Gottfried Leibniz

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hei kaikki lapset! Paras mahdollinen maailma on sellainen, jossa minä kerron teille kaiken monadeista.

Gottfried Wilhelm Leibniz (16461716) oli saksalainen filosofi, matemaatikko, fyysikko, ponunkeittäjä, korttihuijari, kanakoppien rakentaja ja peruukinkähertäjä. Hän keksi vallankumoukselliset ikkunattomat monadit, jotka kaksinkertaistivat perunasadon vähällä vaivalla. Lisäksi hän osoitti meidän elävän parhaassa mahdollisessa maailmassa siitä huolimatta, että keksi differentiaalilaskennan.[1]

Keksitään systeemi[muokkaa]

Antiikissa filosofin oli oltava ärsyttävä, parrakas kyselijä ja keskiajalla kaapupukuinen kehäpäättelijä, mutta uuden ajan alussa filosofin oli kehiteltävä looginen ja jättiläismäinen systeemi, jos halusi tulla otetuksi vakavasti - siis jättimäisen peruukin käyttämisen lisäksi. René Descartes ja Baruch Spinoza loivat elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta omat systeeminsä, jotka toimivat hienosti niin kauan kuin niiden olemassaolosta tuli esittää joitakin viitteitä. Leibniz, joka on arvioitu yhdeksi ihmiskunnan historian naurettavimmin yliälykkäistä yksilöistä, tiesi pystyvänsä samaan. Keksimällä hoopon jättijärjestelmän hän pystyi takaamaan paremman näkyvyyden saavutuksilleen matematiikan ja fysiikan alalla.

Voidakseen tehdä kunnolla fysiikkaa Leibniz päätti hoitaa ensin metafysiikan pois alta. Leibniz valitsi tarjolla olevista perusmalleista idealismin. Sen varaan on helppoa kehitellä oma systeemi, ja se oli kirkollisessa mielessä materialismia helpompi perustella – esimerkiksi soihtuja heiluttaville vihaisille kyläläisille tai kuumennetuilla tongeilla varustetuille kardinaaleille. Idealismi ei tarkoita tässä alle 20-vuotiaille ominaista uskoa siihen, että maailmaa voi muuttaa parempaan suuntaan, vaan näkemystä, jonka mukaan aineellinen l. aistein havaittava maailma ei ole todellinen todellisuus. Jokainen maalaistollo pystyy näkemään ja kuulemaan, joten Leibniz järkeili, että überneron on keksittävä jotakin sellaista, mitä ei voi saavuttaa rahvaanomaisilla aisteilla. Platon oli jo varannut idean idean, joten Leibniz kekkasi monadin.

Miten monadi voi auttaa sinua[muokkaa]

Todellinen todellisuus koostui Leibnizin perinpohjaisen järkeilyn mukaan metafyysisistä yksiköistä eli monadeista. Kaikki materiaaliset kappaleet muodostuvat näistä voimakeskuksista, jotka voidaan saavuttaa tri Leibnizin hämmästyttävällä voimakristallimenetelmällä – nyt oppitunnin tarjoushinta vain 50 taaleria! Koko universumi on suuri monadijärjestelmä.[2] Ihmisen ydin on hänen ns. sielunsa, joka täsmällisemmässä kielenkäytössä tunnetaan keskusmonadina. Maailmankaikkeuden keskusmonadi on tietysti Gottfried Wilh Jumala.

Yhä kärryillä? Ei se mitään, sen parempi. Jokainen monadi on oma mikrokosmoksensa, suljettu kokonaisuus, joka ei ole missään yhteydessä tai vuorovaikutuksessa muihin monadeihin. Näin ollen monadeihin ei voi vaikuttaa mitenkään niiden itsensä ulkopuolelta. Monadit ovat siis ikkunattomia, mutta toisaalta niissä on hyvä sisävalaistus ja ne on valmiiksi kalustettu. Kalustuksen ja valaistuksen perusteella monadit voidaan jaotella eri luokkiin, kuten tiedottomiin, nukkuviin ja lattialämmityksellä varustettuihin monadeihin. Ihmisen "sielu" ei ole monadeista korkein, vaan on oltava vielä paljon korkeampia monaditasoja, joiden huippu on Jumala. Luonnollisesti. Tuliko jo mainittua, että kaiken tämän lisäksi monadit ovat ikuisia, häviämättömiä ja hiljaisia? Eikä tässäkään vielä kaikki: monadit ovat korvaamaton apu parsan pilkkomisessa.

Kun asioiden todellinen luonto onkin rykelmä umpinaisia monadeja, joiden välillä ei ole mitään vuorovaikutusta, seuraa siitä tiettyjä käsitteellisiä ongelmia rahvaan arkiajattelussa. Tällaisia triviaaleja pikkupulmia on mm. ns. syyn ja seurauksen laki, jota kausaliteetiksikin haukutaan. Kun Leibnizille huomautettiin tästä ongelmasta, hänen ensikommenttinsa oli historiaan lentäväksi lauseeksi jäänyt

Ai saatana!

Pian sen jälkeen hän selitti, että kausaliteetti on pelkkä illuusio. Jumala, tuo vanha konna, on näet järjestänyt ennalta määrätyn sopusoinnun. Hän teki maailmankaikkeudesta sellaisen, että tapahtumat sattuvat samalla tavalla ja seuraavat toisiaan samassa järjestyksessä. Se näyttää kausaliteetilta, se maistuu kausaliteetilta, muttei ole kausaliteettia! Uskomatonta! Leibniz havainnollisti tätä kahdella kellolla, jotka osoittavat samaa aikaa. Arkiajatteluun taipuvainen ihmismieli voisi kuvitella, että toinen kello saa toisen käymään samassa tahdissa itsensä kanssa, mikä ei tietenkään ole totta. Kellot käyvät toisistaan riippumatta, joten näin on todistettu, että maailmankaikkeudessa ei ole kausaliteettia.

Pahan ongelma[muokkaa]

Leibniz Trump.jpeg

Kun Leibniz oli selvittänyt todellisuuden olemuksen, ei ollut kummoinenkaan haaste ratkaista teodikean ongelma eli kysymys siitä, miksi ikäviä juttuja tapahtuu, jos Jumala on kaikkivaltias ja täydellisen hyvä. Leibniz oletti Jumalan olevan kaikkivaltias ja täydellisen hyvä. Siksi Jumala voisi luoda vain sellaisen maailman, joka olisi paras kaikista mahdollisista.[3] Kärsimys aiheutuu metafyysisestä pahuudesta ja sen aiheuttaa ihmisen rajoittunut ymmärrys; jos ihminen tajuaisi koko maailmankaikkeuden, hän tajuaisi myös ns. pahan osaksi suurta harmoniaa - mikä tietysti johtaa siihen, että Jumala voisi halutessaan poistaa kärsimyksen suomalla ihmiselle paremman ymmärryksen, muttei halua. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö Jumala olisi hyvä, vaan... tajusitko varmasti sen monadiopin? Ehkä kannattaisi vielä kerrata se osio.

Voltaire tekee Leibnizin käsityksistä pilkkaa romaanissaan Candide, jossa päähenkilön opettaja Pangloss on karikatyyri Leibnizista. Alun perin Voltaire kaavaili hahmon nimeksi vähemmän hienovaraista "Kusipää-löyhkähenki-Leibnizia". Voltaire kuitenkin tajusi Leibnizin argumentin väärin. Leibniz ei väittänyt, että maailma olisi täydellinen, vaan että sen on oltava mahdollisista maailmoista paras. Näin ollen, koska Voltairen satiiri ampuu hieman ohi, Leibniz on todistetusti oikeassa ja saa miljoona pistettä.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Se olikin työntäyteinen iltapäivä.
  2. Vain saksalainen voi keksiä jotain tällaista.
  3. Paitsi jos ei haluaisi, sillä eihän hän olisi kaikkivoipa, ellei voisi halutessaan tehdä toisinkin... ai niin, täydellinen hyvyys. Ketut.