Gustav Paulig

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksalaisen taiteilijan näkemys merenkyntäjä Gustav Pauligista. Kuva on noin vuodelta 1900.

Gustav Paulig (1850 Lyypekki - 1907 Helsinki) oli saksalainen seitsemän meren kyntäjä, seikkailija ja liikemies. Hän muutti Suomeen vuonna 1871.

Lapsuus[muokkaa]

Gustav Paulig syntyi köyhään saksalaisperheeseen Lyypekissä ja leikki pikkupoikana purjeveneillä. Hänellä oli pieni rautapalju, jossa hän uitteli veneitään ja toivoi tulevansa isona merimieheksi.

Gustav oli surkea koulussa. Hän ei osannut mitään muuta kuin laskea matematiikkaa. Hän haaveili vain meristä ja tutki maantiedon tunnilla karttoja. Kotiportilla hänellä oli tapana myydä hiekkakakkuja ja kuravettä naapurin lapsille ja tienasi jonkin verran rahaa itselleen.

Nuoruus[muokkaa]

Vuonna 1865 Paulig pestautui erääseen laivaan ja seilasi pitkin Eurooppaa. Hänen tehtävänsä oli kantaa säkkejä ruumasta maiihn ja maista uusia säkkejä takaisin ruumaan. Vuonna 1868 hänellä oli varaa ostaa lautatavaraa ja rakentaa oma paatti, johon hän pestasi itsensä lisäksi kaksi muutakin merimiestä.

Ura[muokkaa]

Merenkyntäjä-seikkailija Gustav Paulig 1869–1871[muokkaa]

Kesällä 1869 Paulig sai ystävineen rakennetuksi surkean, mutta teknisessä mielessä toimivan purjelaivan. Sen jälkeen he lähtivät seikkailemaan ympäri maailmaa.

Ensin Paulig purjehti Arabiaan, jossa hän joutui vaikeuksiin voimakkaan hiekkamyrskyn vuoksi. Pian laiva osui rantaan ja Paulig lähti hakemaan apua hiekka-aavikolta, koska kolmisin he eivät olisi jaksaneet kaivaa laivaa hiekasta. Hänellä oli mukanaan vain lapio ja vesipullo. Muutaman kilometrin päässä Paulig läkähtyi ja löi lapion hiekkaan nojapuuksi. Sitten yllättäen lapion aiheuttamasta kolosta alkoi suihkuta öljyä. Paulig ei tajunnut mitään ennen kuin eräs sulttaani ratsasti kamelin kanssa paikalle ja lupautui auttamaan Pauligia jos tämä myisi hänelle löytämänsä öljylähteen. Kaupat tehtiin ja sulttaanin hienossa palatsissa Paulig sai ystävineen kupilliset arabialaista kahvia kahden huntupäisen naisen tarjoilemana. Paulig innostui juomasta välittömästi ja sai matkamuistoksi muutaman pavunkin.

Paulig jatkoi Intiaan, jossa hän näki erikoisia puita. Niissä kasvoi mausteita, joita Paulig haisteli haltioituneena koko päivän. Sitten Paulig tapasi erään rikkaan maharadzan, joka halusi opettaa Pauligia metsästämään norsuja. Kun he lähtivät metsästysretkelle, heidän tiensä erosivat hetkeksi. Pian Paulig oli hihkaissut maharadzalle, että oli saanut ammutuksi jotakin karvaista. Se oli ollut elävä mammutti. Kuultuaan erikoisesta saaliista, Bombaylaiset ihmiset alkoivat kunnioittamaan Pauligia ja hänelle lahjoitettiin lastillinen norsunluuta, kultaa, aseita ja mausteita.

Pauligin taival jatkui Singaporeen jo marraskuussa ja näki kaupungin kukoistavan aikoihin, jolloin Suezin kanava avattiin. Singaporeen tulvi koko ajan ihmisiä – varsinkin työttömiä kiinalaisia. Torilla Paulig tapasi erään rikkaan herran, joka olisi halunnut rakentaa uuden tehtaan työttömille, mutta se olisi ajanut hänet vararikkoon. Paulig lupasi lahjoittaa hänelle varoja, jos saisi vastalahjaksi hyviä neuvoja. Yrittäjyys oli nyt alkanut tosissaan kiinnostamaan Pauligia. Mies kertoi Pauligille, että kova työ palkitaan ja antoi lisäksi Pauligin viettää viikon ajan hotellissaan. Siellä Paulig ystävineen tutustui paikallisiin naisiin, mutta valitettavasti perimätieto ei kerro mitä muuta tuona aikana tapahtui.

Singaporesta Paulig suuntasi Japaniin, jossa elettiin meiji-restauraation alkuvaiheita. Keisari oli vasta muuttanut Tokioon ja oli repinyt hiuksia päästään valitellen puutetta norsunluusta. Pauligin laiva päästettiin satamaan ja hän sai hierottua norsuluukaupat. Vastalahjaksi Pauligille myönnettiin laatikollinen japanilaisia viuhkoja ja tynnyrillinen mustaa teetä.

Paulig saapui napapiirin alueelle alkuvuodesta 1870. Siellä häntä paleli tosissaan ja koska hän oli ostanut Saksasta ikivanhan mittasuhteistaan virheellisen kartan, hän kuvitteli pääsevänsä nopeasti takaisin Eurooppaan kiertämällä Venäjän pohjoispuolelta. Hyinen matka alkoi Alaskan kautta, jossa Paulig sai vaihdettua puolet japanilaisista viuhkoista hikisten kullankaivajien kanssa harppuuna-aseisiin. Niitä kauppoja Paulig piti naurettavina, koska ei uskonut tapaavansa petoeläimiä pohjoisen viimassa. Komin pohjoispuolella paatti kuitenkin juuttui jäihin ja lumipyry oli niin sakea, että Paulig putosi pois laivasta. Hän kuuli lähistöltä murinaa ja huomasi pian jääkarhun. Kaverit eivät onnistuneet heti heittämään tikapuita, joten Paulig joutui juoksemaan pakoon. Karhu kuitenkin saavutti häntä ja hän uskoi jo loppunsa koittaneen. Hän päätti katsoa kuolemaa silmästä silmään ja asettui nyrkit ojossa karhua vastaan. Pauligin sisu oli kaulassa, mutta hän päätti epätoivoisesti yrittää mukiloida karhua. Tapahtui ihme ja jystäessään karhua Paulig onnistuikin tyrmäämään sen. Kaverit viimeistelivät tyrmäyksen harppuunalla ja illalla syötiin karhupaistia. Laiva saatiin lopulta liikkeelle ja loppuvuodesta 1870 Paulig saavutti seurueineen Norjan rannikon. Paulig oli tietämättään kiertänyt Koillisväylän (tosin takaperin, mutta sekin lasketaan) kahdeksan vuotta ennen kuin Adolf Erik Nordenskiöld oli edes lähtenyt matkaan. Pauligin sankariteko selvisi vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun hänen kadoksissa ollut lokikirja löytyi yllättäen 1950-luvulla. Nordenskiöld kääntyisi haudassaan, jos tietäisi tästä.

Pauligilla oli kuitenkin uusi murhe. Kompassi oli hajonnut yllättäen, koska joukko merikotkia oli murtautunut laivaan ja tuhonnut komentosillan lähes kokonaan. Pauligilla oli mukanaan sekstantti, mutta koska hän oli surkea merenkyntäjä, hän ei osannut käyttää sitä lainkaan. Viikkojen päästä laiva lipui Afrikkaan ja rantautui Senegaliin tammikuussa 1871. Siellä Paulig vaihtoi osan kullasta sokeriin ja tupakkaan, josta miehistöllä oli kova pula. Paulig vietti viikon Senegalissa ja kolmikko sai tietenkin myös tutustua paikallisiin mustiin ja kuumiin naisiin.

Paulig unohti ostaa uuden kompassin ja päätti kylmänviileästi suunnistaa kohti pohjoista, jossa hän oletti Saksan sijaitsevan. Paulig osasi kyllä kääntyä Itämerelle, mutta hän meni hieman liian kauas. Edessä oli vaarojen taival. Laiva oli pahasti ränsistynyt, koska ei ollut alunperinkään kovin taitavasti suunniteltu. Miehistö joutui taistelemaan haikaloja vastaan ja yksi miehistä menetti toisen jalkansakin. Hänet vietiin Ruotsissa sijaitsevaan sairaalaan. Paulig uskoi saapuneensa Kieliin, koska puhe kuulosti hieman oudolta saksan murteelta. Hän jatkoi itään, jossa oletti Lyypekin sijaitsevan, mutta lopulta laiva karahti rantaan ja paikkana olikin Helsinki. Pauligia luultiin aluksi juopoksi kerjäläiseksi, koska hän vaelsi kaduilla riekaleisissa vaatteissaan puoliksi alastomana ja puhui outoa örinää muistuttavaa kieltä. Kun hän sai viimein vietyä rikkautensa turvaan, sai hän ostetuksi kunnolliset vaatteet. Pauligin ystävä sen sijaan otti muutaman kultakolikon ja katosi.

Kahviparoni Gustav Paulig 1876–1907[muokkaa]

Paulig joutui Suomessa olleessaan huomaamaan, kuinka yksinkertaisia nämä oudot ihmiset olivat. Hän oli huomannut myös, että ihmisille kelpasi pontikan lisäksi lähes mikä tahansa nautintoaine, jos se vain ei ollut terveydelle (kovin) vaarallista. Paulig muisti nuoruudestaan, että muissa Euroopan maissa ihmisillä oli hyvin vaativa maku ja kahvinkin oli oltava vain parhaista pavuista valmistettua, mutta suomalaiset tuskin huomaisivat mitään, jos kahvi keitettäisiin lähes kelvottomista, hylätyistä ja täysin arvottomista kahvipavuista. Liikeidea alkoi itämään ja aluksi Paulig perusti kahvin ja mausteiden maahantuontiliikkeen, mutta pian myös paahtimonkin.

Yksityiselämä[muokkaa]

Pauligin rikastuttua edelleen, pääsi hän taas käymään kotimaassaan ja toimi jopa Saksan varakonsulina ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä samalla kertaa vuosina 18941899. Poliittisesti Paulig edusti kuitenkin hyvin neutraalia linjaa ja toivoi, että Suomeenkin saataisiin joskus kunnollinen hallitsija, mikäli maa joskus itsenäistyisi. Kerran Pielavedellä pitämänsä erään kahvilan avajaispuheen jälkeen vuonna 1901, oli eräs pariskunta pyytänyt häneltä nimikirjoitusta ja samalla esitellyt hänelle rumaa, kaljua ja silmälasipäistä vauvaansa. Pidellessään poikaa sylissä Paulig oli ajatellut, että tästä kaverista saattaa vielä tulla jotakin...

Vasta vuonna 1876 Paulig tapasi naisen, joka oli riittävän älykäs hänen vaativaan makuunsa. Hän oli Bertha Bohnhof, jonka kanssa Paulig sai peräti seitsemän lasta. Paulig ajatteli, että hänen kahvisukunsa tulisi räjäyttämään Suomen lähivuosikymmenien aikana, mikäli yli puolet hänen lapsistaaan ryhtyisivät pitämään yllä kahviperinnettä. Loppu on historiaa.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  • Pauli Komsi, Jan Lindström, Seppo Zetterberg: Omistamisen taito. Perheyritykset kansakunnan rakentajina. Otava, Helsinki 2002.