Hömppäpedia:Universal Fighters
Hikipedia
|
Tämä sivu on hömppää. Hikipedia ei ota mitään vastuuta tämän sivun sisällön mahdollisista kosketuskohdista todellisuuteen tai sen sisältämästä realismista. |
Universal Fighters on Fisfendilus Majoran komentama ja Arkkioikeussalin välittömässä alaisuudessa toimiva taistelulegioona, johon hyväksytään ainoastaan kaikkein kirkkaimman kärjen eliitin valiojoukon parhaat palat. Joskus osa näistäkin reputtaa pääsykokeen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Johto
Fisfendilus Majora hallitsee käytännössä yksinvaltaisesti, vaikka Arkkioikeussalin puhujilla pitäisi olla asiassa jonkinlainen toimeenpanovalta.
[muokkaa] Toiminta
Pitää tehtävänään "tuhota kaaoksen ja sen palvojat". On toistaiseksi osallistunut suurista sodista vain Majora-sotaan sekä tietenkin Toiseen Universumin sotaan. Osallistunee myös Viimeiseen Taisteluun. Yleiseen toimintaan kuuluu yleensä räiskiminen energialla ja kaikkenlaisten ihmietekniikoiden käyttö. Jostain kumman syystä kaikki nämä tekniikat tuntuvat vaativat kiljumista Majora-kielellä ja kummallisia liikesarjoja, joista yleensä seuraa jonkinlainen kymmenen miljoonan dollarin erikoisefekti ja vastustajan lopullinen tuho. Joskus he myös puhdistavat bensa-asemien vessoja ja auttavat prätkäjengiläisiä katujen yli. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Universal Fighters olisi vain satunnaista hakkaamista tarjoava ryhmittymä, sillä täytyyhän siellä jotain oppiakin.
[muokkaa] Mukaan pääseminen
Äärimmäisen vaikeaa. Pitää osata miellyttää isopomo-Fisfendilus Majoraa. Hyväksymisprosessin monimutkaisuudesta antaa jonkinmoisen käsityksen se, että Hjassania ei ole päästetty sisään ennen Majora-sotaa. Hakemuksen voit lähettää täällä.
[muokkaa] Pääsykoe
Pääsykokeen vaikeusasteen saat kuviteltua seuraamalla seuraavia ohjeita.
- Oletko katsonut Narutoa? Jos et ole, hyppää kohtaan 2 äläkä katso kohdan 1 alakohtaa.
- Ota eliittininjakokeen vaikeustaso, nosta se tuhannenteen potenssiin, kerro vielä miljoonalla ja lisää googol. Tämän jälkeen voitkin yksinkertaisesti kolmesataakertaistaa saadun tuloksen nollien määrän ja olet pääässyt yhteen biljoonasosaan Universal Fightersin pääsykokeen vaikeudesta.
- Ota mikä tahansa luonnollinen luku, jossa on yli sata numeroa.
- Kerro miljoonalla.
- Lisää sentiljoona.
- Jaa kahdella kolmassadastuhannesosalla.
- Nosta sadanteenviidenteenkymmenenteen potenssiin.
- Kerro luvulla ääretön miinus yksi.
- Päättele, että sinulla ei ole mahdollisuuksia. Lopeta laskeminen ja murjota.
[muokkaa] Jäsenet
kappaleen kirjoitustyö kesken
[muokkaa] Luokitukset
Jokainen jäsn luokitellaan tiettyyn kastiin. Jokaisella kastilla on tietyt oikeudet ja tietyt velvollisuudet sekä hieno, Majora-kielinen nimi. Kun liityt UF:än, nimeesi lisätään kastisi nimi etuliitteenä (esim. jos nimesi olisi Qwerty ja pääsisit noviisiksi, nimeksesi tulisi Enqwerty jos olisit mies ja Anqwerty jos olisit nainen. Etuliite riippuu tason lisäksi myös sukupuolesta).
- Kokelaat: Kokelas on nimitys pääsykokeeseen saapuvalle ehdokkaalle, ja nimitys on voimassa, kunnes hän saa käsiinsä kokeen tuloksen. Kokelaat eivät käytä etuliitettä, vaan heidän nimensä perään lisätään sana tad (esim. Qwerty-tad).
- Noviisit: Noviisi on sisään hyväksytty oppilas. Oppilas katsotaan noviisiksi, kunnes hän on saanut kaikki aloittelijatason kurssit suoritettua. Sotatilan ollessa käynnissä noviisit muodostavat reservin, jonka jäseniä voidaan käyttää esim. viestinviejinä tai lampaiden kaitsijana. Majora-kieliseltä nimeltään en (miehet) ja an (naiset).
- Oppineet: Oppineet muodostavat UF:n voiman selkärangan: he ovat keskinkertaisella oppimäärällä varustettuja yleismiehiä, jotka sodissa toimivat mestarien ohjauksessa. Majora-kielinen nimi miehillä ran ja naisilla kon.
- Mestarit: Mestari on onnistuneesti kurssinsa suorittanut oppilas. Mestarit muodostavat UF:n taistelujoukon eliitin, joka toimii Fisfendilus Majoran suorassa ohjauksessa sotatilan ollessa käynnissä. Mikäli sotatilaa ei ole, voivat mestarit tehdä vapaasti lähes mitä tahansa, kunhan se ei radikaalisti vaikuta kuolevaisten elämään. Majora-kielinen nimi dan miehille ja ven naisille.
- Vapaat mestarit: Vapaiksi mestareiksi kutsutaan mestareita, jotka päättävät lähteä UF:n riveistä suoritettuaan kurssinsa loppuun. Vapaat mestarit eivät siis kuulu UF:n sotavoimiin liikkeellepanon aikana. Hjassan lienee tunnetuin tämän kastin edustaja. Vapaat mestarit eivät normaalisti käytä etuliitettä.
- Suurmestari: Suurmestari on koko puljun pomo eli Fisfendilus Majora. Suurmestarin velvollisuuksiin kuuluu esim. UF:n johtaminen sodissa, puheen pitäminen vuotuisessa gaalaillassa ja todistusten jakaminen kurssinsa suorittaneille. Hänestä käytetään jäsenistön parissa kunnioittavia nimiä dama ("suurmestari", sana tulee nimen eteen, jolloin se on muotoa "dama Fisfendilus") tai kyuda ("opettaja", sana tulee nimen perään, jolloin nimi saa muodon "Fisfendilus-kyuda").
[muokkaa] Varustus, teknologia, tavat, taktiikat
”Minne helvettiin se hohtava taikahaarniska on tungettu?”
~Jäsen asevarastossa
”Eiköhän se ole sielä miekkakasan alla.”
~Toinen jäsen
Universal Fighters käyttää edistyneitä Majora-taktiikoita ja Majora-aseita. Universal Fightersin jäsenet ovat kaikki huipputaitavaksi treenattuja hypertaistelijoita. Kaikki jäsenet osaavat käyttää energiaiskuja tai erilaisia fyysisiä superboostattuja iskuja. Tämä on heistä useimmiten äärimmäisen hauskaa, ja heistä tuntuu olevan jokseenksin pakollista käydä räjäyttämässä joku syrjäinen tienvarsikahvila vähintään kerran kuussa.
Teknologian käytöltään Universal Fighters on vaatimaton, sillä heidän silmiäkirveltävät ihmekykynsä korvaavat kaiken teknologian. Heidän aseisiinsa kuuluu heidän omien sormiensa lisäksi myös erilaiset riimuin koristellut kolmen miehen pituiset katanat, maagisesta kristallista Kuuvuorten salaisessa luolassa asuvan gurun veistämät taikamiekat, hakeutuvanuoliset jousipyssyt yms. magialla hieman parannellut aseet.
[muokkaa] Vastustajat
”Tänään vielä tapellaan, mutta huomenna onkin jo vapaapäivä!”
~Iloinen jäsen
- Kaaoksen valtakunta ja kaaoksen oliot.
- Kaaoksen mestari, Necromancer, Viiva, Keisari, Kivi-paperi-sakset
- Kaaos
[muokkaa] Liittolaiset
”Emme mekään pysty niitä kaikkia yksin tappamaan.”
~Jäsen olkapäitään myöten örkkiruumiskasassa
| Mahdit | Mainor | Biskatamatar | Biskamatar | Biskatar | Nominuatar (hakijat) |
|---|---|---|---|---|---|
|
| Tärkeimmät tapahtumat ja niiden kesto | Taivas-Helvetti-liittouma | ISVL | Kaaoksen Liiga | Major Alliance |
|
|
|
| |
| Katso myös | ||||
|
Ensimmäinen Galaksin sota | Toinen Galaksin sota | Kolmas Galaksin sota | Ensimmäinen Universumin sota | Kaaoksen sota | Ensimmäinen Röhmöfanttisota | Majora-sota | Hjassan-sota | ||||

