Hömppäpedia:Bydo
Hikipedia
| | Nigel toimii tämän sivun suojelijana! Joten älä vandalisoi sitä, tai huomaat, että sinulta puuttuu pää (tai jokin muu tärkeä ruumiinosa). |
Bydo on ihmisen luoma elävä ase, jolla on kyky monistaa itseään sekä kloonaamalla että siihen lisätyn ihmisen DNA:n avulla. Bydolla on "ruumis", mutta se omaa myös aallon ominaisuuksia. Bydon kaksi tärkeintä ominaisuutta ovat lähes uskomaton sopeutumiskyky ja... vaisto tuhota kaikki elävä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Bydon Historia
Vuonna 2480 aloitettiin uudenlaisen aseen kehittely. Tämä ase olisi aivan eri luokkaa kuin mikään aiemmin tehty ase. Se koostuisi sekä biomassasta, että tekniikan tuotoksista. Tämän tutkimustyön perusteella saatiin viimein aikaan Bydo. Bydo oli ihmisen luoma paholainen, tehty tieteen ja mustan magian yhteistyönä.
Saatuaan tutkimustyönsä päätökseen vuonna 2501 Bydoa kehitelleet tiedemiehet pakkasivat sen isoon planeetantapaiseen säiliöön ja paiskasivat madonreikään kohti vihamielistä planeettaa Jokin meni kuitenkin pieleen, ja Bydon sisältävä vehje heitti täyskäännöksen. Mutta tulevaisuuden ihmiset eivät tästä lannistuneet vaan tulittivat Bydo-planeetta jonkun humalassa keksimällä vehkeellä ja kas kummaa, se toimi. Bydo lensi tottelevaisesti madonreikään.
[muokkaa] Bydon nousu
Tulevaisuus oli ehkä turvassa, mutta Bydo jatkoi iloista kulkuaan pitkin aika-avaruutta. Noin ikuisuuden madonreiässä vietettyään Bydo sinkoitui takaisin maan läheisyyteen. Ja tosiaankin takaisin, koska Bydo oli hypännyt ajassa taaksepäin vuoteen 2101. Bydo rupesi samantien sopeutumaan ja pian oli ihmisillä itku kurkussa kun ilkeä monsteri uhkasi sulauttaa kaikki ihmiset itseensä.
[muokkaa] Bydon tuho?
Vaan eivät ihmiset jääneet paikoilleen itkemään. Posket kyyneliä valuen ihmiskunta rakensi ison kasan R-type -aluksia taistelemaan tätä uutta uhkaa vastaan. Lopulta, monen voitolta vaikuttaneen, mutta sitä seuranneen uudelleennousun jälkeen ihmiset onnistuivat viimeinkin hankkiutumaan Bydosta eroo lopullisesti. Ihmiskunta lähetti yhden pienen aluksen tarkoin määrättyä reittiä pitkin suoraan Bydon sotavoimien läpi.
[muokkaa] Bydon selviytyminen
Vaan eihän se Bydo ollut mihinkään kuollut! Tuntemattomasta lähteestä tulleen vihjeen takia (Se EI tullut Hjassanilta!) Bydo päätti jättää planeetan sisään valeytimen ja lähteä itse viettämään rauhallista elämää johonkin kaukaiseen galaksiin. Siellä rakkauden ja elämän kunnioituksen oppinut Bydo rakensi massiivisen hyvinvointisivilisation, jonka huipulla oli hyvinkin ihmisen kaltainen olio.
[muokkaa] Tarinan opetukset
- Bydo on ihmissielun syvin olemus
- Ei kannata aliarvioida rakkauden voimaa (Menihän Sephiroth ja Aeriskin oikeasti naimisiin. Se kuolema-juttu oli vain ovela hämäys, jolla saatiin Cloud pois kannoilta.)
- Älä lähetä äärimmäisen tappavaa superasetta tuhoamaan omaa menneisyyttäsi.
- tälläisten artikkelien kirjoittaminen on hauskaa, mutta niitä on tylsä lukea.
| Äärimmäisen paha | Hyvin paha | Melko paha | Vähän paha |
Luokat: Pahuus | Eläimet | Asiat | Kasvit | Henkilöt | Mukavat asiat | Näitä sinun tulee varoa | Ikävät asiat | Hömppäeläimet

