Hiidenlinna
Hikipedia
Hiidenlinna on kaupunki Hämeessä, härkätien varrella. Sen juuret ovat jo esihistoriallisella ajalla, jolloin paikalla sijaitsi merkittävä kauppapaikka ja käsityöläiskeskus. Tällä hetkellä Hiidenlinnassa asuu 48 492 (31.1.2008) ihmistä.
[muokkaa] Historia
Jään ja tulen aikana kuoleva jättiläinen eli jatuli makasi pää koilliseen, ja hänen selkänsä ruoppasi Päijänteen. Päijänteen nimi (=pää jänne) kantaa edelleen muistoa tästä tapahtumasta. Myöhemmin hiidet kokosivat suuria kiviä kasoiksi toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Hiisien vaikutuksesta Karhunkankaan jyrkät kalliot kohosivat merestä jopa kymmenen sentin vuosivauhdilla. (katso myös: maankohoaminen) Ensimmäiset ihmiset saapuivat noin 8000 eaa, jolloin Karhunkangas oli vielä saari. Rautakaudella kalliolla sijaitsi linnavuori, joka sai jossain vaiheessa nimen Hiidenlinna. Ilmeisesti linnavuoren onkaloissa on asunut vielä hiisiä merovinkiajan alussa. Linnavuoren lähistölle kehittyi muinaiskaupunki. Kulttuurielämää kaupungissa ei kuitenkaan ollut, sillä "rotunsa jäsenkansaa kun olivat, eivät suomalaiset pystyneet luomaan omintakeista kulttuuria", kuten professori Adolf Aspenthal on asiasta todennut. Alueen rikkaat ylimyshaudat ja monimuotoinen kalevalainen kansanrunous lienevätkin ulkomaista vaikutusta.
Nykyisin Hiidenlinna on ukon uskon tärkeimpiä tukialueita. Siellä sijaitsee Ukon yliopisto, jonne ei pääse suorittamatta hyväksytysti Ukon vakkoja.

