Helvetin Perkeleet
Hikipedia
Helvetin Perkeleet on Yhdysvalloista Suomeen hivuttautunut järjestö, jonka jäsenillä on ryhmälääkärintodistus; siinä lukee näin:
”Näille miehille ei saa tarjota työtä, eikä saa pahoittaa niiden mieltä.”
Toiminnan rahoitusmuotoja siten ovat järjestäytynyt rikollisuus, joka käsittää mm. seuraavat osa-alueet:
- kiristys
- uhkailu
- huumekauppa
- toistuvat yritykset lahjoa, tappaa, kidnapata tai ihan muuten vain kiusata viranomaisia ja julkisuuden henkilöitä ja sivussa muitakin ihmisiä.
Helvetin Perkeleiden toimintaedellytyksiä Suomessa on merkittävästi parantanut sekä säännöllisten televisiolähetysten aloittaminen v. 1958 sekä myöhemmin ilmaston lämpeneminen, joka on tehnyt varsinkin Etelä-Suomessa moottoripyöräilyn talvisinkin mahdolliseksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Arkipäivän toiminta
Helvetin Perkeleet edustavat verkkaista ja rentoa elämäntyyliä. Heidän toimintansa ei useimmiten ole kelloon tai nimellisaikaan sidottua. Useat järjestön jäsenet ovat kuitenkin yöeläimiä, jotka aristavat päivänvaloa ja siksi tykkäävät viettää valoisan vuorokaudenajan pimeässä. Järjestön jäsenet ovat siten aktiivisia öisin, jolloin kaikki päätökset ja valmistelevat toimenpiteet suoritetaan.
Koska toiminta on usein henkisesti varsin vaativaa jos kohta rankemmanpuoleistakin, on selvää että myös rentoutumiskeinot pitävät olla sitä jälkeen. Helvetin Perkeleet käyttävät varsin suuria summia rahaa pitääkseen jäsenistönsä jatkuvassa toimintavalmiudessa; näin tärkeät yhteydet ulkomaailmaan eivät saa kärsiä. Virkistysmateriaalia Suomen Helvetin Perkeleille toimitetaan lähinnä Virosta ja Venäjältä käsin.
Keskinäisesti Helvetin Perkeleet ovat lojaajeja ja toverillisia toinen toisilleen. Mikäli joku järjestön jäsenistä joutuu vaikeuksiin, rientävät muut apuun ja tilanne selvitetään parhain päin. Samalla tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että jollakulla pää saattaa ihan oikeasti irrota.
[muokkaa] Toiminnallinen toiminta
[muokkaa] Poliisin rooli toiminnan ohjaamisessa
Helvetin Perkeleet ja samankaltaiset järjestöt tuppaavat ottaa yhteen aika-ajoin. Menettelytavat ovat, kuten jo edellä kerrottiin, varsin raisuja ja saattavat aiheuttaa suurempaakin tuhoa. Näin poliisivoimien tehtävänä on ollut ohjata toimintaa alueille, joissa mahdollisten räjähdysten ja tuliaseiden käytön myötä vahingot sivullisille jäisivät varsin vähäisiksi, kuten vaikkapa Turkuun, jossa tapahtuvat vahingot voidaan suoraan laskea positiivisiksi muutoksiksi.

