Hikikirjasto:Muokkaussodasta ja wikisodankäynnistä/Johdanto

Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta. myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 207,40 euroa ja kasvavat koko ajan.

Mitä on wikisodankäynti?

Alkusanat

ME, kirjoittaja, kustannusyhtiön väki ja muutama mukaan eksynyt, suosittelemme lähestymistavan, jonka te, arvon lukija, tähän kirjaan otatte, olevan sellainen, että pyritte ymmärtämään käsittelemäämme aihetta yksinkertaisesta monimutkaiseen, niin että jokainen osa tulee vasta erillään käsiteltynä liitetyksi kokonaisuuteen, jota itsessään vasta sen täyden muodostumisen jälkeen tarkastellaan. Edeltäneestä suosituksestamme huolimatta on kuitenkin vielä suositeltavampaa, että luomme heti alkuun yhdessä syntisen tirkistyksen tähän täyteen Kokonaisuuteen ja sen luonteeseen, sillä pidämme yksittäisten asioiden esittelyn kanssa käsi kädessä kulkevaa pohtivaa lukemista, jossa jokaista osaa erillisenä tarkasteltaessa pidetään mielessä sen suhde Kokonaisuuteen, elintärkeänä. Avaimenreikä on alla, olkaa hyvä.

Määrittely

Tässä kirjassa emme ota kantaa vaikeaselkoisiin muokkaussodan ja wikisodankäynnin määritelmiin, joita populistit hyödyntävät pyrkimyksissään. Pitäydymme asian itsensä oikeimmassa luonnossa; kamppailussa. Muokkaussota ei ole mitään muuta kuin laajennettu wikikärhämä, joka on karannut keskustelusivuilta seuraavalle olemisen tasolleen eli artikkeleihin. Ehkäpä parhaan käsityksen muokkaussodan luonteesta saamme kuvittelemalla itsellemme vanhan avioparin, jonka sanaharkka on yltynyt toisen tavaroiden rikkomiseksi. Kumpikin koettaa valita kaikista käsillä olevista objekteista ne, jotka ovat toiselle rakkaimpia tai joista toinen on eniten ostaessaan maksanut pyrkien täten halvaannuttamaan vastustajansa henkisesti, ajamaan hänet katatoniseen tilaan ja tekemään hänestä toimintakyvyttömän sekä näin ollen kyvyttömän jatkamaan vastarintaansa.

SIISPÄ: MUOKKAUSSOTA ON TOIMI, JOSSA HYÖDYNNETÄÄN HENKISTÄ VÄKIVALTAA JA JONKA AINOA TAVOITE ON SAADA VASTUSTAJA HYVÄKSYMÄÄN MEIDÄN VERSIOMME ARTIKKELISTA.

Vastaavasti taas voidaan

AJATELLA, ETTÄ WIKISODANKÄYNTI EDUSTAA SITÄ KOKONAISUUTTA, JOKA MUODOSTUU LUKUISISTA MUOKKAUSSODISTA JA MUISTA YKSITTÄISISTÄ KAMPPAILUISTA JA JONKA ULTIMAALINEN TAVOITE ON SAADA VASTUSTAJA HÄIPYMÄÄN WIKISTÄ IKUISIKSI AJOIKSI.

Henkinen väkivalta wikeissä aseistaa itsensä oveluudella ja käyttöoikeuksilla pystyäkseen vastaamaan henkiseen väkivaltaan. Itsekuri ja käytöstavat, yleensä lähes näkymättöminä ja tuskin mainninan arvoisina tekijöinä, sekä wikien käytännöt pyrkivät rajoittamaan tämän väkivallan aiheuttamaa tuhoa siinä heikosti onnistuen. Henkinen väkivalta toisin sanoen henkiset voimavarat (joilla siis ei tässä yhteydessä ole mitään tekemistä oikean lahjakkuuden tms. kanssa) ovat KEINOJA vastustajan pakotetun alistamisen ja häätämisen ollessa ultimaalinen tavoite. Tämän tavoitteen toteutumiseksi vihollisesta on tehtävä muokkauskyvytön, joten viimeksi mainittu on käytännössä wikisodankäynnin välittömänä tavoitteena. Se syrjäyttää ultimaalisen tavoitteen ja asettaa sen siivosti sivuun kuin pölynimuri luudan.

Wikisodankäynnin luonteesta

Äärimmäinen henkinen ruhjominen

Ihmisystävälliset käyttäjät saattavat kuvitella, että on olemassa jokin sivistynyt tapa, jolla vastamuokkaajan voi häätää wikistä ilman, että tämä vaipuu psykoosiin ja viettää seuraavat kuusi-seitsemän vuotta mielisairaalassa syöden omaa ulostettaan, ja että tämän pitäisi olla kaikkien wikikonfliktien ratkaisemisen perustana. Vaikka ajatus vaikuttaakin ensialkuun lähestulkoon mahdolliselta, kyse on virheestä, joka on oikaistava tässä ja nyt: riskialttiilla vesillä liikuttaessa, ja sitähän wikisodankäynti on, kaikenlaisella jonninjoutavuudella mutta eritoten hyvänsuovalla sellaisella on toistuvana tapana laueta reisille. On olemassa esimerkkitapauksia, joissa käyttäjiä on mukavan kuvan saattelemin ystävällisin sanoin pyydetty jättämään wiki taakseen ja joissa ylläpitäjä on estänyt pyytäjän.

Henkisen ruhjomisen vieminen äärimmilleen edellyttää lähes poikkeuksetta yhteistyötä wikin ylläpidon kanssa. Koska on selvää, että käyttäjien käydessä muokkaussotaan tai muuhun taistoon, niskan päälle pääsee se, joka käyttää voimavarojaan säästelemättä ja saavuttaa näin etulyöntiaseman viholliseensa nähden, on vain lainalaista, että molemmat osapuolet pyrkivät ylittämään toistensa törkeydet. Tämän edetessä loputtomiin (tai häätöpisteeseen) ainoat rajoitukset tälle hirvittävälle murjomiselle luovat ne, jotka wikin ylläpitoa edustavat.

Jotkin asiat eivät vain ole oman edun mukaisia.

Tämä on se tapa, jolla asiaa pitäisi lähestyä, eikä ole tarkoituksenmukaista – päinvastoin; on suorastaan oman edun vastaista – hylätä käsitys wikikonfliktien todellisesta luonnosta sen takia, että siihen sisältyvät hirvittävyydet kuohuttavat vatsanpohjaa.

Jos wikikonfliktit paremmin kasvatettujen käyttäjien kesken ovat vähemmän julmia eivätkä yhtä tuhoisia kuin villipedonkaltaisten, raakalaismaisten ADHD-barbaarikäyttäjien väliset, tämän eron juuret sijaitsevat lapsuudenkotien olosuhteissa sekä normaalielämän ihmissuhteissa. Näiden olosuhteiden ja ihmissuhteiden muokkaamista psyykkeistä ja niiden yhteentörmäyksistä konfliktit saavat alkunsa, ja niin ollen konfliktien luonne on näiden suhteiden orja, niiden hallitsema ja niiden muokkaama. Mutta nämä suhteet eivät kuulu konfliktiin itseensä (elleivät tule esimerkiksi herjan muodossa esiinvedetyiksi) muuten kuin sen lähtökohtina.

Kaksi suurta ajavat käyttäjiä muokkaussotiin: vaistonvarainen vihamielisyys ja tiedostetut vihamieliset teot. Opuksessamme jälkimmäinen on valittu wikisodankäyntiä paremmin luonnehtivaksi, sillä se on näistä kahdesta yleisempi. On mahdotonta kuvitella syvän vihan olevan pelkän vaiston valjastamaa niin, ettei siihen liity mitään tietoista toimintaa. Vaikka tiedostettuja vihamielisiä tempauksia voikin suorittaa minkäänlaista vihaa tuntematta, muokkaussotiin liittyy pääsääntöisesti jonkinasteinen vihan tunne, jolle jokainen yhteenotto on kuin kerosiinia liekkeihin. Muokkaussodan aikana tämän tunteen voi siis olettaa vain kasvavan, mutta koska wikien ylläpidot estävät äärimmäisen sodankäynnin, tunne muuttuu usein turhautumiseksi, ennen kuin käyttäjän silmämunat kääntyvät ympäri, ja hän menettää lopullisesti kontrollinsa sisällään asuvalle perkeleelle. Niinpä voidaan todeta, että käyttäjät tekevät muokkaussodan aikana enimmäkseen tiedostettuja vihamielisiä tekoja ja että he tekevät ne enimmäkseen itse.

Ei ole vaikeaa ymmärtää, mikä virhemääritelmä olisi väittää konflikteja, joihin vakiokäyttäjät osallistuvat, sellaisiksi, että niissä vihan tunne laimenisi konfliktin edetessä niin, että lopulta sen ilmaisemiselle ei olisi mitään tarvetta ja kaikki taistelu päättyisi omalla painollaan, vain siksi, että näillä käyttäjillä on enemmän kokemusta kuin muilla. Tällaiseen sodankäyntiin vaadittaisiin käyttäjiä, jotka ovat paitsi korkeasti kokeneita myös kyvykkäitä itsehillinnässä, ja te tiedätte, etteivät nämä kaksi hyvettä kulje käsi kädessä. Te olette käyneet Wikipediassa.

Jos muokkassota on voimaTOIMI, siihen liittyvät keskeisesti myös tunteet. Ellei se saa alkuaan näistä tunteista, se REAGOI enemmän tai vähemmän niihin, eikä tämän reaktion voimakkuus riipu käyttäjän kokemuksesta vaan siitä, millaiset intressit hänellä on vaakalaudalla.

Joten jos meidän on löydettävä ero kokeneempien ja kokemattomampien käyttäjien väliseen sodankäyntiiin, on se siinä, etteivät kokeneiden käyttäjien sotatoimet ole yhtä suoraviivaisia, eivätkä yhtä nopeaan ratkaisuun pyrkiviä. Tämä johtuu siitä, että he ovat kokemuksensa myötä oppineet hakemaan kultaista keskitietä ylläpidon vetämän linjan ja oman häijyytensä välillä. Niinpä heidän ei voi olettaakaan purkavan vihaansa suorina, loukkaavina kommentteina ja silmittömyyksinä vaan ovelampina keinoina, joita kokemattomat käyttäjät eivät ensialkuun edes vihamielisiksi käsittäisi. Kommenttipyynnön keksiminen sekä jatkuva käytäntöjen vääntely ja kääntely oman edun mukaisiksi ovat osoituksia siitä, että wikikonfliktien pohjimmainen tarkoitus l. vastustajan häätäminen wikistä ei ole wikien kehityksen eikä käyttäjien kokemuksen karttumisen myötä kadonnut tai muuttunut miksikään.

Näistä syistä ja niistä riippumatta me toistamme väitteemme, jonka mukaan wikisodankäynti on niiden toimien, joilla vastamuokkaaja pyritään häätämään wikistä, kokonaisuus, jossa lakina on, että törkeydet pinoutuvat kohti äärettömyyttä kummankin osapuolen koettaessa lyödä toisensa laudalta, kunnes näin tapahtuu tai ylläpito asiaan puuttuu.

Vihollisen muokkauskyvyttömyyden tavoittelu

Olemme jo todenneet, että kaikkien wikisodankäynnillisten toimien tavoitteena on tehdä vastamuokkaajasta muokkauskyvytön, ja nyt tulemme toteamaan, että tämä tavoite on – ainakin teoriassa – elintärkeä.

Jos tahdomme pakottaa vastustajamme alistumaan tahtoomme, meidän on asetettava hänet tilanteeseen, jossa häntä on vastassa suurempi menetys ja häpeä kuin siinä uhrauksessa, jota häneltä vaadimme. Tämän tilanteen luonne ei kuitenkaan saa olla tilapäinen, sillä muutoin vihollisemme antautumisen sijaan vain asettuu odottavalle kannalle parempien aikojen toivossa. Niinpä jokaisen konfliktiin sidonnaisen muutoksen, joka tässä tilanteessa tapahtuu, olisi syytä olla muutos huonompaan suuntaan hänen kannaltaan. Surkein mahdollinen tila, johon riidanhaluinen vastamuokkaaja voidaan saattaa, on se, jossa hän ei voi muokata. Jos siis vihollisen halutaan taipuvan tahtoomme, on hänet joko tehtävä muokkauskyvyttömäksi tai saatettava tilanteeseen, jossa häntä uhataan välittömällä muokkauskyvyttömyydellä. Tästä seuraa se, että vihollisen muokkauskyvyttömäksi tekemisen – hänen ajamisensa hulluuteen, estämisensä, miksi sitä nyt kukin kutsuukaan – täytyy olla aina wikisodankäynnillisten toimien ensisijaisena tavoitteena.

Jokaisessa wikikonfliktissa on vähintään kaksi toisilleen vihamielistä käyttäjää törmäyskurssilla – kyse ei ole siitä, että elävä olento hakkaa märkää säkkiä tai toisinpäin, sillä bottiakin operoi aina joku –, joten se, mitä juuri totesimme konfliktien tavoitteesta, pätee molempiin osapuoliin. Nyt esitämme toisen molemminpuolisen väitteen: Niin kauan, kuin vihollista ei ole lyöty, hän voi lyödä meidät. Ja jos hän lyö meidät, emme me ole enää omien itsiemme herroja; hän sanelee meille lakinsa, kuten mekin tekisimme samassa tilanteessa hänelle, ja nyt me olemme koprografeja. Tämä on toinen molemminpuolisuuden laki ja sanelee toisen äärimmäisyyden.

Äärimmäinen voimainponnistus

Vihollisemme päihittääksemme on meidän suhteutettava voimankäyttömme hänen vastarintaansa ja pyrittävä pitämään ylivoima puolellamme. Meidän voimavarojamme sanelevat kaksi tekijää, joita ei voi erottaa toisistaan: käytettävissä olevien keinojen summa ja taistelumoraalimme. Käytettävissä olevien keinojen summan me voimme mitata ne laskemalla, mutta taistelumoraali on konstikkaampi — sitä kun voimme vain mututtaa motiiviemme määrällä ja vahvuudella. Kuitenkin tämän huomioineina voimme pyrkiä vaikuttamaan siihen sitä suurentavasti niin, että lisäämme tavoitteitamme harkitusti, tai niin – tilanteessa, jossa meillä ei riitä mielenkiintoa tällaisiin pohdintoihin –, että lisäämme niitä niin paljon kuin pystymme ja kuvittelemme universumin kohtalon olevan vaakalaudalla kussakin muokkaussodassa.

Tässäkin tapauksessa käänteinen toimiminen on eduksi vastustajalle, joten olemme jälleen törmänneet kilpavarusteluun, joka – puhtaan teoreettisesti – luo tuoretta polkua kohti äärimmäisyyttä. Tämä on kolmas molemminpuolisuuden laki ja kolmas äärimmäisyys.

Realisointi

Järkeilkäämme abstrakteissa: Mieli ei ei voi pysähtyä äärimmäisyyden alkuun, koska sen on käsiteltävä äärimmäisyyttä itseään, konfliktissa vaikuttavia voimia, jotka eivät tottele muita kuin omia sisäisiä lakejaan. Kuitenkin jos meidän on johdettava puhtaasta wikisodankäynnin käsitteestä absoluuttinen tavoite, jonka hyväksymme, sekä keinot, joilla sitä jahtaamme, molemminpuolisuuden lait sotkevat meidät pian äärimmäisyyksien verkkoon, jolloin leikimme jalkaisin hippaa horisonttia kohti matkaavan supernopean japanilaisen Shinkansen luotijunan tahmeatassuisen konduktöörin kanssa pitkin punamattoista ja loputtoman pitkää junavaunun käytävää lämpöisenä kesäpäivänä. Jos taas yritämme välttää tällaiset ongelmat kynän voimalla uskotellen, että tämän äärimmäisyyden on oltava tavoitteena, ja että kaikki voimavarat on valjastettava sen saavuttamiseksi, ei tällainen laki olisi muuta kuin laki paperilla, eikä millään tavalla yhteydessä todelliseen maailmaan, wikien maailmaan.

Siis että mitäh?

Kaikki muotoutuu uudelleen siirryttäessä abstraktista maailmasta todellisuuteen. Edeltävässä kaiken on oltava optimismin kohteena; meidän on kuviteltava molempien osapuolien pyrkivän täydellisyyteen ja jopa onnistuvan siinä. Tapahtuuko tätä koskaan todellisuudessa?

Ei.

Wikikonflikti hylkii eristysteippiä

Koska wikien perusperiaatteena (myös usein wikien määritelmänä) on vapaa muokattavuus, niissä käytävien konfliktien osanottajamäärää ja osanottoinnokkuutta on hyvin hankala rajata. Tämä on johtanut muun muassa Wikipediassa siihen, että joissain tapauksissa nämä konfliktit ovat levinneet tosielämään ja todelliseen maailmaan esimerkiksi lehti- ja oikeusjuttujen muodossa. Jos ajatellaan, että kaikki internetyhteyden ylellisyydestä nauttivat (ei-kiinalaiset) ihmiset planeetallamme ovat potentiaalisia wikikonfliktin seuraajia, sivustakatsojia, – joko reaaliaikaisesti tai jälkikäteen ikään kuin tutkimuksia suorittaen – ja että tämä ihmisjoukko operoi yksilöinä, oman vapaan tahtonsa sanelemana, on jokaisessa wikikonfliktissa mukana massiivinen puolueettomien osapuoli, jonka puolueettomuuden kyseenalaisuuteen kohta pureudumme.

Puolueettomien lisäksi konfliktissa varsinaisina tekijöinä (ts. jo jotain tehneinä) ovat luonnollisesti sen vastakkaiset, toisilleen vihamieliset yksittäiset käyttäjät tai ryhmittymät. Jokainen konflikti saa alkunsa tasan kahdesta erillisestä osapuolesta. Nämä kaksi syyllistä ovat aina löydettävissä — joskin molemmista harvemmin löydetään tasavertaa vikaa. Kahden alullepanijan ympärille sitten joko rakentuu tai jättää rakentumatta koko osanottajien joukko. Tämän joukon koko on ensisijaisesti riippuvainen siitä, millaisia arvoja ja intressejä vastapuolet ovat asettaneet vaakalaudalle konfliktin aloittaessaan (sekä siitä, huomaako kukaan muu konfliktia, jaksaako se kiinnostaa [hyvä muotoilu ja selkeä lauserakenne ovat tärkeitä sodittaessakin], miten oikea elämä puskee päälle, ketkä ovat mukana [tuttujen kanssa on helpompi heilahdella] jne.).

Puolueettomien puolueettomuus on kyseenalaista juuri sen seikan vuoksi, että konflikteissa tulen alla ovat erilaiset arvot ja arvostelmat ja näiden hierarkiat, pyramidit, jotka ryskyvät yhteen, erilaiset huojuvat, eettiset pilarit ja vajaavaiset palapelit ja tekopyhillä moraalipilvillään ratsastavien käyttäjien hattaroiden lehtikultareunojen supernaturaalit safiiriupotukset sekä tietysti ihan käytännön asiat, kuten jonkin sivun kohtalo, käytännöt tai mikä kaikkein pahinta: oma ego. Kun jokin tällainen asia riskeerataan tai sen riskeeraamisella uhataan tai sen riskeeraamisen riskeeraamisella uhataan uhata jnpp., on luonnollista, että se saa ihmisen, joka tälle asialle kokee jollain tapaa, tietoisesti tai tiedostamatta, omistautuneensa, kavahtamaan takajaloilleen. Kuitenkin suora, ihmisiin sisäänrakennettu este tällä saralla on ns. trolli-immuniteetti, jonka vuoksi moskan on joko oltava erittäin taidokkaasti aseteltua tai ihmisen täysin vastustuskyvytön. jotta edeltävä onnistuisi aina provossa.

Konfliktien ulkopuolisina rajaavina tekijöinä toimivat ennen kaikkea ylläpitäjät. Näiden valta konfliktien kokoon on kuitenkin suoraan verrannollinen heidän valtaansa konfliktien kotiwikeissä. Täten esimerkiksi Hikipediassa, jossa ylläpidon valta on absoluuttista, kyseenalaistamatonta ja jumalaista, konflikteilla on tapana kuolla hyvin nuorina, mikäli ne eivät ole haluttua laatua (ja niiden ollessa haluttua laatua, ne eivät oikeastaan ole enää varsinaisia konflikteja vaan "viihdykettä"), sillä spartalaisittain niitä urheat yypeet ja byrokraatit raahaavat vuorille paleltumaan, kun taas Wikipediassa, jossa ylläpito on jokseenkin aikaansaamatonta (poikkeuksena suomenkielinen versio, jossa Hikipedian kaltaista mallia salaa sovelletaan ja siitä yön hämärissä märkiä unia nähdään), konfliktien rajaaminen on heidän osaltaan mahdollista vain, jos he itse ovat niissä osallisina tai konfliktien luonne on selvästi ristiriidassa käytäntölinjausten kanssa. Ylläpidon ajautuessa konfliktiin Wikipediassa konfliktin kestolla on tapana olla erittäin lyhyt. Tämä on suoraa seurausta nk. ammattiylpeydestä ja Eric Cartman -maisesta "oothoritaasta", jonka nojalla vastapuolen voi melko huoletta estää ja hiljentää (vastapuolen ollessa ei-ylläpitäjä), sekä luotettavuuden nauttimisesta, jonka jatkuvuuden säilyttämiseksi konflikti tukahdutetaan muun ylläpidon avustuksella pikaisesti tavalla tai toisella (molempien osapuolien ollessa ylläpitäjiä). Luonnollisesti kaikesta edellämainitusta on löydettävissä omat poikkeuksensa, joista tässä mainitsemme kuitenkin vain suomenkielisen Wikipedian ylläpidon käymissä konflikteissa tavatut: Em. wikissä ylläpitäjien väliset konfliktit ovat ensinnäkin maailmankuulusti harvinaisia kahdesta syystä:

1. Ylläpidon jäseneksi ei hyväksytä käyttäjää, jonka näkemykset tai luonne eivät istu yksiin muun ylläpidon jäsenistön kanssa.
2. Joskus ylläpidon jäsenen luonne tai näkemykset tapaavat muuttua hänen virkakautensa aikana, jolloin seurauksena voi olla konflikti tai sen alku. Tällöin kuitenkin ylläpitäjä lakaistaan maton alle yleensä yhteisöllisellä painostuksella, jonka suorana seurauksena ylläpitäjä joko lopettaa muokkaamisen kokonaan tai luopuu oikeuksistaan.

Toisen poikkeuksen sijainti on ylläpitäjä-ei-ylläpitäjä-konfliktin estoperusteissa, jotka myös ylläpitäjän egon muodostavat.

Huolimatta suomenkielisten wikipedistien päällystön tavasta viitata silloin tällöin käytännöille kintailla ja ottaa kantaa käyttäjien välisiin konflikteihin kuolemanenkelin synkässä hahmossa ei heitäkään voi laskea miksikään konkreettiseksi esteeksi, jonka vuoksi konfliktilla ei olisi potentiaalia laajeta äärettömyyttä kohti. Onhan heidän roolinsa muun wikin kontrolloinnin tapaan konfliktin päättäjänä mielivaltainen, mielihalujen sanelema, ja näin ollen satunnainen.

Vetäkäämme nyt tästä mongerruksesta pari Clausewitzikästä johtopäätöstä:

JOKAISELLA YLLÄPITÄJÄVAPAALLA WIKIKONFLIKTILLA ON POTENTIAALI LAAJETA JA LAAJETA JA LAAJETA JA LAAJETA JA LAAJETA.

ja

WIKIPEDIOIDEN YLLÄPITO KYKENEE RAJOITTAMAAN LÄHINNÄ YLLÄPITOPITOISIA KONFLIKTEJA.

ja

KAIKKI IHMISET ON LUOTU TASAVERTAISIKSI.

ja

SUOMENKIELISEN WIKIPEDIAN YLLÄPITO ON TYRANNIAN AIRUT.

ja

EIVÄTKÖHÄN NE SIINÄ OLLEET?

ja

NYT RIITTÄÄ NÄMÄ.

Wikikonfliktit eivät lopu seinään

Osa lukijoistamme katsoo varmastikin uusinta otsikkoamme myhäillen ja miettii, miten mukavaa olisikaan, jos kaikki konfliktit päättyisivät sovintoon ja kädenpuristukseen kuin salamaniskusta, kun sellaista vain ehdotetaan. Näitä lukijoita me emme enää kaipaa, sillä tulemme hyvin pian etenemään syvien ja pimeiden tunteiden verkostoon, jossa muhivat kaikki ihmissielun arvet ja mätäpaiseet. Siksi kehotammekin heitä pelastamaan herkät sielunsa, jättämään kelkan tässä vaiheessa ja rientämään Teletappimaahan Pain paijattavaksi ja Hipsun hipsutettavaksi.

Vaikkei mitään sovintoa voikaan täydelliseksi kutsua, on internetsovinnoissa vielä kaksi varsin poikkeuksellisen huutavaa puutetta pitävyytensä kannalta, ja nämä puutteet tekevät siitä huonoimman olemassa olevan sovinnon muodon.

Ensimmäinen vajaus on sopijoiden fyysisen läsnäolon puute ja mahdollinen anonymiteetti. Se, ettei voi katsoa toista tämän kieroihin silmiin ja esimerkiksi nyt sitten vaikka puristaa sitä pöpöjen kansoittamaa kättä, on psykologinen puute; fyysisen kontaktin sisältävällä sopimustilaisuudella on muulloinkin kuin vain riitoja sovittaessa huomattava etulyöntiasema niihin tilaisuuksiin nähden, joista se uupuu. Internetsovintoa voikin verrata tyhjänpäiväiseen uudenvuodenlupaukseen. Kenelle se muka on tehty? Minulle itsellenikö? Miksi minä lupailisin itselleni tuollaisia? Ei tule kuitenkaan tapahtumaan. En varmasti syö vielä tänäkään vuonna kasviksia. Ei tule ikinä tapahtumaan. Mikään jänis sentään ole.

Itselleen on helppo antaa anteeksi.

Toinen puute on se, että sovinto on tehty internetissä. Ikään kuin ei olisi jo tarpeeksi hävettävää siinä, että syyllistyi riitelemiseen siellä hullujen seassa. Nyt vielä nolaa itsensä puhumalla pehmoisia.

Ja nämä puutteet tukevat toisiaan:

• "Muka kivana pidän kaveria, jota en ole koskaan tavannutkaan."
• "Entä jos olenkin tavannut sen? Entä jos se tunnisti minut, mutta minä en sitä?"
• "Vähänkö hävettää, jos se kertoo kaikille, että jossain Wikipediassa pyörin kaikki päivät riitelemässä hullujen kanssa."

Hyvä kysymys sillä rillipäisellä herrasmiehellä siellä takana eli että "Eikö tällainen ihmisen sisällä käyty päättelyketju johda siihen, että häpeä käy ylitse vihan ja lannistaa sen niin, että ihminen tajuaa oman hulluutensa ja tahtoo päättää nettiriehumisensa välttyäkseen suuremmalta nöyryytykseltä?", vaikka olisi voinut vähän paremmin muotoilla. Kyllä vain, näin on heti sovinnon alkuvaiheessa. Meidän on kuitenkin otettava huomioon, ettei häpeä tässä tapauksessa ole muuta kuin vihan metamorfoosia, mikä taas tarkoittaa sitä, ettei itse tunteiden kokonaismäärä ole vähentynyt, päinvastoin. Ja koska vihalla on tapana hakeutua alkuperäiseen olomuotoonsa, siihen itseensä, käyttäjän tuntema häpeä on vain passiivista vihaa, jonka kaikki katumusaspektit ovat itsekkäitä eli sellaisia, joiden lähtökohtana on itselle aiheutuvan vahingon pelko. Hän ei siis kadu vastapuolelle aiheutettua vahinkoa, eikä tunne "tervettä" katumusta.

Tämä varastoitu viha, jonka pakkausformaattia on muutettu, on se tekijä, jonka ansiosta internetsovinto on sieltä itsestään. Koska ihminen on lakannut hetkellisesti tuntemasta varsinaista vihaa, voi hän alkaa sitäkin mittariaan jälleen täyttämään uudelta pohjalta, mutta tämän lisäksi hänellä on vielä varastossaan edellisen konfliktin nöyryytys, joten seuraavan kerran konfliktin puhjetessa voi hänen olettaa ottavan siihen osaa kaksin kerroin tarmokkaammin. Näin voimme johdattautua siihen päätelmään, että wikikonfliktin jälkeinen aika on vain valmistautumista uuteen wikikonfliktiin, jolloin tämä aika ei wikisodankäynnin perspektiivistä itse asiassa ole minkään yksittäisen asian jälkeen vaan kahden samankaltaisen asian VÄLISSÄ.

Lopputuloksen epälopullisuus

Palatkaamme hetkeksi tavoitteisiimme, joista teoreettiseksi mainitsimme vastustajan häätämisen wikistä ikuisiksi ajoiksi, ja tämän korvaavaksi, välittömäksi tavoitteeksi vastustajan muokkauskyvyttömyyden. Tälle korvaukselle on syynsä. Vaikka saavuttaisimmekin tavoitteistamme sen välittömän, vastustajan aseista riisumisen, meillä on hyvin harvoin mitään (laillista) keinoa, jolla voimme takuuvarmoittaa sen, ettei hän koskaan muokkaa uudelleen wikissä. Eston, jopa ikuisenkin, voi nähdä ohimenevänä pahana, sillä iipeet vaihtuvat ajan myötä, ja käyttäjä voi aloittaa tyystin uuden wikielämän ilman, että me siitä mitään tiedämme. Tässä tilanteessa olemme onnistuneet tuhoamaan vain hänen vanhan wiki-identiteettinsä, ja vaikka tästä hänelle henkistä harmia varmasti onkin aiheutunut, ei meillä ole mitään takeita siitä, etteikö tämä hänen uusi käyttäjänsä kävisi kimppuumme heti, kun kokee ajan olevan kypsä. Näin voimme todeta absoluuttisen lopputuloksen tavoittelun olevan hulluutta, jonka saavuttamiseen emme tässä teoksessa enempiä paneudu sen vaatimien keinojen lähes poikkeuksetta kaikkia lakeja ja yhteiskunnan perustuksia järkyttäessä.

Navigointi

• Edellinen
• Seuraava