Hikikirjasto:Elokuva-arvostelut

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta.
myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 210,80 euroa ja kasvavat koko ajan.

Formers - tarkastajat[muokkaa]

Suurella rahalla tehty menestyselokuva.

Elokuva kertoo siitä, kun yhteiskunnan tarvitessa jotkut ovat valmiita tekemään miehen työn. Kelan korvausvaatimuslomakkeiden täyttäjien piinaava arki ja raaka työ ovat monelle liikaa. Nämä miehet sen sijaan ovat valmiita tekemään mitä vain työnsä eteen (kunhan se tapahtuu virka-ajalla kello 08-16).

Elokuva on piinaava trilleri, jossa vaarat ja vauhdikkaat tilanteet seuraavat toistaan. Huomaako Jones (Bratt Pitt) evätä köyhältä toimeentulotuen, kun tämä on laittanut rastin väärään ruutuun? Mitä käy, kun Steven (Steven Seagull) ei löydäkään lomaketta 12B ja kopiokoneesta on muste loppunut? Kenties jännittävämmät kohtaukset saadaan, kun Tilly (Julia Roberts) palauttaakin väärin täytetyn lomakkeen sijasta kahvitauolla puoliksi täyttämänsä sanaristikon.

Kaikki huipentuu jännittävään takaa-ajoon toimiston aulassa, kun työntekijät rientävät kilvan jonottamaan, jotta voisivat leimata kellokorttinsa juuri minuutilleen, kun työaika loppuu.

  • Tavoite: Tilastot täyteen.
  • Suunnitelma: Väärin täytetyt lomakkeet palautetaan lähettäjälle.
  • Salainen ase: Mielialalääkkeet.

Tainnuttavan hyvä - NY Times

Forrest Gump (elämä on kuin "suklaajuna", et koskaan tiedä...)[muokkaa]

Riipaisevan humaani tarina monella alalla pärjänneestä idioottimiljonääristä joka tekee koko elämänsä ajan mainetekoja, mutta jota ei silti tunnisteta kun hän pommittaa ventovieraita satunnaisia ohikulkijoitaan elämäntarinallaan. Tarinalla joka kertoo tämän yksisuuntaisesta rakkaudesta narkkariluuseriin, jossa nainen kontrolloi idioottimiestä antamalla tälle runsain mitoin ristiriitaisia signaaleja.

Elokuva on kaunis tarina jossa on paljon juoksemista, ympäripyöreitä hokemia ja uudelleenkirjoitettua Amerikan Yhdysvaltojen populaarikulttuurin historiaa. Ja ihana tarina jossa sanotaan että ihminen voi saavuttaa mitä tahansa, kunhan vain on niin tyhmä että on koko ajan valmis tekemään juuri niin kuin muut ihmiset käskevät hänen tekemään. Ja juoksemalla.

Lopussa romanttinen loppu kun lastaan piilotteleva narkomaani muuttaa viimeisiksi kuukausiksi yhteen miljonäärin kanssa, luultavasti niinkin romanttisista syistä kuin siitä että hänellä ei ole enää mitään paikkaa mihin mennä. Tai siksi että idiootilla on hienoja ominaisuuksia jotka tekevät hänestä hienon miehen. Kuten se, että hän on miljonääri.

Lentävät luupäät (Flygande fåntrattar, 1984)[muokkaa]

"[T]ämä synkeä selluloidiuloste, jota jostain syystä kai elokuvaksi kutsutaan, kertoo suomalaisuuden painajaismaisesta olemuksesta enemmän kuin koko itsenäisyytemme ajan itsemurhatilastot, Kansa taisteli -lehden vuosikerta tai herätyskokous kirkonkylän shellillä pystyvät koskaan tekemään. Tämän elokuvan tahdissa isäntä tyhjentää kossupullon, tarttuu haulikkoon ja menee ampumaan perheensä ja hirttämään itsensä. Vähämielinen poika mölisee uuninpankolla, lehmä poikii kaksipäisen vasikan ja syysjäät pettävät pilkkijän alla. Tämä on huumoria tosikoille, infantilismia seniileille ja elokuvaa sokeille." –Jarno Mällinen, Kaleva 21.2.1984.

A Clockwork Orange - Kellotyöoranssi[muokkaa]

Vaikka elokuva onkin vanha, se ennustaa pankkiautomaattiryöstöt sekä transseksualismin yleistymisen.

Clockwork orange on elokuva. Jokaisen itseään kunnioittavan kriitikon täytyy ehdottomasti kehua siinä esiintyvän yhteiskuntakritiikin terävyyttä, taiteellista näkemystä sekä kauhistella sen ylenmääräistä väkivaltaisuutta. Katsojat kuitenkin pitävät ja inhoavat sitä juuri päinvastaisista syistä.

Elokuvan huipputaiteellinen juoni kertoo muun muassa siitä kuinka huono ja epäkristillinen klassisesta musiikista pitäminen muuttaa ihmisen ja saa tämän toimimaan rikollisesti. Lisäksi elokuvassa on nykykatsojan mielestä mietoa väkivaltaa, ja aivopesua jonka jälkeen väkivallantekijästä tulee väkivallan uhri ja tästä pitää taas tehdä väkivallantekijä.

Elokuvaa katsotettaessa kannattaa varustautua elokuvassa esiintyvällä silmätelineellä, ja silmätipoilla. Ilman niitä sen seuraaminen loppuun asti voi olla vaikeaa. Samalla elokuvan katsoja saa kokea interkontekstuaalisuudesta syntyviä dekonstruktis-humanistisia elämyksiä.

Matriisi - pako joulumaasta[muokkaa]

Jos otat sinisen pillerin, tarina loppuu. Heräät sängyssäsi uskoen siihen mitä ennenkin samalla kun sinulla on valtava erektio. Ota punainen pilleri ja pian huomaat täriseväsi ojanpohjalla ja piikittäväsi kannabista suoraan suoneen.

Matriisi -dokumenttielokuva on nahkatakkiin puettu kuvaelma siitä, kuinka harhainen voi olla tunneleissa elävän huumejengin maailma. Dokumenttielokuvan alussa eletään arkea jossa työ ja viihde vuorottelevat. Elämä on harmaata ja arkista, siinä ei ole sisältöä. Mutta sitten sankarille annetaan vaihtoehtoja. Hän kuulee teepusseista lainattuja yksinkertaistettuja filosofisitaatteja. Ne puhuvat sankaruudesta ja merkityksestä. Elokuvan päähenkilö saa tämän tiedon pohjalta sitten valita elämän tärkeimmän kysymyksen. Minkälaisia pillereitä hän syö.

Ja kun ensimmäinen pilleri on syöty, seuraavaksi sankari huomaa heräävänsä ryysyissä lihaksettomana, silmiä särkee. Koko elämä on muuttunut kertaheitolla, paluuta entiseen ei enää ole. Mutta elämää on jatkettava entistäkin tylsemmissä ja karummissa puitteissa. Meno jatkuu. Nyt elämän sisällöksi tuleekin paluu alun arkimaailmaan. Ja aina kun sankari uusine ystävineen lähtee trippaamaan on huisia toimintaa luvassa, niin metroissa ja muuallakin. Pala entistä tylsää arkea on kuin ihmeellinen seikkailu jossa vain taivas ja helikopterilla lentäminen ovat rajana.

Mutta silti yksi asia on selkeä; Maailma on mennyt pilalle ja hörhöilemällä toimiminen on ainoa mahdollinen toimintamalli. Porukasta ei pääse eroon, kun poliisi on koko ajan perässä. Ja muut eivät tiedä missä mennään. Eikä heille voi mitään kertoa. Tietokoneista ollaan ymmärtävinään, vaikka ei ymmärretä. Elokuvassa salaperäinen jahtaaminen ja rikos luovat dokumenttiin lisäsalaperäisyyttä. Onko rahat todella saatu ryöstämällä lähikauppa, vai onko sittenkin käynyt niin että Morpheus on varastanut tietokoneita ja vaihtanut niitä "Siionin porukan" kesken saadakseen mömmöjä. Tästä elokuvasta on vaikeaa tarjota roolimalleja, mutta Matriisi on kuitenkin koskettava ja valistavan karu dokumentti, jota ei suositella herkkähipiäisille tai perheen pienimmille.

Transformers[muokkaa]

Tehostebudjetti näkyi mainonnassa.

Transformers (suomeksi muodon muuttajat) on irlantilaisen indieohjaajan kuvaus itseään vaimonsa kanssa pettävän miehen, Jake "sytytystulppa" Flinchin, sisäisestä taistelusta sekä hänen neljästä ystävästään, joilla kaikilla on omat ongelmansa. Juoni ei ole kovin häävi, mutta tarinaan jälkikäteen editoidut jättirobotit ovat todella hienon näköisiä. Valtavan suurella budjetilla tuotettu megafloppi ei saanut sanomaansa perille - osittain siksi, että sellaista tuskin oli lainkaan.

Elokuvan hienoin kohtaus on ehdottomasti, kun elokuvan loppuvaiheilla galaktinen megatrooni päättää tuhota juuri Jaken asuinkorttelin, jota pelastamaan ryntää yhdysvaltojen armeija sekä Irlannin humalainen kansalliskaarti. Koko elokuva huipentuu suureen orgiaan, joka päättyy pahaa enteilevään tummennukseen. Elokuvan jatko-osasta on jo sovittu, maapallon älyllisen elämän suureksi harmiksi.

  1. Toimintaa: 7/10. Ilmassa lentää ammuksia Yhdysvaltojen aseteollisuuden vuosituotannon edestä.
  2. Hauskuutta: 2/10. Ohjaaja kokeili taustanaurua muutamassa kohtauksessa, mutta ainoat hauskat hetket löytyivät elokuvan puoliväliin vahingossa leikatusta humoristisesta kotivideosta.
  3. Homoutta: 6/10. Elokuvan klimaattisessa loppukohtauksessa käykin ilmi, että Jake on ollut kaiken aikaa homoseksuaali. Hilpeyttä seuraa.
  4. Furryjä: 5/10. Yksi Jaken kavereista, O'Murrey, on tosiasiassa likainen eläimiinsekaantuja, joka tykkää vaipoista ja karva-asuista. Tätä ihmetellään elokuvassa noin kahdenkymmenen minuutin verran, mikä on aivan tarpeeksi.
”Lopputulos: 3/10. Huonompaakin skeidaa on tullut nähtyä.”
~Arvovaltainen kriitikko

Taru Sormustimen Herrasta -trilogia & venytetyt ohjaajan versiot & ne jälkeen tehdyt ennakoivat osat jotka kaikki haluaisivat unohtaa[muokkaa]

Kaksi tornia. Tai ainakin se yksi.

"Bad Taste" ja "Braindead" -elokuvien tuottajalta. Näytelty versio nörttien Raamatusta, joka on venytetty henkeäsalpaavaksi 11 -tuntiseksi Uusi-Seelanti -mainokseksi.

Seuraa kuinka paha pimperosilmä kohtaa ongelmia kun eri kansojen joukot kokoontuvat tuhoamaan hänen suosikki bling-blingiään. Ja koska osalla joukoista on terävät korvat, valitaan tähän puuhaan monikulttuurinen ryhmä johon pääsevät niin kääpiöt kuin haltiatkin, kunhan vain ovat ihonväriltään vaaleita. (Jotka ovat niin vaaleita että jopa kun he kuolevat he tulevat takaisin valkoisempina.) Kaikilla on hienot nimet joiden muistaminen vaatii etymologian ja filologian tutkinnon. Tämä sankarijoukko kohtaa ennennäkemättömiä vaaroja ja vaarallisia taisteluita. Joissa kuitenkin kuolee vain yksi. Eikä hänkään ole kukaan niistä aseiden käyttöön tottumattomista pienikokoisista maalaispojista, joten kenties vaarat eivät kenties olekaan niin todellisia. Tai kenties sankareilla on vain käytössään tehokkaammat deus ex machinat.

Ja vaikka elokuva tunnetusti selittää että Mordoriin ei kannata käydä jalkaisin, turismielokuva koostuu pääasiassa kävelystä, vaeltamisesta, kulkemisesta, jalankulusta, taivaltamisesta. Tosin tätä rytmittävät kohtaukset joissa ratsastetaan. Ja kun meno menee vauhdikkaammaksi tulevat sankarit kannetuiksi uruk-haiden selässä. Kannetuksi kotkien kynsissä. Kannetuiksi puiden päällä. Kannetuksi toisien sankarien toimesta. Ja sen jälkeen on jälleen kävelyä. Lopulta juuri kukaan ei kuitenkaan kävele Mordoriin. Tämän kompensoimiseksi elokuva antaa viimeisessä osassa useita peräkkäisiä elokuvan lopetuksia jotka eivät ole edes keskenään vaihtoehtoisia lopetuksia. Joka varmistaa että koko turistimainosprojekti voitaisiin lopettaa tyydyttävästi ja siirtyä tuottamaan lisää elokuvia samasta aiheesta.

Paljon melua yhdestä sormuksesta. Sormuksesta joka ei alkuperäisteoksen kirjailijan mukaan ole edes allegoria. Sormuksesta joka ei kaiken lisäksi näytä tekevän juuri mitään mahtavaa, se näyttää tekevän käyttäjistään näkymättömiä jakomielisiä narkkareita.

Pacific Rim, hyökkäys maahan[muokkaa]

Ehdottoman originaali sci-fi -elokuvan joka ei nojaa yhteenkään vakiintuneeseen tuotesarjaan ja joka on muutoinkin täysin ainutlaatuinen, jos et laske Transformerseja, Power Rangerseja, Gozillaa ja joka ikistä Mecha Animea joka on koskaan tehty. Elokuvan ohjannut Guillermo del Toro on niin omintakeinen että hän on saanut jopa ulkonäköönsä ainutlaatuisia vaikutteita Peter Jacksonilta.

Mutta mitäpä sitä voi tehdä kun on tekemässä tekijänoikeuksiltaan vapaata elokuvaa jossa Kun jättimäiset oliot nousevat merestä ja näitä vastaan taistelemaan rakennetaan jättimäisiä ihmismäisiä taistelurobotteja. Silloin on syytä olla palkkaamatta Michael Bayta, tuota miestä joka ei suostu edes masturboimiseen jos ei saa takeita siitä että hän saa räjähtävän orgasmin, ja tämän jälkeen elokuvan ulkonäköä ei enää voisi erottaa Transformereista. Lopputuloksena on elokuva jonka taistelukohtaukset näyttävät siltä kuin kaksi kaatopaikkaa törmäisi toisiinsa kaatopaikalla joka sijaitsee järvessä. Ja jossa räjähdykset on korvattu kipinöillä. Joten elokuva on ehdottomasti täysin uniikki.

Pacific Rimin kauneus on ajatuksessa jossa ihmiset tulee kytkeä robotteihin hermostoa myöten. Ja tämä vaatii yhteensulautumisen. Joka vaatii lähisukulaisia kuten isää ja poikaa. Mikä luo tietenkin jännitteitä ja jännitystä tarinaan. Kunnes huomaa että myös aivan satunnaiset henkilöt ovat elokuvassa robottiin yhteensopivia ja mukaan saadaa eibiologinen lähisukulainen, itämaalainen nainen. Joka luonnollisesti tuo elokuvaan mahtavaa seksuaalista jännitettä kun katsojat ihmettelevät saavatko flirttailevissa yhteyksissä nähdyt jatkuvasti kinaava nainen ja mies toisensa. Kunnes kaikki kulminoituu dramaattiseen kohtaukseen jossa eivät saa. Mutta kaikki on mahdollista kun geneettisesti sopivan lähellä oleva afrikanamerikkalainen syöpäpotilas pitää kauniin puheen ennen kuin lyö hirviöitä päähän.

Batman-Bätmän ("mustalla ritarilla nousee")[muokkaa]

Eeppinen elokuvasarja, jossa Bruce Wayne käy omaa henkilökohtaista taisteluaan kurkkusyöpää ja pellenaamareihin pukeutuneita rikollisia vastaan maailmassa jossa suurin haaste on erottaa että kuka vastustajista on "Arvuuttaja" ja kuka "Jokeri". Seuraa elokuvaa jossa traumaattinen lapsuus kostetaan rikollisiin ja välillä kasvatetaan masennusparta.

Eläydy uskottavaan maailmaan jossa on tarjolla yletön määrä koulubusseja, aseita, sekä aikaa maalata palamaan syttyviä massiivisia batmantunnuksia talojen seinille. Ja vain yksi metrolinja, mutta ilmassa. Seuraa hiljaista puolustajaa, huippukoulutettua ninjaa joka ei vältä räjähdyksiä, julkisten paikkojen läpi ajamista, valtavaa määrää infrastruktuurin särkemistä ja räjähdyksiä. Ja joka tunnustaa salaisen identiteettinsä moneen kertaan puolituntemattomille.

Koe uhka jonka synnyttävät tarpeettoman kompleksit pahat hahmot, jotka rakentavat tarpeettoman mutkikkaita suunnitelmia jotka vaativat spesifejä satunnaisia tapahtumia ja ajoitusta asioihin joista heillä ei voi olla ennakkotietoa. Koe hyytävä pahuus ja filosofiset kysymykset joita he herättävät ajattelevassa yleisössä. Kysymykset kuten "miksi he aina hakkaavat batmania aseillaan sen sijaan että ampuisivat tätä" ja "miten on mahdollista että Batmanilla on panssari joka ilmesesti suojaa miten tahansa korkealta putoamiselta, mutta joka ei kuitenkaan voi pysäyttää luotia dramaattisessa loppukohtauksessa". Ja kysymyksen jossa ihmetellään miksi Batman puhuu Kissanaiselle rohinaäänellä senkin jälkeen kun tämä tietää batmanin Bruce Wayneksi. (Mutta tähän on syynä kurkkusyöpä.)

Ö-mappi[muokkaa]

Tämä elokuva on kenties roskaa. Mutta se on suosittua ja viihdyttävää roskaa, toisin kuin monet ranskalaiset keskusteluelokuvat.

Tämä suosituun televisiosarjan päälle rakennettu elokuva, joka kertoo jälleen yhden tapauksen mystisistä Ö-mapeista, jotka sisältävät SuPon ratkaisemattomia rikoksia, jotka ovat luonteeltaan niin eriskummallisia, ettei niitä ole edes osattu luokitella rikoksiksi. Näihin Ö-mappeihin heitettyihin kansioihin on kertynyt vuosien varrella monta selittämätöntä tapausta, jotka eivät kiinnosta ketään, koska kaikilla SuPossa on parempaa tekemistä kuin metsästää juoppohulluuksia. "Ö-mappien" tutkijat ovat siksi asiansa kanssa yksin, vaikka he ovatkin alansa rautaisia ammattilaisia.

Ö-mappejen tutkimus jääkin jälleen pelkästään Juhan af Grahnin ja Raunio-Leena Luukanen-Kilden tutkimuksen varaan. Af Grahn esittää jälleen pehmeällä äänellä juttelevaa agenttia, jonka nuoruutta sävyttää abduktio, jossa hänen pikkuveljensä kaapattiin avaruusalukselle, kun se oli vielä kiinni hänen ruumiissaan. Raunio-Leena taas esittää näsäviisasta ja mutkikkaita sanoja suoltavaa skeptistä lääkäriä, jonka tärkein rooli tutkimuksessa on se, että hän kirjoitaa reseptejä, jotta parivaljakon tutkimustyö ei tuntuisi liian raskaalta.

Elokuvassa af Grahn ja Raunio-Leena kiinnostuvat Helsingin Kiasman nurkilla nähdyistä kummallisista olennoista, joita tutkijat kiven kovaan ja kiivaasti väittävät villikaneiksi. Kun Herttoniemessä lisäksi puissa näkyy kulumajälkiä, jotka näyttävät sellaiselta, että avaruusaluksen laskeutuminen olisi voinut ne aikaansaada, alkaa tästä huima tutkimus, joka päättyy jännittävään takaa-ajoon Itäkeskuksen metrossa.

Elokuvan ainut ero sarjaan nähden on tavanomaista huonompi, mutta toiminnantäytteisempi juoni ja yhtä hyvät erikoisefektit sekä hieman suurempi budjetti. Jokainen sarjan ystävä kuitenkin tietää, että jälleen kerran hallitus mokaa kaiken.

Robocop[muokkaa]

Robocop, elokuva joka sijaitsee 1980 -luvun futuristisessa Detroitissa. Kaupungissa joka 1980 -luvulla oli hieno, mutta joka futuristisessa kuvauksessa oli kuvattu odotustenvastaisesti konkurssiin menneenä, likaisena ja vaarallisena paikkana joka on täynnä raunioita. Siis vähän kuin nykyajan Detroitissa. Tämä kaupunki huutaa pelastajaa. Ja saakin siksi suojakseen mekanistisen Jeesusmetaforan, joka kuolee, nousee kuolleista, kävelee vetten päällä ja palaa takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tosin armon ja armeliaisuuden sijasta tämä Jeesusmetafora ampuu raiskaajia munille.

Efektielokuva josta on tehty vanha versio ja uusi versio paremmalla tekniikalla. Ja joista alkuperäinen on parempi sen vuoksi että sen efektejä ei ole sensuroitu jotta elokuvalle saataisiin matalampi ikäraja. Vanhempi versio toimii sillä periaatteella että elokuvan eräs päänäyttelijä on rikki menevä lasi. Elokuva joka on tehty aikuisille, mutta jonka oheistuotteet on selvästi suunniteltu lapsille. Sillä antakaa lasten tulla Jeesuksen tykö, tämän taistellessa Omni Consumer Productsia vastaan, siis pahaa ja kieroa yhtiötä joka tekee kaikkea muuta paitsi kulutustuotteita.

Pekka ja hänen vertikaalisesti rajoittunut ystävänsä määräaikaisessa työsuhteessa pääsääntöisesti kaupungin omistamilla virkistysalueilla toteutettavassa kunnan lastenhoidosta vastaavan viraston työtehtävissä[muokkaa]

Intersektionaalisesta pukeutumisestaan huolimatta Pekka tovereineen ovat vaikeuksissa modernin yhteiskunnan kanssa. He ovat sen verran omintakeisia erilaisia oppijoita, että heille esimerkiksi tupakkalain noudattaminen tuottaa vaikeuksia. He muistuttavat, että Suomessa on olemassa sosiaaliturva syystä.

Elokuvassa koominen parikaksikko osallistuu kokeilevaan työtoimintaan tutustumiseen useassa eri ammatissa. Esimerkiksi autonkorjaajana, puutarhurina, maalarina, myymäläapulaisena, hengenpelastajana ja lastenhoidosta vastaavaan virastoon työtehtävissä joita pääsääntöisesti tehdään kaupungin omistamilla virkistysalueilla. He osallistuvat tähän koska valtio muutoin uhkaa leikata heidän työttömyysturvaansa.

Uuden poliittisen linjauksen mukaan työttömyys johtuu vain laiskuudesta, mutta sankarikaksikko kyseenalaistaa tätä poliittista paradigmaa Mikään ei ota luonnistuakseen, vaikka he ottavatkin työllistymisprosessinsa vakavasti sen tarjoaman 9 euron päivälisän vuoksi. Ahkeruuden ja yritteliäisyyden seurauksena he rikkovat yritysten omaisuutta ja yleistä infrastruktuuria ja lähinnä rasittavat vakuutusyhtiöitä ja Suomen valtiontaloutta toilailuillaan.

Tätä on hauskaa seurata, kunhan ei mieti toiminnasta syntyviä kustannuksia yksityisyrittäjille ja valtiolle. On hauskaa nauraa muiden kustannuksella. Mutta Suomessa jokainen veronmaksaja on maksamassa joten naurut ovat meidän kaikkien kustannuksella.

Kuten monia muitakin sarjan elokuvia, tätäkin on moitittu siitä että se ei sovi ajan poliittiseen korrektiuteen. Yhteiskunnan näkemykset työstä eivät vastaa sitä kuvaa jonka elokuva antaa. Kuva on se, että jotkut ihmiset ovat liian huonoja ollakseen aidosti mikään ansionlisä oikein missään halpahintaisessa työssä. Ja heille ei heidän koulutustasonsa huomioiden ole tarjolla mitään muitakaan työpaikkoja.

Näistä poliittisista reagoinneista huolimatta monet ovat sitä mieltä että elokuva on komedia. Ja tämä tarkoittaa sitä, että siinä ei ole ideologista sisältöä tai poliittista sanomaa jolla voitaisiin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.