Hikikirjasto:Appelsiinien kirous Corleoneilla
Tämä kirja on lainattu Hikikirjastosta. myöhästymismaksut ovat tähän mennessä jo 207,30 euroa ja kasvavat koko ajan. |
Kuulun Corleonen mafiaperheen pitkäaikainen johtaja Don Vito Corleone kuoli vanhuutensa päivillään 8. kesäkuuta 1960. Hän oli leikkimässä pojanpoikansa Anthony Corleonen kanssa hippaa, kun Vito sai sydänkohtauksen. Moni vanhus on kuollut tällä tavalla, mutta kuolemaa moni pitää täysin luonnollisena. Mutta se ei ollut luonnollinen kuolema. Ennen kuolemaansa Vito oli tehnyt appelsiinillä lapsenlapselleen erään tempun. Poika pelästyikin tästä hieman, mutta kyseisellä appelsiini-hedelmällä on osuutensa asiassa.
Aikaisemmin Vito Corleonea ammuttiin, ja hän joutui sairaalaan kun hän meni kauppaan "ostamaan hedelmiä". Tiskillä oli tarjolla myös appelsiineja, mikä oli liian ihmeellistä ollakseen vain sattumaa.
Tätä salaliittoteoriaa alkoi myös tutkia Osasto 6 1998. Palvelun miehet ovat keränneet lukuisia todisteita, sillä Corleonen perheen vaiheet tuntee lähes jokainen.
Appelsiinin kirous on tullut tunnetuksi Corleonen mafiaperheessä. Ennen salaista palvelua Don Vincent Corleone alkoi tutkia kyseistä kirousta. Hän on saanut tuloseksi, että appelsiini edeltää murhaa. Moni pitää teoriaa hulluna, mutta on yhä todisteita, jotka paljastavat appelsiinin kirouksen.
Todiste nro 1[muokkaa]
Vuonna 1901 Sisiliassa, Corleonen kylässä Don Bernardo Provenzano tappoi Vito Corleonen lähisukulaiset, äitiä lukuunottamatta. Kun äiti ja Vito menivät Provenzanon kartanolle, Provenzanon pöydällä oli appelsiineja. Ja aivan pienen hetken päästä Provenzanon henkivartija ampui Viton äidin. Vito pääsi silti pakenemaan, mikä olikin noloa Provenzanon miehillä. Alaikäinen poika pakenee mafian miehiä ei ollut hyvää mainosta Provenzanolle. Viton uskottiin selvinneen sen takia, että kahden tien valinnan kohdalla oli on Appelsiinitila ja toisella omenatila. Onnekseen Vito valitsi omenat, ja pääsi laivalla pakoon. Vincent Corleone on uskonut, että Viton äitiä ei olisi ammuttu ilman appelsiineja.
Todiste nro 2[muokkaa]
Vito Corleonelta vietiin työpaikka alta 1920-luvun alussa. Vito päätti tappaa työpaikan vieneen miehen. Vito tunkeutui sisään, ja ampui tämän. Lähistöllä oli appelsiineja. Tosin tällä kertaa murha ei kohdistunut Vitoon vaan vihamieheen, mutta on kerrottu kirouksen voivan tarttua.
Todiste nro 3[muokkaa]
Vito Corleone matkusi Sisiliaan 1925. Hänen aikomuksenaan oli tappaa Don Bernardo Provenzano, joka oli tappanut hänen perheensä vuonna 1901. Vito viilsi Provenzanon vatsaan kylmästi kirjaimet xD. Veristä xD-merkintää on pohdittu myöhemmin. Kuintenkin, ennen kaikkea murhan tapahtuessa, vieressä olleessa pöydässä oli appelsiineja.
Todiste nro 4[muokkaa]
Kun huumeet tulivat bisneksiin mukaan 1940-luvulla, Vito Corleone kieltäytyi huume-bisneksestä. Tämän vuoksi Vito päätettiin tappaa. Kun Vito oli ostamassa appelsiinejä poikansa Fredon kanssa, kaksi Tattaglia-mafiaperheen miestä tuli ja ampuivat Vitoa viisi kertaa. Vito kuintenkin selvisi elävänä, kuin ihmeen kaupalla. Tämä oli myös ensimmäinen appelsiinitapahtuma, kun kukaan ei kuollut. Viton appelsiiniostokset olivat maksaa tämän hengen, mutta tuohon aikaan kirousta ei vielä tiedetty.
Todiste nro 5[muokkaa]
Corleonen luottomies Luca Brasi lähetettiin soluttautumaan pahamaineiseen Verstaaseen. Hän neuvotteli Verstaan jäsenten kanssa, mutta Verstas tunnisti Corleonet liian hyvin, ja Brasin pitäessä kättä pöydällä siihen iskettiin puukko, joka lävisti käden. Sitten Brasi kuristettiin. Pöydällä oli tapahtumahetkellä appelsiineja.
Todiste nro 6[muokkaa]
Viton nuorin poika Michael Corleone lähetettiin vuonna 1946 tappamaan kaksi pahamaineisen Verstaan jäsentä italialaisessa kahvilassa. He keskustelivat pöydässä, kunnes Michael kävi hakemassa vessasta aseen ja ampui molemmat. Seuranneessa tapahtumassa oli appelsiinejä lähistöllä. Nämä appelsiinit olivat baaritiskin luona.
Todiste nro 7[muokkaa]
Viton esikoinen Sonny Corleone oli menossa hakkamaan elävältä Carlo Rizzin, joka oli piiskannut toistuvasti siskoaan Connie Corleonea. Sonnyn housuntaskussa oli appelsiini. Sonnyn pysähtyessä tietulliin, Carlo Rizzi olikin järjestänyt 40 miehen väijytyksen, ja Sonny pumpattiin täyteen lyijyä. Murhaa ei olisi tapahtunut ilman appelsiiniä kertoi Vincent Corleone.
Todiste nro 8[muokkaa]
1946, Michael Corleone oli paennut Verstaan jäsenten ampumista, sillä Verstas yrittäisi varmasti kostaa heidän kuolemansa. Michael oli mennyt naimisiin Sisiliassa Apollonia Vitellin kanssa. Verstas oli kuintenkin löytänyt Michaelin, ja päätti tappaa tämän autopommilla. Apollonia kuintenkin oli ostanut torilta kaksi laatikollista appelsiineja, ja Michael oli juuri menossa kyytiin, kun pommi räjähti tappaen Apollonian. Michael järkyttyi, mutta yksi appelsiini lensi Michaelin luokse, jonka Michael pisti ihmeissään merkille.
Todiste nro 9[muokkaa]
Vuonna 1955 Corleonet aloittivat ns. "puhdistukset". Yksi puhdistusten kohteena oli Salvatore Tessio, joka oli pikkupomo, sekä Vito Corleonen lapsuudenystävä. Tessio oli pettänyt Corleonet. Hänet poistettiin pelistä, kun Corleonen perheessä toiminnut Willie Cicci, joka söi juuri appelsiinia tuli Tession luokse, ja ilmoitti, että hänen petturuus oli selvinnyt. Tessio teloitettiinkin salaa appelsiinikaupan lähellä.
Todiste nro 10[muokkaa]
Kun mafiajohtajat pitivät suurta neuvottelua, Corleoneissa toiminut gangsteri Joey Zaza sekä perheenystävä Don Altobello järjestivät verilöylyn, jossa lähes kaikki mafiajohtajat kuolivat. Michael Corleone kuintenkin selvisi kuin ihmeen kaupalla Vincent Corleonen avulla. Tapahtumahetkellä pöydällä oli appelsiineja.
Todiste nro 11[muokkaa]
Corleonen mafiaperheen poistuessa oopperaesityksestä Italiassa salamurhaaja yrittää tappaa jälleen Don Michael Corleonen. Kierosilmäinen murhaaja kuintenkin epäonnistuu, ja harhaluoti osui Michaelin tyttäreen Mary Corleoneen. Ampumishetkellä lähistöllä oli havaittu appelsiineja. Tai ei ehkä havaittu, mutta pakkohan sielläkin oli olla!
(Todisteita on yhteensä 12, kun on laskettu mukaan Vito Corleonen kuolema puutarhassa.)