Hikiaineisto:Yksitoista pientä hikipedistiä/10

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yksitoista pientä hikipedistiä

Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.


LUKU X
Pahan sukkia

Puuskittain kakisteleva tuuli rämisteli kartanon ikkunoita, kun kalsea syyssade ympäröi saaren ja purkautui sen päälle märkänä utuna. Salissa kaikki valot oli sytytetty kaoottista rikospaikkatutkimusta varten. Se ei sujunut minkään oikeusvaltion ideaalin mukaan, sillä kaikki tutkintaan osallistuneet olivat tapauksessa epäiltyjä. Tutkimuksiin ei kulunut kovin pitkää aikaa: hyvin nopeasti selvisi, että Viimeinen johtaja oli seissyt kasvot ranskalaisen ikkunan vieressä seissyttä korkeaa kirjahyllyä kohti, kun se oli kammettu hänen päälleen. Vipuvartena oli käytetty kaatuneen hyllyn ja lattialistan väliin kiilaan jäänyttä suurta leipälapiota – samaa, jolla oli aamiaisella jahdattu kärpästä.

”Tämä on jo liikaa!” Hjassan raivosi potkiskellen lattialle levinneitä kirjoja. ”Täällä ei tosiaankaan voi selkäänsä kääntää ilman että sakkia harvennetaan.”
”Tämä on osittain meidän kaikkien syy”, väitti Napoleon alakuloisesti kyykistellen lattianrajassa tarkemmin määrittelemättömiä johtolankoja etsiskellen. ”Kenellekään ei sateen alkaessa ja pullonlähetyshuumassa muistunut mieleen, että Viimeinen johtaja jäi taloon yksin.”
”Tapahtuikohan tämä sen takia, mitä hän aiemmin päivällä sanoi?” ajatteli Hjassan ääneen. ”Siis siitä, miten meitä olisi tarkoituksellisesti johdettu harhaan koko juonen perusteiden suhteen? Ehkä – mikä järjettömän kaamea täällä muuten haisee?”

Tulisijassa loimusi yhä rauhallisesti, mutta huoneessa jo rikoksen paljastumisen hetkellä leijaillut kitkerän lemun aavistus oli voimistunut suoranaiseksi katkuksi. Liekehtivien halkojen päällä käpristyi mytty, joka levitti nyt koko saliin paksua, pahanhajuista savua. Hjassan tarttui hiilihankoon ja vippasi mytyn lattialle takan edustalle nuijien sen sammuksiin puukorista nostamallaan halonpuolikkaalla. Hiljalleen hiiltyvä nokare tuoksahti yököttävästi. ”Mikä helvetin kökkäre toi on?” murjaisi Idan tarkkaillen kohdetta turvallisen matkan päästä. Hjassan levitteli myttyä parin makkaratikun avulla. ”Nämä näyttävät olevan lähes tunnistamattomiksi palaneet sukat”, Hjassan tiedotti nenäänsä nyrpistellen.

”Voi noita miehiä!” Sankaritar päivitteli kimakasti. ”Joku ei selvästikään tiedä, miten pyykkäys hoidetaan.”
”Inhottava murhamies, kun jättää näin kuvottavia johtolankoja jälkeensä”, Napoleon moitti käryävää tekstiilimyttyä syynäten.
”Tai murhanainen, eipä unohdeta naisia!” Sankaritar huomautti.
”Ööh, aivan”, Napoleon nyökkäsi.
”Miksi nämä sukat piti polttaa?” Luoma mietiskeli poimiessaan kirjoja lattialta.
”Ehkä taustalla ovat hygieniaan liittyvät syyt”, Pullamössö ehdotti.
”Minä uskon, että nämä palaneet sukat ovat merkittävä johtolanka”, julisti Luoma näkemyksensä julki. Tyräel käänsi silmänsä hetkeksi kohti kattoa ja jatkoi sitten mattojen suoristamista; ne olivat ryttääntyneet kaatuvan kirjahyllyn ja siitä ryöpynneiden kirjojen iskuista.
”Ne voivat olla portti murhaajan pään sisälle, hänen ajatusmaailmaansa”, Luoma jatkoi hieman haastavasti.
”Myönnetään, kyllä sillä on jokin syy oltava, että ne takassa kärysivät”, huokaisi Napoleon oikaisten vartensa. ”Onko kaikilla meillä nyt sukat jalassaan?” Pikainen vilkuilukierros paljasti, että niin oli asianlaita.

”Tunnistaako kukaan näitä sukkia omikseen tai jonkun muun sukiksi?” Hjassan kysyi nostaen mustan, nyt jo melkein muodottomaksi kärynneen tekstiilimöykyn makkaratikun varassa kaikkien nähtäville. ”Kamoon! Tämä voi olla tärkeää! Kerrankin meillä on jokin materiaalinen johtolanka, jota ei heti varasteta!”
”Nuo sukat ovat melkein tuhoutuneet”, Napoleon huomautti Hjassanille, jota tämän haisevan ilmeisen tosiseikan hyväksyminen näytti lannistavan. ”Mitä apua tästäkin muka on? Se on pelkkä typerä, palanut sukankappale.”

Järjestelyjen vastenmielisin ja raskain osuus oli odotetusti kirjahyllyn nostaminen alkuperäiseen asentoonsa ja Viimeisen johtajan kantaminen huoneeseensa. ”Nyt voisi ryyppy rauhoittaa”, ehdotti Idan esittäen välinpitämätöntä – perin heikolla menestyksellä.
”Niin kai”, mutisi Hjassan tyhjyyteen tuijottaen. Hän kaiveli viinakaapin avaimen esille.
”Tällä kertaa sitten vain pienet ryypyt”, Napoleon huomautti sormi pystyssä. ”Muistanet, Idan, millaisesta tilasta tänä aamuna vasta heräsit.”
”Mitä enemmän tuolta epäpyhältä sikiöltä on taju kankaalla, sen siedettävämpää meidän sietämätön olomme täällä on”, Pullamössö narisi matalasti.

Idan oli jo avannut uuden pullon skottilaista ja hörppäsi pullon suusta. ”Tuo on kuin raiskausta katsoisi”, vavahti Napoleon ja käänsi katseensa pois. Hjassan hautautui nojatuoliin tuijottaen tyhjästi eteensä. ”Älä nyt tarmoasi menetä”, lohdutti Sankaritar matkien jotakuta tuntematonta julkkista. ”Ainakin meillä on kunnon katto päällä päidemme seppelöimien suurten muistojen, toisin kuin ystävällämme Beellä.”

Hjassan hätkähti. ”Häntä en enää muistanutkaan.” Hänen flegmaattisuutensa näytti väistyvän ainakin hetkeksi. ”Meidän pitäisi varmaankin kertoa hänelle viimeisimmästä... tapauksesta.” Pullamössö loi lyhyen silmäyksen mustaan ikkunaan, jota vasten ropisi silloin tällöin tuulen nakkelemia kylmiä sadepisaroita. ”Mikäli hän ylipäänsä on, höm, keskuudessamme”, Pullamössö lausui tauottaen puhettaan merkitsevästi. ”Viimeisin vainaja kiinnitti muistaakseni huomiota siihen, miten temperamentikas tuttumme on sangen suojaton kodassaan.”
”Olet oikeassa”, sanoi Hjassan kohottautuessaan puoli-istuvaan asentoon tuolinsa käsinojien varaan. ”Hänelle on ilmoitettava, ja meidän on muutenkin varmistuttava siitä, että hän on kunnossa. Tänään on sentään jälleen tapahtunut murha.”

”Haluaisin vain muistuttaa”, maiskutteli Napoleon viivytellen – hän pyöritti konjakkilasia kevyesti kädessään – ”että B14:llä lienee nyt heikoin alibi meistä kaikista. Meillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä hän on tehnyt ja minne mennyt saatuaan telttakyhäelmänsä valmiiksi.” Napoleon piti dramaattisen tauon, jonka tehoa vähensi se, että hän siemaisi konjakkia hieman turhan rajusti ja yskähti vedet silmissä. ”Miksi häntä ei pelottanut lähteä nukkumaan vailla suojaa ja ypöyksin vailla lukittavan oven turvaa, kun saarella kulkee murhaaja? Voinko – voimmeko me tosiaan olla niin sietämättömiä, että kukaan laiminlöisi vain sen takia henkilökohtaista turvallisuuttaan niin tolkuttomasti?”

”Esittääkseni teorian”, Napoleon jatkoi vaihtaen konjakkilasin kädestä toiseen, ”josta minulla ei ole minkäänlaisia konkreettisia todisteita: kuvitelkaamme, miten helppoa B14:n on ollut liikkua saarella meidän istuskellessa tässä salissa, jonka ikkunoista on vain hyvin rajattu näköala, ja sekin lähinnä merelle. Hän on saattanut jopa huomaamattamme palata rakennukseen ja odottaa sen pimennoissa sopivaa hetkeä...” ”Minä en oikein pidä siitä, että ryhdymme käymään toisiamme vastaan ilman kunnon todisteita”, Hjassan empi. ”En usko, että sanoisit tuota vasten B14:n kasvoja”, hän lisäsi.

”Miksi en sanoisi? Ja mistä tiedämme, ettei hän parhaillaan kuule koko tätä keskustelua?” Napoleon hymähti itsetyytyväisesti, kun kaikki vaistomaisesti vilkaisivat tämän kysymyksen jälkeen olkansa yli.

Hjassan rypisti otsaansa. ”Alkuun pääsemme, kun käymme varmistamassa, onko Bee yhä kodassaan.”
”Olisi ehkä parempi”, Pullamössö tuumi luodessaan arvostelevan katseen kohti takanreunukselle asetettua palanutta sukanjämää, ”että vain osa meistä lähtisi B14:n kodalle ja osa jäisi tänne.”
”Kannatan ajatusta”, sanoi Napoleon tasaisesti. ”Ei ole hyvä ajatus jättää taloa kokonaan tyhjilleen tässä tilanteessa.”

Lopulta päädyttiin järjestelyyn, jonka nojalla Hjassan, Idan ja Napoleon lähtivät yhdessä sateeseen kartoittamaan B14:n leiriä muiden jäädessä kartanoon. Idan ei olisi halunnut erota pullostaan ja alkoi mököttää. Luoma oli päättänyt osoittaa takkasukkien olevan ikkuna murhaajan sieluun ja ilmoitti käynnistävänsä sukkien pohjalta laaja-alaiset tutkimukset kartanossa etsintäpartion ollessa asioilla. Sankaritar ilmoittautui innokkaasti mukaan tähän hankkeeseen. Tyräel huokaisi hyvin kuuluvasti ja käpertyi tuttuun nurkkaansa. Pullamössö lampsi biljardipöydän luo ja alkoi asetella palloja outoihin kulmiin toisiinsa nähden.

”Lähdemme nyt”, lausahti Napoleon juhlavasti. Hänellä oli kunnia kantaa ekskursion aikana talon ainutta sateenvarjoa. ”Kun palaamme, tuomme mukanamme osia siitä suuresta kokonaisesta, joka on totuus.” ”Mennään jo vittuun”, Idan urahti. Etsintäpartio astui ulko-oven kynnyksen yli märkään ja viimaiseen pimeyteen, joka yritti ensi töikseen riistää kolmikolta sateensuojan. Idan paiskasi oven kiinni heidän perässään. Kalliot kiilsivät mustina.





<<< edellinen luku seuraava luku >>>