Metallimusiikki
Hikipedia
- Tästä artikkelista on olemassa myös vaihtoehtoinen, kenties tätäkin surkeampi versio.
”Tästä ette hevillä selviä!”
~Näsäviisas poliisi metallibändin pidätyksen yhteydessä
Metallimusiikki [1] on väkivalloin musiikiksi luokiteltavaa kakofoniaa, jonka oikeutuksen turvaa se, että se on suosittua. Rockmetalli on musiikillisesti kyvyttömien yksilöiden itseilmaisua, joka juontaa juurensa lähinnä liitukaudelta. Rockmetallin ystävät pitävät kovasti myös dinosaurusaiheisista elokuvista, joissa suuruus ja tyhmyys yhdistyvät mahdollisimman luonnollisella ja samalla julmalla tavalla.
Musiikissa tärkeää osaa näyttelevät pelottavan näköiset norjalaiset hiustenleikkuuta kaipaavat henkilöt sekä BWAARGH-vokaalit. Musiikin tarkoitus on saada ihmiset tappamaan toisiaan. MOT:n tekemän tutkimuksen mukaan heavy-musiikin kuuntelijat, joita myös hevareiksi kutsutaan, syyllistyvät useimmiten saatananpalvontaan, natsismiin, vihan lietsontaan vähemmistöjä kohtaan, kasvis-syöntiin ja muunlaiseen ekoterrorismiin. Painavan metallin kuuntelijoiden yhdistävä tekijä on usein myös pitkälettisyys, jota harrastetaan, jotta voitaisiin pyörittää pään karvoitusta rytmikkäästi ja uhkaavasti musiikin tahdissa ja tarvittaessa peittää ruma naama (joka on raskaan metelin ystävien keskuudessa yleinen ongelma). Muita yhteisiä tekijöitä ovat huono ryhti, tumma turkki ja punaiset silmämunat (MOT:in mukaan). Lajin mutaatioita ovat kuulemma sarvipäisyys ja torahampaat. Painavaa metallia kuuntelevat naiset ovat usein gootteja. Voi olla, että nämä ovat myös painavia johtuen MP3-soittimensa kantaman raskaan metallin massasta. Tämä selittää myös huonon ryhdin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lyriikka
Luotettavat lähteet ovat tutkineet metallimusiikin sisältävän lähes poikkeuksetta saatanallista sanomaa. Yleisen paheksunnan vuoksi metallimuusikot muuttivat tyyliään ja saivat hevin kuulostamaan yhtä harmittomilta kuin Mikko Alatalon tai Vesa-Matti Loirin kappaleet, mutta he piilottivat pirullisen sanomansa lyriikoihin väärinpäin. Helluntaiseurakunta löysi myöhemmin nämä saatanalliset sanomat. Vuonna 1986 helluntaiherättäjä ja innokas metallimusiikin kuuntelija Niilo Yli-Vainio sattui uskonpöhnässään vahingossa painamaan soittimensa reverse-nappia ja totesi ensimmäisten joukossa metallimusiikin piilosanomat, joita vai löytää mm. kappaleista Metallica - Yortsed & Kees, Motörhead - Sedaps fo Eca ja Ozzy Osbourne - Innostunut Sonni.
[muokkaa] Tunnusmerkkejä
Oheinen teksti esittelee metallin alalajeja ritari & prinsessa-vertauksella, niin, että sinäkin ne ymmärrät.
Lähtökohta: Kaunis prinsessa on vangittuna linnaan, jota vartioi lohikäärme. Tarina saa erilaisia lopetuksia, kun erilaiset ritarit saapuvat pelastamaan neitoa.
Päähenkilö saapuu ratsastaen valkealla yksisarvisellaan, taistelee lohikäärmettä vastaan, pelastaa prinsessan ja rakastelee häntä lumotussa metsässä.
- THRASH METAL
Päähenkilö saapuu likaisella roska-autolla, kuristaa lohikäärmeen, juo pullon viinaa, pelastaa prinsessan ja panee häntä.
- LIGHT METAL
Päähenkilö tulee pinkillä skootterilla paikalle ja juo pillimehua. Hän tappaa lohikäärmeen voikukalla, näkee prinsessan ja pussaa tätä. Lopussa ottaa saippuakuplapiipun ja vetelee sitä mennessään pois pinkillä skootterillaan nainen heitettynä ojaan.
- HEAVY METAL
Päähenkilö saapuu Harrikalla, joka kuuluu noin neljän kilometrin päähän. Ampuu revolverillaan lohikäärmeen, juo pari kaljaa, pitää tupakkatauon ja hoitelee prinsessan. Tyylikästä eikös?
- FOLK METAL
Päähenkilö saapuu ystävineen, jotka soittavat harppuja, viuluja, huiluja ynnä muita monia omituisia instrumentteja, ja lohikäärme nukahtaa (koska väsyy katselemaan heidän tanssimistaan). Sitten kaikki lähtevät.. ilman prinsessaa.
- VIKING METAL
Päähenkilö saapuu AIVAN VITUN ISOLLA laivalla, tappaa lohikäärmeen AIVAN VITUN ISOLLA kirveellä, nylkee lohikäärmeen ja syö sen, raiskaa prinsessan kuoliaaksi AIVAN VITUN ISOLLA kyrvällä, varastaa hänen tavaransa ja sytyttää linnan tuleen ennen kuin lähtee.
Päähenkilö saapuu, tappaa lohikäärmeen, panee prinsessaa ja tappaa hänetkin, sitten kuolee.
Päähenkilö saapuu keskiyöllä, tappaa lohikäärmeen ja keihästää sen linnan eteen. Sitten hän sekaantuu prinsessaan, juo hänen verensä rituaalissa ennen kuin tappaa hänet ja seivästää hänet lopuksi lohikäärmeen viereen, jonka jälkeen tappaa itsensä puukon kanssa.
- GORE METAL
Päähenkilö saapuu, raiskaa ja tappaa lohikäärmeen ja levittelee sen sisälmykset linnan edustalle, panee prinsessaa ja tappaa hänet. Sitten hän panee kuollutta ruumista, viiltää siltä mahan auki ja syö sisälmykset. Hän panee vielä raatoa, polttaa sen ja panee sitä vielä viimeisen kerran, ja siirtyy sen jälkeen taas nussimaan lohikäärmettä.
- DOOM METAL
Päähenkilö saapuu, näkee kuinka valtava lohikäärme on, menettää toivonsa ikinä voittaa se, masentuu ja tekee itsemurhan. Lohikäärme syö hänen ruumiinsa sekä prinsessan jälkiruuaksi. Niin päättyy surullinen tarina.
- PROGRESSIVE METAL
Päähenkilö saapuu kitaransa kanssa ja heittää 26 minuutin soolo-osuuden. Lohikäärme kuolee tylsyyteen. Päähenkilö saapuu prinsessan makuukamariin, vetää toisen soolon kaikkine tekniikoineen ja temppuineen, jotka oppi viimeisenä vuonna konservatoriossa. Prinsessa livistää ja lähtee etsimään HEAVY METAL -päähenkilöä.
- GLAM METAL
Päähenkilö saapuu, lohikäärme nauraa hänen ulkomuodolleen ja antaa hänen mennä sisään. Päähenkilö varastaa prinsessan meikit ja yrittää vielä maalata linnan kauniin pinkinpunaiseksi.
- NU METAL
Päähenkilö saapuu rähjäisellä Honda Civicillä ja yrittää taistella lohikäärmettä vastaan, mutta palaa kuoliaaksi, kun hänen typerät ylisuuret vaatteensa syttyvät lohikäärmeen tulesta.
- LOVE METAL
Päähenkilö saapuu paikalle ja näkee lohikäärmeen. Hän alkaa laulamaan tälle limaisia rakkauslauluja, jotka jollain tapaa liittyvät kuolemaan ja menetettyyn rakkauteen. Lohikäärme menee luolaansa itkemään kohtaloaan. Päähenkilö näkee prinsessan ja alkaa laulamaan tälle limaisia rakkauslauluja jotka vanhan kunnon tavan mukaan liittyvät "jotenkin" kuolemaan. Prinsessa ihannoi päähenkilöä ja haluaa että hän rakastelee tämän kanssa, päähenkilö nusauttaa prinsessaa ja lähtee baariin vetämään siideriä ja tupakkaa (ja pari angst-biisiä).
- GOTHIC METAL
Päähenkilö saapuu lohikäärmeen luokse kuutamoyössä kasvot kalpeilla. Lohikäärme muuttuu kesyksi ja päähenkilö pelastaa prinsessan itsensä viiltelyltä. Sitten he jököttävät kuutamon valossa kasvot meikkisinä ja palvovat kuolleiden henkiä. Sadun loppu saattaa ottaa vaikutteita niin GORE METALISTA kuin POWER METALISTAKIN. Joka tapauksessa kaunista ja synkkää on, muttei yhtä iilimatomaista kuin LOVE METAL -tarinassa.
- INDUSTRIAL METAL
Päähenkilö saapuu paikalle lateksisessa astronauttipuvussa syntikkapelleilyn soidessa taustalla. Ensin hän muistuttaa lohikäärmettä siitä, että me kaikki elämme Ameerikassa, ja sitten alkaa toiminta: sankari ampuu kerran lohikäärmettä sädepyssyllä, ja se tietysti kuolla kupsahtaa. Sitten hän matkaa prinsessan kanssa utopistiseen tulevaisuuteen, jossa teknologia on ottanut vallan ihmisistä.
- HORROR METAL
Päähenkilö saapuu King Diamondin kanssa aavevaunuilla paikalle, jossa lohikäärme jo odottaakin ovensuulla. King Diamond kertoo lohikäärmeelle kauhutarinan hänen vanhasta isoäidistään, ja onnistuu pelottamaan lohikäärmeen pois. Mutta voi: prinsessa kuuli tarinan myös, eikä uskalla tulla ulos luolasta ennen kuin King Diamond on pessyt naamansa.
- J-ROCK
Päähenkilö tulee kirjavalla keikkabussillaan ärsyttävän musiikin säestyksellä, jonka jälkeen lohikäärme nauraa itsensä puolikuoliaaksi ja luikkii luolalleen hihittämään hänen ulkoasulleen. Mutta sankarin huonoksi onneksi prinsessa on tehnyt harakirin huoneessaan nähtyään urhoollisen pelastajansa, niinpä urho meneekin kirjavalle keikkabussilleen runkille.
- EPÄMETALLI
Sankarimme on tässä tarinassa Ari Koivunen, eli älä odota mitään menestynyttä pelastusta. Siis sankari saapuu paikalle hikisellä polkupyörällä ja kutsuu prinsessaa nimellään. Prinsessa tulee juosten ulos ja voivottaa päätään, ettei tuo ruikutus tuhoaisi hänen aivosolujaan. Sankari yrittää saada prinsessaa, mutta saa oharit ja ison potkun persauksille.(Lohikäärmettä ei tässä tarinassa ollut, koska se olisi muuten mennyt liian metallimaiseksi.)
- WHITE METAL
Sankari saapuu paikalle uljaan sodanhaluisesti, manaa ristiä apuna käyttäen lohikäärmeen tiehensä ja yrittää voimakkaasti kääntää prinsessan uskoon. Mutta selviääkin että prinsessa onkin ateisti, ja tarina loppuu onnettomasti, kun sankarin täytyy surmata prinsessa.
- GRINDCORE
Sankari saapuu linnan edustalle mätääntyneillä zombivaunuilla, kynii lohikäärmeen elävältä haarukalla ja menee linnan sisään. Siellä hän huomaa prinsessan kitisevän tämän raakuudesta ja suuttuu. Hän raastaa prinsessan sormet irti lusikalla ja harrastaa tämän kanssa villiä anaaliseksiä. Sitten hän häipyy, jättäen prinsessan linnaan kitumaan.
- NEOKLASSINEN METALLI
Sankari saapuu rohkean sellonsa kanssa paikalle ja soitta pitkän puolituntisen konserttonsa niin kauan, kunnes lohikäärme on ampunut omat aivonsa pellolle. Sankari löytää prinsessan ammuttuna lattialla ja alkaa kimppakivaa sellon, ruumiin ja tietenkin itsensä kanssa.
- PAKANAMETALLI
Sankari saapu paikalle karhuntaljaan pukeutuneena ja noitarumpua paukuttaen. Havaittuaan lohikäärmeen olevan puolellaan nämä kaksi liittoutuvat ja tappavat yhdessä kristillisen prinsessan.
- AVANT GARDE -METAL
Kaksipäinen sankari teleporttautuu satanistien sponsoroiman portin läpi paikalle ja räjäyttää lohikäärmeen virkaa toimittavan keltaisen virtahevon turboahdetulla painepesurilla. Sitten hän rakastelee prinsessan kanssa telepaattisesti ja lentää lopuksi kuun pimeälle puolelle polttelemaan palmunlehtisätkiä.
[muokkaa] Tunnettuja Metallimusiikki -yhtyeitä
- Led Zeppelin
- Nightwish
- Eino Grön
- Smurffit
- Teletapit
- Antti Tuisku
- Rölli
- The Paska
- Cradle of Filth
- Edellisen halpakopio Filth of Cradle
- Edellisten ylihalpakopio Of Cradle Filth
- Edellisten überylihanukopio Cradle Filth Of
- Negative
- Dimmu Jörgen
- Jari Sillanpää
- Frööpelin palikat
- Arja Koriseva
- Dimmu Borgir
- Katri "Hard" Helena
- HIM
- Tapani Kansa
- Kirka
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Viittaukset
- ↑ jota erehdytään kutsumaan Heviksi

