Hikiaineisto:Tarina Baarien Sodasta

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.

Johdanto[muokkaa]

Tarina Baarien Sodasta on, kuten yleisesti on tiedossa, Moldovan kansalliseepos. Yleensä se on tulkittu läpeensä viheliäisen, Itä-Euroopan kumouksien kuohuissa itsenäistyneen valtion hätäiseksi ja surkeasti epäonnistuneeksi yritykseksi vääntää itselleen kansallinen identiteetti. Tämä on kuitenkin vain osatotuus: kansatieteellinen tutkimus tukee sitä käsitystä, että Tarina Baarien Sodasta pohjautuu varhaisempaan kansanperinteeseen, jota on sitten yhdistelty juonelliseksi kokonaisuudeksi. Proosaeepoksen nykymuodosta ja -asusta on tavattu pitää vastuussa Moldovan kansallisrunoilija Diocletjan Flatulescua, joka saavutti mainetta kuolemalla epäselvien lannoitekauppojen lietsomassa ampumavälikohtauksessa Chisinaun kansallisessa taideakatemiassa kesällä 1998. On kuitenkin syytä epäillä Flatulescun vaikutuksen laajuutta varsinkin, kun vuonna 2000 julkisuuteen päässyt video osoitti, että hän ei osannut lukea. Todennäköisempänä pidetään, että hän pummasi tekstin joltakulta tai vaihtoi sen juustoon tai johonkin muuhun ylellisyystavaraan ja keräsi itse kaiken kunnian.

Tämän ensimmäisen suomenkielisen käännöksen julkaisun yhteydessä on syytä esittää sydämellinen toivomus, että moldovalaista kirjallisuutta ei käännettäisi jatkossa enempää suomeksi.


Under construction.png Ynder Könstrykstsiön!
Tämä artikkeli on harvinaisen vaisu, koska se on keskeneräinen.
Palaa artikkelin pariin hieman myöhemmin ja saatat saada siitä jotain irti.

Prologi[muokkaa]

Noniin, täältä sitten väännetään taas jotain väkinäistä ja paskaa kiroilun liikakäyttöä. No, mitäs helvettiä se nyt haittaa?


TARINA ITSESSÄÄN[muokkaa]

BAARI SODAT

Episode I

KADONNEIDEN KASSIEN METSÄSTYS

Luku 1:
Yodan kadonneet vihreät kassit

Kun kaksi jediä, olivat löytäneet viinasten kiven, he päättivät, että he yrittävät onkia Yodan, ja sen toisenkin jedin, Luke Skywalkerin taivaasta. Kun mikään onki ei ollut tarpeeksi pitkä, he näkivät hindulaisen kävelevän tiellä. Sitten he ottivat hindun ja pistivät hänet kanuunaan, ja ampuivat hänet Yodan ja Luken tilalle. Kun Luke Skywalker tippui rähmälleen maahan, jedit ihmettelivät, minne kuuseen se Yoda katosi. Sitten eräs jedi ihmetteli, mikä ihmeen vihreä möykky tippuu taivaalta. Sehän on Yoda, joka tippuu oudossa asennossa naista kohti!
Kun hän tippui naisen päälle, ja yritti raiskata hänet, hän tajusi, että hänen suuret, vihreät ja pyöreät kassinsa ovat kadonneet. Kun jedit, Yoda, Luke, Mylos Sakau ja Nikan Pakau lähtivät suurimalla ja nopeimallaan aluksellaan etsimään Yodan kaukaisia kasseja.
Kun jedien naispuolinen jäsen halusi tulla mukaan, hän mietti, että aluksessa täytyy olla outoja asioita.

Samaan aikaan taivaassa:
Jumala oli ongella. Yhtäkkiä jotain tarttui hänen onkeensa. Hän alkoi vimmatusti vetää saalistaan ylös, kunnes sai sen.
"Mitkä nämä ovat?" Jumala ihmetteli katsoessaan kahta vihreää palloa.

Myöhemmin aluksessa:
Kun Yoda kulki aluksen eristyshuoneen ohi, hän kuuli outoja ääniä.
Hän avasi eristys tilan oven ja hämmästyi; siellä oli Luke Skywalker ja hänen siskonsa Leia, alasti. Yoda muistutti heitä, että hän oli jyrkästi kieltänyt alastoman seksin eristystilassa näin:
"Eristyssellissä seksiä tehdä ei saa, lapsia liikaa syntyy". Yoda muistutti vielä, että vain aluksen vilkkaimassa osassa, eli ohjaamossa, saa harrastaa alastonta seksiä.

Perillä toisella planeetalla, missä he arvelivat, Yodan kassien sijaitsevan:
Jedit menivät kysymään paikallisilta, että ovatko he nähneet suuria ja vihreitä kasseja. Kun oli selvinnyt, että kukaan ei ollut nähnyt niitä, he menivät baariin hukuttamaan surunsa jättimäisiin vodkalaseihin.

Baarissa heitä odotti Darth Vessanpönttö ja toinen shitlordi, nimeltään Darth Vodka, jolla oli päässään suomalaista vodkaa.
Yoda sanoi heille että:
"Jos olette te pöllineet vihreät ja suuret kassit minun, turpaan kunnolla tulee".
Darth Vessanpönttö otti taskustaan laserviinapullon ja kytki sen päälle. Hänen huonoksi onnekseen, se oli vääräpullo, ja esiin tuli hänen kassiensa kaavat.
Sitten hän otti oikean miekkansa ja leikkasi kassinsa irti ja syötti ne oppilaalleen, jolloin hänestä muuttui supersaiyalainen.
"Mistä lähtien Star Warsien sukulais tarinoissa on ollut Dragonball-hahmoja?" kysyi vuorostaan Luke.
Mutta yhtäkkiä paljastui dramaattinen asia; Darth Vessanpöntön oppilas, Darth Vodka, olikin hetero. Se paljastui, kun hän yritti raiskata ovesta sisääntulleen puolialastoman Leian.
Darth Vessanpönttö raivostui tulisesti ja varasti oppilaansa munat, ja liimasi ne paikalle saapuneen Obi-Wanin haamun päähän.
"Päälle!" huusi Yoda.
Luke ja Yoda ottivat housunsa alas, ja Luke otti taskustaan purkin viagraa ja söi kaiken. Hänen jo valmiiksi pitkä penis kasvoi kilometriseksi vesiletkuksi ja hän työnsi sen Darth Vessanpöntön suureen perseeseen. Yoda muisti, että hänen munansa olivat kadonneet ja liimasi siihen tikkarin, ja työnsi sen munansa menettäneen Darth Vodkan avattuun suuhun.

Sillä välin taivaassa:
Jumala oli tekemässä vaativaa leikkausta itselleen; hän aikoi suurentaa Yodan kassit ja leikata omansa pois ja asettaa Yodan munat tilalle, koska ne olivat hänen mielestä paljon coolimmat.

Takaisin planeetalle:
Jostain ihmeen syystä, Darth Vessanpönttö pääsi pakenemaan Luken peniksen kovasta otteesta. Darth Vodka nappasi Yodan tikkarin ja lähti hänkin ihqudaasti hyppelemään pakoon.
Kun Darth Vessanpönttö pakeni, hän huusi vielä: "Saan vielä sinun vihreät kassit, Yoda!".

Luku 2:
Ensimmäinen johtolanka

Kun jedit olivat lähteneet baarista, he näkivät taivaalla vihreän väläyksen, Jupiterin kohdalla, jonka punainen aukko Yodan mielestä on iso spermareikä.
Jedit lähtivät takaisin alukseen. Aluksessa Leia ja Luke alkoivat taas vähän puuhastella! Ja vieläpä keskellä ohjaamoa. Miten sattuikin, Leian poikaystävä Han Solo oli ohjaajana. Han:han tästä pillastui ja vetäisi laseraseensa taskustaan. Luke heilutti dildoa kädessään ja käynnisti sen, jolloin siitä tuli sininen laser. Han alkoi ampua Lukea laserilla(vaikka ne näyttivätkin kyllä viagra-tableteilta), mutta Luke torjui kaikki laserdildollaan. Luke jatkoi torjumista, ja Han Solo jatkoi ampumista, kunnes vihdoin Luke pyöraytti dildoaan oikeaan suuntaan ja yksi ammus kääntyi takaisin kohti Hania. Han onnistui väistämään sen, mutta Luke leikkasi tämän kassit ja heitti ne avaruuteen. Han alkoi anella armoa ja uusia munia, mutta Luke vain nauroi ja haki lääkekaapista viagra purkin, ja kaatoi sen Hanin suuhun. Koska Hanilla ei ollut enää munia, hän itse paisui valtavaksi ja posahti. Sitten Yoda saapui paikalle ja sanoi:
"Kiva kun Hanin tapoitte te. Perseestä jätkä oli Han. Jatkakaa vain puuhastelua siellä ohjaamossa, kunhan ette mene eristyshuoneeseen te".

Sillä välin taivaassa:
Jumalan munien siirtoleikkaus oli onnistunut. Sitten kun Jeesus tuli paikalle katsomaan isänsä uusia munia, hän hämmästyi koska ne olivat vihreät. Hän kaivoi housustaan omat pallinsa ja alkoi tarkastella niitä tarkasti. Ne olivat siniset, koska hän oli pöllinyt ne smurffeilta. Yhtäkkiä ne alkoivat muuttua vaaleansinisiksi. Sitten hän katsoi lämpömittariin, ja se näytti -112. Hän luuli, että sillä tarkoitettiin puhelinnumeroa, ja tajusi mitä hänen pitää tehdä.
Hän soitti 112:seen ja sanoi "Minun munani ovat jäätävän siniset, ja isänikin munat ovat muuttuneet vihreiksi".
112:sen langanpäässä oleva nainen sanoi "En minä uskalla tulla nuolemaan niitä, koska ne voi vaikka räjähtää".
"No en minä siksi soi..." Jeesus kerkesi sanoa ennenkuin puhelu katkesi.

Matkalla Jupiteriin:
Mace Windun haamu oli ryhtynyt siivoojaksi aluksella. Hän kaapi juuri Hanin palasia seiniltä, kun hän kuuli karjaisun.
Chewbacca ja Luke taistelivat.
Luke oli lyönyt häneltä käden irti laserdildolla, ja Chewie oli ampunut Lukea nuolella jalkaan.
Chewbacca hyppäsi roska säiliöön, ja Luke yritti seurata, mutta Mace Windu katkaisi tämän toisen jalan laserdildollaan, joka hohti UV-säteilyä. Luke muuttui sokeaksi valossa ja söi toisenkin jalkansa. Sitten he keskustelivat, miten saisivat Luken tuskan loppumaan. Lopulta Mace Windu työnsi Luken suuhun unilääkettä ja Luke nukahti. Sitten Windu vei Chewien käden labraan ja alkoi leikkiä CSI:tä.
"Oho" Windu sanoi, kun oli tutkinut kättä hetken aikaa. Chewien kädestä löytyi ensimmäinen johtolanka, joka voisi johdattaa heidät Yodan kassien jäljille; Chewien kädessä oli Yodan munien DNA:ta ja narun pätkä. Windu rapsutti DNA:n pois todistusaineisto pussiin ja meni Chewien käden kanssa huoneeseen, jossa Luke nukkui.
Hän sitoi narun pätkän Luken kaulanympärille ja Chewien käden kuristamaan häntä. Sitten hän pikaliimasi käden kiinni kattoon ja Luke hirttäytyi.
Windu nauroi mielipuolisesti ja lähti siivoamaan.

Kahden päivän päästä Jupiterissa:
Mace Windu, Yoda, Leia Organga, Mylos Sakau ja Nikan Pakau olivat Luke Skywalkerin hautajaisissa. Yoda toimi pappina.
"Hyvästi, Luke Skywalker" Yoda sanoi ja heitti Luken "spermareikään".
"Ei!" Lea huusi ja yritti tappaa Yodan, mutta Yoda otti laserdildonsa ja leikkasi Leialta pään irti. Hän viskasi Leiankin kuoppaan.
Sitten reiästä tuli valkoista, kiehuvan kuumaa spermaa, joka lensi ainakin 15 metriä. Yoda ja Windun haamu joivat kaiken onnellisena. Mylos ja Nikan vetivät vodkaa aluksen peräkontissa.

Luku 3:
Matkalla Endoriin

Mylos ja Nikan itkivät raivokkaasti aluksen peräosassa. Heidän vodkansa oli loppunut ja Endorissa(planeetta jonne he olivat menossa) ei ollut lisää. Aluksessa oli kyllä pontikkaa, mutta se ei ollut tislattua ja maistui Windun spermalta.

Aluksen ohjaamossa Yoda ja Windu tarkastelivat, kummalla on suurempi dildo. Yodan oli kaksisataa kertaa pienempi, mutta siinä oli miljoona valkoista karvaa ja Windulla vain kaksisataa ruskeaa.
"Neekeri, munasi karvattomampi on" Yoda sanoi Windulle. Windu suuttui ja otti laserdildon esiin. Yoda otti Windua rinnuksista kiinni ja heitti hänet Endoriin.
"Pirkules, sinne tutkimaan wookien kättä menet, sinne heitin sen!" Yoda huusi hänen peräänsä.

Takakontissa Mylos ja Nikan olivat löytäneet Yodan Gin-kätköt. He joivat giniä ja tislasivat sitä vanhaa pontikkaa.
Nyt se maistui virtaavalta purolta, johon oli lisätty hevosen ulostetta.
Mutta Gin oli hyvää, tosin se haisi pahalta, koska he repivät ne Yodan kätköstä(syy löytyy oikeasti siitä, että kätkö oli roskaläjään tippuneen Chewbaccan persusreikä, Mylos ja Nikan eivät vaan huomanneet sitä).

Yoda ohjaili Millenium Falconia päin planeettoja, onneksi aluksessa oli suojakilpi. Niin, ja eihän hän ollut tormännyt vielä kuin kaksikymmentäkuusi kertaa eriplaneettaan ja mennyt Endorin ohi neljästi, koska ajoi avaruuusylinopeutta(avaruudessa ajo rajoitus on 10 000km/min) eli 10 000 000 250 000km/s. Ja vain sataantuhanteenkahteenmiljoonaan planeettaan oli syntynyt uusi reikä, johtuen Yodan PIENESTÄ ylinoupeudesta.

Mylos ja Nikan olivat niin kännissä, että olivat tappaneet itsensä, molemmat kolmekertaa ja kahdesti toisensa ja herättäneet haamuina itsensä henkiin Chewbacca persuksista löytämillään gin-pullojen taikavoimilla ja roskiksesta löytyneillä lohikäärmeenpalleilla.
Kun he kyllästyivät siihen leikkiin, he käristivät pallit ja pitivät grillibileet. He löysivät vielä 1,5 litran fantapullot ja promillemittarit. Molempien mittarit näyttivät 250 promillea ja sitten he ryyppäsivät fantat yhdellä kulauksella ja katsoivat uudestaan mittariin, joka nousi molemmilla 10 000 promilleen.
"Oho, en tiennytkään että fantassa on alkoholia!" Mylos sekoili.
"Ohhoh. Eihän tämä olekkaan fantaa, vaan 100% tislattua pontikkaa! Bileet jatkuu!" Nikan huusi kun oli tarkastellut pulloa hetken aikaa.

Yoda kuuli poikien bileet ja laittoi autopilotin päälle. Hänkin haluis kännnäillä.
Hän tuli takakonttiin ja sanoi: "Paukut minulle antakaa".
Mylos ja Nikau heittivät yhdessä 2 tonnisen pullon Yodalle ja Yodan kädet murtuivat. Yoda käytti voimaa jaloillaan ja heitti pullon suuhunsa. Yoda nielaisi 2 tonnin ja 1000 litran pullon viidessä sekunnissa. Nikan heitti hänelle promille mittarin ja se näytti 25 000 000.
"Meki halutaa!" Mylos ja Nikan huusivat yhteen ääneen.

Pian saavuttiiin Endoriin.

Luku 4:
Hyvästi, ruma neekeri!

Taivaassa:
Leia ja Luke olivat päässet asiaan, Jumalan luvalla. Jumala sanoi:
"Älkää nyt sitten puuhastelko liikaa, muuten syntyy liikaa enkeleitä"
Tähän Luke vastasi:
"Haista sinä pappara paska!"
Jumala heitti heidät eristysselliin, jossa tapahtui hirveitä!
Luken muniin tuli vuoto koska Leia runkkasi liian kovaa.
Sperma lensi Jumalan juomalasiin ja tämä heitti sillä Lukea, joka ei halunnut juoda omaa spermaansa, vaikka hänellä olikin jano, joten hän leikkasi munansa irti laserdildolla, laittoi munansa suuhun ja kusi sinne.
Sitten hän otti munan suustaan ja pisti ne liimalla ja sperman sekoituksella kiinni, tosin väärälle puolelle. Hän kysyi itseltään:
"Mistä lähtien miehillä on kasvanut muna perseestä?". Hän leikkasi ne laserdildollaan irti perseestään ,taas, mutta kassit kärsivät aika paljon.
Luke sanoi:
"Kassini ovat liian ruipelot puuhasteluun vähäänaikaan" ja alkoi sitten itkeä.
Luke mietti:
"Eivätkö ne löydä lisää hinduja jota voisi heittää meidän tilallemme taivaaseen?!"
Sitten takaa kuului askeleita, vaikka miten hiiskatissa pilvien päällä voi kävellä?.
Sitten kuului "tsiun" ja Luke tajusi, että joku otti laserdildon esille.
Siinä oli keltainen terä. Sitä piteli sama hindu, jonka jedit olivat heittäneet hänen ja Yodan tilalle.
"PERRRRRRRRRRRRRRRRHANA! Minä olen jedimestari Hindulainen, ja tulin tappamaan sinut, Luke Skivalker!"
"PEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEERRHANA! Vihaan niitä jotka sanovat nimeni väärin, olen Luke Skywalker!"
Juuri silloin Luken toive toteutui, heidän tilalleen lensi toinen homohindu.
Luke katsoi alas, ja siellä oli jedimestari Qui-Gon Jinnin haamu, joka joi vodkaa.
"JES, Kännäilemään, kiitti JINN!!!" Luke riemuitsi.
Silloin Luke tajusi, että taivas oli miljoonan kilometrin korkeudessa. Sitten hän alkoi miettiä, että miten hemmetissä hän näkee Qui-Gon Jinnin. Sitten hän hoksasi, että Qui-Gon oli jo kuollut yli 100 vuottta sitten, joten Jinnin täytyi olla taivaassa, ja hän kävi taivaan alapuolella, otti ongen, onki hindun, ja heitti sen Luken tilalle.
Sitten Luke tippui, ja miten sattuikaan, NASAn raketti osui juuri sopivasti ja se lävisti hänet. Luke rääkyi mutta söi viagra-purkin taskustaan, ja sai sitten munallaan kiinni raketista.
Hän ja Leia menivät siihen sisälle, Luke tappoi astronautit, tosin omalla munallaan, ei dildolla(raiskauksella ei ole sitten mitään osaa asiaan) ja he hyppäsivät laskuvarjoilla, ja tilasivat sängyn taivaalle. Jumbojet toi sängyn ilmaan ja sitten alkoi puuhastelu. Yksityiskohdista emme taida selittää sen enempää, ajatellen nuorempia lukijoita(Oikea syy on se, että tästä tarinasta ei sitten löydy yhtään mitään muuta outoa, ja paskat, onhan tämä muutenkin K-10 000).

Endorissa Mace Windu oli löytänyt käden, jonka Yoda tosiaan oli heittänyt Endoriin. Windua kyllä ihmetytti, miten se on mahdollista, koska heidän aluksensa(silloin vieläkun Windu oli siellä) oli ollu 25 000 000 km päässä Endorin ensimmäisestä asteroidista, joka oli 100000 000 000 0000 000 0000 000 000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000km päässä Endorista.
Hän tosin ei jaksanut tutkia sitä sen enempää, vaan aikoi mennä baariin vetämään pään täyteen pontikkaa.
Windu oli juuri pääsemässä baarin, kun hän piiloutui erään nurkan taakse. Hän näki Darth Vessanpöntön ja Yodan, jotka taistelivat.
Sitten Darth Vessanpönttö sanoi:
"Jos lopetat taistelun, saat Karhun kaljaa ilmaseks nii paljon ku haluat"
"JOO!!!" Yoda sanoi, ja söi laserdildonsa.
Darth Vessanpöntön laserkaljapullo tippui maahan ja hän alkoi vollottaa.
"EI! Siinä oli mun parhaat kaljat!"
Yoda lähti Darth Vessanpöntön kanssa baariin.
"EI, YODA! Älä tee sitä!" Mace Windu huusi, otti laserdildonsa esille ja lähti juoksemaan heidän peräänsä.
Darth Vessanpönttö taikoi puun Windun eteen ja Windu törmäsi siihen.
"Kusetit minua ikävästi sinut tapan nyt!" Yoda sanoi paskansi laserdildonsa perseestään.
Hän käynnisti sen ja aikoi tappaa Vessanpöntön, mutta hän juoksi jo kaukana ja näytti keskaria.
Sitten Yoda juoksi Windun viereen.
"Kuole älä Windu" hän sanoi.
"Kuolenpas. Olisin kyllä halunnut nähdä, kun saat, munasi takaisin" ja sitten Windu
kuoli.
"Jään kaipaamaan sinua, vaikka neekerihomo olitkin semmoinen. Hyvästi, ruma neekeri" Yoda sanoi ja teleporttasi Marssiin.

Maassa:
Luke ja Leia olivat tippuneet sängyllään, mutta Qui-Gon Jinnin haamu olikin pahis ja heitti Luken ja Leian jorpakkoon.
Se jorpakko tosin oli Endor. Luke näki kaljapullon(laserkaljapullon, Vessanpöntön omistama) ja Darth Vessanpöntön, joka yritti korjata pulloa.
Luke yritti napata pullon, mutta Darth Vessanpönttö tiputti pullon maahan ja lähti karkuun ja sitten Luke ja Leia tippuivat sängyllään kaljapullon päälle.
"EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!" Luke huusi.

Luku 5:
Darth Vodkan paluu

Yoda oli miettinyt, että miksi he olivat Endorilla. Eihän siihen ollut mitään syytä.
Mutta mitähän hän Endorista höpöttää, hänhän oli nyt Marssissa.
Yhtäkkiä Yoda kuuli ääniä, se oli hänen muniensa kutsuhuuto.
"Munani minua kutsuvat!" hän huusi Mylosille ja Nikanille, jotka olivat angstaamassa avaruusbaarissa, koska 100 prosenttinen pontikka oli loppunut.
Mylos ja Nikan kysyivät, missä ne ovat. Yoda kuunteli tarkemmin ja kohta hän huusi:
"TAIVAASSA OVAT NE!".
"Onko siellä PONTIKKAA!?" Mylosin ja Nikanin silmät pyöristyivät.
"Siellä on paljon onkin" Yoda vastasi ja Nikan ja Mylos olivat aluksessa.

Taivaassa:
Darth Vessanpönttö oli mennyt taivaaseen etsimään kadonnutta oppilastaan(oikea syy on, että hän oli kuullut, että Yodan kassit ovat Jumalalla).
Hän meni uhkailemaan Jumalaa.

"Joo,, annan ne kyllä. En tee niillä mitään.." Jumala sanoi, kun Darth Vessanpönttö uhkaili häntä laserkaljapullollaan.
Jumala antoi kassit Darth Vessanpöntölle.
Yhtäkkiä Jumalan oveen koputettiin.
Sisään astui Darth Vodka.
"Ne munat kuuluvat minulle!" hän sanoi ja veti laserkaljapullon esiin.
"Taistellaan!" huusi Vessanpönttö vanhalle oppilaalleen.
"No meikää ei varmaa sitte tarvitakkaan..." Jumala sanoi ja lensi suihkarilla Mäkkäriin.
Sitten paikalle saapuivat Mylos, Nikan ja Yoda.
"Kukkanen haista Pönttövessa DARTH! Kimppuun, pojat!" Yoda huusi ja veti esiin laserdildonsa.
Mylos ja Nikan vetivät esiin pontikka pullot ja alkoivat ryypätä.
"Tästä tule ei mitään..." Yoda huokaisi ja syöksyi dildo kädessään taistelun keskelle.
Kesken kaiken hän kuitenkin kyllästyi, nappasi munansa ja lähti ryyppämään poikien kanssa.
"Oppilaani, en olisi odottanut, että teet näin!" Darth Vessanpönttö sanoi ja hyppäsi jonnekkin kauas. Darth Vodka ajatteli, että hänen entinen mestarinsa oli hypännyt maahan ja hyppäsi sinne.
"Se meni lankaan!" Vessanpönttö hihkaisi ja avasi shamppanja-pullon.

Taivas-Mäkkärissä:
Jumala oli syönyt vähäsen liikaa.
"Taidanpa lähteä tarkastuskierrokselle maahan" hän sanoi ja meni maahan vievään hissiin. Darth Vessanpönttö saapui paikalle. Hän otti kiikarit ensin, ja tarkkaili, näkyykö maassa Darth Vodkaa. Juuri kun hän näkyi, hän katkaisi Jumalan hissin narut.
Hissi tippui Darth Vodkan päälle ja Darth Vodka kuoli.

Luku 6:
Viimeinen taistelu

Yoda, Mylos ja Nikan olivat lähteneet maapallolle. He löysivät Darth Vodkan kuolleena.
He työnsivät hissin pois hänen päältään. Mylos alkoi kaivaa tämän taskuja, josko sieltä löytyisi rahaa. Sieltä löytyi: kaljakori, 5000 dollaria USA:n rahoja ja avaruusraketti. Mylos ja Nikan menivät ärrälle, vaihtoivat rahat euroihin, ostivat niillä hyllyllisen pontikkaa ja veivät kaiken avaruusalukseen.
He lähtivät avaruuteen määränpäänään Kuun pontikkabileet.

Yoda suuttui mutta alkoi odottaa. Ei hän tietänyt edes mitä hän odotti. Kahden päivän päästä Yoda huomasi, että Darth Vessanpönttö oli enään 100km korkeudessa. 10minuutin päästä hän laskeutui.
"AUTS!" hän huusi.
"Sachen suhrä kringrö ungrännä hähhää!" hän sekoili.
"Ai damn it, fucking kääpiö! I challenge you to kaksintaistelu! Suchen go!" hän sanoi ja otti laserkaljapullon esille.
"Puuhuu sehän Saksaa, Suomea ja Englantia sekaisin hän!" Yoda meitti ja veti laserdildonsa esiin. Ensin hän tosin hitsasi munansa kiinni.
"Panos is your munat! Okey grängra furen sporthour!" Darth Vessanpönttö huusi.
Yoda ja Darth Vessanpönttö löivät "miekoillaan" yhteen. Kuului rätinää, laserin suhahtelua ja taisteluhuutoja.
"Kranchin on ihan wrong fighttyyli you gottenfoora!" Vessanpönttö karjui.
"Riittää nyt sai" Yoda sanoi. Hän katkaisi Darth Vessanpöntön molemmat kädet, aluksi hieman hyökkäyksiä torjuen. Hän työnsi burana tabletteja Darth Vessanpöntön suuhun. Sitten hän kaatoi sinne Kvilla-yskänlääkettä, ja Darth Vessanpönttö melkein tukehtui. Lopuksi hän lävisti Darth Vessanpöntön teräsmunat ja repi ne irti. Darth Vessanpönttö oli vihdoinkin kuollut. Yoda otti teräsmunat ja lähti myymään niitä torille.

THE END

Epilogi[muokkaa]

Ja siinä oli seki paska sitte.