Hömppäpedia:Velorex

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Velorex avaruudesta.
Velorex avaruudesta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yleistä

Velorex on suuri vulkaaninen planeetta jossain Pluton takana. Sen maaperä koostuu pääosin laavasta ja kivestä. Syy siihen, että Velorexin olemassaolo ei ole Maan asukkaiden tiedossa on mahdollisesti se, että se on pyyhitty pois suurvaltojen planeettarekisteristä. Tämä tapahtui tiettävästi vuonna 1939 Natsi-Saksan sotilasjohdon toimesta, ja koska Toinen maailmansota oli juuri alkamassa, ei asiaan jaksettu puuttua. Ainoat, jotka tiesivät planeetasta, joko kuolivat sodassa tai heidät vietiin Neuvostoliiton vankileireille, joten enää sodan jälkeen ei ollut ketään, joka olisi voinut palauttaa planeetan Maan kansan tietoon.


[muokkaa] Asukkaat

Velorexilla ei ole tiettävästi muita pysyviä älyllisiä asukkaita kuin pieni joukko ihmisiä, jotka elävät pienessä (23 henkilöä) kyläyhteisössä Velorexin pohjoispuolella(n. 3120 kilometriä pohjoisnavasta). Tämän yhteisön ihmiset ovat viimeiset jäänteet siirtokunnasta, jonka itse Adolf Hitler määräsi perustettavaksi planeetalle vuonna 1929 sen luonnonvarojen tutkimiseksi ja mahdolliseksi hyödyntämiseksi. Noin 40-henkinen retkikunta pääsi perille, mutta heidän aluksensa putosi laavavirtaan ja tuhoutui lähes täysin. Retkikunnan jäsenet saivat kuitenkin osan tavaroista pelastetuksi, mutta takaisin he eivät enää päässeet. Niin he jäivät planeetalle odottamaan että joku löytäisi ja pelastaisi heidät. Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa jatkavat edelleen tätä odotusta.

Planeetalla on kylläkin ollut enemmänkin älyllistä elämää vuosituhansien varrella, mutta kun tuntematon voima sysäsi sen pois alkuperäiseltä radaltaan lähemmäs aurinkoa noin 120000 vuotta sitten, sen alunperin kylmempi ilmasto muuttui sietämättömän kuumaksi.

Velorexin maastoa.
Velorexin maastoa.

[muokkaa] Mineraalit ja kaivostominta

Planeetalla ei ole paljon mainittavia luonnonrikkauksia, lukuunottamatta pieniä määriä kultaa ja platinaa. Hitler arveli planeetalta löytyvän platinan olevan rautaa tai nikkeliä, mutta lähemmällä tarkastelulla tämä osoittautuikin platinaksi. Laserkristalleja ollaan myös kaivettu Velorexin maaperästä tuhansia vuosia sitten, lähinnä planeetan silloisen sivilisaation tarpeisiin, mutta planeetan laservarojen uskotaan jo tätä nykyä ehtyneen. Kaikenlainen kaivostominta on myös lopetettu, ja sen myötä planeetta on painunut miltei kokonaan unohduksiin. Planeetan laserkristallit ovat sikäli erikoisia, että ne kasvavat uudelleen poimimisen jälkeen noin 200 vuodessa ja maistuvat hyvältä leivän päällä.

[muokkaa] Historia

Velorex on ollut tiettävästi olemassa noin 2000 miljoonaa vuotta, ja ensimmäiset asukkaat se sai noin 10 miljoonaa vuotta sitten. Nämä olivat vain pieniä kalan kaltaisia olioita. Planeettahan ei vielä tällöin ollut vulkaaninen, vaan olot muistuttivat paljolti Maan ilmastoa. Ihmisiä planeetalle muuti ensimmäistä kertaa tarkalleen miljoona kahdeksansataa vuotta sitten, jolloin planeetta oli vielä hyvin asuttava. He perustivat planeetalle kaupunkeja ja saivat vuosituhansien kuluessa aikaan kukoistavan sivilisaation. He elivät rauhassa kunnes suuri luonnonmullistus tapahtui 120000 vuotta sitten, kun planeetta tuntemattomasta syystä suistui pois kiertoradaltaan ja muuttui vulkaaniseksi. Tapauksessa kuoli yli puolet planeetan väestöstä. Jäljellejääneet lähtivät planeetalta paremmille asuinpaikoille, mutta osa jäi Velorexille harrastamaan kaivostoimintaa rikastumisen toivossa. Loput kaivostyöläisetkin lopulta jättivät planeetan 900000 vuotta sitten, kun suurin osa luonnonvaroista ehtyi eikä kaivostominta enää kannattanut. Tämän jälkeen Velorexilla tiedetään käyneen ihmisiä ainakin Toisen Pyhän Sodan aikana. Silloin planeetalla käytiin surullisen kuuluisa Toinen Velorexin Suurtaistelu ja Aurinkokunnan kapinan kukistus. Planeetan viimeisiä laserkristallivaroja hyödynnettiin tätä taistelua varten, jonka jälkeen ne pian ehtyivät lopullisesti. Syynä nopeaan ehtymiseen lienee olleen liiallinen laserkristallien louhinta.

[muokkaa] Teknologia

Velorexilla ei ole ennen oletettu olevan muuta teknologiaa kuin ihmisten siirtokunnan kyhäämät laitteet ja joitain muinaisen sivilisaation teknologian jäännöksiä. Nämä muinaiset tekniikan jäännökset ovat kylläkin erittäin monimutkaisia ja kestäviä, joten ne ovat säilyneet planeetan tulisissa olosuhteissa jopa tähän päivään asti lähes vahingoittumattomina. Uudemman tutkimusraportin mukaan ihmisten siirtokunta on kuitenkin kehitettänyt uutta kehittyneemmän asteen teknologiaa, joka on mahdollistanut heidän lisääntymisensä, sillä planeetalle ei alunperin tiettävästi lähetetty yhtään naista. Planeetalla sijaitsee myös hypertekninen ja salaperäinenVelorexin Salainen Laboratorio(VSL), joka on toiminut siellä jo pitkään. Ihmisten siirtokunta elää toisella puolella planeettaa eikä ole siten tietoinen laboratorion olemassaolosta. Laboratorion taustat ovat hämärän peitossa, sillä ei ole varmaa tietoa sen perustajista tai perustusajasta.

[muokkaa] Erikoista

Velorexilla on 12 kuuta, joista jokaisella on omanlainen ilmastonsa, ekosysteeminsä ja painovoimansa. Kuita oli ennen 13, mutta Markku Uusipaavalniemi tuhosi vahingossa kolmannentoista, ja suurimman kuun curling-kivellään harjoitellessaan. Velorexin kuut ovat suosittu matkailukohde rikkaiden jääkiekonpelaajien keskuudessa. Älä kuitenkaan kysy heiltä mitään Velorexista, sillä he kuitenkin kieltävät sen olemassaolon. Lisäksi perääsi voidaan lähettää salamurhaaja, sillä saatat tietää jo liikaa. He eivät nimittäin halua loputtomia turistilaumoja planeetan kuihin.

Myös 50-luvulla rakennettu pikkuauto oli nimetty planeetan mukaan. Ei tiedetä, mistä auton suunnittelijat saivat idean nimeen.

[muokkaa] Katso myös


Aurinkokunnan osaset
Aurinko | Vulkanus | Merkurius | Venus | Maapallo | Kuu | GigaCorp-planeetta | Sirius | Vesta-asteroidi | Mars | Jupiter | Saturnus | Uranus | Neptunus | Pluto | Kolosseus | Halleyn komeetta | Voyager III | Planeetta Nemesis | Planeetta X | Sputnik | Velorex

Henkilökohtaiset työkalut