, jossa nettiyhteys
- Paperipussi
- Sohva, patja tai sänky
- Satasen seteli
- Kirves
- Yli kolme tuntia joutavaa aikaa
[muokkaa] No niin
Nyt, kun tarvikkeet ovat likaisten käsiesi ulottuvilla, etenemme tästä lähtien vaiheittain. Lue jokainen vaihe viiden minuutin välein. Älä jätä yhtäkään vaihetta välistä! Harjaannuttuasi ikävien iltojen viettämisessä voit sorvata näitä vaiheita oman mielesi mukaan. Pääsääntö on kuitenkin, että hauskaa ei saa olla.
- Laita televisio kiinni.
- Laita kaljapullo jääkaappiin.
- Mikäli olet jo kehittänyt itsellesi perheen, häädä heidät kirveen kanssa ulos pakkaseen. Et nyt tarvitse heitä.
- Mene sohvalle, sängylle tai patjalle makaamaan.
- Älä nouse, vaikka joku soittaisi ovikelloa.
- Varmista, että kaljapullo on yhä jääkaapissa.
- Älä kuitenkaan juo kaljaa.
- Avaa tietokone.
- Mene takaisin makoilemaan.
- Avaa televisio ja vaihda kanava Yle tv1:lle.
- Katso televisiota jonkin aikaa.
- Älä katso televisiota liian kauan, ettet nukahda. Voit nähdä liian hauskaa unta, joka pilaa kaiken.
- Mene takaisin makoilemaan.
- Anna äsken näkemäsi televisio-ohjelman ärsyttävän tunnusmusiikin soida päässäsi.
- Nouse ja mene tietokoneelle.
- Avaa Wikipedia ja sieltä jokin satunnainen artikkeli. Varmista kuitenkin, että artikkeli ei ole hauska. Wikipediassa ei kyllä pitäisi olla, mutta parempi varmistaa. Lue artikkelia yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes osaisit sen vaikka unissasi.
- Älä kuitenkaan nukahda.
- Mene takaisin makoilemaan ja pyörittele lukemaasi artikkelia mielessäsi.
- Älä ota kaljaa jääkaapista.
- Ota paperipussi ja puhalla se täyteen ilmaa.
- Laita se roskiin. Älä poksauta sitä. Se olisi liian hauskaa.
- Mieti, kuinka olet jaksanut lukea näitä juttuja näinkin pitkälle.
- Haudo itsemurhaa.
- Älä kuitenkaan toteuta sitä. Se saattaisi olla hauskaa, jos ei muille niin ainakin jälkipolville.
- Pure kynsiäsi.
- Kokeile, osaatko nuolla kyynärpäätäsi.
- Ota kirja ja mene makuusijallesi.
- Lue kirja kannesta kanteen.
- Älä lue seuraavia vaiheita ennen kuin olet lukenut kirjan.
- Ota satasen setelisi ja leikkaa se 2.5x1.5 cm:n palasiksi. Jos palasten mittaaminen tuntuu mielestäsi hauskalta, lopeta se heti ja revi setelisi summittaisiin osiin.
- Syö setelin palaset.
- Mene taas makaamaan.
- Ajattele, mitä kaikkea olisit satasella voinut ostaa. Mikäli setelin suikaleet saavat olosi tuntumaan huonolta, voit käydä oksentamassa, kunhan et pyyhi suutasi sen jälkeen.
- Masennu.
- Käy tarkistamassa, onko kalja haihtunut. Jos ei ole, ota se pois jääkaapista ja avaa pullo.
- Laita kaljapullo pöydälle ja jätä se siihen.
- Anna kaljapullon kaihertaa mieltäsi.
- Ajattele samalla, että sana "Anna" on palindromi.
- Mene nukkumaan.
- Älä saa unta.
- Lähestymme illanviettomme lopullista kliimaksia. Varaudu siihen henkisesti.
- Juo väljähtynyt ja osittain haihtunut kalja.
- Ota kirves ja lähde riehumaan pitkin kyliä.
Kolme viimeistä vaihetta olivat törkeää hölynpölyä, jonka artikkelin kirjoittaja halusi välttämättä kirjoittaa tänne, uhaten samalla varasihteeriämme isolla kivenmurikalla. Emme siis ota niistä mitään vastuuta. Teitä on varoitettu.
Jos jonkin vaiheen toteuttaminen tuntuu mielestäsi vaikealta, tai hauskalta, ota välittömästi yhteyttä kukkahattutätien tukipuhelimeen. Siellä joku jäsenistämme antaa sinulle neuvot, miten toimia.

