Hikiaineisto:Paskaa suomalaista laululyriikkaa

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.


Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Älä käytä luovuuttasi, tee vain tasan niin kuin tämänkin artikkelin kirjoittaja on tehnyt.
"Kaupunkien valot mulle huutaa".

Hikiaineiston lyriikanasiantuntijat ovat yhdistäneet voimansa ja haalineet tälle sivulle kaiken paskan suomalaisen laululyriikan, jota vain on sattunut kajahtamaan korviin. Työ on vielä ja tullee ikävä kyllä myös iäti olemaan kesken, sillä paska ei penkomalla lopu. Korostamme, että tämä ei ole lista paskoista sanoittajista, vaikka listalla on heitäkin.

Koska antologian laatijoina ovat asiantuntijat, eivät pelkät sunnuntaikriitikot, mielipidettämme ei tule kyseenalaistaa tai hakataan sut.


Olemme valinneet lyriikat seuraavien kriteerien mukaan:

  • Teksti on kirjoitettu laiskasti.
  • Teksti on kikkailevaa ja kuulijaan alentuvasti suhtautuvaa.
  • Teksti ilmentää jonkinlaista kroonista asennevammaa.
  • Tekstissä ei ole mitään järkeä.
  • Tekstissä on alkeellisia tai muuten vain typeriä riimejä.
  • Tavumäärä ei istu sävellykseen tai vaihtoehtoisesti tavumäärää noudatetaan tekstin toimivuuden kustannuksella.
  • Kielikuvat ovat ontuvia tai jopa rampoja.
  • Lyyrikko yrittää liikaa.
  • Lyyrikko ei tiedä itsekään, mitä haluaa sanoa.
  • Lyyrikko on ärsyttävä.
  • Kirjoittaisin itse parempaa laululyriikkaa istuessani paskalla.

Kun kriteereistä vähintään yksi toteutuu, teksti sopii sivulle. Monissa tapauksissa ne kaikki toteutuvat (ks. esim. kaikki Herra Ylpön tekstit tällä sivulla).

Sisällysluettelo

Aaltonen, Henry[muokkaa]

Just a sweet Carolina, just a rockin' little mama
Just leave my baby in old Alabama
Rockin' in the evenin' when the sun goes down
Mean guitar, that's a swingin' old town
Rockin' and a-rollin' just a little while
Ain't got no rollin', ain't got no holdin'
Get on, get on baby, get on
Get on, get on baby, get on
Well, let me be, rock and rollin' free

Well, old Alabama, just a sweet Carolina
Just a-rockin' and rollin' may leave town
Got to be a scoogie, lay on my boogie
Let me hear you say you got my hole around
Got to be a scoogie, bing bong bang
Ain't got no rollin', ain't got no holdin'
Get on, get on baby, get on
Get on, get on baby, get on
Well, let me be, rock and roll with me

Well, go go baby dancin' rock and roll
And twist and shout, you'll be rockin' the bowl
Just a little baby, she's rollin' around
Ain't got no rockin' or rollin' in town
Got to be a scoogie of the neighbourhood
Ain't got no rollin', ain't got no bowlin'
Get on, get on baby, get on
Get on, get on baby, get on
Do you rock and roll? Ain't got no moving on
Get on, get on baby, get on
Get on, get on baby, get on
Play me one more time, rocking and the roll
Get on, get on baby, get on
Get on, get on baby, get on
Just a-moving your arse, rocking and fast
Get on, get on baby, get on
Get on, get on baby, get on
Stop the music! Rocking is slow.

~"Get On" (Hurriganes, Roadrunner, 1974). Nämä lyriikat ovat puhtainta dadaa!

Aho, Susan[muokkaa]

Tätäkö mä luulin unelmaksein
halajan, haalin ympärille
sitä, tätä, tuota
pitää olla luova
ei mikään tätä kaada
kaikki pitää saada

Lupaan tällä kertaa
olen vailla vertaa
läsnä tämän kerran
edes hetken verran
sinne, tänne, tuonne
mul on vahva luonne
selviän tästä
minun elämästä

Pakko täyttää almanakka
vaikka hajois tääkin akka
ne tarvii mua, mä tarviin niitä
elo tyhjä ei nyt riitä
Pakko päästä kaikkialle
olla jotain jokaiselle
rynniä ja juosta aikaa
katsokaa, mun elo raikaa

Ei oo, ei oo, ei ookkaan oo
unelmaa tää mulle oo
Ei oo, ei oo, ei ookkaan oo
laulan kuutamoon
Ei oo, ei oo, ei ookkaan oo
unelmaa tää mulle oo
Ei oo, ei oo, ei ookkaan oo
unelmaa tää mulle oo

Saisinko jo olla hiljaa tovin
olla ihan vaan olematta kovin
hauras, heikompi miltä näytän
avoimen sydämeni elämällä täytän
Unohtanut oon, kuinka katoavaista
eloni on täällä vain hetkittäistä
Lupaan tällä kertaa edes hetken vertaa
pysähtyä tässä minun elämässä

Laulaisin laulun lintusille
istuisin iltaa kuutamolle
kuulisin kuinka kuuni kuiskii
huomaatko, näin se onni tuikkii

~"Unelmaa" (Kuunkuiskaajat: Unelmaa, 2016)

Ahola, Kalle[muokkaa]

Kaleeriorjat silmät sidottuina soutavat opinahjoa
turhan tiedon oppimäärät kasvattavat idioottilahkoa
Toiset kitaraa, toiset karttakeppiä heiluttaa
sama fallos laivaamme vuodesta toiseen keinuttaa

Pidä kieli perämiehen ahtereissa ja pää aapisen välissä
Saat korkeakoulupaikan (ko-ko-korkeanpaikan kammon)
ja pääset haaveeseen (taivaaseen)

Oo-hiio-hoi, kapteeni!
Onko maata näkyvissä?
Oo-hiio-hoi, kapteeni!
Onko maata näkyvissä?

Lapsien raiskatut itsetunnot oppiarvoilla lääkitään
omatunnot opetetaan nurkassa häpeämällä peseytymään
Kaiken takana on lego-ego-laivan robottikapteeni
joka vanhoja komponentteja tuskin huomaa

Hän samaan aikaan pahaa karmaa miehistöönsä tartuttaa
ja hurskaita sanoja suustaan suoltaa

O-hiio-hoi, kapteeni...

Toiset kitaraa, toiset karttakeppiä heiluttaa
vuodesta toiseen sama fallos laivaamme keinuttaa
ajatuksen paikalla on edestakainen liike
edes, takas, ylös, alas
täältä tulee kermavalas

~”Kapteeni Koulukammo ” (Don Huonot: Kameleontti, 1993)

Alanko, Ilkka[muokkaa]

Ilkka Alanko ei luule itsestään liikoja. Hän näyttää Stingiltä vain siksi, että Stinginkin sanoitukset ovat yleensä ihan paskoja.

Kaupunki pimenee
Ilma viilenee
Tyhjyys raiskaa harkiten
ympärillä arkihuoneen
Jossain kaukaisessa
pimeyden helmassa,
Sulottaren ruumiissa
nyt sädekehä palaa

Luen,
olen yksin ja luen
Ilman sua oon kuin tuhkaa
Leijailen ja ajan tuhlaan, itseäni uhmaan

Sä kirjoitit kirjeen
salaa kaikilta muilta
Avasit tunteiden tulvan ja vannoit
totuuden silmien sineen
Vapaus ja ylpeyden vankeus
vaivaa vastaanottajaa
Aika kuluu ja sen henki
janoaa rakastajaa

~”Luen” (Neljä Ruusua: Pop-uskonto, 1993)


Sun täytyy mennä
Sillä sana on vapaa ja laitteet liikkumaan on pantu sinua varten
Tapahtui mitä vaan se on sun elämäs eikä kenenkään muun

Etsin ymmärrystä ja kaipaan ystävää, olen tehnyt sitä monta päivää
Mun tapani liikkua kai johtaa harhaan enkä käsitä alkuunkaan
Nukkuu tai juttelee tai suutelee se on vain hetken hurmaa
Eikä kukaan voi käsittää, kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää

Sun täytyy mennä
Sillä sana on vapaa ja laitteet liikkumaan on pantu sinua varten
Tapahtui mitä vaan se on sun elämäs eikä kenenkään muun
Kaikki mitä näät voi olla harhaa tai yhtä hyvin unelmaa
On kaikki sekavaa, se jokin saapuu aikanaan

~”Sun täytyy mennä” (Neljä Ruusua: Haloo, 1992)


Ehkä hekin viisastuivat salaa. Se ei nimittäin vittu näy.

Taas nahkasaappaat taivaltaa
Ne jää väkijoukkoon seisomaan
Kurkottaa nähdäkseen
Toisten ihmisten takaa
Tunkeutuu eteen
ja seuraa tarkkaan

Toiset istuu koulun penkissä
Toiset matkustaa
Toiset hikoilee päivät tentissä
Toiset unohtaa

(kerto:)
Mä viisastun salaa
Kun toiset loppuun palaa
Mä viisastun salaa
Kun toiset loppun palaa

Nahkasaappaat jatkaa matkaa
Ne jää kukkulan päälle seisomaan
Kurkottaa nähdäkseen
Talojen takaa
Kuinka monta tähteä
Tänä yönä palaa

Toiset treenaa peilin edessä
Toiset juo viinaa
Toiset nukkuu kurkut silmissä
Toiset diivaa; (kerto)

~”Viisastun salaa” (Neljä Ruusua: Haloo, 1992)

Alatalo, Mikko[muokkaa]

Kiinan tyttäret ajaa polkupyörällä
Kiinan tyttäret poikatovereilleen antaa teetä ja empatiaa

Näki naisia paljon suku Joosefin
Euroopassa jätettyään Jerusalemin
mutta juutalaisille on estetiikka hepreaa
Kun minä silittelen pekingeesiä
ei juutalaiset riisu au-pair-tyttöjä
päin vastoin vanhoilla lumpuilla vaatettaa
Ja ne laskevat shalomia, laskevat shalomia
ne menee Sveitsin pankkiin shalomia laskemaan

Kiersi Hitler ja Göbbelskin maailmaa
mut ei ne menneet tyttöjä katsomaan
miesvahvuus vain totista natsia kiinnostaa
Kun minä hyväilen Kiinan porsliinia
niin natsit särki kaiken rautasaappaillaan
edes Afroditea ei nähneet Kreikkaan tultuaan
Ne vain söivät Balkania, söivät Balkania
ja päästi Führer sähäkän pierun ruokailtuaan

Kiinan tyttäret ajaa polkupyörällä
Kiinan tyttäret poikatovereilleen antaa teetä ja empatiaa

Jätin sydämein San Franciscon Chinatowniin
siellä kohtasin unikonkukan niin kauniin

Keltaiset vaarat Kiinan tyttärien
kuin pirun pienet ping-pong-pallot pomppivat
tyttö käännä kami-katseesi[1], mistä kenkä puristaa[2]
Kiinan muurisi haluan mä valloittaa
taivaallisen aukiosi maallistaa
kun punaista kirjaasi selaan, mua kiihottaa
Siksi anna mulle kiniiniä, hei tyttö anna vähän kiniiniä
saanko ruokomatollesi jäädä hetkeksi kiinaamaan

Kiinan tyttäret ajaa polkupyörällä
Mao on rakas johtajamme, hän johdattaa meitä kultaiseen päivään
unikonkukkani, saanko mä luoksesi tulla
Kiinan tyttären silkkipyjamassa hehkuu rakkauden punainen tähti

~”Kiinan tyttäret” (single, 1978)

Asikainen, Risto[muokkaa]

jee, uskoin rauhaan ja rakkauteen
joo, olit vastaus mun kuumeeseen
rock ja muu sai mut luottamaan
valaistuu tahdoin uudestaan

(...)

hei, pää pilvissä leijailin
niin, mua ymmärsit paremmin
totuus ei koskaan tullutkaan
kaiken vei roskaan mukanaan

~”Psykedeliaa” (Nylon Beat: 12 apinaa, 2003)

Avionin Prinssi[muokkaa]

Lähiörotta, Park Cityn partisaani
Turvonnut klunssi jol on King Cobran raami
PuiU-lätsä, Mapsi-skjorda
Pandan kans vedän Tebikal borkkaa
Eli bitumii stikkaan mun kitusii
Kolme raitaa -byysat hiertää mun nivusii
Oon liian lungi, en kartsal brotaa
Tannerin messis käyn tivolis skulaa
Ja snutaan kaikki mihin ei oo varaa
Peippaan stigun, paan syndiin kamaa
Vieterit toimii ku Rubinion jabi
Termosen dekit löytää Malmarin kanist


Suomennos

Lähiörotta, Puistolan partisaani
Turvonnut poika jolla on King Cobran hartiat
Puistolan Urheilijat -lippalakki, Malmin Palloseura -paita
Pandan kanssa juon Teboililla kahvia
Eli kahvia heitän suuhuni
Kolmiraitahousut hiertävät nivusiani
Olen liian rento, en kadulla paini
Tannerin kanssa käyn tivolissa soittamassa
Ja varastan kaiken mihin ei ole varaa
Harhautan vartijan, tungen säärisuojuksiin tavaroita
Hermot toimivat kuin Rubinion nopea nyrkkeilylyönti
Termosen rullalaudat löytää Malmintorin panttilainaamosta

~”Lähiörotat skujaa” (suom. Lähiörotat ajavat autolla, SMC Lähiörotat, 2010)

Bäckman, Reijo[muokkaa]

 Vuodet on nyt vierineet vain ohi
pilvilinna pois on kulkenut
Talon eessä vain on tyhjä tori
Menneisyys sen on nyt sulkenut

Oi niitä aikoja...
Laa laa laa lailailai...

Joskus kuulen naurut niin kuin silloin
Vierellä nuo ajat ihanat
Nyt majatalon eessä seison yksin
Menneet on nyt pois ne unelmat

Oi niitä aikoja...
Laa laa laa lailailai...

~Verrattuna alkuperäiseen, tässä on aitoa suomalaista depressiota, melankoliaa, pessimismiä, itsetuhoisuutta ja fatalismia!


Just tonight I stood before the tavern
Nothing seemed the way it used to be
In the glass I saw a strange reflection
Was that lonely woman really me?

Those were the days my friend...
La la la la...

Through the door there came familiar laughter
I saw your face and heard you call my name
Oh my friend we're older but no wiser
For in our hearts the dreams are still the same

Those were the days my friend
La la la la...

~Eikö englanninkielinen kuullostakin paljon rohkaisevammalta?

Eerola, Juho[muokkaa]

Suuren tuntemattoman kansilehtikuvitusta.

Minun vuokseni et voinut elää, jouduit elämään mun vuokseni
Meidän rakkaus vihan virtoina juoksi, sinun Vantaa, minun Vuokseni

Revontulet toin sinun silmiisi, magneettimyrskyjä vartaloon

Sinä sait minut kerran satimeesi, sinä löit minut polvillen
Teit mulle ihan mitä vain sä halusit, tulit kiinni mun ihollein

Otit minut vangiksesi ja mä pistimelläni sohaisin

Köyhänä synnyit, köyhänä kuolit, siellä missä me kuljimme kerran
Sain notkuvat pöydät ja kullatut tuolit, sain herrojen elkeet
en armoa Herran

Kaipuu kasvaa metsässä jossa haipuu varmuus itsestä
Kaipuulta en näe metsiä, en jaksa etsiä edeltäin

sitä polkua itsevarmuuden, jota kerran mä vaelsin

Köyhänä synnyit, köyhänä kuolit, siellä missä me kuljimme kerran
Sain notkuvat pöydät ja kullatut tuolit, sain herrojen elkeet
en armoa Herran

Verenpunaisia pisaroita valkealla käsivarsinauhallani
En tätä häviä, en ehkä voita, tahdoin sotaa, mitä tekisin rauhallani

Susinarttu, punahuora, sua etsin läpi koko Uudenmaan
Sinut haluan, sinut löydän, sinut heitän joukkohautaan
Veripellot, kuulen kellot, siellä missä me kuljimme kerran
Sinä maksat kera korkojen, olet velkaa vain henkesi verran

~”Siellä missä kuljimme kerran” (Suuri tuntematon: Mustavalkoinen albumi, 2017)

Elorinne, Meri-Tuuli (Jippu)[muokkaa]

Jouluvalot on hajalla
Kynttilät lopussa
Taivaalla jumalan kuu
Mulla suuri suu

Suutelet mun siskoo autossa ja se koskee sun poskee

~"Sarjakuvia" (Jippu: Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan, 2006)

Pussaisitko mun kaa
niin et kieli sanois daa-daa
Ja sun äiti tahtois meidät erottaa

Oottaisitko mua
niinkuin kundit oottaa pikkujouluja?

~"Mies joka ei hylkää" (Jippu: Kuka teki minusta tän naisen, 2008)

Hakala, Antti Ilmari[muokkaa]

Maa kutsuu,
Maa kutsuu,
Maa kutsuu kaikkee matskuu.
Hei beibi painovoiman laki se on kaikki ja kaikki
Maa kutsuu sun kulkevaa kurssii.

Maa kutsuu,
Maa kutsuu,
Maa kutsuu sun maallista massaa.
Sitä mitä kulkee sun mukanas täälä,
Ja sitä mitä taivasista tippuu.
Joo, sen kaiken on mentävä,
Sille vaikka kaivetaan käytävä, joo.
Sen kaiken on käytävä yksiin,
Me pistetään se kiertämään.

Maa kutsuu,
Maa kutsuu,
Maa kutsuu sun jokasta juttuu.
Just ja just ku sä luulit et ny se loppuu
Sut sysätäänki takasi alkuun.
Niin sitä turtuu.
Niin kaikki muuttuu.

Suhdanteet nousee ja laskee
Vähä niinku laskis koskee.

Pudotus on alkanu ja vauhti kiihtyy,
Nousukauden höyryävä huuma hyytyy.
On onnen avain sillä joka vähään tyytyy,
Ja luonnollisten lakien täytyy täyttyy

Ku sua kutsuu maa,
Painovoimallaan.
Kutsuu maa.
Kutsuu maa,
Painovoimallaan.
Kutsuu maa.

~”Maa Qzuu” (san. Rousu ja Hakala, Soul Captain Band: Jokaiselle tulta, 2001)

Hakulinen, Jussi[muokkaa]

Kuin suudelma jälkeen oksennuksen
hiestä märkänä heräät taas
pian saat taas uuden painajaisen
mut jaksatko vanhoja unohtaa?
Nyt on hiljaisuus kuin kaunis laulu
pian taas joudut nukahtamaan
ja unesi sut valtaa uudestaan
ja sydämesi lyönnit sekoittaa

Kiipeät vuoren seinämää
sä etsit kai onneasi ylempää
Tai ehkä tahdot vain taivaaseen yrittää
et enää jaksaisi kiivetä kauempaa
Vain tyhjyys sua alhaalla odottaa
silti otteesi vuoresta irtoaa

~”Painajaisten jälkeen” (: Nuorallatanssija, 1984)

Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.

Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa

Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin

~”Särkynyt enkeli” (: Särkynyt enkeli, 1983)

Hannikainen, P. J.[muokkaa]

Joulupukki odottelee mesiannostaan.

Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki,
viivy vielä pieni hetki, vaikka onkin pitkä retki.
Tässä tuomme sulle mettä vilpoisaa kuin lähdevettä,
sitten jaksat pitkän tiesi kulkea kuin aimo miesi.

Kiitos vaan nyt kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset!
Täs on teille muistiaiset, pienet joulumaistiaiset.

Kiitos sulle, oiva ukki, ystävämme joulupukki.
Taas kun päästään ensi jouluun, tervetullut meidän kouluun!

~”Joulupukki”


Harma, Heikki[muokkaa]

Hei, olishan se hienoo käydä jossain,
Missä kukaan muu ei koskaan ole käynyt aiemmin
Ja olishan se hienoo tehdä jotain,
Mitä kukaan muu ei koskaan ole tehnyt aiemmin
Ja olishan se hienoo kuulla jotain,
Mitä kukaan muu ei koskaan ole kuullut aiemmin

Kun tää on vaan tällaista,
Täydellisen vajavaista,

Samanlaista aina kuitenkin

~”Olishan se hienoo” (Hector: Ei selityksiä, 2004)

Ja hän soitti kuin kuuluisi tarinaan,
Jossa kaksi lyö kolmatta välissään.
Hän soitti meistä - maan enkeleistä.
Se oli pianomies, se oli pianomies
Ja se pianomies oli niin...
Hiano mies!

~"Pianomies" (Hector: Varjot ja lakanat, 1988)

Näin hommat hoituu aivan itsestään,
mä hyvän ratkaisun nyt melkein kaikkeen nään
En pelkää, että pieleen arvioin
Me tähän uskotaan
Nyt olla itseni voin,
rasvis kun oon

On meidän kasvu niille uhmaa vaan
Nuo dorkat vanhemmat ei pääse kahleistaan
Ne heittää herjaa, peittää totuuden
Me vaikka taistellaan,
niin johtuu heistä se vaan

(Kerto:)
Rasvis mä oon
(Rasvis mä oon, rasvis oon, rasvis oon)
Näin se käy, näin se toimii
Rasvis ei jää selustaan eikä varjoon
Rasvaa sun lettiisi tarjoon

Voin kantaa vastuun siitä, minkä teen
Voi sovinnaisuus tuo,
se kuuluu eiliseen
Me voidaan itse tehdä ratkaisut nää
Me siihen uskotaan
On meillä omakin pää
(...)

~"Rasvis mä oon" (Pepe Willberg: Päivä tuskin päättyis kauniimmin, 1979)

Robert Fripp ei ole vakuuttunut Hectorin käännösversiosta.

Niin on, on sanat viisaitten
jo hiekkaan peittyneet
Niin on ja nuo miekat oikeuden
jo vereen vaipuneet

Jo raivoissaan käy tuulet nyt,
ne kirkuu hautoihin
Ja varjoistaan ihmiset riistetyt
jo nousee viimeinkin

Jos yksin näyttelet etsijää,
tiesi näät, ja ruohon kuihtuneen
Räjähdyksin näät maan pian sortuneen
Pelkään niin, sä huomenna itket
Pelkään niin, sä huomenna itket
Pelkään niin, sä huomenna itket

Niin on, on aika työntää pois
nuo verhot haalistuneet
Ja niin kuin kevään uuden tois
nuo äänet voimistuneet

Kun jumalat vainoo jo toisiaan,
ne pelkää ja pälyilee
Niin kukaan ei selkäänsä suojaan saa,
jos yksin taistelee

~”Tuulet kirkuu hautoihin”, liittyy marxilaismoralistisen konseptilevyn Liisa pien (Hector 1975) tarinaan

Vrt. ”Tuulet kirkuu hautoihin” -kappaleen alkuperäisversion teksti (”Epitaph”, san. Peter Sinfield, King Crimson: In the Court of the Crimson King, 1969):

The wall on which the prophets wrote
is cracking at the seams
Upon the instruments of death
the sunlight brightly gleams

When every man is torn apart
with nightmares and with dreams,
Will no one lay the laurel wreath
when silence drowns the screams

Confusion will be my epitaph
As I crawl a cracked and broken path
If we make it we can all sit back and laugh,
But I fear tomorrow I'll be crying,
Yes I fear tomorrow I'll be crying
Yes I fear tomorrow I'll be crying

Between the iron gates of fate
the seeds of time were sown,
And watered by the deeds of those
who know and who are known;

Knowledge is a deadly friend
when no one sets the rules
The fate of all mankind I see
is in the hands of fools

Leonard Cohen ei ole vakuuttunut Hectorin käännösversiosta.

Suzanne sinut johtaa rantaan joen alajuoksun
Siellä laiva toisen kohtaa, tunnet melkein meren tuoksun
Saisit jäädä aamuun asti tähän paikkaan hänen luokseen,
Ja hän pyytää taitavasti, teetkö kaiken hänen vuokseen?
Rakkautta et voi antaa, aamun yö jo esiin kantaa
Silloin sielut käyvät rantaan ja hän ryöstää vastauksen,
Olet aina ollut hänen...

Tahdot käydä hänen kanssaan
Silmät kiinni hänen kanssaan
Sinuun luottaa hän niin kovin
Koski sieluusi vain tovin
yksin hän...

Ja Jeesus merta kulki, askel aaltoin päällä viipyi
Kaiken piiriinsä hän sulki, kauan paikallaan kun viipyi
Ja kun viimein tiesi varmaan, hänet hukkuvat vain huomaa,
Huusi hän: te aamun harmaan jälkeen jäätte meren huomaan!
Kunnes tuuli teidät päästää, itseäin en saata säästää
Ja hän ihmiseltä näytti, antoi anteeksi ja täytti
elämän...

Tahdot käydä hänen kanssaan
Silmät kiinni hänen kanssaan
Sinuun luottaa hän niin kovin
Koski sieluusi vain tovin
yksin hän...

Nyt Suzanne käden antaa, virran luokse sinut johtaa.
Vanhaa aatettaan hän kantaa, jokin auringossa hohtaa
Pian säteet hunajaiset laskeutuvat jalkain juureen,
Ja hän näyttää monenlaiset ihmeet pienimmästä suureen!
Näet sankareita tässä veden alla viileässä
Ovat lapset etsimässä vettä rakkauden leiliin
Nyt Suzanne tarttuu peiliin...

Tahdot käydä hänen kanssaan
Silmät kiinni hänen kanssaan
Sinuun luottaa hän niin kovin
Koski sieluusi vain tovin
yksin hän...

~”Suzanne” (Hector, 1972)

Suzanne takes you down to her place near the river,
You can hear the boats go by you can spend the night beside her,
And you know that she's half crazy but that's why you wanna be there,
And she feeds you tea and oranges that come all the way from China,
And just when you mean to tell her that you have no love to give her,
Then she gets you on her wavelength and she lets the river answer,
That you've always been her lover

And you want to travel with her,
And you want to travel blind,
And you know that she will trust you,
For you've touched her perfect body with your mind

And Jesus was a sailor when He walked upon the water,
And He spent a long time watching from His lonely wooden tower,
And when He knew for certain only drowning men could see him,
He said "all men will be sailors then until the sea shall free them,"
But He Himself was broken, long before the sky would open
Forsaken, almost human, He sank beneath your wisdom like a stone.

And you want to travel with him,
And you want to travel blind,
And you think maybe you'll trust him,
For he's touched your perfect body with his mind

Now Suzanne takes your hand and she leads you to the river,
She is wearing rags and feathers from Salvation Army counters,
And the sun pours down like honey on Our Lady of the Harbour,
And she shows you where to look among the garbage and the flowers,
There are heroes in the seaweed, there are children in the morning,
They are leaning out for love and they will lean that way forever,
While Suzanne holds the mirror

And you want to travel with her,
And you want to travel blind,
And you know that you can trust her,
For she's touched your perfect body with her mind

~”Suzanne” (Leonard Cohen: Songs of Leonard Cohen, 1967)

Kun luokassa sä käänsit päätä silmäs näin ja oikopäätä
Taunon kanssa paikkaa vaihdettiin
Kun koulun jälkeen kahvilassa jengi istui röökaamassa
Kassan luona katseet vaihdettiin

On niin nuori tää,
mun rakkautein, sen tiedän
Myös niin pettävää,
vaan kuitenkin, sen siedän

Voi Leila,
näen sinut unissani kedolla, vierelläni.
Leila, kosketa kättäni porttikongissa,
että tietäisin
sinun olevan
totta.

Mmm ne kuiskii kadun tuolla puolen katso tuota melkein kuolen
Silti vuolen nimes lehmukseen

On niin nuori tää...

Kun Reinon kanssa sinut näin niin talvi iski takaapäin
Ja linnut muutti suuntaa yhtenään
Mä Taunon kanssa istun nyt, se tietää vaikkei kysellyt
Kun ensi kerran täyteen vedin pään.

On niin nuori tää...

~”Nuori rakkaus” (esitt. Rauli Badding Somerjoki, 1973) (alk. ”Young Love”)

They say for every boy and girl
There's just one love in this whole world
And I know I've found mine
The heavenly touch of your embrace
Tells me no one could take your place
Ever in my heart

Young love, first love
Filled with true devotion
Young love, our love
We share with deep emotion

Just one kiss from your sweet lips
Will tell me that your love is real
And I can feel that it's true
We will vow to one another
There will never be another
Love for you or for me

Young love...

~”Young Love”, tekijät Ric Cartey ja Carole Joyner, 1956[3]

Keith Reid ei ole vakuuttunut Hectorin käännösversiosta.

Paikkaasi etsit
ja svengailit vaan
Mainosten sketsit
sut sai hurraamaan

Työmiehen penska ja kuitenkaan ei
riittänyt tie, joka faijaskin vei

Hän kuoli, kun sydän esti
elämän se silti kesti
Kun sanoit: "en joukkoos lähde"
minkä tähden silloin itki hän?

Syöt puhdasta riisii
ja viinejäs juot
Et luo paratiisii
vain viidakon luot

Pankit ja tehtaat on maailman suu
Liikaa jos vehtaat, jää kouraas vain luu.

Ei tarvitse piispan saarnaa,
totuudesta ne vuolee kaarnaa
Ne ottaa sun puustas hyödyn,
maahan lyödyn puun ne siunaa vaan

Sä sait valkolakin
ja lääkärin nait
Nait osakkeitakin
mies oli alright

Ymmärsit kerran, vaan kuitenkaan ei
riittänyt tie, joka faijaskin vei

Kuin Juudas vain katsoit meitä
kyynelees kuin muovispray'tä
Me marssittiin ohitsesi
miehinesi horjuit Adloniin

Kuin Juudas vain katsoit meitä
o-o-oo oo, muovispray'tä

~”Kuin Juudas” (Hector: Liisa pien, 1975)

Ja originaali:

Psychiatrists and lawyers
destroying mankind
Drivin' 'em crazy
and stealing 'em blind

Bankers and brokers ruling the world
Storing the silver and hoarding the gold

Ain't no use in preachers preaching
when they don't know what they're teaching
Weakest man be strong as Samson
when you're being held to ransom

Famine and hardship
in true living colour
Constant reminders
The plight of our brother

Daily starvation our diet of news
Fed to the teeth with a barrage of views

Ain't no use in preachers preaching...

Black men and white men
and Arabs and Jews
Causing congestion
and filling the queues

Fighting for freedom, the truth and the word
Fighting the war for the end of the world

Ain't no use in preachers preaching...

~”As Strong as Samson” (Procol Harum: Exotic Birds and Fruit, 1974)[4]

Oli aamu jonkun Suomi-filmin,
joka kulisseilta näyttää vaan.
Kuljit itkettynein silmin,
herrat söivät aamusuolaisiaan.
Huusin:"Minne sut vien?"
Pyyhit pois sen tien,
sä niinkuin peitevärit sateeseen.
On enää ennallaan ristiriidat,
joita kannat edelleen
yli kissojen yön.

Hän särkee seinämaalauksen,
jossa lapset rokkaa arkuissaan.
Vanha nainen kuiskaa peilille arvoituksen:
"Ken on kaunein farkuissaan?"
Torin laitaan jään, katson ystävään,
joka sadan vuoden tuskaa myy.
Halpaa se on, kun silmät nään:
On alla naamionsa kyy.
Ja kissojen yö.

Niin mä kerron minkä kuulin:
Puisen laivan on nähty uppoavan.
Hän tulee viereen, on se tuuli.
Kaikki särkyi ja tiedän taas alkavan
kissojen yön.

Pian aamu on ja hän on jälleen
kädet ristissä niin peloissaan.
Ja hän purkautuu kuin lapsi ystävälleen:
"Näänkö unta mä vaan?"
Mutta myrkyt liikkuu, kun tuuli käy.
Kohtaa alkaa täälläkin pakastaa.
Voit mennä pois tai vielä hetken nukkua tai rakastaa
yli kissojen yön.

Kissojen yö.

~Miau?[5]

Tuohon kammotukseen verrattuna Al Stewartin originaali on melkeinpä suloinen ja kaunis kertomus.

On a morning from a Bogart movie
In a country where they turn back time
You go strolling through the crowd like Peter Lorre
Contemplating a crime

She comes out of the sun in a silk dress running
Like a watercolor in the rain
Don't bother asking for explanations
She'll just tell you that she came

In the year of the cat

She doesn't give you time for questions
As she locks up your arm in hers
And you follow till your sense of which direction
Completely disappears

By the blue tiled walls near the market stalls
There's a hidden door she leads you to
These days, she says, "I feel my life
Just like a river running through"

The year of the cat

Why she looks at you so coolly?
And her eyes shine like the moon in the sea
She comes in incense and patchouli
So you take her, to find what's waiting inside

The year of the cat

Well morning comes and you're still with her
And the bus and the tourists are gone
And you've thrown away your choice and lost your ticket
So you have to stay on

But the drumbeat strains of the night remain
In the rhythm of the new-born day
You know sometime you're bound to leave her
But for now your're going to stay
In the year of the cat
Year of the cat

~Kurnaumau!

Ovat kaikki sekaisin
valot jääneet vilkkumaan
Lapset ampuu poliisin
viemäreissä asutaan
"Jeesus saapuu pian"
kyltti yllyttää
monen vauhdittomaan loikkaan,
joka lyhyeksi jää
Piru kyttää pankissa:
"hei tännepäin",
enkä tiedä kuka liisan-
nut on elämäin

Vapaa maailma kun bailaa...

Näen yöllä nuoren tyttösen
pieni lapsi sylissään
alla katulamppujen
jätesäkki kädessään.

Lapsen pisti roskikseen,
sitten suoneen pisti hän
sitä mitä vihaamaan
tulee loppuelämän
Tämä tyttö ei koskaan
toivon tietä käy,
eikä rakastamaan pysty,
eikä mainoksissa näy

Vapaa maailma kun bailaa...
Vapaa maailma kun bailaa...
Vapaa maailma kun bailaa...

Ovat kaikki sekaisin,
myrsky osuu Eurooppaan,
palaa sivut Koraanin,
vesi tulvii yli maan

Osakkeiksi ne myyty
on Afrikkaan:
sademetsiä ei
enää takaisin saa
Eikä tämä ole eilen
- eikä edes huominen,
vielä edessä on katke-
rimman kalkin juominen

Vapaa maailma kun bailaa...
Vapaa maailma kun bailaa...
Vapaa maailma kun bailaa...

~"Vapaa maailma kun bailaa", Hector (ei julkaistu levyllä, mutta esitetty konserteissa)

Neil Youngilla olisi jotain sanottavaa asiasta:

There's colors on the street
Red, white and blue
People shufflin' their feet
People sleepin' in their shoes
But there's a warnin' sign
on the road ahead
There's a lot of people sayin'
we'd be better off dead
Don't feel like Satan,
but I am to them
So I try to forget it,
any way I can.

Keep on rockin' in the free world,
Keep on rockin' in the free world
Keep on rockin' in the free world,
Keep on rockin' in the free world.

I see a woman in the night
With a baby in her hand
Under an old street light
Near a garbage can
Now she puts the kid away,
and she's gone to get a hit
She hates her life,
and what she's done to it
There's one more kid
that will never go to school
Never get to fall in love,
never get to be cool.

Keep on rockin' in the free world,
Keep on rockin' in the free world
Keep on rockin' in the free world,
Keep on rockin' in the free world.

We got a thousand points of light
For the homeless man
We got a kinder, gentler,
Machine gun hand
We got department stores
and toilet paper
Got styrofoam boxes
for the ozone layer
Got a man of the people,
says keep hope alive
Got fuel to burn,
got roads to drive.

Keep on rockin' in the free world,
Keep on rockin' in the free world
Keep on rockin' in the free world,
Keep on rockin' in the free world.

~Ei ihmekään, ettei maestro Young antanut Hectorille kappaleen julkaisulupaa suomeksi

Tuulisina öinä kun en saa unta,
menen usein rantoja mittaamaan
Narkoosissa nukkuu jo valtakunta
herätäkseen narkoosikrapulaan

Sinä heräät huolissas, minne lähdin
Tulet rantahiekalle vierellein
Taivas meitä tuijottaa sadoin tähdin
Mietin mitä laulua äsken tein...

En laula hellyydestä
Sut painan rintaa vasten
En rakkaudettas kestä
maailman lasten ikävää
En luovu taistelusta
En vaikka hylkäisitte
Oon täynnä odotusta
En pettää saata elämää[6]

Joku sanoi: ”Et sinä mitään voita,
vaikka noita laulujas meille teet.”
Minä kun en käskystä mitään soita
siitä nämä mystiset kyyneleet

Kuinka tämä iskelmähellyysaate
lopultakin ihmistä nöyryyttää
Radion kun suljet ja painut maate,
huomiselta toivotko enempää?

On sairas isänmaamme
se potkii, sortaa lasta
Sen kanssa leivän jaamme
vaikkei se koskaan kiitäkään
En luovu taistelusta
En vaikka hylkäisitte
Oon täynnä odotusta
En pettää saata elämää

Pojistani vanhempi täytti viisi
Elämää se rankasti rakentaa
Aihetta jos annan sun kyyneliisi,
laulujani korjaan kun voimaa saan

En laula hellyydestä
Sut painan rintaa vasten
En rakkaudettas kestä
maailman lasten ikävää
En luovu taistelusta
En vaikka hylkäisitte
Oon täynnä odotusta
En pettää saata elämää

Elämää...!

~”Tuulisina öinä” (Hector: Kadonneet lapset, 1978)[7]

Taivaallinen Isä ei ole vakuuttunut Hectorin uskonnonfilosofiasta.

Onko rakkautta ilmassa?
Onko tänään turvallista ulkona?
Vai onko vuorotteluvapaalla
Samaan aikaan sekä Allah että Jumala?

Mä en avaa ulko-ovea
Siellä väijyy tulevaisuutemme historia
Enkä maton alle kurkista
Sinne lakaistu on viattomuus maailmasta
Mut voinhan rukoilla!

Niin kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan
On nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan
Kai avaruuden tuolla puolen jossain, missä lie
Saan vastauksen, kunhan kuolen, mutta on tää
Pitkän pitkä tie.

Onko kaikki hyvin, USA?
Onko siellä ollut sopivasti sotaisaa?
Vai onko rakkautta ilmassa?
Sehän keksitty on siellä Hollywoodissa.

Onko paha saanut palkkansa,
Kun hyvä myynyt on jo sille omat kasvonsa
Tai peilikuvansa?

Kertakäyttöelämässä
Päivä päivää kierrättää -
Yöltä aikaa kerjään tässä;
Tuuleen vastaukset jää...

Missä piileskelet, Jumala?
Ootko sisälläni, vai ulkopuolella,
Vai kaiken takana?

~”Kuunnellaan vaan taivasta” (Hector: Ei selityksiä, 2004)

Huovinen, Topi[muokkaa]

ota vähän, lompakko on liian raskas
eli paukuta sun pimppi ihan paskaks
on niin kylmä et on kovana sun natsat
pliis paukuta sun pimppi ihan paskaks

~”Paukuta sun pimppii” (Tippa-T: White, 2015)

Impiö, Markku[muokkaa]

Hei, ei ei, en sitä salaa:
näillä teillä loppuun palaa.
Tinakenkäni on sulaa laavaa!

Hän katselee rauhattomana itään,
tuo tyttö hentoinen tinakengissään
Kuuluuko sieltä suunnalta ketään,
joka voisi ottaa tytön reppuselkään?

Hän on piirtänyt viestin karttaan, siellä lukee
”Vie minut turvaan”

Ehkä hänet on luotu lentämään,
ettei sulata tie hänen kenkiään

Hei, ei ei, en sitä salaa
Näillä teillä loppuun palaa
Tinakenkäni on sulaa laavaa

Tule, tule siis ennen aamua
et täältä muuten enää löydä mua
kun aurinko nousee on pakko liikkua

Hän muistaa kuinka koulussa naurettiin,
kun hän oli toisenlainen kuin kaikki muut.
Ja unissaan hän palaa pulpettiin,
ja tinasotilasarmeija tukkii toisten suut

Et täällä voi olla sä paikoillaan,
muuten tinakenkäsi sulaa

Juokse sinne missä on viileää
siellä Amor nuolella tähtää

Tämä tie sut loppuun käyttää
Sen pinta väreilee
Kaikki kangastuksilta näyttää
ja ilma syttyy tuleen
Pojan tinakenkäisen
mistä löytäisit sä sen, tyttö tinakenkäinen?

~”Tinakenkätyttö” (Kaija Koo: Tinakenkätyttö, 1999)

Inkinen, Matti[muokkaa]

"Ludwig van Beethoven soittaa radiossa / Ludwig van Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa". Ja tämä yksi sankari vain nukkuu.

Salaiset runot
Loppusoinnuttomat
Lettipäisten tyttöjen päiväkirjoihin
Yksinäiset illat
ja selittämättömät pelot
Mikään kirja ei
koskaan kertonut niistä

Siin saan – sanat unohdetaan
Siin saan – sanoja ei lainkaan
Siin saan – tunteen nimi on siin saan.

Lettipäiset tytöt
maailman laidoilta
Leikkaavat
jo hiuksensa
He astuvat katulampun loisteeseen ja tanssivat
Suutelevat, ja käyvät ensi kertaa vuoteeseen!

Siin saan – sanat unohdetaan
Siin saan – sanoja ei lainkaan
Siin saan – tunteen nimi on siin saan.

Lettipäiset tytöt
ovat menneet naimisiin
Ja tulleet sitruunoiksi maailman tehtaisiin
Rohtunein käsin
he ansaitsevat leipäänsä
Ja joskus harvoin muistavat, mikä on siin saan, siin saan!

Siin saan – sanat unohdetaan
Siin saan – sanoja ei lainkaan
Siin saan – tunteen nimi on siin saan.

~"Siin saan" (SIG: Matkalla maineeseen, 1980)[8]


Koko päivän mä oon juossut kaupungilla
hoidellen kaiken maailman asioita
Nyt kotona sohvalla makaan, puoliksi nukun
Radio on jäänyt auki ja olen niin uupunut
en jaksa, voi, en jaksa nousta sitä sammuttamaan
Se soittaa jotain kaunista, koristeellista, liikuttavaa
parempien, niiden parempien ihmisten kamaa

Ludwig van Beethoven
soittaa radiossa
Ludwig van Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa
Ludwig van Beethoven
soittaa radiossa
Eikä kukaan ole kuullut rock 'n' rollista
eikä Ulrike Meinhofin kuolemasta
Ja minä vain nukun ja nukun,
minä vain nukun

Pitäis jo mennä kauppaan
ennen kuin sekin suljetaan
Jääkaappi on aivan tyhjä
ja vatsalleni ei riitä Beethoven
Orkesteri soittaa radiossa
Kaikki tuntee nuotit,
kaikilla on puku
Yleisökin tietää,
miten käyttäydytään
Minulla on äänilevy
siinä soittaa Albert Järvinen
Ja naapurit, ne jyskyttää tahtia seiniin

Ludwig van Beethoven
soittaa radiossa
Ludwig van Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa
Ludwig van Beethoven
soittaa radiossa
Eikä kukaan ole kuullut rock 'n' rollista
eikä Ulrike Meinhofin kuolemasta
Ja minä vain nukun ja nukun,
minä vain nukun

~"Ludwig Van Beethoven" (SIG: Unelmia, 1984)

Johansson, Chrisse[muokkaa]

kun sinuun katson, hymyilen
en edes tiedä syytä sen
vaan tuntuu hyvältä se niin
kun katson silmiis sinisiin

kun näen lämmön tunteiden
kun aistin hellän sydämen
se tuntuu hyvältä vain niin
se tuntuu päästä jalkoihin

sä sanoit
rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää vaalia
sydämesi ääntä sä kuuntele ja päätä, jos elää voit sen ehdoilla
mä sanon
rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää hoivata
rakkauden tunteita, kosketuksen puutetta mikään ei voi korvata

nyt hellät tunteeni sä saat
ne kuuluu sulle kokonaan
ne valtaa mielen, sydämen
ja ensi kertaa koen sen

~”Rakkaus on hellyyttä”, Syksyn Sävel -voittaja 1977 (esitt. Marion Rung)

Kello kuusi heräsin, hassun jutun kekkasin
Tahdoin kansaa naurattaa ihan huvikseni vaan
Huopahattu silmilläin kuljin kaduilla ja näin
Lauloin jokaiselle jonka kohtasin

Mulla juu, juu, juustossa löytyy
sitä kaikille mä jaan, sen te tuutte huomaamaan
Sillä juu, juu, juustossa löytyy
sitä kaikki multa saa, sinä myös jos otat vaan

Aamun murjotukset pois, sentään vähän nauraa vois
Vaikka väsyttääkin kai, maallistahan se on vain
Tuntui kivalta se niin, siellä täällä hymyiltiin
Kukaan kireänä ei kuunnellut mua

~”Juustossa löytyy” (Kisu: Hasta mañana, 1974)

Kansa, Tapani[muokkaa]

Unessani nainen tanssii -albumin kansi viimeistelee taide-elämyksen. Ai että.

On naista rakastella, sen ymmärrätkö, sisälle käydä naiseuteen.
Lue ajatus, näe unelmiin ja siivet anna lennolle.
Jos huomaat antautuneesi täysin sylissä, voit rakastella naista oikein.

Rakastella naista, vastaatko kysymykseen.
Rakastella naista, on hoivata ainokaista.
Ei halua luulla vaan halua kuulla sen vain sun suulla.
Ja jos et vastaukseen yllä, rakastelleesi et tiedä kyllä.

Todella rakastella anna vielä jos et tiedä miten häntä kosketella.
Sun täytyy maistaa, hengittää, haistaa, suonissas naista kuljetella.
Ja kun näet syntymättömän lapsen silmissään, sä rakastelet naista oikein.

Rakastella naista on todella haluta häntä.
Rakastella naista ei muualla samanlaista.
On turhaa luulla, se naisesi suulla sun täytyy kuulla.
Ja vasta sitten kun sen siedät, rakastelleesi sä hiukan tiedät.

Sun täytyy paneutua, antautua tosi hellyyteen. Kuulua yhteyteen.
Kohdata hän, joka jaksaa sun huoles maksaa.
(Sun täytyy todella rakastaa sun naista.)
Ja kun huomaat antautuneesi täysin sylissä, sä rakastelet naistas oikein.

Rakastella naista on todella rakastaa häntä.
Rakastella naista on hoivata ainokaista.
Ei halulla muulla, vaan ainoa oikea lause suulla.
Mitä naisesi voi sietää, rakastellessasi saat sen tietää. (x3)

~"Rakastellessasi saat sen tietää" (Tapani Kansa: Unessani nainen tanssii, 1996)[9]

On hiekka polttavaa (Hiekka polttavaa)
taivas punertaa (Taivas punertaa)
Edessäni puhdas meri on
lämpö auringon (Lämpö auringon)
Kesäloma alkoi hymyillen (Kesäloma alkoi)
nyt jo tunnen sen (Nyt jo tunnen sen)
Kesäleikit meikit ohentaa
Tule mukaan vaan (Tule mukaan vaan)

Kalajoen hiekat (Kalajoen hiekat)
Voi kun onnistuis (Voi kun onnistuis)
miettii hempat hiekan
röökit suis Pete Frits ja Luis (Pete Frits ja Luis)

Kalajoen hiekat (Kalajoen hiekat)
vain sua odottaa (Vain sua odottaa)
Tule tänne, tunne lämpö sen,
ole minun hetkinen (Ole minun hetkinen)
Ole minun hetkinen! (Ole minun hetkinen)
Ole minun hetkinen!

~”Kalajoen hiekat” (Tapani Kansa: Rokkivaari Hotanen, 1978)

Sama alkukielellä (”California Dreamin'”, The Mamas & the Papas, 1965):

All the leaves are brown
and the sky is gray
I've been for a walk
on a winter's day
I'd be safe and warm
if I was in L.A.
California dreamin'
on such a winter's day

Stopped in to a church
I passed along the way
Well I got down on my knees
and I pretend to pray
You know the preacher liked the cold,
he knows I'm gonna stay
California dreamin' on such a winter's day

All the leaves are brown
and the sky is gray
I've been for a walk
on a winter's day
If I didn't tell her
I could leave today
California dreamin'
on such a winter's day

Kehäkettunen, Edu (Hinkkanen, Harri Juhani)[muokkaa]

Saaks mä murista sun muffinssii

Saaks mä pöristä sun poslariin, beibi

Saaks mä turista sun tuheroon

Saaks mä pärskii sun puseroon, beibi

~”Saanks mä murista sun muffinssiin” (feat. Stig Dogg) (Edu Kedäkettunen & DJPP: Hyvän olon konsultit, 2008)

Kela, Anssi[muokkaa]

Mitä teen? Mihin meen? Olen jäänyt satimeen. Enkä saa unelmaa. Poljen vettä seisovaa. Jotain suurempaa, jotain parempaa. Odottaa. En voi vielä luovuttaa.

sä tiedät kaikenlaista joutavaa
väität et kissat eivät maista makeaa
sä sanot et sydän seisahtuu aina kun aivastaa
tiedät et Elvis oli vaaleetukkainen
se vaan värjäs sen

hei levoton tyttö
mä oon heikkona suhun ja säkin vähän kai muhun
mut sä et haluu sitä vaan myöntää
hei levoton tyttö
sun pitäisi päättää et mitä sä tahdot
tai saatat mut luotasi työntää
mitä sä pelkäät?

mustekaloilla on kolme sydäntä
mulla vaan yks

ja sitä ei saa särkeä

~”Levoton tyttö” (Anssi Kela: Anssi Kela, 2013)

Kaunis nuori nainen Laura on
Käytyään Kauppaopiston
Päätti oman firman perustaa
Haki ison lainan pankistaan
Mutta Laura joutui vaikeuksiin
Ajettiin firma konkurssiin
Nyt selviä ei laskuistaan
Lainasta puhumattakaan
Sen vanhemmilla rahaa riittäis
Mut ne ei haluu auttaa tytärtään
Ne sanoo: ”Tervetuloa maailmaan
Täällä pärjätä saa omillaan”
Laura valvoo yönsä rukoillen:
”Luoja auta,

Selviä en”

~”Puistossa” (Anssi Kela: Nummela, 2001)

Lapinrundi tammikuussa
Kustaan suoraan bussin kardaaniin
Ei oo varmaan helppoo olla nainen
Kun tyhmyys tiivistyy
Mutta hyvin se tän ottaa
Se sanoo meitä kultapojikseen
Mutta miten musta tuntuu että minulle
Sen sanoo tosissaan

~”Kaunotar ja basisti” (Anssi Kela: Nummela, 2001)

Olin saarnamies, teille toin pelastuksen
Pimeyteen valon ja vapautuksen
Vaan itseäin pysty en pelastamaan
Jotain tehnyt oon mitä ei anteeksi saa

Vaimoni, Saara hän oli nimeltään
Kaunis kuin enkeli
Kyy mieleltään
Ja kun saarnasin iloista paratiisin
Teki vaimoni elämästäin helvetin

Tuo nainen kuin kyy kaikkeen pahaan on syy
Ja syntisten tuomio, se lähestyy
Vaikka tuskallinen muisto Saarasta on
Oli rakkautein vaimooni mittaamaton
Vaan ei loputon

Oli alussa tarina täydellinen
Morsian kaunis ja onnellinen
Mua lupasi totella ja rakastaa
Ne pian sain huomata valheiksi vaan

Ei ollut hän minulle uskollinen
Kaikki kylässä pienessä tiesivät sen
Ja totta kai itsekin näin totuuden
Mutta vaikenin
Nielin vain nöyryytyksen

Tuo nainen kuin kyy kaikkeen pahaan on syy
Ja syntisten tuomio, se lähestyy
Minä valitsin rakkauden petollisen
Kaikki perustui ainoastaan valheeseen
Se vei hulluuteen
Se vei hulluuteen

Oli silloin heinäkuu kuumimmillaan
Vaimoni pysynyt ei kotonaan
Kylän laidalle katosi hän iltaisin
Tutustui kesäopiston nuorukaisiin

Enää silloin mä itseäin hallinnut en
Heräs sisälläin nukkuva paholainen
Sinä iltana sieluni jäi pimeään
Sanoi Saara: ”Lähden vain kävelemään”
Häntä seurasin opiston asuntolaan
Hain auton ja asetuin odottamaan
Puoli yhdeltä avautuvan oven näin
Lähti vaimoni kulkemaan kotia päin
Vaan mutkassa metsätien yksinäisen
Saara maksaa sai vuosien haureuden
Ei ehtinyt väistää, ei kirkaistakaan
Osui autoni kovaa

Se nainen kuin kyy kaikkeen pahaan on syy
Ja syntisten tuomio, se lähestyy
Olen saarnamies, pelastuksen teille tuon
Oman sieluni kohtalo vain toivoton
Se tuomittu on

~”Murhaballadi” (Anssi Kela: Rakkaus on murhaa, 2005)

Ja niin istun uudelleen
Penkkiin vanhan BMW:n
Mika ajaa tietenkin
Se on sen faijan auto
Mika meistä hiljaisin
Lauri taas kovaäänisin
Rami kantakirjamaanikko
Minä joukon romantikko

~”Mikan faijan BMW” (Anssi Kela: Nummela, 2001)

Kivinen, S. Albert[muokkaa]

Olioista sinänsä et mitään tietää voi,
siis nöyrästi vain polvistu, kun kirkonkellot soi.
Materia ruma sana, lausua ei saa,
muuten kaatuu pyhä kirkko, pörssi romahtaa.

Heil Hitler! Heija-heija hei!
Arjalainen henki Aatun kansleriksi vei.

Paavi, Rudi Steiner mulle oppi-isät on,
viesteihin mä uskon melkein joka meedion.
Aldous Huxleyn tavoin omaan napaan tuijotan,
LSD:stä viisauden löydän suurimman.

Satchidananda! Jotain kullekin!
Valita voit Nietzschen taikka toisen heppulin.

Jungin kanssa sielun syövereitä tutkailen,
aidossa olemisessa eksisteerailen.
Moraali ei järky, senhän takaa MRA.
Kiitän Adolf Hitleristä Herraa Jumalaa.

Halleluja! Gospodi pomiloi!
Mielenrauhan mulle Rasputinin sauna toi.

~"Laulu mätänevän kapitalismin ideologisesta ylärakenteesta" (Actum Philosophicum Fennicum -EP, 1969)

Kuoppamäki, Jukka[muokkaa]

Kotimaa kun taakse jäi,
mietin hiljaa mielessäin,
mitä siitä kertoisin,
kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden?
laudat eessä ovien tai sen kaiken rikkauden?
kunnes tiesin vastauksen:

Sininen on taivas,
siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet
sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki,
valkoiset on yöt kesien,
valkoiset on pilvet,
lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen,
kylmän sekä routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin,
lujuudessa graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi,
terveisensä tuuli toi.
Sininen ja Valkoinen
värit ovat vapauden!

Sininen on taivas,
siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet
sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki,
valkoiset on yöt kesien,
valkoiset on pilvet,
lampaat nuo taivaan sinisen

~"Sininen ja valkoinen" (Valtatie, 1972)

Kuristaja[muokkaa]

Kuristaja, 2007 syyskuu
Aavemaas on pakkasta
Yea, Yea

Sairas mieli on puoliksi rikki,
niitä kutsutaan kummituksiksi.
Kummitusarmeijan tarina on versees,
Käskyttäjänä toimi kuristaja Lecter.
Aavemaailmasta pimeitä katseita valosaan maailmaan,
pelasta lapses ja mee piiloon vaik ei oo suojapaikkaa,
ainoastaan armo, jonka herra yksin antaa.
Sadut herää henkiin, oon nähny enteet,
ei auta kyyneleet eikä keittiöveitset.
Aave on haulikko ilman varmistint,
mä oon vaatekaapissas henkariartisti.
Kummitusarmeijas tuhansia aaveita.
Aavemaan passilla katkastaan kahleita.
Kummitusjunalla valkoseen taivaaseen,
Puhallan savuna ilmaan tän kappaleen.

Aavemaa, kaikki päättyi kyyneliin.
Aavemaa, harha-askel turha niin. Turha niin.

Kummitusarmeija synty vuonna -86.
Aavemaan sijainti on edelleenki salaisuus.
Nerokkain aaveist nimeltä Vastakohta,
on yks aukottoman suunnitelman laatijoista.
Mä vedän henkeen vaik aaveil ei oo keuhkoi,
Komeroiden ovet tiirikoiden auki neuloil.
Nukkukaa valveil, pahempaa on luvassa.
Kaikki on mukana, paitsi Antti hukassa.
Nolla promillee alkoholivankilas.
Nesteet virtaa lakanan läpi lattias.
Ai saatana, saatana ku sattuu.
Monta mielentilaa kuuden jalan alle mahtuu.
Maagisia numeroita, läpinäkymätönkään ei voi havannoida.
Verisen arkkuni kiinni nyt naulaan,
siis lopetan ja annan aaveiden laulaa. Laulakaa!

Aavemaa, kaikki päättyi kyyneliin
Aavemaa, harha-askel turha niin. Turha niin.

Aaveet iskee ku valkoset salamat,
keskiyön aikaan kirkkaalta taivaalta.
Pimeestä maailmasta kylmään Suomeen.
Suoraan suoneen, herättämään kuolleet.
Oot mukaan juones, et herää enää huomen.
Se on aavemaailmamme luonne.
Ikuinen elämä silti mieltä pistää,
Väri on enkeli mut mieli helvetistä.
Kummitus ei voi rakastaa,
sydän on kylmä ja suonis on pakkasta.
Mä oon käyny läpi sen vaiheen
ku valkaisuaineet ei puhdista mainet.
Lakanataivas on heränny henkiin.
Aavemaa hengittää kuristuslenkin.
Olkapäät verillä, kannattaako kantaa
ku aika on ku palavaa sytytyslankaa.

Aavemaa, kaikki päättyi kyyneliin
Aavemaa, harha-askel turha niin. Turha niin.

~”Aavemaa” (Kuristaja, 2007)

Lehto, VeePee[muokkaa]

Mehän löysimme toisemme netistä
meil oli niin ihana chatti
ei ollut verkossa tuulista vetistä
vain etäisyys kylmäks jätti

Sulle suukko on roolileikkiä
mulle hellyyttä rakkautta
on kosketus totta ei feikkiä
en elä unta vaan todellisuutta

Katso suoraan mun silmiini
tai käännän sulle selän
etkä pääse mun filmiini
jonka nimi on "Hei mä elän"
elän voimalla tunteiden
jotka näytän maailmalle
jos sä uskallat olla myös ihminen
tulet tuulisen taivaan alle

Vaikka päivällä käytän e-mailia
illalla suljen sun screenin
silloin katselen sieluni peiliä
ja nautin punaviinin

Jos sä tulisit ulos sun kuoresta
heti kokisit jotakin uutta
sulle kertoisin naisesta nuoresta
joka rakastaa luonnollisuutta

~"Katso suoraan silmiini" (Anna Eriksson: Kun katsoit minuun, 2001)

Eläköön elämä ja yö
Eläköön tumma taivas ja tähtien vyö
Toivo kanssani ettei tähti tähteä lyö
Sitä sielujen sympatiaa
Josta isoisä kertoi sitä tarvitsee maa
Jotta maailman lapset tähtiä katsella saa

~"Eläköön elämä" (esitt. Sonja Lumme, 1985)

Leskinen, Juhani[muokkaa]

Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy
Siinä yksinäisyyden on seuraus,
siinä on sen syy

~”Kaksoiselämää” (Juice Leskinen Grand Slam: Yölento, 1986)

Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos,
osaan hyvää uutta vuotta toivottaa
Mutta aamuöisin loistavaa tähteä en kiinni saa

Saatan kohtaa[10] vaikeudet silmästä silmään,
saatan olla hiljaa jos niin vaaditaan
Saatan seppeleen mä laskea ja lähteä jatkamaan

Rakkaus on kuollut elämän virtaan
Pelasta mut, jos se sopii sinun pirtaan
pelasta mut, pelasta

Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin,
voisin tulla takaisin ja hengähtää,
mutta sinä kun oot mennyt, ei henkeäkään mulle jää

Maailman tuuliin mä menetin rakkaan
Pelasta mut, jos se käy sun almanakkaan
pelasta mut, pelasta

Heikosti tajuan mä elämisen taikaa
Pelasta minut, jos sinulla on aikaa
pelasta mut, pelasta, pelasta

~”Rakkauden haudalla” (esitt. Sakari Kuosmanen, 1984; Jonna Tervomaa, 2003)

Voi Viktor, mitä tuleekaan sun tarhas ihmistaimista,
kun laulut muuta kuvaa ei kuin paskaa taikka naimista.
Synti elää Juicessa ja Ismossa ja Kojossa,
kun niiden tahtiin miehet joraa aina penis ojossa.

Jos piru kerran kelpaa mukaan suureen pyhään teokseen,
kai Jumalan voi kirjoitella epäpyhään seokseen.
Ja onko hänen paikkansa kammioissa sakastin,
hän onko – sielujemme pakastin?

~”Kuinka Jumalaa pilkataan” (Juice Leskinen Grand Slam: Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä, 1983)

Läntinen, Tommi[muokkaa]

Tommi Läntinen ja syvä tuska (vas., oik., kesk.).

Miehistä parhaat
Tää on matkamme pää
Jo nälkäiset veet laivaamme piirittää
Sateenkaarenmaa jäi kauas taa
Kun ystävyys, toivo ja veljeys
ahtojäihin paiskataan!

(kerto:)
Ooooo o-ooo! Via Dolorosa!
Ooooo ooo, kärsimysten tie!
(x 2)

Miehistä parhaat
Liikaa lupasin
Oi Jumala kuinka nuo sanat voisin saada takaisin
Sateenkaaren maa jäi kauas taa
Kun ystävyys, toivo ja veljeys
ahtojäihin haudataan!

(kerto)

Ja toivottomuus
on autio huone
jota ikävän öljylamppu kalvaana valaisee
Anna aikaa, silmänräpäyksellinen
Sielu hulluna huutaa vaikka keuhkot ei
Merimiehistä parhaat vei!

(kerto)
Tie, tie, tie vie!

~”Via Dolorosa” (esitt. Via Dolorosa, 1986)

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin katsella Litmasen Jaria
mmmm, kevätaikaan,
kun maa alkaa tuoksua
Ja niin minä kävelen
kohti pallokenttää,
missä ruoho alkaa vihertää
ja Jarille tilaa antaa

,: On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin
minä ja Jari, mikä pari, valon lapset käsikkäin :,:

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin katsella Litmasen Jaria
mmmm, kesäaikaan,
kun taivas huokuu valoa
Ja niin minä todistan
kuinka meillä aina
on vain yksi kuningas,
vain yksi Litti

,: On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin
minä ja Jari, mikä pari, valon lapset käsikkäin :,:

Ei mikään oo niin ihanaa
kuin kulkea öisiä katuja
mmmm, tähän aikaan,
kun taivas huokuu valoa
Ja niin minä kävelen
kohti meren rantaa,
ja tuuli ulapalle
ilonhuutoni kantaa

Jari ja minä (x4)

~Tommi Läntinen: "Jari ja minä" (Kevät ja minä 2012 / Jari ja minä, 2012)

Rahikainen, Anna Maria (Mariska)[muokkaa]

Sä olet lintu, joka ei oppinut lentämään
Et siipiäsi koskaan päässyt käyttämään
Juopuneena jumalat sun kohtalosi arpoivat
Synnyit pesään pimeään kylmyydestä kärsimään

Kukkurukuu
Kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa
laulaa
Kukkurukuu
Taivaalle on noussut kuu
Tuulikin huokaa
Kukkurukuu

Ne sydämesi särkivät, mut siipesi ehjät on
Vielä voit valita itselles toisenlaisen kohtalon
Ja tulee sekin päivä, kun lähdet lentämään
Saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään

Kukkurukuu…

~”Kukkurukuu” (Mariska & Pahat Sudet: Kukkurukuu, 2012)

MC Vittumeitsi[muokkaa]

Kun meitsi klubille astuu, jätkät lähtee haneen, naisten pöksyt kastuu
Silti böönat ei voi vastustaa tällasta pakkausta, kaunis naama, byysat täynnä rakkautta
Vaik ois selvinpäin ja skobeist tulis housee, vittumeitsi näyttää kyllä miten polvi nousee
jäsenet ei hyydy ees pakkasest tai viimast, kissat kiehnää ympärillä sekasena kiimast
oli alustana betoni, lauta taikka havu niin vittumeitsin kengist nousee aina savu

Lähde. Kappaleiden tietoja tai artistin oikeaa nimeä ei kyetty selvittämään, kiitos Wikipedian.

Miljoona, Pelle[11][muokkaa]

Pelle Miljoonalle myönnettiin Juha Vainio -sanoittajapalkinto vuonna 2015. Elämäntyöstä.

Palkintoraadin perusteluja: "Pellen musiikissa ja teksteissä kuuluu tekemisen ilo ja sanomisen pakko. Ja vereslihaiseen rehellisyyteen pakottava sosiaalinen omatunto. Vaikka musiikin räjähtävä riemu saisi kuulijan bogoomaan dödön pettämisen uhallakin, tarinat iskevät pallean tyhjäksi. Laulujen tarinat tapahtuvat tässä ja nyt, on katsottava suoraan silmiin niin ystävää, rakastettua, vihamiestä, kärsimystä kuin kuolemaakin.

Kun kuuntelee Pellen tekstejä lähes 40 vuoden takaa, ne kuulostavat edelleen uunituoreilta. Koska niiden maailma on edelleen totta, niin Haminassa kuin Havannassakin."

Mikä tahansa Pellen kynästä syntynyt ansaitsisi päästä tälle sivulle, mutta lukijoita on armahdettava. Niinpä tässä vain satunnaisia taidonnäytteitä.

TV on kuin WC
Sen ulosteet pahalle haisee
Ei tarvi kuin nappia painaa,
niin paska lentää aina

~"TV" (Pelle Miljoona & 1980: Pelko ja viha, 1979)

Suljen vaan silmäni,
Näen valon edessäni,
Hiljennän vain itseni,
Kuulen äänen sisältäni:
Zen, Buddha, jin et jang
– Here we come.

~"Zen, Buddha, Jin & Jang", kerto (Pelle Miljoona: Kaikki muuttuu, 1992)

Tää on surullinen tarina mun ystävästä
nimeltään Gabriel
Timantit loistivat silmistään,
mut' silti sai osan eläimen
Jo lastenvaunujaan alettiin potkia
ja työntää saastaisimpaan viemäriin
Mut' joka potkun jälkeen täytyi potkijan myöntää,
että jalka osui liekkeihin

Ja hänet yritettiin keihästää salamoilla sekä jääpuikoilla
Mut oli tarttunut hampailla elämään,
siksi kesti aina tulen ja jään

Veljensä asui vankilassa ja siskonsa laivoissa
Isä eli sadistina herruudessa
ja äiti herran pelossa
Nahkatakkiinsa hän kirjoitti Gabriel G:llä,
että kaikki tietäisivät,
millä toisella nimellä ylpeyden nimeäisivät

Ja nahkatakkiaan hän ei riisunut milloinkaan
Ei kesällä eikä talvella,
ei edes viimeisenä iltana

Hän puhui Stadin slangia,
vaikk' ei ollut siellä käynytkään
Kehui polttaneensa hasista,
vaikk' ei ollut sitä nähnytkään
Ja kätensä heiluivat ilmassa,
kun hän kertoi meille suunnitelmistaan
Ajatukset lensivät avaruudessa
ja saivat hänet suunniltaan

Elämänjanonsa ei ollut koskaan sammuva
Sitä hän joi ja siinä hän ui
Ja siitä aina humaltui

Gabriel ei viihtynyt koulussa
ja olisi sen lopettanut
Mut' faija sano: "jos joulutodistuksessa
on nelosia niin tapan sut"[12]
No todistuksessa oli kolme nelosta
ja joulujuhla päättynyt
Mutta hän ei vapissut pelosta
Oli elämästään päättänyt

Ja saman päivän iltana
hän roikkui narun jatkeena
Oman talonsa vintissä
tähdet loistivat silmissä

Moni sanoi: Gabriel teki itsemurhan
Totuus kuitenkin on,
Että hän vain lopetti matkan turhan,
koska täällä oli koditon
Ja tiedän, että Gabriel tahtoi elää
eikä tehdä pahaa kenellekään
Mutta hänen ei annettu elää,
koska hän koki enemmän

Elämän hän koki niin
kuin Jack Kerouac tai James Dean
Se on ratsastamista villihevosella
sekä myrskytuulella

~"Gabriel" (Pelle Miljoona & 1980: Viimeinen syksy, 1979)

Mustajärvi, Pauli Antero[muokkaa]

Mun isä oli juoppo, äiti uskovainen
Siskoni tosi upee nainen,
mutta huora ja musta ei ollut mihinkään

Mun kaaliin uppos vaan Rolling Stones
Ja siitä himassa syntyi aina show
Kun oikeen kovaa soitin, sain äidin itkemään

~”Raswaa koneeseen” (Popeda: Raswaa koneeseen!, 1980)

Mustonen, Sana[muokkaa]

Kuva: Anne Karppinen / Yle[13]

Sana Mustonen on Maki Kolehmaisen hovisanoittaja. Proggisten välissä Sana siivoaa Makin hotellihuonetta ilkosillaan, huolehtii vieraiden vastaanotosta ja puree heidät vampyyreiksi.

Sen mutsi kääntää kylkee
Eikä tahdo tietää
Se unilääkkein nukkuu vaan
Kai pääsee paikkaan parempaan

Kun terä ihoo nylkee
Kipua voi sietää
Ja tytär hetken hallitsee
Kaaoksen
Joka aina vallitsee

(kerto:)
Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on
hihan alle ne piiloon jää
Eikä kukaan tiedä et on onneton
kun ei sieluunsa nää
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii
jotka johtavat ei mihinkään
Mut se terä joka sydämessä on kii
viiltää syvempään

Sen faija vetää juomaa
Eikä tahdo tietää
Se hukkuu siihen humalaan
Kai pääsee paikkaan parempaan

Eikä kukaan huomaa
Ei kysy, mihin vie tää
Se tytär jälleen lipeää
Naarmuihin
Jotka tekee kipeää

(kerto)

Ja aamulla taas
Hän on niin kuin muut
Ja aamulla taas
Hän on niin kuin toisetkin

(kerto)

~”Pieniä polkuja” (esitt. Ressu Redford ja Jussi Rainio, 2012)

mull' on tapana ylös pistää
kokemukset vaikeat
pettymykset ja eron hetket haikeat

mull' on tapana lauluun laittaa
myös ne hyvän muruset
joiden ohitse huomaamatta kävelet

mull' on tapana mieltä purkaa
kertoo tosi juttuja
ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja

mull' on tapana lauluun laittaa
mitä kuulin, mitä näin
silloin kaikkea en kanna sisälläin

(kerto:)
elämä on varjoa ja valoa
joskus se kyyneliin tiristää
silloin kun itkun kaulukset
kurkkua kiristää
elämä on sekoitus onnea
ja surullisia vaiheita
meill' on täydellinen elämä
täynnä laulun aiheita
meill' on täydellinen elämä

mull' on tapana mieltä purkaa
kertoo tosijuttuja
ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja

mull' on tapana lauluun käyttää
tätä arpista sydäntäin
silloin kaikkea en kanna sisälläin

(kerto)

kun mä laitoin paperille
kaiken minkä mä menetin
siinä samalla mä myös surut puolitin

kun mä laitoin paperille
kaikki hölmöt pelotkin
vihdoin laulaa ne myös ulos uskalsin

(kerto)

~”Täydellinen elämä” (Suvi Teräniska: Pohjantuuli, 2013)

Tasavalta meidän suomalaisten
tahtoo elää, hengittää
siksi Suomen kansa äänestäen päätti,
että uusi jälki jää

Suuret haasteet,
ne joita matkallansa kohtaat
vain ratkaisuaan odottaa

(kerto:)
Väinämöisen jalanjäljissä nyt vaan
me Sauli Niinistöä tuuletetaan
Häipyi viiden vuoden yksinäisyys
ja alkoi kuuden vuoden kuuliaisuus

Ykkösmiehen paikka täytetty on
ei se auki enää oo
Liekeissä myös Saulin sammumaton
rakkaus rouva Jenni Haukioon

Suuret haasteet,
ne joita matkallansa kohtaat
vain ratkaisuaan odottaa

(kerto)

Tekijäänsä kerran kiittävät työt
Nuku, Sauli, linnassasi hyvin yöt.

~”Kuuden vuoden kuuliaisuus” (esitt. Kurre, 2012)


"..."

Neumann, Pertti[muokkaa]

Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon,
Ja se minua niin ravistaa,
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon,
Kun talon aution kanssasi jaan

~”Autiotalo” (Dingo: Kerjäläisten valtakunta, 1985)

Olen luoksesi eksynyt kulkukissa
Näin kuvasi Facebookissa
Olen tässä, sun Ritari Ässä
Nettitikkuja sydämessä
En elä toivossa
Asun sun makuuhuoneessa
Facebookissa

~”Facebookissa” (Neumann: Oma Waterloo, 2013)

Ulkona sua oottaa lohduton huominen
Rakkauden hinta on nimensä veroinen.

~”Levoton tuhkimo” (ei kerro prostituutiosta) (Dingo: Nimeni on Dingo, 1984)

On iltaruskon aika, tahdon käydä nukkumaan
Kätken käteen perhosen, joka saapui mua katsomaan
Sen siivissä on kultaa, ja se hieman värisee
Sen kämmenelle nostan, en mä mitään pahaa tee

On taskussani kirje, jonka kotiin lähetän
Ja näytän sitä sulle, jos tahdot tietää enemmän
Kestän täällä hyvin, ja tulen pian takaisin
Teen raunioista talon, jossa kanssasi asuisin

(kerto:)
Sinä saavuit ja puhalsit oksalleni ilmaa helpottavaa
Silloin tiesin, on kuolevan helppo tunnustaa viimeinkin rakkauttaan
    Kunnian kentät on viimeinen paikka, missä toisensa saa
    ihmiset joista toinen jää kunnian kentälle makaamaan
    jee

Odotin kevättä liikaa taisteluhaudoissa
Länsirintamalta ei mitään uutta – ei edes huomista
Nostin pääni ylös nähdäkseni maailmaa,
Tavoitellen perhosta, joka siipiään lepuuttaa

On iltaruskon aika, ja suljen silmäni
Mutt' ennen kuin mä nukahdan, tahdon avata käteni,
Ja päästää ilmaan perhonen, joka kaikkein kaunein on
On hyvä käydä nukkumaan, kun on nähnyt auringon.

(kertoa)

~”Kunnian kentät” (Dingo, 1985)


Dead dingo.jpg

Ovi riippuu saranoillaan
Tämä talo on aina ollut hiljainen
Tuuli löytää kodin ullakolta
Minä seppeleestä kukan kuihtuneen

Lastenvaunuja työntää yksinäinen
Silmämeikit itkusta sotkuiset
Mä kuulen askeleita eteisestä
Joku muistaa vielä tämän osoitteen

Ovensuussa seisoo tyttö
Sen on kylmä nahkatakissaan
En voinut uskoa, tää oisi totta
Vielä yksi joulu autiotalossa

Lumi meistä tekee enkeleitä
Rakkauteni on ainut lahja jonka saat
On hyvä valvoa nyt jouluyötä
Talon aution kun jälleen kanssas jaan

(kuoro:) Hiljaa, hiljaa
Hiljaa joulun kellot kajahtaa
(kuoro:) Hiljaa, hiljaa
Talon aution mä vielä kanssas jaan

~”Joulu autiotalossa” (Neumann & Cantores Minores 1991)[14]

Närhi, Laura[muokkaa]

Tää on ihan hirveetä.

Sä olet keittiössä, mä makaan sängyllä
Ties monettako viikkoa sä olet mykkänä
Me käydään töissä ja kaupassa
Ja huomaan: koitat katsettani paeta
En uskalla sanoa yhtään lausetta
Vasta nukkuessas mä tulen sulle kuiskaamaan

Jää, jää mun luo
Jää, jääthän mun luo
Jää, jää mun luo
Jää, jääthän mun luo

Jos mä olen pieni, ihan huomaamaton
et ehkä huomaa, että taidat olla onneton
En tunnista sinua, mitä sulle sanoisin
Ketä mietit, kun käännät selän iltaisin
Mä ulkona vapisen, sisään uskalla tulla en
Ikkunamme alla kuiskaan sulle varoen

Jää, jää mun luo...

Kukaan ei sua tahdo niin kuin minä
Kukaan ei oo sulle niin hyvä kuin minä

~"Jää mun luo" (Suuri sydän, 2010)

Sä istut takki päällä olkkarissa
Mä katon kun sä solmit kengännauhoja
Mä sanon, että alkaa satamaan
Sä sanot, että ihan miten vaan
Kuinka voisit muka hetki seuraavaa
Ehjän rikkoa,
meidät tuhota
Auto venaa sua tuolla alhaalla
etkä silti pysty sitä tajuumaan


Leikkaisin sut irti kolariautosta
Raahaisin ulos palavasta talosta
ja vaikka väkisin
ja vaikka väkisin
mä käynnistäisin
sun sydämen
Nostaisin kopteriin hyökyaallosta
Kokonaiseksi ompelisin paloista
ja vaikka väkisin
ja vaikka väkisin
mä käynnistäisin
sun sydämen


Sä jahtaat jossain naista parempaa,
mut oisit voinut katsees kohottaa
ja silloin nähdä silmissäni sen,
että puolestasi tekisin kaiken
Sä annoit periksi kesken tarinan
ja kaiken halusit
helpoksi muuttuvan
Läpi tornadojen vierelläsi
kulki koko ajan supersankari


Leikkaisin sut irti kolariautosta...

~"Supersankari" (single, 2016)

Peitsamo, Kari[muokkaa]

well, I told her mama and her papa too
just exactly what I want to do
I want to get married on a night in June,
and rock and roll by the light of the silvery moon
cause I love her and she loves me,
we're all happy now as we can be

making love underneath the apple tree

~Larry Williams: ”Bony Moronie”, 1957

hänen isä on rikas ja äiti kaunis
ja Jaanan horoskooppi on kauris
hän sanoo ”mennään naimisiin”
ja niinhän me joka ilta tehdäänkin

~”Jaana S.” (Kari Peitsamo ja Ankkuli: Jatsin syvin olemus, 1977)

Pöyhönen, Juha[muokkaa]

Olen itse me kaikki ja muut pois lukitaan,

unelmistani kotini teen ja sen kukitan

~”Maailman laidalla” (Suurlähettiläät: Lämmittäkää vettä ja tuokaa pyyhkeitä!, 1992)

Reponen, Pertti[muokkaa]

Kaikki. Muutama teos mestari Reposen (aka. Alan Dorkin[15]): kynästä:

Kaihdinta vasten näin varjojen liittyvän yhteen
Kaihdin tuo peittänyt ikkunaa on rakkaimpain
Luonaan on toinen
Sydämein kuolevan tunsin kun sen nähdä sain

(...)

Ei, ei, ei, Delilah
Ei, ei, ei, Delilah
Väärin teit
Oi rakkain, niin väärin teit
Menetin kaiken sä uskoni huomiseen veit
(...)

Viimeisen kerran
Kyynelten lävitse piirteesi nähdä mä saan
Ei, et saa
Et jättää näin mua saa
Nyt pyydän kun kosketan otsaasi kalpenevaa
Vaik' anteeksi antaisit en sua takaisin saa

(Tapani Kansa: Delilah, 1968)

Ensin pelästyin, olin suunniltain
mä luulin etten elää voi jos et käy rinnallain
ja kun valvoin monet yöt
pulmat nää vain seuranain
voimaa sain
nyt tulen toimeen omillain

(...)

Kaikki voimat ponnistin
etten kuoliskaan
nyt yhteen palaset mun elämäni jälleen saan
mä ensin mietin monet yöt
mä kunnes murheen nujersin
vihdoinkin
sua tahdo en nyt takaisin

(Vicky Rosti: Oon voimissain, 1979)

Rousu, Jukka[muokkaa]

Paskan välittymiseksi optimaalisesti lukijan tulisi tuntea näiden tekstien kansanterveydelle haitalliset tulkinnat.

Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa
Niin kuin enkelit tekee
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin! Sillä enkelit tekee niin.

Elämä ei oo kellään helppoo, päivästä toiseen asiain hoitoo
Kuka sua hoitaa kun sitä tarvitset,
Kuka hieroo pois päivän rasitukset?
Kuka täyttää sut lämmöllä,
Kuka sulkee hyväilyyn hellään?
Anna mun olla se, anna mun näyttää,
Voin kaikki sun toiveesi täyttää

Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa,
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
Niinkuin enkelit tekee
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin
Niin ne tekee

Aamuvarhaisesta iltamyöhään
Kumpikin meistä tekee työtään,
Vaan kun pimeä laskeutuu,
Se tuntuu tuovan yksinäisyyden myötään
Mut jos sallit mun tulla sun elämään,
Ei kumpikaan meistä kuole ikävään
Beibe, mä rakastan sua pitkään,
Eikä sulta enää puutu, ei puutu

Mielihyvää, iloa ja nautintoa
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
Niinkuin enkelit tekee
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin
Jeee eee

~”Mielihyvää” (Jukka Poika: Kylmästä lämpimään, 2010)

Vihreät pantterit ovat liikkeellä. *grrrh*
Virallinen linja on vaarassa.
Jukka Poika savuttaa vielä eläkkeellä.

~”Täyteen” (Jukka Poika ja Kompostikopla, 2001.)

Ruonansuu, Jorma Olavi[muokkaa]

Meni hyvin pitkän aikaa yhdessä kun kuljettiin
kunnes väliltämme ovet suljettiin

(...)

Oi taivaanrannan maalari, jos aiot pitää sanasi
sun täytyy keskittyä jälleen huomiseen
Oi taivaanrannan maalari, riisu valheen haalari

ei nousu auringon saa jäädä huomiseen

~”Taivaanrannan maalari” (Jope Ruonansuu: Finnshits, 2003)

Ruuska, Pekka[muokkaa]

Uutispuuroa aamupöydässä
Mies tarvitsee kunnon evästä
”Kumpi voittaa, karhu vai leijona”
kysyy minulta töissä johtaja
Mikä minä olen sille vastaamaan
Multa luvut jäi kesken aikanaan
Anna minulle armahduksesi
Ole minulle Rafaelin enkeli

~”Rafaelin enkeli” (Pekka Ruuska: Yhdestoista hetki, 1990)

Ruutu, Antti[muokkaa]

Mä en todellakaan tiedä
Mitä sydämeni haluaa
Se vain kulkee ympäriinsä
Ja tekee mitä tahtoo
Mä olin vasta lapsi,
Kun me tavattiin,
Jos mä haluaisin sut takaisin nyt, löisitkö luurin kii

Lauantai-iltana mä en kaipaa sua
Mä en kaipaa sua ei ei
Lauantai-iltana mä en kaipaa sua.
Sunnuntaiaamuna mä kaipaan sua,
silloin mä kaipaan sua joo joo
Sunnuntaiaamuna mä kaipaan sua koko viikon edestä.

Aina siitä lähtien
Kun me erottiin
Mä olen iltaisin pimeässä istunut silmät kii
Ajatellut sinua
Hei miettinyt meitä
Kuinka me hämärässä kesäisellä maantiellä vaellettiin,
eksyttiin

~”En kaipaa sua” (Päivi Lepistö[16]: Yöperhonen, 2002)

Saarikivi, Janne[muokkaa]

Kuvamuokkaus, joka osoittaa, että Ultra Bran laululyriikat ovat toimineet inspiraationa Joonas Rinta-Kannon suosituissa Fok_it-sarjakuvissa. Kuvan laululyriikat: ”Hei kuule Suomi” (Ultra Bra: Kalifornia, 1999)

Mikä on yhteistä kalalle,
trumpetille ja piipulle?
Entäpä mitä on hyvyys ja kampela?
Asioitapa tietenkin ovat ne.
Mikä kumma on munakas,
tuo munista tehty hassu?
Asiahan se on, ja hiukan litteä,
ja pehmeä asia taas on töyhtö.
Asioita on esimerkiksi juusto,
ja pelikaanikin on asia.
Muita asioita ovat tursas ja viisumi.
Maailma on asioita pullollaan.

~"Laulu asioista" (Ultra Bra: Vapaaherran elämää, 1996)

Salo, Heikki[muokkaa]

Tämä varisparvi on syvästi harmistunut siitä, että päivien väitettiin raahautuvan yli taivaan samaan tapaan kuin ne. Oikeasti, mikä vertaus sekin nyt on.

Marraskuu
Eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu
Marraskuu
Nyt on sen kuoreen kirjoitettu: "Baby I love you"
Mä kapakassa juopottelin sylissäni dinosauriin luu

(––)

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu
Mua vaivaa ikävistä ikävin
Milloin, beibi, palaat takaisin?
Etkö tiedä:
Voi yksinäisen miehen viedä marraskuu

~"Marraskuu" (Miljoonasade: Laukauksia viulukotelossa, 1988)

Yks harhaluoti Oswaldin
tais lentää meidän kammariin
Mä olin kuus ja itkin
Niin tanssi meille Cassius Clay
Yks bändi siskon sielun vei
Ne soitti hiuksin pitkin

Kun hipit saapui Helsinkiin,
mä poikapainiin satsasin
Kunnes ymmärsin:
Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus
Jokaiselle tarpeen mukaan
Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus
Ilman ei saa jäädä kukaan

~"Tulkoon rakkaus" (Miljoonasade: Poikapainia ja digitaalidaameja, 1996)

Salokorpi, Kyösti[muokkaa]

Sul oli pinkit Lacostet
Lumipestyt tiukat levikset
Luokan diskoprinsessa

Sun broidin kanssa katsottiin
TV:stä futista iltaisin
Teidän nahkasohvalla

Oli tähdet kohdallaan
Hetkeks jäätiin kahdestaan
Se oli niin kaunista
tunnetta
haurasta

Ei sitä voinu pysäyttää,
se täytyi maaliin rysäyttää –
Tästä paikasta pakko on laukasta:
liian pikanen,
vähän likanen,
mielenvikanen
niinku Maradona

Liian pikanen
Vähän likanen
Mielenvikanen
niinku Maradona
Kesä kasikuus kasikuus kasikuus
Kesä kasikuus kasikuus kasikuus

Blondit hiukset laineilla
L'Orealin aineilla
Niinkuin Suosikin kuvissa

Vieressäsi sohvalla
koitin sulle kertoa
Kaiken Maradonasta

Olit soundtrack elämän,
Stock, Aitken ja Waterman
Olit Sabrina uimalan altaassa

Jaoin kanssas kokiksen
Katsoit mua himoiten
Huuma rakkauden niin ennenaikainen

(...)

(... liian pikanen; vähän likanen; mielenvikanen ...
... kasikuus kasikuus kasikuus ...
... mielenvikanen, niinku Maradona, Maradooonaaoo'o'ou, kesä kasikuus kasikuus kasikuus jne. jne.)

~”Maradona (kesä '86)” (Teflon Brothers: Isänpäivä, 2014)


Salomaa, Hiski (Möttö, Hiskias)[muokkaa]

Asko kun veti sitä kolmerivistä niin pikkanen poika löi tahtia.

~Askon kolmerivinen

Täss’ on Lokari nyt lännen risukosta
Olen kulkenut vaikka missä
Olen käynyt mä Piuttissa, Lousissa
Rattulaatissa, Miamissa
Olen kulkenut merta ja mantereita
ja Alaskan tuntureita
Ja kaikkialla hulivili-tyttäret muistaa
Lännen Lokaria.

~Lännen Lokari (Hiskin todennäköisesti tunnetuin jenkka. Tässä on ensimmäinen säkeistö.

Sanni (Sanni Mari Elina Kurkisuo)[muokkaa]

Sanni promokuvassa

lähe kävelee mun kaa Aurajoen rantaa
en haluu sulta viedä, mä haluun antaa
sillon kun mua paleltaa eikä oo lämmitystä
sä tuut hohkaamaan lämpöä ja jännitystä
kun sulla on kylmä ja hengitys höyryää
annan hupparin lämmittämään

meil ei oo kiirettä
näytän sulle miten eskimot suutelee
ne tekee sen nenällä
ne tekee sen nenällä

ne tekee sen nenällä
ne tekee sen nenällä

edes takas uudestaan
edes takas, edes takas

~”Miten Eskimot Suutelee?”[17] (Robin: Yhdessä, 2015)


Selo, Jussi[muokkaa]

Pyydän et viettäisit yösi mun vierellä
Tahtoisin maistaa taas veren sun kieleltä
Kun niin helposti juovuttaa

Sä tiedät hyvin kuinka pitää mut hengissä
Sun sanat valheina taas mun edessä
Mut niin kauniisti kerrot sen
Vaikka aina sattuu

Valveilla liian monta tuntia
Vie nyt sua kauemmaksi
Käärmeen puremat mun kaulalla
Tapat minut myrkylläsi
Jos en lisää saa
Myrkkyäsi maistaa

Leijun kuin varjo sinun askelten perässä
Enkä tiedä miten pysyä hengissä
Jos en sinua kiinni saa

Pyydän et antaisit palan sun silmistä
Päästäisiin pakoon tästä hetkestä
Kun niin hyvin tiedät sen
Miltä tuntuu

~"Myrkky" (Uniklubi: Luotisade, 2006)

Siitonen, Pasi Petteri (Stig)[muokkaa]

Kosketin sun karvakulmioon,
rakkauden Bermudan kolmioon.
Tiesin heti, että olet se oikea.
Sun pääs ei oo liian soikea.

~”Rakkauden Bermudan kolmio” (Stig Dogg: Stig Dogg, 2006)

Simojoki, Pekka[muokkaa]

Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

(kerto:)
Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian.[18]

(kerto)

Ikuisen joulun jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä juhlaa, et joulupöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

(kerto)

~”Tulkoon joulu”

Somerjoki, Rauli Badding[muokkaa]

Oi jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman
Tämän maailmani, pallon valtavan
Mutta enhän sitä tee, pieni hetki riittänee,

Kun sun vierelläsi näin olla saan

~”Paratiisi” (san. Somerjoki & Arja Tiainen) (Rauli Badding Somerjoki: Näin käy rock & roll, 1974)

Sundqvist, Gösta[muokkaa]

”Mul on joku lahja, siis joku lahjakkuus, jonka mä joudun antaa ihmisille takaisin ja tää on se vuorovaikutus tässä. Se on mulla lainassa. Eli sun kautta Gösta Sundqvist niin kun tehdään näitä biisejä ja radiosaastetta ihmisille. Mä teen sen oman osuuteni ja sitten kun se loppuu, niin se loppuu, et jos ei lopu koskaan niin ei lopu koskaan.”
— Gösta Sundqvist, 1990[19]

Sul on piilossa helman alla se Eldorado, Eldorado
Ja mä ihastuin jo muinoin hajuun sen
Se voi löytyä myös huijaamalla, se Eldorado, Eldorado
Vaikka todella nyt vasta tajuun sen

Ei lipevä tai mielin kielin, tehkää hyvin, kiitos syvin
Vaan tiedon jyvin menestyvin mies on voitokkain

Joka tytöllä on helman alla se Eldorado, Eldorado
Ja pojat kyllä varmaan tietää sen
Se ei löydy sieltä kuokkimalla, se Eldorado, Eldorado
Vaan siten että tyttö sietää sen

Ei lipevä tai mielin kielin, tehkää hyvin, kiitos syvin
Vaan tiedon jyvin menestyvin mies on voitokkain

Ja kun me tanssitaan
Ja sä pyydät mua korvasta puremaan
Me melkein taistellaan
Vaikka tuskin sä jäät mua suremaan
Kun toisiamme maistellaan
Palaa mieleen taas muistot kaukaiset
Ja siinä kun me riisuudutaan
Aarrekammion mulle aukaiset

~”Eldorado” (Leevi and the Leavings: Kerran elämässä, 1998)

Elämä on pitkä puutelista,
se silloin tällöin täyttyy suudelmista
Elämä on elämää varten annettu,
ja se on ihanasti sanottu

~”Ihanasti sanottu”, kerto (Leevi and the Leavings: Bulebule, 2000) (lauluna harvinaisen kyyninen ja painajaismainen)

Svärd, Sinikka[muokkaa]

Joka päivä kaiken aikaa
mietin onko tämä totta ollenkaan
että kanssas tätä taikaa rakkauden me koetaan
että kantaa oikeasti
Tämä tunne aina päivään huomiseen
ja taas hetken ihanasti
tunnen sydämeni lentoon lähteneen

(kerto:)
Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken,
mikä ollut on unelmaa
Tahdon syliisi painaa pääni
Tahdon lämpöösi nukahtaa
Olla kanssasi oikeesti onnellinen
Sua oikeesti rakastaa

Uskonut en silloin ennen,
että todellisen onnen löytäisin
Kun mä aina tullen mennen sitä juuri pakenin
Mutta nyt on kaikki toisin
Luotas lähteä mä koskaan tahdo en
Olet nainen suurenmoisin
Mulle lahjoitit sä aidon rakkauden

(kerto x2)

~"Oikeesti" (Finlanders: Seikkailija, 2005)

Syrjä, Martti[muokkaa]

Martti Syrjä prosessoi loppusointujaan.

Pitäisi mennä nukkumaan
Ulkona satelee
Vesi valuu mun ikkunaan
Aikani matelee (aikani matelee)
Kun kyyneleet on ehtyneet
Silmiä aristaa (silmiä aristaa)
Pienessä päässä perkeleet
korkkia naristaa (korkkia naristaa)
Päälleni tuhkaa karistaa

(kerto:)
Takaisin sateeseen
Öisille kaduilleni kun astelen
Pisaran poskeltani nuolaisen
Sadepisaran suolaisen
Takaisin sateeseen astelen
Silmänurkkiani kastelen
Sinua muistelen
Sinut päästäni pois puistelen

Takaisin sateeseen
Öisille kaduille meen
Takaisin sateeseen
Takaisin sateeseen

Sä olit mulle kaunista
Jotakin kaunista
Aurinko taivaan lomassa
Maailmassa omassa (maailmassa omassa)
Kun sitten lähdit pilvet jäi
ja rupesi satamaan (rupesi satamaan)
Tuntien tien entuudestaan
kuljen sen uudestaan (kuljen sen uudestaan)

Nyt sateessa uudestaan, uudestaan

(kertoa)

~”Suolaista sadetta” (Eppu Normaali: Sadan vuoden päästäkin, 2004)

Takalo, Jukka[muokkaa]

Mä vaihdan Ferrarin Fiattiin
jos sä tahdot niin
Liityn vaikka Greenpeaciin
jos sä tahdot niin
Mä meen vaikka sivariin
jos sä tahdot niin
jos sä tahdot niin

Pitäis kai mun katella muitakin
koska kuitenkin
sinäkin kattelet muitakin
Onhan puitakin
metät täynnä mutta kaatumaan
ei kaikkia kuitenkaan
voi saada milloinkaan

Vaikka maailma on naisia puolillaan
niin yksi saa maailman kaatumaan
Vaikka maailma on naisia puolillaan
niin yksi saa maailman kaatumaan

Mä vaihdoin Ferrarin Fiattiin
koska tahdoit niin
Liityin myöskin Greenpeaciin
koska tahdoit niin
Mä kävin myöskin sivarin
niinkuin halusit
Tein niinkuin halusit

Mutta mikä sai sinut liftaamaan
pois luota mun
Mikä sai sinut pihtaamaan
vaikka heti kun
Harley-Davidson mies vei
sinut saunomaan
niin sinä menit vaan

~”Maailma on naisia puolillaan” (Aknestik: Onni, 1994)

Tapio, Juha[muokkaa]

"Sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu".

Puistossa penkki, penkillä poika
Vieressä tyttö ja hiljaisuus
Puhua ois hyvä,
mut sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu
Palelevat sormet, toistensa lomaan
Arkana purkalta maistuva suu
Laukkaava sydän, totinen on poika
kun kumartuu ja kuiskaten lausuu:

Mä tykkään susta niin että halkeen
Mä tykkään susta niin että halkeen

Ruuhkassa auto, autossa ratti
Ja elämisen pyörteissä uurtuneet,
kädet jotka ohjaa, vakavin ottein
ja jälkeen vuosikymmenten
Muistavat penkin, muistavat tytön,
muistavat sanat jotka lausuttiin
Voi kunpa vielä, voi kunpa joku
Tulisi ja sanoisi niin

Mä tykkään susta niin että halkeen
Mä tykkään susta niin että halkeen
Mä tykkään susta niin että halkeen
Mä tykkään susta niin että halkeen

Ja jossain on aina puisto ja penkki,
tyttö ja poika ja hiljaisuus
Puhua ois hyvä,
mut sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu

~”TSNEH (Tykkään susta niin että halkeen)” (Juha Tapio: Lapislatsulia, 2013) (lauletaan vittumaisella Putro-prosodian bastardisaatiolla)

Ihmetellä, pakkasöiden, lujaa kirkkautTA.
Valtamerten, raivoa – ja albatrossi-A.
Sormenpäitä, suudelmaa – ja ihon taivasta.
Sateen jälkeen, hiekkatiellä, pilvilauttoja.

(kerto:)
Siksi laulan
Eläkööööön
Päivät, jotka juoksi iltaan
Niiden riiiieemut ja työt
Rohkeus mennä vastavirtaan
Eläkööööön hellät yöt
Ja rakkkaus arpinenkin
Surumyöööös sirpaleet
Sillä tarrvitsin mä senkin
Eläkööööön kyneleet

Ihmetellä mmetsää, valtavuut-ta mantereen
Katsettta ja vviisautta vastasyntyneen
Kasvojemme uurteita ja tähtikarttoJA.
Ihmetellä kaupunkia aamunkoitteeesSA.

(kerto x2)

(eeppisiä jousia)

~”Eläköön” (Juha Tapio: Sinun vuorosi loistaa, 2015)

Tiihonen, Jare[muokkaa]

Uh uh jeah raidataan
Okei sä tarjoot mulle avaimet sun kiesiin
Uh uh jeah raidataan

Anna mulle aikaa, suot starailet viel siin

~”Avaimet mun kiesiin”, kerto (Cheek: Avaimet mun kulmille, 2004)

Eikä sekään mitään oo, mut miten se tanssi
Miten se liikku, miten se trankki
Pomppi ja pyöri, se komppia lyö sill’
Pakko tunnustaa, ett’ voi(sin) RRonkkia yön sitä

~”Liiku” (Cheek: Käännän sivuu, 2005)

Tolppanen, Dan[muokkaa]

Ayo sori, mikä oli sun nimi mami

Niin fiini mami, pakko käydä kiinni mami

Saanks mä tanssii sun kaa tän biisin mami

tai tarjoo sulle lasin punaviinii mami

Digaan sun smailii, sun stailii mami

~”Pakko saada sut” (Kapasiteettiyksikkö: Itsenäisyyspäivä, 1. joulukuuta 2003)

Tuunela, Arto[muokkaa]

Lopeta, Arto. Hipsteriys ei ole mikään tekosyy olla laiska.

Lopeta puhuminen
Lopeta röökaaminen
Lopeta ajaminen
Lopeta kahmiminen
Lopeta ajattelu
Lopeta pelottelu
Lopeta homottelu
Lopeta kuvittelu
Lopeta ehtiminen
Lopeta ryhtyminen
Lopeta pelkääminen
Lopeta lopettaminen
Lopeta laulaminen
taivaanrannan maalaaminen
Muistoissa kahlaaminen
Lopeta onnistuminen (heti)
Lopeta selittäminen
Lopeta selittäminen
Lopeta selittäminen
Lopeta
Lopeta vahtiminen
Kuuhun ajelehtiminen
Lopeta kysyminen
Vastauksen pohtiminen
Lopeta vihaaminen
Lopeta pelastaminen
Automaattinen mielipiteiden jakaminen
Lopeta syyttäminen
syyttämättä jättäminen
Kultaiset kädenpuristukset
Pimeät vaalirahoitukset
Lopeta antautuminen
Lopeta alistaminen
suvaitseminen, raivostuminen, juokseminen
Lopeta juokseminen
Lopeta juokseminen
Lopeta juominen
lahjojen tuominen
kaikenlainen luominen
ja lopeta huominen
Lopeta paneskelu
Lopeta tunnustelu
Lopeta ajastelu
Lopeta valehtelu
Lopeta aikalisä
Lopeta taivaan isä
Lopeta myyminen,
ostaminen ja varastelu
Lopeta nukkuminen
Lopeta nukkuminen
Lopeta nukkuminen
Lopeta
Lopeta muistaminen
töistä luistaminen
muiden puheilla ratsastaminen
ja kaiken vastustaminen
Lopeta mokaaminen
Työpaikalla dokaaminen
Urheilijoille reseptien kirjoittaminen
Lopeta nuuhkiminen
Lopeta etsiminen
Lopeta kuonon joka vi**n paikkaan työntäminen
Lopeta selittäminen
Lopeta selittäminen
Lopeta selittäminen
Lopeta

~"Lopeta" (Pariisin Kevät: Kaikki on satua, 2012)

Tähkä, Lauri (oik. Jarkko Tapani Suo) (ks. myös. Pohjalainen luonteenpiirre)[muokkaa]

Vaikuttaa mieheltä, jolle kannattaa altistaa sydämensä.

naura vaan niinku syrän mun on
palavana, ajatukset hukkaan
ryytimaastako rakkaus on
laitimmaane, arka kylmä kukka
sinä oot tyttö mielessäni
usiasti, minkä sille mahtaa
täällä maantiellä mahdoton on
mahdollista, miten sen nyt ottaa

Pohjanmaa, Häme, Satakunta
poriseva, varsinainen Suomi
kuka saa tänään prinsessansa
värisemään, on kukkivainen tuomi

~”Suudellaan” (Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tänään ei huomista murehdita, 2009)

Ei rikkaus oo rakkautta rikkaampaa
rakkaus oo rikkautta rakkaampaa
Jos rakkaus on suoraa ja rikkaus väärää
kuka suoran säätää ja väärän määrää

Ei tunne oo järkeä köyhempää
Köyhä on järki ja tunne käypää
Jos tunne on suoraa ja järki väärää
kuka järjen säätää ja tunteen määrää

Mun täytyy rakastaa nä elämät roskiin
Mun sydän pauhaava ku kuohuva koski
Se muille mitä tekee, tahdo en kuulla
Välistä rakkaus tahtoo elää ja kuolla
Mut sun lähelläs mieli peilityyni on

Ei kauneus oo rumuutta kauniimpaa
ruma on kaunis ja kaunis rumaa
Jos ruma on suoraa ja kaunis väärää
kuka kauniin säätää ja ruman määrää

Ei valhe oo viisautta tyhmempää
onko totuus viisasta, valhe kierää
Jos valhe on suoraa ja totuus väärää
kuka valheet säätää ja totuuden määrää

Mun täytyy rakastaa nää elämät roskiin jne.

~”Pauhaava sydän” (Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tuhannen riemua, 2007)

Se tuli vastaan
se riehkas ja riehkas
Väkisin mukaan repi
viehkas ja viehkas
Sanoi tuu lähemmäs
Se kiehnas ja kiehnas mun sydäntäni

Jos tahdot mua
miksi riehität, riehität
kauniita sanoja
kun kielität, kielität
Tuu mun iholle ja liehitä, liehitä sydäntäsi

Rakasta rintani ruhjeille
Rakasta vielä kun voit
Rakasta rintani ruhjeille
Rakkaus sydämen teloi

Kuinka kauan jaksaa rääntyä, rääntyä
Rehki, rehki, alan nääntyä, nääntyä
Maassa makaava mun kääntyvä, vääntyvä
syrämmeni
Roikasti rakkaudesta reuhova, reuhova
rookasi rautarysyn kauhava, kauhava
Rankasti, käytä omaa hihkuvaa, tihkuvaa syräntäsi

~”Rakasta rintani ruhjeille” (Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Tuhannen riemua, 2007)

Uusivirta, Olavi[muokkaa]

"Olet kannel kun tuuli on / se rakkaasi jota et saanut rakastaa"
Ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä, ei vielä

~"En tiedä mitä menetän jos jään" (Olavi Uusivirta: Ikuiset lapset, 2014)

Sana vain ja olet onneton
Sana vain ja lähdet lentoon
Olet kannel kun tuuli on
Se rakkaasi jota et saanut rakastaa[20]

~"Sinä elät yksin" (Olavi Uusivirta: Preeria, 2010)

Vaara, Tero[muokkaa]

Kaks arkaa sieluu
me ollaan ne
kaks piruparkaa
me ollaan ne
siipensä polttanutta
mustaa enkelii
me ollaan ne

Kaks keihäänkärkee
kaks karkurii
ei antautua saata
muiden toiveisiin
kaks yksinäistä
kovaa sydäntä
me ollaan ne

Kaks satelliittii
pois radaltaan
ääretön avaruus
kuuleeko maa
mikä voisi saada
reitit kohtamaan
me ollaan ne

Kaks arkaa sieluu
kaks kulkijaa
kuin ulapalla seilaa
vailla ohjaajaa
hiljaa ajelehtii
kohti toisiaan
me ollaan ne

~"Kaks arkaa sieluu" (Mamba: Miehiä ja ihmisiä, 2014)

Sä etsit vielä tilaisuutta
kaipaat jotain, etsit uutta
on kuin ois kuuma kesä
jo mennyt menojaan

Mutta vielä tulee noita
lämpimiä öitä joita
sä koko pitkän talven
jaksoit odottaa

Vielä on kesää jäljellä
vielä tulee kauniita päiviä
vielä voit löytää ystävän
vielä tilaisuuden saat

Kesä sulle paljon antaa
lämpö sylissään kun kantaa
sen hetken toivot ikuisesti kestävän

Elämä on niin kuin unta
kukkii koko luomakunta
sydän vain uutta tilaisuutta odottaa

Vielä on kesää jäljellä
vielä tulee kauniita päiviä
vielä voit löytää ystävän
vielä tilaisuuden saat

~"Vielä on kesää jäljellä" (Mamba: Meille vai teille, 2002)

Vainio, Ilkka & Talvio, Riitta[muokkaa]

"Sen unelmissa mittaan".

Yksin oon
Mut luotan salaa kohtaloon
Mä miehen löydän oikean,
Ikuisesti rakastan

Etsin vain
Mut kissankultaa aina sain
Mä tiedän jossain oottaa hän,
joka antais enemmän

(kerto:)
Oo-oo-o-oo, mä tahdon miehen rikkaan
Oo-oo-o-oo, se vois mua rakastaa
Oo-oo-o-oo, sen unelmissa mittaan
Oo-oo-o-oo, ei säästä suudelmaa
On rakkaus tää arvokkain, sen sinulta sain
En laske, kun tuhlaan näin tunteitain
Oo-oo-o-o sain susta miehen rikkaan
Ei rahaa, rakkautta vaan

Prinssin tie
Nyt tuhkimonsa luokse vie
Se rakkaudessaan rikas on
Ei köyhä tunteeton

Sulle jaan
Mun sydämeni kokonaan
Ei ostaa mistään sitä voi,
Minkä tunteet meille toi

(kerto)

~”Tahdon miehen rikkaan” (Jasmin Mäntylä: Luoksein jää, 2002)[21]

Vainio, Juha[muokkaa]

Katso myös kohta The Beatles -käännökset.

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,

Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

~”Joulumaa” (Katri Helena: Joulumaa, 1978)

Helsinki.
Savuinen, sumuinen kaupunki.
Ihmiset ei tunne edes naapuriaan.
Kaikilla on kiire... harva täällä hymyilee.
Näkymättömät langat repivät ja nykivät sätkynukkeja,
jotka poukkoilevat kuin saaliskalat sumpussa.
Kaikilla on kiire – ei minnekkään.

Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo
Metsän näen jämäkän
ja vaaran sinertävän
Kuusamo!
Nyt kutsuu mua Kuusamo!
Sieltä vaan
mä rauhani saan...

Helsingissä ei asu enää helsinkiläisiä.
On vain
joukko yksinäisiä, ja heitä on monta.
Liian monta.
En tahtoisi olla yksi heistä.
Tahdon olla vapaa ja hengittää havun tuoksua.
Täällä olen kuin vanki, lähden Kuusamoon.

(...)

Ainoa
Lie paikka vailla vainoa
Korpimaa
Se kanssani jaa

~”Kuusamo” (esitt. Danny 1976)[22]

Vesala, Paula[muokkaa]

”Ne sanat on siihen tehty siks että jotkut sanat piti olla.”
– Paula Vesala PMMP:n debyytin Kuulkaas enot! sanoituksista Tommi Liimatalle[23]

Elämän nykytyylii on
kuin laulussa tuulet
kai olla vähän levoton, sä luulet
Se on sun filosofiaa
sun uutta etiikkaa:
”Kun pidät vaan sen turpas kii
se toimii” (ah-ah-ah ah-ah-ah aahh aahh)
Pienenä barbit riisuttiin
ja ullakolla mentiin naimisiin (oooooohhhh ..aaaaahh ..AAAAHHH)
Päivällä esitän normaalii
ja leikin, et oon elämässä kii

Sä sanot:
Aina sä jäät vaan mun luo, oi Niina
Ei, etkä koskaan mee pois
Mun piina

(...)

~”Niina” (PMMP: Kuulkaas enot!, 2003)

Yhdentekevää mikä on epäoriginaalia
kaikki on lainattuu, pitäähän perinteit vaalia
Ihan sama virtaako Iijoki vai Ararat
pastissin pastissin pastissi ja lainaideat
En oo mikään perse, oon mieluummin persoona
jättäkää mut pois miss pop -kilpailuista
Terkut hiekkalaatikkojen reunoilta
tulkaa tekeen meidän kaa rakkauden hiekkakakkuja

(...)

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
Värikkäit palikoita rakentaa oma torni
kun juomakulttuuriperhe kasvattaa
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle

(...)

No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
(kuorohuuto:) Ne kasvaa ihanaksi!
ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa

~”Tytöt” (PMMP: Rakkaudesta, 2012)


Wikman, Lasse[muokkaa]

Sano miksi kaikki pysähtyy
sano miksi aika jähmettyy
jaksa en nyt odottaa
kauempaa
lanka jo palaa

”Pois korjaa
ettei muut vie
meillä voisi olla sama tie
pois kanna minut nyt
lanka jo palaa”

Tiimalasi valuu tyhjiin taas
minä koputtelen maailmaas
jos en sisään tulla saa
kuihtuu maa
lanka jo palaa

Kohta siitä on jo ikuisuus
kun tää meidän juttu oli uus
taaksepäin ei aika mee
jotain tee
lanka jo palaa

Joku vain meidät yhteen toi
miksi muista en
tämä toimia vielä voi
tiedän kyllä sen
laulu yhteinen meille soi
siihen luottaen
tahdon meille aikaa jotta löydämme tunteet nuo

~"Lanka jo palaa" (Charles Plogman: Lanka jo palaa, 2008)

Vilkkumaa, Maija[muokkaa]

Tule meille ja kato mun kaa
kissavideoita, kissavideoita
Eikä puhuta mitään, yhtään mitään
Tule meille ja kato mun kaa
kissavideoita, kissavideoita

Ne meitä hyväilee eikä ne pääty milloinkaan

~”Kissavideoita” (Maija Vilkkumaa: Aja!, 2015)

Wirtanen, Toni[muokkaa]

Toni Juhana ”oikeasti RAAKAA” Wirtanen

sä koitit mulle selittää
ei oo järkee jatkaa elämää
mä tahdoin olla sulle
syy jatkaa huomiseen
sä olit perhonen, jonka siivet
eivät kauas kantaneet
sä väsyit kylpyhuoneeseen
nyt kun öisin[24] katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään

rakastun uudelleen

~”Ilona?” (Apulanta: Attack of the A.L. People, 1995)

Kun alta murtuu katu
Terävät reunat voidaan pyöristää ettei jalkoihin satu
Mut sitä ei voi kiistää ettei se oo
hajonnut jo

~”Viisaus ei asu meissä” (Apulanta: Eikä vielä ole edes ilta, 2007)

mä olen kasvanut
kiinni niihin ajatuksiin
joita toisillemme totuuksina hoettiin
mä annoin niiden pitää aamut kaukana musta

ne sanoo mulle
tää on nyt sun todellisuus
tää on nyt sitä, tässä kaikki,
tää on lopullisuus
tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan

aggressio!
päästä, päästä irti jo
ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
tää on hengen kuolio,
ollut pitkän aikaa jo
tässon kaikki olemukseltaan väärää
haavekuva
hauras ja haavoittuva
enkä mä väitä enää olevani muuta kuin
tiivistynyt huokaus

mun pitäis olla nyt tyyni ja rauhallinen
syvältä viisas, tunteilta harmooninen

ja vauhtisokeana siltä hetkittäin näyttää

~”Aggressio”[25] (Apulanta: Kaikki kolmesta pahasta, 2012)

Tuskallisen suhteellista totuus on, ei lopullista
Veden lailla muotoutuu uomaan josta sen täytyy mahtuu
Mä en puhu roskaa vaikka en anna sydäntäin ostaa

~”Juulian totuudet” (Irina: Vahva, 2004)

Wiskari, Arttu[muokkaa]

Liian helppo.

Voutilainen, Laura[muokkaa]

Tähän aikaan yöstä mun pitäis olla kotona jo
kissal ei oo ruokaa tunnin päästä nousee aurinko
kaikesta huolimatta tänne jään, koska mä näin sut
eikä epäselvää oo kenellekään, että sä näit mut
sä oot just se mistä äiti varottaa
kannata ei kattoo ei ees alottaa
mut sun keho kysyy ja mun silmät vastaa
ja se vastaus on, no hitto miks ei

~"Miks ei?" (Laura Voutilainen, 2016)

Herra Ylppö (Mikko Mäntymäki) (s. 1973)[muokkaa]

Pentti Saarikoski saa deliriumkohtausta haudassaan, kun tuli vedetyksi tällaiseenkin paskaan.[26]

kävelimme aamulla
ympäri puutalokorttelia
pian kahvilat avaa ovensa

sinä katsoit ohi minusta
ja totesit hiljaa
sä et voi enää pelata ja lupailla

(kerto:)
olet joku joka tuntuu rintalastan alla näin
mutta pitääkö mun juosta pakoon vai suoraan päin
valloitan sinut kuin konkistador
mutta kumpi meistä on härkä ja kumpi on Matador

mä olisin halunnut
silittää sun poskea
maata patjallasi lukien Saarikoskea
mutta mähän tuuttaan varattua
aah aah aah aaaaaaaaa...

(kerto)

tunnetko sinäkin surumielisyyttä
ihan syyttä
tunnetko sinäkin melankolian
anatomian

tunnetko sinäkin surumielisyyttä
ihan syyttä
tunnetko sinäkin vetovoiman
valtaisan

~”Matador” (Herra Ylppö & Ihmiset: Mies ja nainen, 2012)

me olemme rakastaneet
kodassa ja Ruisrockissa
me olemme rakastaneet
laavuilla ja lakanoilla

me olemme rakastaneet
tahdissa Hanoi Rocksin
me olemme rakastaneet
lattialla poikamiesboksin

me keksimme jotain aivan neroa
me emme eroa
me keksimme jotain aivan neroa
me emme eroa

me olemme ikuiset
hetken aikaa
me olemme ikuiset
pohjoisten tähtien alla

me olimme rakastuneet
juhannuksena muistelisin
me olimme rakastuneet
muutaman minuutin

me olimme rakastuneet
tosi nopeasti Kanarialla
me olimme rakastuneet
Moosen tanssilattialla

jokainen meistä pienistä ihmisistä
on tehty tähdestä
ja tähdet johtaa kotiin takaisin

~”Ikuiset” (Herra Ylppö & Ihmiset: Mies ja nainen, 2012)

ja mä nain jonkun akan kaa
festariteltassa
ei tää silti ole epätoivoa
tai no onhan tää
ja mä aamuyön tunteina
naputan sulle tekstaria
ei tää silti ole platonista
me rikotaan jää
me rikotaan jää
me rikotaan jää
me rikotaan jää
me rikotaan jää

~”Se seurustelee” (Herra Ylppö & Ihmiset: Mies ja nainen, 2012)

ja niin vain tuli uusivuosi
kävelin kaupungista jonnekin ylöspäin
mäellä seisoi ylväs vesitorni
jos teen siitä laulun sulle, olenko korni

näin mustia hevosia vapaina
se oli vihje siitä että
elämä on arvaamatonta

ainaiset yllätykset
erot ja kohtaamiset
elomme mustat hevoset

hei olimmeko me
roihuava palo
vai järvenjäälle
rakennettu talo

~”Mustat hevoset” (Herra Ylppö & Ihmiset: Mies ja nainen, 2012)

(kerto:)
mies ja nainen
mies ja nainen
kohtaavat sattumalta
sattumalta mies sanoo hei
hei tuntemattomalle
tuntemattomalle naiselle
naisen posket punottaa ja loppu on historiaa

mies kelaa kuumeisesti avausrepliikkiä
pitäiskö kehua silmiä
Hei tästä on lyhyt matka
tanssilattialle
saanko saattaa sinut sinne

(kerto)

nainen kelaa kuumeisesti jatkorepliikkiä
pitäiskö vain hymyillä
vihdoin kysyy mitä teet työksesi
no mä kirjoitan kirjaa ja rakastan sinua

ja nainen näkee
mies puhuu ja pussaa
baaritiskillä
toista tyttöä
se tuntuu samalta kuin silppuais sipulia
silmiä kirvelee

(kerto)

minä olen se mies
sinä olet se nainen
me olemme yhdessä
mies ja nainen

mies ja nainen, mies ja nainen, mies ja nainen, mies ja nainen, mies ja nainen, mies ja nainen, mies ja nainen, mies ja nainen

~”Mies ja nainen” (Herra Ylppö & Ihmiset: Mies ja nainen, 2012)

sinä satutat taas minua
vain olemalla sinä
ja minä riisun sinut silmilläni
mitä muuta voin tehdä

tärkeintä rakkaudessa on hulluus
jos sulla on jo perhe
perustetaanko me uus?

näin sinut ekaa kertaa raitiovaunussa
ja muista
yhden illlan suhteeseen me ei sorruta
se veisi raiteilta

mun on pakko lähettää viestejä
mun on pakko laulaa lauluja
mutta tyydyn sanomaan vain öitä

pyydän ystävällisesti ettet enää
tapailisi miestäsi niin säännöllisesti
sinä olet jumalainen alfanaaras kissanainen
minä epävireinen
tosin hyväperseinen

älä luovuta
älä pelkää
tartu hetkeen
älä ajattele
älä ajattele mitä muut kelaa ei siihen delaa

vallankumous tulee huomenna
muttei tule huomista

limainen nuoleskelu
hameen alla käsi
helsinki ei välitä kyyneleistäsi
tänä yönä nuoruus tukehtuu
verenpunaiseen viiniin, ja unelmat
painaa päänsä giljotiiniin

oota mua
please vittu oota mua
jos sä kuolet niin mä kuolen
oota mua

~”Öitä” (Herra Ylppö & Ihmiset: Mies ja nainen, 2012)

Yrjänä, Aki Ville[muokkaa]

A. W. Yrjänän myöhemmät vaiheet.

mies on yksin huoneessaan, tyhjä lasi kourassaan
puhunut on henki pullon, kertonut niin monta tarinaa

aina samat, aina lohdulliset ovat neuvot viisaamman
lisää niitä janoaa, vaan lisää ei nyt löydy päältä maan

~”Rikkisuudeltu” (CMX: Seitsentahokas, 2013)

Muistan valvotut yöt sillä kadulla
Me olimme kaikki niin nuoria
Me olimme niin kovin viisaita,
toiset meistä hullunrohkeita

Mitä vielä saisimmekaan kokea
alla näiden tähtien, ja minkä väristen?

(kerto:)
Ranta joen suuren kesäyönä muuttuu ihmemaaksi
Mahdollista aivan kaikki taivaan alla on
Aavat valtamerten kuiskii tuolla, siellä avaruus
on luotu meitä varten, kaikki hengitystään pitelee

Kesät oli loputtomat, talvet kovin tuimat
ja tuuli piti järjestystä kaiken kattona
Isät teki terästä ja äidit piti kasassa
Sen hauraan valopiirin jota ajateltiin kotina

Mitä vielä saisimmekaan unohtaa
alla näiden tähtien, ja minkä väristen?

(kerto)

Mustan varjot tulevat sillä kadulla
Metsän siimeksessä asui jotain piruja
Toiset meistä halusivat pahan tuntea
Toiset eivät uskaltaneet edes rukoilla

Mitä vielä saisimmekaan kannettavaksemme
alla näiden tähtien, ja minkä väristen?

Taivaankansi, taivaankansi, pysy ylhäällä
Pidä meidät täällä syvyydessä allasi
Taivaankansi, taivaankansi, pysy ylhäällä
Pidä meidät täällä syvyydessä allasi

~”Teräs” (CMX: Mesmeria, 2015)

Tuntematon[muokkaa]

meneillään oli kalastustyö
taivas pimentyi kuin yö

taistelin myrskyä nousevaa
vuorien kokoiset aallot haukkaa

vesi pärski täysin suin
yllättäen mereen tempauduin

kun merenpohjaan vajosin
jokin auttoi rantaan takaisin

(kerto:)
Flipper - kun kaikki tuntuu vajoavan
Flipper - ja maailma tuntuu hajoavan
Flipper - kun kaikki menee huonosti
Flipper - sinä autat varmasti

mustekaloista katalin
määränpäät pahat on Dexterin

hän ei tyydy mihinkään
kunnes kaikki uskoo käskyjään

kun ongelma on kamalin
ystävä, Flipper, on auttavin
Rei, Ottis, Puppis vaan
aina ehtii myöskin auttamaan

(kerto)
Flipper se on.

~Flipperin ja Lopacan teema, esitt. Agapio Racing Team[27]

Tuula katsoo peiliin
ja sivelee kasvoiltaan kuluneen päivän
uusi mekko päälle
ja yrittää unohtaa sen naapurin äijän

joka maailmanloppua
aina saarnaa innolla
yksiössä lapsi
nukahtaa lainattuun pinnasänkyyn

kaikki samassa veneessä kellutaan
läpi avaruuden purjehditaan

kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen
pieneen sydämeen rakkautta, kaipuuta
kuinka mahtuu tähän pieneen sydämeen
suuri maailma, koko planeetta

pian kello kolme lyö
käy maailma lepäämään
ei maailmanloppua
tullut kai tänäänkään

~”Pieni sydän” (Sakari Kuosmanen: Pieni sydän, 2002)

Kuljen [?] alla puolikuun mä Istanbulissa
salaisuuden verhoja saan nostaa Turkissa!
Minareetit tutkin, ihastelen moskeijat
Hunnut sekä huivit nään ja tanssit kauneimmat

Tuomisiksi hankin [???] sapelin
Timanteista kirkkaimman saan sekä smaragdin
Tuhannen ja yhden yön mä elän satua
Haaremikin outo uus, melkein tarua

Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)

Alladiinin taikalamppu oli hukassa
Löytäjälle Fatima ja onni luvassa
Käsiini mä lampun sain, se on nyt tallessa
Tyynyn alla on se mulla öisin maatessa

Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)

Taikalamppu taikoi mulle neidon Fatiman
Hymynsä on mairea, nään katseen kutsuvan
Hän tahtoo minut kanssaan tanssiin Istanbulissa
Alla puolikuun kun kuljen täällä Turkissa!

Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)
Turkissa, Turkissa! (aijaijaijaa-aa)

~”Turkissa” (esitt. Pelle Positiivi)

Koska meitä käsketään
mielehemme painamaan
opetukset, jotka meitä
ohjaa tiedon, taidon teitä,
niin me kaiken ikämme
muistissa ne pidämme.


Ahkerat ja siivot me
aina olla tahdomme,
nöyrät myös ja kuuliaiset,
Luojahamme luottavaiset,
joka ain´on armostaan
valmis avun antamaan.


Pikku taulut, kirjaset
meille ovat mieluiset;
niistä monet opit saamme,
tuntea myös Jumalaamme;
tätä koulu tarkoittaa,
tähän meitä kasvattaa.

~"Koska meitä käsketään", tunnetaan myös nimellä "Koululaulu"

The Beatles -käännökset[muokkaa]

Rinne, Jaana[muokkaa]

Jo Elviksen
dy dy dydyy
Lanteet ties sen
kuinka
Se toimii

Elekieltä
no mä jään vangiks silmäniskus
Elekieltä
saan Hymypoika-palkinnon
Suukoista teen, mdy thy dydyy
kielitieteen
silleen
Se toimii

Elekieltä
sä kohennat sun kampausta
Elekieltä
mä alahuulta nuolaisen
Jo Elviksen lanteet ties sen
kuinka
se toimii

Saa saa saa tuijottaa (x5)

Elekieltä
on lihaksissa runoutta
Elekieltä
ja ilmeet kertoo tarinaa
Jo Elviksen, dy didlyn dydyy
lanteet ties sen
kuinka
Se toimii

Jo muinainen, mmdy mdydyyy
Amor ties sen
kuinka
Se toimii

ZEHh toimii

~”Elekieltä” (Clifters: Sexi on in, 1989) (Here Comes the Sun)

Vainio, Juha[muokkaa]

Juha Vainio, mies, joka kaikesta päätellen inhosi The Beatlesiä sydämensä kyllyydestä.

Elämältä halua en enempää
vaikka siltä vähän ehkä sain
Multa turha kysyä on kenen pää
noin täällä lisää parkuu aina valittain

Ob-la-di, ob-la-da, tämä riittää!
Kaikki tulee luonnostaan
Ob-la-di, ob-la-da, tahdon kiittää!
Vaikka ehkä vähän saan

Elämältä halua en enempää
vaikka kaikki muille annetaan
Nenästä ei kasva toki nenempää
on onni sillä joka osaa olla vaan.

Minä halua en muuta kuin vain sen
Vain sen
mitä osakseni sain
Tahdon vain sen vain
sen mitä mä kerran sain

Elämältä halua en enempää
vaikka paljosta kai paitsi jäin
Lähteä kun täytyy, tee en tenempää
Mä menen nöyrästi ja urut soittaa näin:

Ob-la-di, ob-la-da...

Kas mulle riittää tää – en tahdo enempää!

~”Elämältä halua en enempää” (esitt. Erno Lindahl, 1969) (Ob-La-Di, Ob-La-Da)

On kenties raollaan
vieläkin ovensuu
Kun tuskin milloinkaan
vain tulla onnistun
Mä katson tietä vaan
Takanain ovensuu

Jos sinne palaudun,
tervehtii ovensuu
Ja kenties luona sun
on joku aivan muu
Ois silloin paikka mun
ainut vain ovensuu

Vähemmän mä menetän näin jatkaen kenties
Ovi on kai lukoton, mut minä myös oon mies

Mun täytyy taivaltaa
Jäädä saa ovensuu
Pois oven luota oon
Se luukku joutakoon
Tie vain tää mulle jää
Pitäkää ovensuu

~”Ovensuu” (esitt. Pepe Willberg, 1976) (The Long And Winding Road)

Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -levyn päättävä "A Day in the Life" on kestävintä antia Beatlesin psykedeelisten kappaleiden joukossa. Sen mietitty ja kunnianhimoinen rakenne on merkittävä tienavaus progressiiviselle rockille. Sanoituksissa arjen absurdiikkaa tuodaan esille hienovaraisemmin kuin mihin Lennon yleensä kykeni, ja jopa usein perin lälly McCartney onnistuu tällä kertaa kiinnostamaan. Käännösiskelmänikkarit sitten kokivat asian tuossa vieressä siteeratulla tavalla[28].

Vain päivän tahdon kerrallaan
En tiedä, mitä antaa huominen
Mä kenties silloin surut saan
Et mua huolikaan,
Et mua huolikaan
Vain päivän tahdon kerrallaan
Mut' voiko päivän tämän kaltaisen
Taas saada kerran uudestaan?
Mä oikein usko en,
Sillä tämä päivä suurin on, kun sinut nähdä saan

Vain päivän tahdon kerrallaan
Tuo huomispäivä kenties kyyneleen
Ja kuljen tyhjää maailmaa
Mä kanssa muistojen
Päivän kerrallaan
Mä tahdon vaan

Nyt pois saa jäädä muu, silloin kaikki unhoittuu
Vain kun tämän hetken kiitävän kanssain hän, on kanssain vielä hän[29]
Mut' kohta eilinen päivä tää on, tiedän sen
Siks' päivän tahdon kerrallaan
Ainoan vain onnenpäivän kerrallaan

Vain päivän tahdon kerrallaan,
Mut' voinko päivän tämän kaltaisen
taas saada kerran uudestaan?
Mä oikein usko en,
Sillä tämä päivä suurin on, kun sinut nähdä saan
Vain päivä kerrallaan

~”Vain päivän tahdon kerrallaan” (esitt. Laila Kinnunen, 1967) (A Day In The Life)

On koju pieni, jossa mies myy halpaa makkaraa
Ja ilmaiseksi lapset ketshuppia saa
Jos minne koskee pieni sormenpää – siihen jälki jää...

Pyykkimuija, joka lastiansa kuljettaa
On lakanoissa kuusi lasta kiljuvaa
Ja koira konstaapelin yrittää
löytää ystävää
Kaipaan niin –

Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen
Muistot suloiseen vie lapsuuteen
Kai vielä muistat sen

Kun kerran siellä aikuisten me tiellä törmäiltiin
ja talkkarilta juostiin piiloon kellariin
Ja kuinka meitä silloin huudeltiin, salaa suudeltiin

Rööperiin mä kaipaan niin taas uudelleen
Muistot suloiseen vie lapsuuteen
Kai vielä muistat sen

Kun huusi faija, saapui mustamaija, pois sen vei
Myös meitä joku etsi, löytänyt vain ei
Sä olit hiirenhiljaa vierelläin, käsi kädessäin

Sinne kanssas vielä kerran päästä tahtoisin
Mut vuodet vierineet sen estää kuitenkin
Ja aikamiehen paksu vatsa tää
aidan rakoon jää

~”Rööperiin” (esitt. Jormas, 1967) (Penny Lane)

Mun isän oli merimies
nuori niin ja kauniskin
Viisitoistavuotisna
jäänsärkijään jo pestattiin
Missä huojuu palmupuut,
sinne seilata sai paatit muut.
Raukat niissä mennä voi,
faija hihkui vaan: hiio-hoiii...

Miehet joukolla jäätä särkemään,
jäätä särkemään, jäätä särkemään.

Laituriin kun saavuttiin,
faija sulamaan kannettiin
Hiio-hoi ja laulu soi

Miehet joukolla...

(Huomio, konehuone!
– Mitä, hä?
– Täyttä häkää!
– Lisää liksaa! Hellou silta!
– Täällä konehuone!
– No mitä asiaa?!
– Hyvin menee!
– Jäätä näkyvissä!)

Faija vanha, toimeton (Toimeton.)
kiikkutuolissaan (Kiikku kiikku) yksin on (On on.)
mutta poistuu iltaisin (Iltaisin!)

ulos keinuvin askelin (Hihhihhihhihhih, askelin!)[30]


Miehet joukolla...

Kaikki joukolla jäätä särkemään,
jäätä särkemään, jäätä särkemään!

Värssy Wällärille, pojat!

Kaikki joukolla jäätä särkemään,
jäätä särkemään, jäätä särkemään!

~”Keltainen jäänsärkijä” (esitt. Simo Salminen ja Spede Pasanen, 1966) (Yellow Submarine)

Viitteet[muokkaa]

  1. ei Kiina
  2. vrt. mistä klitoris katkeaa
  3. ...no, ainakaan siinä ei ole mitään Reinoja ja porttikongeja.
  4. Niin, siinäpä ihan nätti laulu ahdistavasta maailmantuskasta ja ystävällinen kehotus seisoa omilla jaloilla kaiken keskellä huolimatta viettelevistä vastausten tarjoilijoista. Siitä voisikin tehdä Helismaa-retoriikalla osoittelevan hyökkäyksen taustansa elämäntavasta luopuvaa hahmoa vastaan.
  5. TV Tropes tuntee troopin nimeltään "sanasalaattilyriikka" (Word Salad Lyrics), jossa laululyriikat muodostuvat täysin sisällöttömistä ja absurdeista lauseista. Tämä ralli on oikea malliesimerkki sanasalaattilyriikasta.
  6. Eräs asia, josta kantaaottavan sanoittajan pitää huolehtia, on, ettei itsetyytyväisyys lipeä pellemiljooniksi. Tämän säkeen sisältyminen vilpittömänä yhteiskunnalliseen tekstiin on melko luotettava vihje siitä, että raja on ylittynyt.
  7. Hector päätyi pian Kadonneet lapset -levyn ilmestymisen jälkeen mielisairaalareissulle. Tämäntapaiset sanoitukset antavat osviittaa, miksi niin kävi.
  8. Teksti on Inkisen ainoa varmistettu omien rajojen räikeä ylitys lettipäisten tyttöjen kanssa.
  9. Käännös Bryan Adamsin kappaleesta. Se olisi suoraan käännettynä jo ihan tarpeeksi pliisu, mutta pop-terroristille sellainen ei riitä.
  10. Ei. Ihan vaan ei. Aivan sama, miten tavumäärä menisi.
  11. Kyllä, näin se kuuluu aakkostaa. Kaiketi sillä halutaan vain alleviivata pelleyttä.
  12. Mitä?
  13. http://yle.fi/uutiset/peramettan_lauluntekija_haluaa_herattaa_tunteita_ja_ajatuksia/6220289
  14. paskaplussaa tuuli- ja narinaefektien ylikäytöstä sekä Beatles-puhallinsektion irvikuvasta
  15. http://pomus.net/001722
  16. se on se Movetronin laulaja
  17. virallisen kanavan videolatauksessa käytetty muoto
  18. ...
  19. [1]
  20. Näin käy kun nappulat päästetään kuuntelemaan CMX:ää.
  21. esityksineen legendojen ainesta
  22. Baabatukset menevät ulkomaankielisen alkuversion ja Dannyn presenssi tämän dannyyden piikkiin. Huomattavaa on, että Vainiolla oli sisäinen pakko tehdä näistä lähtökohdista toteutettavasta kappaleesta vieläkin huonompi.
  23. http://www.vertigomag.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=4750&Itemid=27
  24. Myöhemmin tekstissä sanotaan "kun eilen näin sun itkevän / mä aavistin sun lähtevän".
  25. Teos on alaotsikoltaan Variaatio kiukkuisesta Yrjänä-tekstistä 12-vuotiaan ilmaisukyvylle.
  26. Ei sillä, että Saarikoski itsekään suoriutuisi tästä puhtoisin paperein. Pena kirjoitti kännissä sanoituksia ikuiseen 60-lukuun tuomitulle Muksut-lauluyhtyeelle. "Histria" on hyvä osoitus siitä, että runoilijan kannattaa pysyä lestissään.
  27. nämä pitäisi tietää
  28. Lisänä vielä kappaleen rakenteen perustavanlaatuinen banalisointi, joka manifestoi kotimaisen iskelmäteollisuuden kyynistä tai ymmärtämätöntä kaiken keskinkertaistamista ja totaalista luovuudenpuutetta paremmin kuin mikään ja plääh plääh vettä.
  29. Juha, mene kotiin. Olet kännissä.
  30. Anneli Saariston levytyksessä:
    Faija vanha, toimeton (Toimeton)
    kiikkutuolissaan yksin on (Yksin on.)
    mutta poistuu iltaisin (Iltaisin!)
    ulos keinuvin askelin (Askelin, jehaaa!!!)