Hikikirjasto:Kansalaisen mediaopas

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 214,70 euroa ja kasvavat koko ajan.
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.

Medialukutaito on tänä päivänä välttämätöntä.[1] Joukkotiedotusvälineet muodostavat ja muokkaavat jokapäiväistä todellisuuttamme. Medialla on myös tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Vapaa ja riippumaton[2] media on välttämätön demokraattisen yhteiskunnan toiminnan kannalta. Tiedotusvälineiden tehtävä on sekä etsiä ja tarjota kansalaisille tietoa näiden hyvinvoinnin ja oikeuksien kannalta merkittävistä asioista että asettaa tämä tieto relevanttiin kontekstiin. Onkin hämärän peitossa, miksi niin suuri osa tiedotusvälineistä on luopunut tästä tehtävästä. Joka tapauksessa kaikkien yhteiskunnallisesti aktiivisten kansalaisten on hyvä tietää jotakin median toiminnasta.[3]

Median lyhyt historia[muokkaa]

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...

median asema neljäntenä valtiomahtina perustuu valistusfilosofi Montesquieun vallanjakoajatteluun? Montesquieu jakoi mallissaan vallan seuraavasti:

  1. lainsäädäntövalta
  2. toimeenpanovalta
  3. tuomiovalta
  4. tiedotusvälineet, jotka hämäävät kansaa kolmen edellä mainitun eduksi

Pitkään ihmisyhteisöjen, heimojen, kylien ja kaupunkien tiedonvälitys oli iäkkäiden naisihmisten varassa. Nämä omaksuvat yhä nykyäänkin usein saman toimenkuvan esim. kerrostaloyhtiöissä. Renessanssi muutti tämänkin asian. Johannes Gutenberg keksi 1400-luvulla kirjapainotaidon soveltaen irtokirjasintekniikkaa.[4] Gutenbergin keksintö teki kirjallisen tiedon levittämisestä huomattavasti aiempaa nopeampaa ja halvempaa. Lopulta tämä kehitys on johtanut länsimaissa siihen, että 99 % väestöstä osaa lukea, joskin vain kolmannes tästä osuudesta tietää, mikä on lukemisen arvoista. 1500-luvulla uskonpuhdistajat, kuten Martti Luther, hyödynsivät kirjapainoja levittäen laajalle teologisia ajatuksiaan ja luokiteltuja ilmoituksia.[5] 1600-luvulla pamfleteista muodostui yhteiskunnallisen keskustelun väline etenkin Englannissa. Sattumalta juuri Englanti ajautuikin sitten 1600-luvulla sisällissotaan.

Modernin tiedonvälityksen ajan voidaan katsoa alkaneen valistusaikana 1700-luvulla, sillä tuolloin ilmaantuivat säännöllisesti ilmestyvät sanomalehdet. Sanomalehtikulttuuri levisi etenkin Ranskassa, Brittein saarilla ja Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa. 1700-luvun sanomalehdet olivat ennen kaikkea yhteiskunnallisen keskustelun foorumeja ja ne olivat syvältä, koska niissä ei ollut sarjakuvia.[6] Sanomalehtien vaikutusvalta kasvoi koko 1800-luvun, kun väestön lukutaitoisuus kasvoi ja älykkyys junnasi paikoillaan. 1900-luvulla kehittyivät iltapäivälehdet eli tabloidit. Tabloiditoimittajien ohjenuorana oli alusta alkaen kirjoittaa asioista siten, että myös vähemmän älykkäät ymmärtäisivät ne. Hyvin pian tämä ajattelutapa alkoi ohjata myös uutisaiheiden valintaa.

Radio yleistyi länsimaissa 1920-luvulla. Se mahdollisti entistäkin nopeamman, käytännössä reaaliaikaisen, tiedonvälityksen. Suomessa radion vaikutusmahdollisuuksista yhteiskuntaelämässä saatiin vahva näyttö 1932, kun presidentti Svinhufvudin radioitu puhe kukisti Mäntsälän kapinan. Vihtori Kosola ihmetteli koko loppuelämänsä, miten niin roteva mies kuin Svinhufvud oikein mahtui siihen laatikkoon. Seuraava askel oli tietysti kuvan yhdistäminen ääneen. Niinpä iso bisnes loi näköradion eli television, ja iso bisnes näki, että niin oli hyvä. 1950-luvulla TV-vastaanottimet löivät itsensä läpi länsimaissa aloittaen voittokulkunsa Yhdysvalloista. Mustavalkotelevisio vaihtui seuraavina vuosikymmeninä väritelevisioksi vähemmän tunnetun ja heikosti menestyneen välivaiheen, seepia-TV:n, kautta.

1990-luvun alussa Yhdysvaltain armeijan ja parin kammioonsa linnoittautuneen nörtin sovellus, Internet mullisti jälleen tiedonvälityksen. Tietotekniikan muuttuessa edullisemmaksi informaatio on kaikkien ulottuvilla.[7] Niinpä on mahdollista, että toimeentulon rajoilla roikkuva mosambikilainenkin saa Internetissä nähdä, millaisella ambulanssilla Britney Spears kuljetettiin hoitoon.

Tiedotusvälineet lähitarkastelussa[muokkaa]

Lehdistö[muokkaa]

Lehdistö voidaan jakaa karkeasti (mikä onkin erittäin sopivaa) kolmeen ryhmään: sanomalehtiin, iltapäivälehtiin eli tabloideihin ja aikakauslehtiin.[8] Sanomalehdet ja iltapäivälehdet ovat yleensä päivälehtiä eli ilmestyvät päivittäin. Sanomalehti- ja iltapäivälehtiartikkelin välillä on useita merkittäviä eroja, joista huomattavin on, että iltapäivälehden artikkelille varatusta tilasta n. 85 % kuluu kuvaan. Toisinaan iltapäivälehdet mainostavatkin itseään juuri valokuvajournalismilla esimerkiksi tähän tapaan: ”Sarin yllätysvauva![9] Katso kuvat!” Lisäys on tärkeä, sillä ilman kunnollista ohjeistusta keskimääräinen iltapäivälehden lukija ei välttämättä ymmärrä, että kuvaa on katsottava, jotta sen voi nähdä.

Siinä missä tabloidilehdistö tarjoaa viihdettä ja eskapismia,[10] sanomalehdet tarjoavat taustoja ja ajatuksia – erityisesti ja nimenomaisesti omia ajatuksiaan, jotka ovat tavallisesti peräisin lehden nerokkaalta pää(kirjoitus)toimittajalta. Helsingin Sanomat ilmaisee muiden lehtien tavoin kantansa pääkirjoituksessa. Muista lehdistä poiketen Hesarin pääkirjoitustoimittaja on mystinen hahmo, jonka Jumala valitsee kardinaalikollegion joukosta johtamaan Suomen kansan mielipideilmapiiriä ja ohjaamaan maata Oikeuden Tielle.

Aikakauslehdet ovat monimuotoinen joukko, joka vaihtelee harraste- ja elämäntapalehdistä Suomen Ku(i)valehden tapaisiin uutislehtiin. Ne painetaan kiiltävälle paperille, joten niissä oleviin valokuviin on vaikeampi piirtää viiksiä ja partoja.

Erikseen on vielä puoluelehdistö, joka ei edes yritä pitää yllä riippumattomuuden ja objektiivisuuden sumuverhoa. Tästä huolimatta niiden lukijat, jotka ovat asianomaisten puolueiden jäseniä, pitävät niitä erittäin luotettavina. Puoluelehdistä informatiivisin ja ehdottomasti hauskin on SKP:n Taudinkantaja.

Lehdistölle on jossain tarkemmin määrittelemättömässä vaiheessa annettu valta päättää siitä, mistä keskustellaan ja mistä ei. Ilmeisesti asia on järjestetty kuuluisassa yhteiskuntasopimuksessa, joka on valitettavasti sittemmin kadonnut.

Radio[muokkaa]

Suomessa radiosta tulee lähinnä sontaa, jolla ei ole yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Monissa muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, radiosta tulee runsaasti sontaa, jolla on yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Radio on televisiota vaarallisempi media, sillä radion kuuntelu aiheuttaa vuosittain enemmän liikenneonnettomuuksia kuin television katselu.

Televisio[muokkaa]

Televisiota voidaan kiistatta pitää yhtenä 1900-luvun suurimmista keksinnöistä ydinpommin ja viipaloidun leivän ohella. Molempien vaikutus maailman henkiselle ja aatteelliselle tasapainolle on ollut hyvin samansuuntainen.

Vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja,[11] joten televisio otti alusta alkaen tehtäväkseen tarjota monipuolista ohjelmistoa syvyyden kustannuksella. Tämä ei tietenkään toiminut ja asia korjattiin, ei lisäämällä syvyyttä, vaan karsimalla monipuolisuutta. Jälkiteollisen yhteiskunnan tilasta johtuen tämä konsepti on osoittautunut suunnattomaksi menestykseksi.

Kansainvälisten uutiskanavien vahvuutena on niiden kyky tarjota nopeasti paikkansapitävää informaatiota.

Televisiolla on ikävä kyllä muiden tiedotusvälineiden tapaan yhteiskunnallinen tehtävä välittää tietoa ja näkökulmia. Tiedonvälityksen riippumattomuus voidaan TV-kanavilla taata kahdella (2) tavalla:

  • TV-kanavan tiedotus on poliittisessa hallinnassa, jolloin poliitikot kaikista puolueista ovat mukana päättämässä, miten heidän toimistaan raportoidaan puolueettomasti ja objektiivisesti (kansalliset yleisradioyhtiöt).
  • TV-kanava on kaupallinen, jolloin sen tiedotus on mediayhtiön upporikkaan omistajan hallinnassa ja hän päättää yhdessä mainostajien ja hyväveliverkostonsa kanssa, miten asioista raportoidaan puolueettomasti ja objektiivisesti (kaupalliset kanavat).

1990-luvun alussa ilmaantuivat ensimmäiset ympärivuorokautiset uutiskanavat, joista ensimmäinen oli CNN. Monet olettivat tuolloin, että uutisia ei riittäisi joka päivä 24 tunniksi. He olivat oikeassa.

Internet[muokkaa]

1990-luvulla länsi oli vielä euforisessa tilassa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.[12] Tuolloin uskottiin kaikenlaisiin asioihin, kuten siihen, että liberaalin demokratian voittokulku on vääjäämätön, että Spice Girls kykenee luomaan kestävää musiikkia ja että Internet demokratisoi tiedonvälityksen ja koko maailman. Sinä, hyvä lukija, tiedät jo, miten kävi. Esiin astuivat Osama bin Laden ja Vladimir Putin, 90-luvun musiikkia kehdataan soittaa enää homodiskoissa (jos sielläkään) ja sähköposti tukkeutuu potenssilääkemainonnasta.

Internetin mediaa demokratisoiva vaikutus ilmenee näkyvimmin siinä, että henkilöt, joilla ei olisi aiemmin ollut mahdollisuutta tuoda näkemyksiään julki lehdistössä, televisiossa tai edes radiossa, johtuen näiden näkemysten täydellisestä typeryydestä, voivat, kiitos nykytekniikan, saattaa ne kaikkien tietoon.[13] Samalla on huomattu, että suuri osa näistä henkilöistä on idiootteja – mutta heitähän on mediakentällä riittänyt jo ennestään.

Internetissä on suuret mahdollisuudet ns. kansalaisjournalismiin, jossa tavalliset kansalaiset raportoivat tärkeinä pitämistään asioista omaehtoisesti. Jostain syystä Internetin suosituimmat mediat ovat silti suurten mediayhtiöiden omistuksessa. Yahoo-hakupalvelun etusivulta saa melko todenmukaisen käsityksen Internetiä käyttävän maailman kiinnostuksista ja älykkyydestä. Siellä käyminen voikin masentaa. Siksi kannattaakin etsiä jokapäiväinen pornonsa Googlesta, joka ei vielä sentään tunge infotainment-saastaa etusivulleen.[14]

Internetiä seuraavien onkin muistettava, että koska kuka tahansa voi julkaista ties mitä roskaa, kritiikki on erityisen tarpeellista. Kun löydät tietoa joltakin sivustolta (väitetään, että joiltakin sivustoilta sitä todella voi löytää), on sinun hyvä selvittää, kuka sen sinne pannut, kuka sivustoa ylläpitää, miltä tahoilta se saa rahoitusta tai muuta tukea, ilmoittaako se nämä tahot avoimesti ja vaikuttavatko kaupalliset intressit sivustolla esitettyyn tietoon. Aiemmin tällaisten asioiden selvittäminen oli tutkivien journalistien alaa, mutta nykyisin toimittajilla on siihen liian kiire, sillä heidän on ehdittävä pitää omia blogejaan.

Tehtävä: Arvioi seuraavissa esimerkeissä esitettyjen tietojen luotettavuutta ja puolueettomuutta. Mikä on luotettavin?
  1. Rotujen erot -esitelmä sivustolta www.valkoisensuomenkansallinenheratys.net
  2. Plytec markkinoiden paras ja luotettavin -tutkimus sivulta www.plytec.com
  3. Kyynis-elitistinen jankutus joukkotiedotusvälineistä – Hikipedia, älyvapaa tietosanakirja

Ratkaisu: nro 3 on ehdottomasti luotettavin.

Journalistinen etiikka[muokkaa]

”Mikä?”

~journalisti

Journalismi on paljolti taitoa kysyä oikeita kysymyksiä. Journalistit harjaantuvat työssään kysymään olennaisia asioita, jotka palvelevat yleisön kannalta olennaisia seikkoja. Muutamia informatiivisia ja merkittäviä kysymyksiä:

  • Oletko järkyttynyt, kun luokkatovereitasi ammuttiin kesken koulupäivän?
  • Herra kansliapäällikkö, mitä näissä äärimmäisen salaisissa asiakirjoissa, joiden sisältöä ette saa missään nimessä paljastaa, todetaan maamme ulkosuhteista?
  • Herra presidentti, oliko Teillä intiimi suhde harjoittelijan kanssa?
  • Ihan oikeasti, herra presidentti, oliko Teillä intiimi suhde harjoittelijan kanssa?

Huom! Kaksi viimeistä kysymystä ovat huomattavasti oleellisempia kuin esim. ”Herra presidentti, valehtelitteko tietoisesti joukkotuhoaseista?”

Viime aikojen merkittävimpiä havaintoja tiedotusvälineiden kehityksessä on, että sananvapaus ja hyvä journalistinen tapa sulkevat toisensa pois. Jokaisen iltapäivälehden toimituksen nurkassa pölyttyy sananvapauden jumalatar, joka kaivetaan esiin aina, kun joku kyseenalaistaa tarpeen räpsiä ihmisistä valokuvia luvatta. On jokseenkin erikoista, että sananvapauden jumalatarta käytetään äärimmäisen harvoin yhteiskunnallisten ja poliittisten epäkohtien kohdalla. Joku voisi tietysti pitää tällaista käytöstä falskina ja olla sitä mieltä, että iltapäivälehtien populistiset limanuljaskat, jotka kutsuvat itseään journalisteiksi ja tarjoavat massoille niitä aliarvioivaa, sirpaleista triviaa, häpäisevät sananvapauden ihanteen pukeutumalla sen viittaan. Hikipediassa ei olla tätä mieltä, ei sitten yhtään. Hikipedian mielestä on ihailtavaa, että nämä jalot yksilöt puolustavat sananvapauden korkeinta ihannetta, kansan oikeutta tietää ammattijalkapalloilijoiden naisystävien viikonlopunvieton yksityiskohdista.

Käytännön mediataidot[muokkaa]

Miten tapahtumista uutisoidaan[muokkaa]

Vallan syli vahtikoira – Suomen suurimmat poliittiset skandaalit median paljastamina
  • 1972: Zavidovogate! Joku vuoti erittäin salaisia tietoja UKK:n keskusteluista EEC:stä NKP:n edustajien kanssa. Ruotsalainen Dagens Nyheter julkisti tiedot, kun Suomen media ei uskaltanut. Ihme kohu muutenkin; tuntevatko nuoret nykyään yhtäkään noista kirjainyhdistelmistä?
  • 2003: Irakgate! Ilta-Sanomat ja Pekka Ervasti ottivat kunnian Jäätteenmäen pääministeriuran päättymisestä. Kyseessä on tyypillinen median luoma harha: ainoa todellinen syy tapaukselle oli, että Jäätteenmäki oli alun alkaenkin virkaan vielä kelvottomampi kuin Paavo Lipponen.
  • 20062007: Pääministerinmorsiangate! Lehdistö tarttui rohkeasti yhteiskunnallisesti merkittävään aiheeseen, erään naisen haluun saada itselleen julkisuutta.

Jokainen uutisia välittävä tiedotusväline tarkastelee uutisia väistämättä omasta näkökulmastaan. Taitavan median lukijan on tiedostettava tämä tosiasia voidakseen osaltaan suhteuttaa kaikkea sitä informaatiota, jolla meitä jatkuvasti pommitetaan. Ohessa esimerkkejä Suomen vaalien uutisoinnista eräissä kotimaisissa ja ulkomaisissa tiedotusvälineissä.

  • YLE: ”Kun äänistä on laskettu arviolta 83,2 %, toisen polven dosentti Borg arvioi, että...”
  • MTV3: ”Kokoomuksen vaalivalvojaisissa tunnelma on korkealla.”
  • Nelonen: ”Varasijoilla on yhä useita julkkisehdokkaita.”
  • FST: ”Och preliminära resultat från Västra Nyland, Åbolands skärgård och Österbotten innebär att...”
  • Sub: “VAAL_T – Arvaa puuttuva kirjain ja voita! 0700-12345, 0,95/min + pvm”
  • Ruotsin TV: Yksi kuvausryhmä käy muodon vuoksi haastattelemassa mielenkiinnottoman naapurimaan ruotsinkielisiä äänestäjiä; illan pääuutislähetyksen kolmos- tai nelosaihe.
  • Venäjän valtiollinen TV: ”Suomen demokratian omalaatuisia piirteitä on, että tulos ei ole selvillä etukäteen.”
  • Kiinan kansantasavallan valtiollinen kansantelevisio: ”Suomen tasavallassa on äänestetty vaaleissa.
  • Financial Times: ”Tuloksen ei odoteta vaikuttavan Nokian investointipäätöksiin.”
  • FOX: ”Palaamme Bangladeshin tulviin poikettuamme katsomassa illinoislaista luistelevaa kissaa, sitten on vuorossa golfia. Pysykää kanavalla.”

Uutisarvo[muokkaa]

Palstatilaa ja lähetysaikaa on aina rajallisesti, joten uutisaiheiden suhteen on tehtävä valintoja. Jotkut aiheet jäävät vähemmälle huomiolle, ja uutislähetyksissä uutisaiheet järjestetään niiden uutisarvon mukaan. Ohessa tarjotaan esimerkki uutisarvon määräytymisestä. Ensimmäiseksi sijoitettu tapahtuma on uutislähetyksessä tärkein ja siitä alkaen uutisarvo laskee.

  • ketjukolari länsiväylällä
  • kansanmurha Afrikassa
  • metsäteollisuuden näkymät
  • pääministerin entisen naisystävän kirjan kansien julkistamistilaisuus
  • mielenterveyspalvelujen resurssipula

On olemassa myös aivan erityinen vainajaluokitus, jossa tapahtumien uutisarvo perustuu vainajien suhteutettuun määrään. Tähän on olemassa useita esimerkkikaavoja:

2500 burundilaista joukkomurhan uhria = 500 hukkunutta filippiiniläistä = 60 pommi-iskussa kuollutta afgaania = 30 kaivosonnettomuudessa kuollutta ukrainalaista = 10 länsieurooppalaista pommi-iskun uhria = 5 mielisairaan amerikkalaisen aseharrastajan uhria = 1 kerrostalopalossa kuollut suomalainen

Uutissanastoa[muokkaa]

Media, silloin kun sen omistajilla ei ole välitöntä taloudellista intressiä, pyrkii neutraaliin kielenkäyttöön. Valistuneen kansalaisen on tunnettava jonkin verran uutisissa yleisesti käytettävää sanastoa. Ongelma tässä onkin se, että elämme demokraattisessa yhteiskunnassa. Diktatuurissa on kaikille selvää, että tiedotusvälineet valehtelevat koko ajan. Meidän järjestelmässämme sen sijaan voi olla vaikeampaa huomata, milloin media sahaa silmään. Ohessa on pieni valikoima uutisoinnissa käytettävää terminologiaa selityksineen (so. miten sinun halutaan tulkitsevan ko. sana).

  • kiistelty – henkilöstä: esim. ”kiistelty belgialaispoliitikko osallistui joukkokokoukseen” räyhäävä äärivänkyrä; tapahtumasta: provokaatio
  • kansallismielinen – esim. ”kansallismielinen liike” kiusankappale; lue tämä jutun roistona
  • länsimielinen – käytetään itäeur. tai kaukasialaisesta valtiosta tai poliitikosta, joka ei tule toimeen Venäjän kanssa; lue tämä jutun sankarina

Lähteillä[muokkaa]

Mistä lähteistä eri tiedotusvälineet saavat tietonsa?

  • Yleisradio – valtiolliset instituutiot; muiden maiden yleisradioyhtiöt
  • Sanomalehdet – STT:n referaatit, joihin lisätään haastattelurunko
  • Kaupallinen radio – sanomalehdet; iltapäivälehdet
  • Iltapäivälehdet – rahanahneet julkkikset; rahanahneet julkkisten naapurit
  • Internet – kaverin tutun blogi
  • Hikinewsalkoholi; sairaat kuvitelmat

Usein tutkiva journalisti, sikäli kuin sellaisia vielä on, joutuu käyttämään myös epätavallisempia lähteitä. Tällainen luottamuksellinen lähde voi olla esimerkiksi virkamies, jonka avioliiton ulkopuolisesta suhteesta journalisti sattuu tietämään. Joskus, esimerkiksi kansallista turvallisuutta koskevissa tapauksissa, paljastuksen tehnyt journalisti voi joutua vastaamaan oikeudessa. Lähdesuojaa on kuitenkin pidetty pyhänä. Jos olet toimittaja tai aiot sellaiseksi, voit löytää itsesi tällaisestakin tilanteesta. Tällöin edessäsi on vaikea dilemma: paljasta lähteesi ja voit päästä pälkähästä – mutta menettää työpaikkasi. Monet tiedotusvälineet tosin katsovat, ettei toimittajaa voi erottaa vain moisen syyn takia.[15]

Viitteet[muokkaa]

  1. Ainakin niin sanoi se nulikka, joka ”opiskeli” ”mediaa” kolme vuotta tullakseen asiantuntijaksi ”median” suhteen – ja jolla käy uskomaton säkä vastakkaisen sukupuolen kanssa.
  2. Politiikan, ei välttämättä pääoman suhteen
  3. Täystollo enemmistö voi yhä turruttaa alati kutistuvat aivonsa Tähtien Kanssa Tanssien – ei niin, että näiden alaviitteiden olisi tarkoitus olla mitenkään katkeria.
  4. Tosin sama tekniikka oli keksitty Kiinassa jo vuosisatoja aiemmin, mutta sitä ei lasketa, koska Kiina ei ole Euroopassa. Lisäksi Kiinan viranomaiset sensuroivat kirjapainoja estäen mm. kirjasimien demokratia, dalai lama, Taiwan ja myrkkylelu käytön.
  5. ”Wuokralle annetaan ciriotus-cammio, se ombi: studium, iossa macu-tila myöscin. Wuokra edulinen, cosca seinäsä ombi ruma tahra, ioca syntyi cun itze Saatanaa muste-pullola nacattiin.”
  6. Ensimmäiset sanomalehtisarjakuvat olivat Masi (1803), Karvinen (1816) ja Harald Hirmuinen (1819), jotka kaikki alkoivat toistaa itseään 1830-luvulle tultaessa eivätkä ole sen jälkeen naurattaneet enää ketään. On mysteeri, miksi lehdet julkaisevat niitä yhä.
  7. Paitsi kiinalaisten; ks. alaviite nro 4.
  8. Pornolehdet lasketaan aikakauslehtiin, vaikka ne ovat selvästi korkeatasoisempia (ja hyödyllisempiä) kuin esim. samaan ryhmään luokiteltava 7 päivää.
  9. Yllätysvauva?
  10. Jos henkilö käyttää tätä sanaa missään yhteydessä, hän on 98 %:n varmuudella elitisti.
  11. 24, jos et tiennyt. Toisaalta maan pyörimisliikkeen hidastuessa vuorokausi pitenee hieman, mikä merkitsee kaupallisille kanaville yhä enemmän lähetysaikaa – ja mainostuloja.
  12. Lukuun ottamatta maita, joissa kyvytön poliittinen johto mokasi omaa tyhmyyttään koko kansantalouden, kuten esim. eräissä Fennoskandian valtioissa
  13. Edellinen virke muotoiltiin tarkoituksellisesti monimutkaiseksi, jotta siinä kuvattuun ryhmään kuuluvat henkilöt eivät ymmärtäisi loukkaantua siitä.
  14. Joskin molemmilla hakukoneilla tekemäsi haut päätyvät välittömästi FBI:n, NSA:n, CIA:n, FSB:n ja Portugalin kansallisen tiedustelupalvelun haltuun. Muun muassa.
  15. Sen sijaan sinut kyllä erotetaan, jos käy ilmi, että keksit lähteesi itse. Tämä saattaa olla merkittävä syy lähdesuojan pyhyyteen.