Hörhö

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Hörhö.


Hörhö on uudiskielen sana ja sen merkitys runsaimmillaan on varsin moninainen. Yleisesti voidaan kuitenkin katsoa hörhön merkitsevän tyyppiä, jota yleisen ja yksityisen turvallisuuden nimissä olisi syytä pitää silmällä. Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä hörhöistä, joille olisi pitänyt nauraa päin naamaa kauan ennen kuin he ehtivät aloittaa varsinaisen hörhöilynsä. Hörhöilyn lajit kun voivat olla paitsi todella vaarallisia, myös kauaskantoisia ja kaiken tuhoavia. Tällaisen hörhöilyn edustajia ovat mm. ilmastonmuutoksesta haahuilevat ja maailmanloppua toitottavat pitkätukkavegaanit.

Kaksi harmitonta, joskin kuuluisaa perushörhöä.

Perushörhö[muokkaa]

Perushörhö on hörhöistä yleisin ja samalla vaarattomin Lähde?. Perushörhön tapaa kaikilla elämänalueilla ja kaikissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa. Perushörhö juttelee usein omituisia, mutta tahattomasti Lähde? ja tiedostamattaan Lähde?, joten hänen mielipiteisiinsä ei juuri kukaan ulkopuolinen sen enempää kiinnitä huomiota. Suurimmassa osassa ihmisiä perushörhöys esiintyy jossakin elämän vaiheessa. Tunnetuimpia perushörhöjä Suomessa ovat kotimaisen iskelmämusiikin tulkitsijat. Huomattavalla osalla se ei aiheuta suurempia ongelmia Lähde?, mutta perushörhöyteen liittyy toisinaan psyykkinen mutaatiosyndrooma, joka saattaa muuttaa hörhöyden olemusta arvaamattomalla tavalla.

Viinahörhö[muokkaa]

Viinahörhö. Ei enää niin harmiton.

Liberalisoituneen alkoholipolitiikan myötä viinahörhöt ovat kovasti yleistyneet. Alarotu kaljahörhöt kuuluu tähän samaan ryhmään. Viinahörhöt ovat puistokemistejä ja pikkuhäirikköjä. Öiseen aikaan he usein kansoittavat poliisilaitosten säilöönottotilat eli putkat. Viinahörhöt pahoinpitelevät usein puolisojaan ja lapsiaan ja laiminlyövät elatusvelvollisuutensa, tosin useimmilla viinahörhöillä ei ole lapsia tai edes puolisoa. Viinahörhö on erikoistuva hörhö, jota lähipiirissä usein suurellakin mielenkiinnolla seurataan sikäli, mihin hänen taipumuksensa lopulta johtavat.

Huumehörhö[muokkaa]

Huumehörhö
Viinahörhöstä varteenotettavampi hörhö on huumehörhö. Huumehörhön olemus on huomattavasti monivivahteisempi kuin viinahörhön, eikä huumehörhön havaitseminen ole läheskään aina itsestään selvää. Huumehörhö voi yhtä hyvin olla vilkas kuin vetäytyvä, sosiaalinen kuin aggressiivinen. Huumehörhön tarinat ovat usein asiallisia Lähde? ja ympäristöltä vaatii suurta tarkkaavaisuutta havaita kysymyksessä ylipäätään olevan huumehörhön. Huumehörhö on aina arvaamaton ja siksi vaarallinen. Virkavalta Suomessa etsii huumehörhöjä soluttautumalla, ratsaamalla ja suorittamalla erityisiä kotietsintöjä. Myös raja-asemilla huumehörhöihin pyritään kiinnittämään erityistä huomiota.
Vaarallisimmat hörhöt ovat onnistuneet kaatamaan jopa pilvenpiirtäjiä.

Arjen hörhösosiologiaa[muokkaa]

Hörhöily on yleensä epätavallisen normaalia käytöstä ja vaatii tilansa arkisessa elämässä. Arkipäivän hörhöilyn ilmiöitä ovat mm.

  • vaeltavat elämäntapaintiaanit
  • naistentanssit
  • teinibileet eli kotihipat
  • firman pikkujoulut
  • firman edustusillalliset avainasiakkaille
  • ravintoloiden baaritiskeillä käytävä yleinen keskustelu

Hörhöjulkaisut[muokkaa]