Hömppäpedia:Demoni-imppi
Hikipedia
Demoni-imppi on demoni, joka on sulautunut yhteen impin kanssa. Demoni-imppi aiheuttaa suurta vaaraa, sillä monetkaan eivät osaa kirjoittaa sitä oikein viivalla. Demoni-imppi piinaa etenkin koululaisia. Demoni-impin tavatessaan sitä kannatta heittää kirjalla.
[muokkaa] Kaaoksen otukset
Kaaoksen otukset
| Laji | Taso | Tietoa |
|---|---|---|
| Hjassan | miinus ääretön | Hjassan on niin suuri uhka Kaaoksen otuksille, että on saanut oman luokituksen. |
| Sir Pezzku | nolla | N00b, joka luulee olevansa voimakas, mutta sodassakin hän tappoi vain yhden oman. |
| Pikkuimppi | yksi | Pikkuimpit ovat saksihammasimppien kaltaisia mutta hampaattomia. |
| Tyhjiöotus | kaksi | On mustaa pilveä muistuttava. |
| Örkki | kaksi ja puoli | Örkit ovat mukana US II:n aikana sattuneen sattuman takia. |
| Tyhjiödemoni | kolme | On Tyhjiöotuksen kehittyneempi muoto |
| Haltia | kolme ja puoli | Haltiat ovat äärimmäisen ilkeitä. |
| Ruikkuimppi | neljä | Ruikkuimppi on laiha ja surkea imppi, joka levittää kurjuutta |
| Necrid | neljä ja puoli | Necridit ovat Necromancerin nostattamia epäkuolleita |
| Saksihammasimppi | viisi | Saksihammasimpin hampaiden paikalla on saksen teriä. |
| Demoni-imppi | kuusi | Demoni-imppi on demonin ja impin sulautuma |
| Tuhodemoni | seitsemän | Tuhodemoni osaa hyvin tuhota |
| Laavalohikäärme | seitsemän ja puoli | Laavalohikäärmeet vartoivat kaaoksen valtakunnan osavaltioiden rajoja. |
| Kalma | kahdeksan | Kalma tappaa |
| Vainolainen | yhdeksän | Vainolaiset kiduttavat enkeleitä ja piruja. Ihmisistä ne eivät välitä. |
| Kaaoksen Mestari | kymmenen | Kaaoksen Mestari on taitava hallitsemaan kaaosta, vaikka sitä ei voikaan hallita |
| Necromancer | yksitoista | Necromancer on epäkuollut, joka syntyi Ruotsissa |
| Viiva | kaksitoista | Viiva on pellolle potkittu Majora |
| Paavo Väyrynen | kaksitoista ja yksi kolmasosa | Suuri Perkele, Örkkien Ylijumala, Kaaoksen Jumaliin kuuluva jne. jne. jne. |
| 020202 | kaksitoista ja puoli | Suorastaan pirullinen! |
| Keisari | kaksitoista ja kolme neljäsosaa | Liittyi Kaaoksen valtakuntaan juuri jokin aika sitten. Hyvin ilkeä. |
| Kivi-paperi-sakset | kolmetoista | Ikiaikainen tuhon siemen ja kaiken kaaoksen alku ja juuri |

