Grand Theft Auto: Pihlajakatu
Hikipedia
Grand Theft Auto: Pihlajakatu on Popstar Gamesin kehittämä ja julkaisema Grand Theft Auto -pelisarjan peli. Tavoitteena on kerätä rahaa ja omaisuutta suorittamalla erilaisia tehtäviä ja rikoksia. Peli on herättänyt huomiota väkivaltaisuudellaan ja monilla Popstar Gamesia vastaan nostetuilla syytteillä ja oikeudenkäynneillä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Pelin juoni
Viisi vuotta Frankfurtin vankilassa ollut Pasi Ruotsalaisen rikollisperheeseen kuuluva rikollinen Aki Nikkinen lähetetään kaikkien aikojen paheiden mekkaan Stady Cityyn. Hänen tehtäväänsä suurikokoisessa metropolissa on solmia huumekauppoja. Hänen ensimmäinen tehtävänsä on solmia kaupat Ekholm Mafia Familyn kanssa. Korruptioitunut poliisi Tapani Paju saapuu kuitenkiin pilaamaan bisneksen, kun hänen miehensä ampuvat kaikki läsnäolijat lukuunottamatta Akia ja Ekholm Mafia Familyn jäsentä, Markus Ekholmia, koska tämä ehti paeta paikalta ennekuin poliisit huomasivat hänet. Paju myös varastaa Akilla hallussa olleen salkullisen käteistä ja kiristää Akia. Paju sanoo pitävänsä Akia silmällä, mikäli tämä sekaantuisi rikoksiin. Kun rahoja ei päivän lopussa kuulu, soittaa mafiaooso Ruotsalainen Akille ja tivaa missä hänen rahansa ovat. Aki kertoo pieleen menneistä kokaiinikaupoista ja tämän seurauksena Ruotsalainen raivostuu. Hän lähettää kaksi miestään, Tony Veijalaisen ja Pertti "Vemmu" Pihlajan hakemaan rahat Akilta. Pelin alussa Aki asuu nuhruisessa kodittomien yösijassa, mutta pelin edetessä hän voi ostaa parempikuntoisia kiinteistöjä.
[muokkaa] Hahmot
[muokkaa] Päähahmot
[muokkaa] Aki Nikkinen
Ensitapaaminen: Alkunäytöksessä
Aki Nikkinen on pelin päähenkilö. Aki Nikkinen vietti lapsuutensa Stady Cityssä, mutta muutti vuonna 1993 Frankfurtiin. Siellä hän tapasi suomalaissyntyisen mafioso Pasi Ruotsalaisen ja liittyi tämän mafiaperheeseen. Aki sai Saksassa ollessaan liikanimen "Bandit m-Nikkinen" eli suomeksi "Rosvo-Nikkinen". Kahden vuoden kuluttua hän sai viiden vuoden vankilatuomion mm. tapettuaan iäkkään miljonääri Tyyne Puustisen. Päästyään vankilasta Ruotsalainen lähettää Akin solmimaan huumekauppoja entiseen kotikaupunkiinsa Stady Cityyn.
Akin ääninäyttelijänä toimii Sami Uotila.
[muokkaa] Pasi Ruotsalainen
Ensitapaaminen: Alkunäytöksessä
Tapetaan: "Keep your friends close..."
Paulie "Pasi" Ruotsalainen on suomalais-saksalaisen mafiaperheen Ruotsalainen Mafia Familyn johtaja eli ns. "Don". Hän tapasi Frankfurtiin muuttaneen Aki Nikkisen seitsemän vuotta sitten. Aki oli Pasin tapaan syntynyt Suomessa ja Ruotsalainen huomasi Akin piilevät kyvyt. Sen takia Ruotsalainen käytti Akia usein hyödyksi rikoksissa. Pasi kertoo pelin alkunäytöksessä hänen isänsä olleen italialainen mafiapomo, mutta kuoli rikollisjärjestönsä mukana välienselvittelyssä toisen italialaisen mafiaperheen kanssa. Pasin äiti oli suomalainen, mistä johtuen Pasilla on suomalainen sukunimi. Ruotsalainen halusi seurata isänsä jalanjälkiä ja perusti vuonna 1977 Stady Cityläisistä rikollisista koostuvan mafiaperheen, Ruotsalainen Mafia Familyn. Vuodesta 1979 Ruotsalainen Mafia Family on toiminut Saksassa.
Pasi Ruotsalaisen äänenä toimii Petri Manninen.
[muokkaa] Markus Ekholm
Ensitapaaminen: Alkunäytöksessä
Tapetaan: "Keep your friends close..."
Markus Ekholm on Ekholm Mafia Familyn alipäällikkö ja Don Erik Ekholmin poika. Hän oli paikalla, kun Aki Nikkinen solmi huumekauppoja Ekholm Familyn kanssa Stady Cityn satamassa. Markus työskentelee pelin alussa Ekholmin rikollisperheen omistamassa pienessä kahvilassa, mutta tehtyään keikan Aki Nikkisen kanssa hän perustaa Strip Clubin nimeltä Geel, joka toimii myös bordellina. Markus on varsin epälojaali ja ajaa aina omaa etuaan, isänsä Erikin kuoleman jälkeen hän solmii yhteydet Ruotsalainen Mafia Familyn johtajan kanssa eikä paljasta tätä ystävälleen Akille.
Markuksen äänenä toimii Andrei Sandberg.
[muokkaa] Jenni Vainio
Jenni Vainio on pornotähti, joka asuu Pihlajakadulla. Hän on pääosassa tulevassa pornoelokuvassa nimeltä "Sexxx", jonka miespääroolissa esiintyy Saku Salin. Elokuvan ohjaa Minde Messenius. Jenni on hieman ehkä ihastunutkin Akiin, mutta sitä ei pelissä liiemmin käsitellä. Saatuaan elokuvaroolinsa Jenni kohoaa Stady Cityn kuumimmaksi pornonäyttelijäksi.
Jennin äänenä toimii oikea pornotähti Anu Palevaara.
[muokkaa] Tapani Paju
Ensitapaaminen: Alkunäytöksessä
Tapetaan: "I want my money back!"
Tapani Paju on Stady Cityn korruptoitunut poliisi, joka tekee paljon bisnestä pikkurikollisten kanssa. Hän myös pyörittää pieniluontoista palkkamurhapalvelua. Tehtävässä "Ismo All in" Paju kertoo, että hänen ensimmäiset murhansa oli poikansa Mika Pajun ja erään Ulla Taalasmaan ampuminen, mutta hän ei kadu asiaa yhtään.
Tapani Pajun äänenä toimii Kari Mattila.
[muokkaa] Antonio "Toni" Veijalainen
Ensitapaaminen: "You owe me money"
Tapetaan: "Protect Ismo's store"
Tony Veijalainen on Ruotsalainen Mafia Familyn Caporegime ja Pasi Ruotsalaisen luottomiehiä. Pelin alkupuolella Pasi Ruotsalainen lähettää Veijalaisen ja Pertti "Vemmu" Pihlajan perimään rahoja Nikkiseltä. Veijalainen alkaa kyllästyä pelin aikana rahojen odotteluun ja niin hän lupautuu maksamaan osan rahoista, jos Nikkinen tekee pari palvelusta hänelle.
Tonyn äänenä toimii Kristo Salminen.
[muokkaa] Pertti "Vemmu" Pihlaja
Ensitapaaminen: "You owe me money"
Tapetaan: "Keep your friends close..."
Pertti "Vemmu" Pihlaja on saksalaisen Ruotsalainen Mafia Familyn Caporegime eli "kapteeni" ja rikosjärjestön johtajan, Pasi Ruotsalaisen luottomiehiä. Vemmu on psykopaatti ja lupaa murhata Akin leipäveitsellä, mikäli tämä ei maksa velkojaan. Vemmu myös haaveilee juhlaillallisesta, jonka pääruokana olisi Akin aivot. Vemmulla on myös perverssejä taipumuksia ja hän onkin Markus Ekholmin Geel-strippiclubin vakioasiakkaita. Vemmu voidaan nähdä tehtävässä "Get us a new brothel", jolloin hän on Ekholmin perheen omistamassa bordellissa.
Vemmun äänenä toimii Sami Lanki.
[muokkaa] Ismo Laitela
Ensitapaaminen: "Rockets, miniguns and..."
Ismo Laitela on Stady Cityssä asuva asekauppias. Ismo muutti erittäin nuorena Irakin, mutta muutti Stady Cityyn vuonna 1991 ja hän tunteekin Akin jo entuudestaan. Ismo menetti vasemman kätensä vuonna 1986 Irakin ja Iranin välisessä sodassa. Ismo tarvitsee proteesin menetetyn kätensä paikalle pystyäkseen käsittelemään taas aseita kuten vanhoina hyvinä aikoina ja puolustautumaan jengejä vastaan. Ismon vaimo Liisa Laitela kuoli aivokasvaimen seurauksena vuonna 1991, jonka jälkeen Ismo muutti kahden lapsensa, Kallen ja Miian kanssa Stady Cityyn. Ismo myöntää ikävöivänsä elämänsä rakkautta vielä edelleenkin, vaikka yrittää hukuttaa surunsa kännäämiseen ja prostituutiopalveluihin. Ismolla on tapana kutsua Akia Rosvo-Nikkiseksi.
Ismon äänenä toimii Esko Kovero.
[muokkaa] Kalle Laitela
Ensitapaaminen: "Rockets, miniguns and..."
Kalle Laitela on asekauppias Ismo Laitelan homoseksuaali poika. Ismo on kuitenkin erityisen rasistinen mm. ulkomaalaisia ja seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan, minkä vuoksi Ismolla ja Kallella on huonot välit. Kun Kalle oli nuorempi, Ismo löi häntä usein, varsinkin jos Kalle erehtyi viettelemään muita poikia. Nykyään Kalle on irtautumassa kokonaan väkivaltaisen isänsä otteesta, ja pukeutuu miten haluaa ja tapailee ketä haluaa. Kalle on myös tietokone- ja elektroniikkafriikki ja hän onkin tullut tunnetuksi Stady Cityssä taitavana hakkerina. Kalle harrastaa myös potkunyrkkeilyä.
Kallen äänenä toimii miesstrippari Pete Lattu.
[muokkaa] Kuisma Savolainen
Ensitapaaminen: "Armyboys are not gays..."
Kuisma Savolainen on aliupseeri Stady Cityssä sijaitsevassa tukikohdassa Stady's Fortissa. Aki Nikkisen täytyy tehdä hänelle muutamia tehtäviä pelin aikana. Kuisma Savolainen näyttelee aktiivista homofobistia (pääasiassa säilyttääkseen työpaikkansa), vaikka hän on itsekin homo ja rakastunut Kalle Laitelaan. Kalle Laitela tuntee samoin Kuismaa kohtaan. Tehtävässä: "Killing spree of fags" Kalle ja Kuisma nähdään suutelemassa toisiaan ja kertovat muuttavansa piakkoin Brasiliaan. Kallen tapaan Kuismakin on kick boxing-ekspertti ja hänellä on yhteyksiä Stady Cityssä toimiviin aasialaisiin rikollisjengeihin.
Kuisman äänenä toimii Antero Vartia.
[muokkaa] Sean "Seppo" Taalasmaa
Ensitapaaminen: Mr.Taalasmaa's ender boy"
Seppo Taalasmaa on Stady Cityssä Pihlajakadun alueella toimivan The Talotaikuris-jengin johtaja, jengin joka hankkii rahansa murtautumalla asuntoihin. The Talotaikureiden pahin vihollisjengi on The Juonala Crime Family. Seppo on yksi vanhimpia ja eniten kunnioitetuimpia henkilöitä Stady Cityssä. Huolimatta asemestaan Stady Cityn alamaailmassa Seppo on pohjimmiltaan varsin kunnollinen ja hänelle perhe on etusijalla. Hänellä on varsin ongelmallinen suhde vaimoonsa, jonka rinnalla hänet nähdään tohvelisankarin stereotyyppinä. Sepolla on lisäksi kaksi lasta; tytär Elina, joka ei ole hänen biologinen lapsensa sekä 23-vuotias Kari, joka aiheuttaa isälleen usein päänvaivaa.
[muokkaa] Sivuhahmot
[muokkaa] Erik Ekholm
Ensitapaaminen: Alkunäytöksessä
Tapetaan: Alkunäytöksessä
Erik Ekholm oli Stady Cityssä toimivan Ekholm Mafia Familyn Don eli johtaja. Hän kuoli komisario Tapani Pajun järjestämässä väijytyksessä Stady Cityn satamassa tehdessään huumekauppaa Akin kanssa pelin alkunäytöksessä. Ekholm Mafia Familyn johtajan paikan "peri" hänen poikansa Markus.
Erik Ekholmin äänenä toimii Ismo Kallio.
[muokkaa] Minde Messenius
Ensitapaaminen: "Dildo dodo"
Minde Messenius on Stady Cityssä asuva pornoelokuvien ohjaaja. Minde oli alunperin transeksuaalisuudesta kärsivä mies ja hänen nimensä oli Mikael. Hän meni kuitenkin eräässä elämänvaiheessaan sukupuolileikkaukseen ja vaihtoi nimensä Mindeksi. Transseksuaalisuuden lisäksi Minde on myös homo ja hän on hieman rakastunut Saku Saliniin, mikä onkin vaikuttanut hänen valintaansa "Sexxx"-elokuvan miespäätähdeksi.
Minde Messeniuksen äänenä toimii Rinna Paatso.
[muokkaa] Saku Salin
Ensitapaaminen: "Dildo dodo"
Saku Salin on Stady Cityssä asuva pornotähti. Hän tulee esiintymään miespäätähtenä ensi joulun pornoelokuvassa nimeltä "Sexxx", jonka ohjaajana toimii Minde Messenius ja tuottajana pelin päähenkilö Aki Nikkinen. Minde on rakastunut Sakuun, ja Sakukin tuntee samankaltaisia tuntemuksia Mindeen, mutta Minden ja Sakun pelehdittyä salaa filmistudiolla Saku pakenee housut kintuissa karkuun huomattuaan että Mindellä on nivusissaan kivekset.
Sakun äänenä toimii Jasper Pääkkönen.
[muokkaa] Jarkko Juonala
Ensitapaaminen: "Mr.Juonala"
Tapetaan: "Beat down Jarkko Juonala"
Jarkko Juonala on Stady Cityn Airassa (oik. Eira) asuva huumediileri ja The Juonala Crime Familyn johtaja. The Juonala Crime Family on pelin alussa Stady Cityn suurin katujengi, mutta The Talotaikureiden jengipomo Seppo Taalasmaa onnistuu hävittämään kyseistä jengiä ja valtaamaan näiden jengialueita yhdessä Akin avustuksella.
[muokkaa] Tyyne Puustinen
Tyyne Puustinen oli Stady Cityn Pihlajakadulla asuva iäkäs miljonääri. Puustinen kuoli Akin toimesta vuonna 1993. Tyyneä ei nähdä pelin aikana, mutta Aki kertoo tappaneensa hänet sivulauseessaan pelin aikana. Tyyne oli ennen kuolemaansa yksi Stady Cityn suurimmista huumeparoneista. Hänellä oli tiettävästi yhteyksiä Tapani Pajuun ja myös mahdollisesti jonkinlainen rakkaus/seksi-suhde. Aki toimi ennen Frankfurtiin muuttoaan oveltaovellemyyjänä kaupitellen varashälyttimiä. Kun hän yritti kaupitella varashälytintä Puustiselle, tämä yritti tappaa Akin poikkisahatulla haulikolla, jolloin Akin oli pakko murhata hänet.
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Grand Theft Auto | |
|---|---|
| Grand Theft Auto: Pihlajakatu - Grand Theft Auto: Pihlajakatu Stories - Grand Theft Auto: South Park - Grand Theft Auto: Muumilaakso - Grand Witch Auto | |

