Harjaaminen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harjatessa luutaa ei pidetä haarojen välissä vaan sitä heilutellaan muutoin.

Harjaaminen on toimintaa, jolla puhdistetaan katualueita. Hyvin usein tätä pidetään matalapalkkaisena työnä, johon kelpaavat jopa ne ihmiset, jotka eivät täytä ammattikoulujen keskiarvovaatimuksia tai niissä odotettua opinnoissaetenemistahtia. Toisaalta harjaamiseen liittyy henkistävä ZEN -ulottuvuus.

Tässä mielessä on syytä lähestyä Timo Soinin ajatusta siitä että hän "harjaa" Olli Immosen. Onko kyseessä jokin puhdistamiseen liittyvä prosessi, jossa joko nöyrrytään tekemään alentavaksi katsottua työtä. Vai jotain jossa itse asiassa henkistytään ja muututaan paremmiksi ihmisiksi. Olli Immosen pyyhkiminen onkin jotain, jonka tekemiseen ei haluaisi ryhtyä WC-paperilla, vaan jota haluaisi tehdä jollain kättä pidemmällä ja karkeammalla.

Luultavasti Soini kuitenkin viittasi lähinnä siihen, että Adolf Hitlerin vallattua Itävallan vuonna 1938, hän määräsi Itävallan SA:n toimiin. Silloin juutalaiset pakotettiin SA-joukkojen uhkaamana harjaamaan jalkakäytäviltä ja seinistä vapaata Itävaltaa mainostaneita katumaalauksia.

Katso myös[muokkaa]