Hikiaineisto:Froghnymous

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä sivu kuuluu Hikiaineistoon, akateemiseen käyttöön tarkoitettujen hyödyttömien ja tendenssimäisten lähdetekstien kokoelmaan.
Manifestin on kirjoittanut Sammakkomies 18. syyskuuta 2013[1]. Tarkemmin ottaen hän julkaisi sen silloin. Kirjoittamiseen hän on voinut saada apua.

Froghnymous tarkoittaa anonyymiä Froghmania. Froghman oli Hikipedian ja beepedian yksi pahimmista vihollisista kautta historian noin 4 vuotta sitten. Tähän asti molemmat sivustot ovat olleet kutakuinkin turvassa tältä maailmaa järistyttäneeltä monsterilta. Froghman vaihtoi nikkinsä lopun nymoukseen koska tänä päivänä hän kannattaa haktivistejä ja anonyymiyttä ja pyrkii kaatamaan lopullisesti sekä Hikipedian että beepedia. Lisäksi hänellä on astetta tehokkaampaa rautaa käytössään salaisessa luolassaan jonka sijaintia kukaan ei tiedä. TTB:n ja muiden proxyvehkeiden ansiosta hän on pysäyttämätön matkallaan beepedian ja Hikipedian tuhoon. Froghnymous on uhannut aloittaa marras-joulukuussa suuriluokkaisen hyökkäyksen molempia sivuja vastaan. Tosin hän hyökkää sivuja vastaan ainoastaan arkisin kello 4 jälkeen koska päivät hän on töissä ja viikonloppuisin naisissa.


Hyökäyksensä Froghnymous aloittaa ensin massamuokkauksilla, jotka on automatisoitu sotkemaan periaatteessaq jokaisen kirjautumattomana muokattavan artikkelin. Artikkelit tulevat tämän jälkeen sisältämään ala-arvoista propagandaa liittyen enimmäkseen Luomaan ja Pullamössöön, joita Froghnymous vihaa enemmän kuin mitään muuta. Kun noin puolen vuoden jatkuvan sotkemisen jälkeen kaikki ylläpitäjät ovan kyllästyneet ja hylkäävät sivustot niin Froghnymous aloittaa massiiviset palvelunestohyökkäykset kaataen molemmat sivustot niinkuin WTC kaatui.


Huomatkaa että tässä artikkelissa beepediaa ei linkitetty ko. artikkeliin ja se kirjoitettiin pienellä koska Froghnymous ei kunnioita tätä sivustoa.


Froghnymous.jpg


I am Froghnymous,

I am vandal,

i do not forget,

i do not forgive,

expect me

2013-2015