Helloween

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun


VAROITUS!! Tämä sivu kertoo hevi- tai metallibändistä!
Tälläisiä sivuja on Hikipediassa jo muutenkin aivan liikaa. Ynnä tämä sivu on kaiken lisäksi aivan turha ja tylsä. Tämä sivu ei tee täällä muuta kuin rasittaa serveriä ja Hikipedian lukijoita. Mikäli sinulla on sanottavaa tästä turhasta artikkelista, sano se keskustelusivulla.
Natsit rakastavat tätä artikkelia.

Helloween on Gamma Rayn ohella yksi suosituimmista natsimetallibändeistä. Ainoa ero näillä on se, että Helloweenin jäsenet ovat hengissä, koska heidän faninsa eivät ole tappaneet heitä. Helloweenissa on ollut paljon kuuluisia muusikoita, jonka vuoksi yhtye on saavuttanut suuren suosion natsien keskuudessa.

Helloween
Toiminnassa 1981-
Laulukieli englanti
Tyylilaji Natsimetalli, Power Metal, Hardcore
Levy-yhtiö Gamma Records, Plan 9 (väliaikainen)
Jäsenet Andreas Deris, Dan Lööppi, Weiki, Markus Grosskopf, Sascha Gerstner, Mark Cross

Sisällysluettelo

[muokkaa] Alkuajat

Bändin alkuajat olivat todella vaikeat. Helloweenin perustivat Michael Kiske (laulaja) ja Weiki (kitaristi). Hitler oli tappanut molempien kaikki sukulaiset raa'asti syöttämällä heidät verenhimoisille villikissoille. Bändiin piti alkujaan tulla rumpaliksi G. Ray, mutta Hitler aivopesi tämän ja Ray liittyi Gamma Rayhyn. Bändiin löydettiin kuitenkin rumpaliksi Vietnamista paennut Ingo Schwichtenberg, jota kutsuttiin vittumaisen sukunimensä takia ainoastaan Ingoksi. Bändiin tuli basistiksi Cliff Burton, joka kovan alkoholiriippuvuutensa ansiosta houkuteltin bändiin antamalla hänelle viinarahat.

[muokkaa] Ensimäiset Julkaisut

Bändi julkaisi tällä kokoonpanolla esikoislevynsä It's Helloween, Not Halloween You Fucking Idiot, joka menestyi Saksassa hyvin vaikka olikin vain viiden biisin EP. Levy-yhtiönä toimi Gamma Records, joka julkaisee Helloweenin levyt nykyäänkin. Ensimmäiset kunnon levyt olivat samaa aikaa julkaistut Lord Of The Keys, Part 1&2, jotka julkaistiin erikseen. Näiden levyjen jälkeen Cliff Burton katosi jonnekkin ja hänen luultiin kuolleen, mutta hän löytyi kadulta kännissä ja liittyi Metallicaan. Tilalle tuli Markus Grosskopf. Tämän jälkeen julkaistiin levy Chameleon, jonka kuudessa biisissä vieraili Britney Spears. Levyn pop-vaikutteet vituttivat monia faneja ja tämän takia fanit tappoivat laulaja Michael Kisken. Tämä järkytti rumpali Ingoa ja hän teki itsemurhan ampumalla itsensä kanuunalla Pisan tornia päin. Torni kalllistui tämän takia jonkun verran ja sen jälkeen tornia alettiin kutsua Pisan kaltevaksi torniksi.

[muokkaa] Uusi Tuotanto

Uudeksi laulajaksi tuli Andreas Deris ja rumpaliksi hänen ystävänsä Dan Lööppi, joka oli aikaisemmin toiminut toimittajana saksalaisessa sanomalehdessä The Hitler's News Magazine. Tällä kokoonpanolla jätettiin alkuaikojen pop ja natsmetallivaikutteet kauas taakse ja tehtiin Power Metal levy The Time Of The Oath. Bändi menetti paljon natsifanejaan, mutta sai paljon satanisti ja huumediileri faneja. Tähän aikaan Helloween sai myös kovimman faninsa Ripper Roon, joka on jokaisella Helloweenin keikalla eturivissä Helloweenin paita päällä huutamassa ´´Soittakaa Paranoid!´´ Ripper Roo on yhä maailman tunnetuin Helloween fani ja hänet näkee varmasti bändin keikoilla.

[muokkaa] Hardcore Vuodet

Bändi halusi jälleen uudistaa musiikityyliään ja he pyysivät apuun kuuluisan baarimikko Glenn Danzigin, joka auttoi bändiä tekemään Hardcore vaikutteisia biisejä. Hardcorelevyt Hardcore Is Fucking Hardcore ja The Gay Ride julkaistiin Glennin oman levy-yhtiön Plan 9 kautta. Suurin osa faneista kuitenkin luokittelee levyt paskoiksi ja siksi tappoivat Glenn Danzigin. Mutta koska Glenn oli jo ennestään kuollut, hän ei välittänyt asiasta paskan vertaa ja meni takaisin Helvettiin levy-yhtiönsä pääkonttoriin ja avaamaan oman baarinsa.

[muokkaa] Uudet Natsimetallilevyt

Bändi otti toiseksi kitaristiksi Danzigin levy-yhtiön sihteerinä toimineen Sascha Gerstnerin, jonka kanssa palattiin takaisin Natsimetalliin. Tällä kokoonpanolla julkaistiin jälleen Gamma Recordsin kautta Lord Of The Keys:New Shit joka nosti bändin suureen suosioon. Bändi aloitti suuren maailmankiertueen ja pysähtyivät soittamaan mm. Kiinan muurilla, Vapauden patsaassa ja Ruotsin lukuisissa homobaareissa. Uusi Natsi/Power Metal levy tullaan julkaisemaan ensi vuoden puolella ja nimeksi tulee pokerista innostuneiden jäsenten keksimä Satan's Pokertour. Levyn nimeen innoitti myös se, että Saatana piti kännipäissään pokeriturnauksen Helvetissä ja hävisi kaikki rahansa Jumalalle, jota seurasi hermoromahdus ja siitä asti Saatana on istunut baarissa ryyppäämässä. Bändi otti myös kosketinsoittajaksi taxikuskina toimineen Mark Crossin. Bändi kertoo, että biisien meloodisuuden lisäksi kosketinsoittaja otettin, koska välillä kännipäiset jäsenet eivät jaksa soittaa keikoilla ja koskettimilla voi soittaa muut soittimet playbackkina. Tämä siis helpottaa bändin työskentelyä huomattavasti.

[muokkaa] Jäsenet

[muokkaa] Entiset Jäsenet

  • Michael Kiske, laulu (1981-1991)
  • Ingo Switchtenberg, rummut (1981-1991)
  • Cliff Burton, basso (1981-1988)

[muokkaa] Nykyiset Jäsenet

  • Andreas Deris, laulu (1991-)
  • Weiki, kitara (1981-)
  • Sascha Gerstner, kitara (2001-)
  • Markus Grosskopf, basso (1988-)
  • Dan Lööppi, rummut (1991-)
  • Mark Cross, koskettimet (2006-)

[muokkaa] Julkaisut

[muokkaa] Levyt

  • It's Helloween, Not Halloween You Fucking Idiot EP. (1985)
  • Lord Of The Gays, Part 1 (1988)
  • Lord Of The Gays, Part 2 (1988)
  • Chameleon (1991)
  • The Time Of The Oath (1996)
  • Hardcore Is Fucking Hardcore (1998)
  • The Gay Ride (2000)
  • Lord Of The Gays: New Shit (2005)
  • Satan's Pokertour (julkaistaan 2008)

[muokkaa] Singlet

  • I Have The Keys, You Fucker (1988)
  • You Don't Have The Keys, You Fucker (1988)
  • I Got The Power (1996)
  • Torture Bitch, Torture (2000)
  • New Shit (2005)

[muokkaa] DVD:t

  • This Is Fucking Live (1990)
  • Helloween Live @ The Natzi Club (2002)
  • Helloween Live @ Auschwitch (2006)
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä