Grand Theft Auto
Hikipedia
Grand Theft Auto on Popstar Gamesin julkaisema Mene tonne tapa tää, kymppitonni käteen jää -peli. Pelisarjan ensimmäinen "virallinen" osa oli GTA NASA - Tranquility Base, joka ilmestyi markkinoille jo vuonna 1995. Sitä myytiin lähes kaksi miljoonaa kappaletta. GTA-pelisarjojen pelit olivat huvituksen ja elämänopetuksen vuoksi sallittu kaikenikäisille vuoteen 2002, kunnes KukkaHattuTäti RY teki virallisen valituksen, jossa pelille vaadittiin K90-ikärajaa. Valitus ei mennyt aivan läpi, mutta pelinikä nostettiin silti seitsemään ikävuoteen.
[muokkaa] Pelin idea
GTA:n ideana on ollut olla mahdollisimman realistinen rynnäkkökivääreillään ja miniguneillaan, joita voi ostaa esimerkiksi moottoriteiden varrella ja kauppakeskuksissa olevista kaupoista, kuten oikeassakin elämässä.
Myöskään 6 miljardin ihmisen maailmassa yhden ihmisen murha ei ole poliisin mielestä kiinnostava, ja pelaaja saa räiskiä kunnolla, ennen kuin poliisit vaivautuvat ampumaan.
Peleissä pelaaja voi (kuten oikeastikin) paikata luotien tekemät haavat syömällä ruokaa, ottamalla ilmassa leijuvia sydämiä tai harrastamalla seksiä.
[muokkaa] GTA-Sarjan osat ja esittelyt
[muokkaa] Grand Theft Auto: Nice City (1986)
Grand Theft Auto: Nice City julkaistiin kultaisella 80-luvulla. Peliä hypetettiin kovasti, mutta se olikin pettymys: pelissä ei kuultu 80-luvun suosikkeja, eli Madonnaa tai Michael Jacksonia, eikä ollenkaan heviä, vaan vain Hip-hoppia. Myöskin tämä GTA oli kuvattu naurettavalla tavalla ylhäältä päin - monet olettivat, että mahtavilla 80-luvun tekniikoilla saataisiin parempaakin jälkeä aikaiseksi.
[muokkaa] GTA NASA - Tranquility Base (1995)
9 vuoden Nice City -flopin jälkeen Popstar kehitti uuden GTA:n. Sitä suunniteltiin viisi vuotta. Pelissä pelataan saturnuslaisella öhkömönkijällä, joka suorittaa tehtäviä venuslaisille mafiapomoille sekä Plutolla asuvalle räjähdeteknikolle. Pelissä pystyi tekemään sivutehtävinä töitä avaruustaksikuskina ja avaruuden läpi kulkevan bussin kuljettajana.
Peli sai kriitikot polvilleen. Myös musiikkia kehuttiin - se oli avaruuteen sopivasti teknoa.
[muokkaa] Grand Theft Election: Bush Vs Gore (1997)
Seuraavassa GTA:ssa GTA Bush vs Gore, joka ilmestyi 1997, kuvattiin aivan arkimaailmasta. Tässäkin pelissä idea oli samantyyppinen, kuin aiemmassa, tehtävien suorittaminen, vanhusten lahtaaminen ja rahan kerääminen. Uudistuksena kuintenkin tuli Ns. Piilotetut paketit, joita oli kaupungissa 100 kappaletta. Jokaisesta 10 kerätystä paketista saa oman George Bushin tai Al Goren. Pelissä töitä taas tehdään vuorotellen Bushille ja Gorelle.
Pelissä esiintyy myös katujengejä, jotka kävelevät omalla kaupunginosallaan ympäri kaupunkia, ja yleensä jengiläiset kuolevat siihen, että he kävelevät auton alle, tai jokin muu jengiläinen hakkaa pesäpallomailalla kuoliaaksi. Myös yleinen kuolinsyy jengiläiselle on yli-innokas poliisi, joka ilmestyy aivan tyhjästä ja hakkaa pampulla jengiläisen elävältä. Kun pelaaja lyö yhtä poliisia, koko kaupungin poliisikunta on pelaajan kintereillä, eivätkä jahtaavat poliisit enää välitä muista jengiläisistä.
[muokkaa] Grand Theft Auto: 1930 (1998)
Grand Theft Auton neljäs osa sijoittui vuoteen 1930. Pelissä pelataan Karl-nimisellä miehellä. Hän suorittaa tehtäviä Lontoossa. Pelissä ei nähty kuin vain muutamia ammusaseita, joista yksi oli haulikko. Radioita pelissä ei ollut, ja autoilla pystyi ajamaan vain 10 minuuttia, kunnes ne hajosivat.
[muokkaa] Grand Theft Auto: Vietnam (1999)
1999 kouhahti jälleen: GTA:n tuorein osa sijoittui Vietnamiin sodan kynnykselle. Varsin sotaisassa GTA:ssa pelin päähenkilö oli mykkä sotilas, jonka nimeä ei missään vaiheessa mainittu. Hän vaihtelee asemaansa joukosta toiseen.
Sivutehtävinä päähenkilö pystyi mm. välittämään aseita ja välittämään aseita.
[muokkaa] Grand Theft Auto: Germany (2001)
Joka tapauksessa idea pysyi samana. Kuitenkin suurin hitti GTA-sarjassa oli GTA Germany. Kyseinen peli valmistettiinkin Saksassa. Em. maassakin seikkaillaan pelissä. Pelin päähenkilö on Adolf Natsinen. Pelin dramaattisessa alkunäytöksessä juutalaiset ja kommunistit hakkaavat Natsista, ja ampuvat tämän parhaan kaverin Adolf Kansallissosialistisen. Natsinen pakenee, ja alkaa tehdä töitä paikalliselle natsille Adolf Fasistiselle.
Pelin pääideana on tappaa juutalaisia. Pelin kovana uudistuksena oli metsästyksen mahdollisuus. Tällöin päähenkilö menee mettään ystäviensä kanssa, ja metsästää kiväärillä juutalaisia. Jokaisesta juutalaisesta saa 100$ palkkion. Jos päähenkilön terveyspalkki on vähissä, tämä voi joko ostaa liitäviä sydämiä kaupasta, jotka palauttavat terveyspalkkia. Toinen vaihtoehto on etsiä huora. Pelissä seksikin parantaa luodinhaavat. Juutalaisista huorista terveyspalkki sen sijaan vähenee.
GTA Germany toi huomattavaa ihmettelyä, sillä jokaisella pelin hahmolla etunimi oli Adolf, myös naispuolisillakin. Kaikesta huolimatta se on yhä kaikkien aikojen myydyin GTA-sarjan peli. Germanylle ilmestyi jatko-osa tammikuussa 2005, GTA Germany Stories.
[muokkaa] Grand Theft Auto: Sweden (2001)
Miltei heti perään GTA Germanyn julkaistiin GTA: Sweden. Vuoden lopusta julkaistu peli aiheutti kohua. Pelin päähenkilö oli Ikea-niminen, perusruotsalainen mies. Kuitenkin pelissä paljastuu, että Ikea ei ole aivan normaali ruotsalainen: hän on hetero. Pelissä poliisit tulevat aina tappamaan Ikeaa, jos tietävät hänet heteroksi. Ruotsalaiset loukkaantuivat tällaisesta, sillä heidän mielestään oli loukkaavaa, että heistä väitettiin sellaista. Popstar Gamesille lähetettiin virallinen selvitys asiasta. Oikeasti Ruotsissa heteroita ei tapettaisi suoraan, vaan heitä kidutettaisiin noin 60 tuntia ja vaadittaisiin kertomaan ainakin yksi ihminen, jonka kidutettava tietäisi heteroksi. Peliä myytiinkin Ruotsissa vain 1 kappale, ja sen ostaja hirtettiin.
GTA Swedenissä pelaaja voi hankkia myös poikaystäviä. Jos poikaystävä tarjoaa Ikealle kahvia, voi olla, että Ikea saa sukupuolitauti-tartunnan ja joutuu menemään sairaalaan.
Juonellisesti peli oli kuitenkin hyvin köykäinen.
[muokkaa] GTA Pihlajakatu (2002)
Katso pääartikkeli: Grand Theft Auto: Pihlajakatu
[muokkaa] Grand Theft Auto:Finland (2003)
Pihlajakadun jälkeen Popstar innostui entistä enemmän Suomesta. Seuraavaksi julkaistiinkin GTA:Finland. Päähenkilö on Kari. Tapahtumat sijoittuvat suomalaiselle maaseudulle. Kari on päättynyt saada kaiken pellon itselleen: aseenaan metsästyskivääri ja harava.
Peli sai paljon ostajia Suomessa.
Pelissä pelaaja voi mennä lavatansseihin. Sivutehtävänä Karista voi kehittyä maaseudun parhain polkantanssija. Myöskin Katri Helena esiintyy pelissä omana itsenään, mikä on ensimmäinen kerta GTA-Sarjassa.
[muokkaa] Grand Theft Auto: Germany Stories (2005)
Germany Stories noudatteli perus-GTA-linjaa. Popstar antoi myös vihjeen, että GTA tulee uudistumaan tulevaisuudessa varsin paljon.
Germany Stories oli hitti, muttei kuitenkaan yhtä paljon kuin sen alkuperäinen osa. Natsipoppia täynnä olleet radiot saivat kuitenkin kiitosta.
[muokkaa] GTA Pihlajakatu Stories (2006)
Katso pääartikkeli: GTA Pihlajakatu Stories
[muokkaa] Grand Theft Auto: South Park (2007)
Katso pääartikkeli: Grand Theft Auto: South Park
[muokkaa] Grand Theft Auto: Muumilaakso (2008)
Katso pääartikkeli: Grand Theft Auto: Muumilaakso
[muokkaa] Grand Theft Auto: Muumilaakson Tarinoita (2009)
Grand Theft Auto: Muumilaakson itsenäisenä lisäosana jatkava Muumilaakson Tarinoita (vaihtoehtoisesti Muumilaakso Stories)on edeltäjäänsä pidempi ja suurempi peli. Päähenkilönä toimii Muumipappa ja pelin tapahtumat sijoittuvat 80-luvun Muumilaaksoon. Tapahtumat kertovat, kuinka Muumipappa perustaa Mufian ja rakentaa itselleen monopolin Muumilaaksoon.
Pelissä pystyy myös deittailemaan Muumilaakson nuoria tyttöjä, jotka ovat vanhentuneet GTA Muumilaaksossa; neiti Vilijonkkaa, Muumimammaa, Tuutikkia sekä noitaa. Muumipappa voi myös harrastaa seksiä jokaisen tyttöystävänsä kanssa, ja Muumipeikko, Aliisa sekä Vilijonkan kolmoset ovatkin todellisuudessa hänen siittämiään, vaikka vain Muumipeikko näyttää isältään. Tuutikin munasolut todettiin Muumilaakson sairaalassa vähähedelmäisiksi.
[muokkaa] Grand Theft Auto: Somalia (2010?)
Grand Theft Auto: Somalia on vielä kehittelyasteella oleva GTA-sarjan jatkaja. Se tullaan todennäköisesti julkaisemaan parin vuoden sisällä Playstation 1-, Super Nintendo- ja Xbox 1280 -pelikoneille. Pelin päähenkilönä toimii Martti Ahtisaari joka päättää tuoda rauhan Somaliaan vähän kovemmin ottein kun pelkkä puhe ei riittänyt. Koko Somalia on pelissä mallinnettu tarkasti pelialueeksi. Pelistä on vuotaneiden tietojen mukaan jouduttu realismiin vedoten karsimaan urheiluautot, moottoripyörät sekä poliisit, mutta tämä on korvattu tietojen mukaan monilla uusilla ominaisuuksilla. Näitä ovat mm. vaatteiden vaihto rääsyihin, alaston pelihahmo, nälkään ja AIDS:iin kuoleminen, sekä uusi ajoneuvo kottikärryt.
Pelin tehtävät ovat Rockstar Northin antamien tietojen mukaan monipuolisia. Tehtäviä on asebasaarin ryöstämisestä ja naisen ympärileikkaamisesta aina öljytankkerien kaappaamiseen asti. Myös GTA-pelien perinteinen vapaamuotoinen ihmisten lahtaaminen on mahdollista, vaikkakin hankalaa, sillä kaikki tavalliset kaduntallaajatkin kantavat Somaliassa asetta.
Peliä povataan tulevan vuoden myyntihitiksi etenkin Somaliassa ja Suomen eduskunnassa. Muut mahdolliset markkina-alueet kritisoivat pelin rasistista, naisia halventavaa ja väkivaltaista yleisilmettä jonottaessaan omaa kappalettaan pelikaupan edessä.
| Grand Theft Auto | |
|---|---|
| Grand Theft Auto: Pihlajakatu - Grand Theft Auto: Pihlajakatu Stories - Grand Theft Auto: South Park - Grand Theft Auto: Muumilaakso | |






