Giljotiini

Giljotiini on alkujaan hiustenleikkuuseen suunniteltu, kookas työkalu. Myöhemmin joku on saanut päähänpiston soveltaa sitä amputaatioihin, erilaisiin paperiaskareisiin ja ympärileikkaukseen. Giljotiinin ammattitaitoisia operaattoreita on kutsuttu nimellä Monsieur De <kaupunki>, esimerkkinä Monsieur De Paris joka hoiti Ranskan pääkaupunkiseudun tukanleikkuut.

Giljotiinin leikkasterän alle päätettiin asettaa erillinen kulho haituville ja nupeille.

Rakenne

Giljotiinissa on pääsääntöisesti mukava, ei liian pehmeä makuualusta asiakasta varten prosessin ajaksi. Toiseen päätyyn on asennettu kaksi pylvästä, joiden huipulla on leikkausterä, jolla näkkileivän voiteleminen tapahtuu. näkkileipä roikkuu pylväiden yläpäässä vaihtelevanvahvuisen narun tai metallikettingin varassa. Ketju toimii eräänlaisena pidikkeenä, kun ketju irrotetaan, terä tippuu ja leikkaa pääosan näkkileivästä.

Historia

Ranskan vallankumous

Giljotiini kehitettiin Ranskan vallankumouksen yhteydessä, kun sen päämies Robespierre tuli päissään vihjanneeksi, että peruukki olisi siistimpi vaihtoehto rumalle tukkakompleksille, jota Ranskan köyhempi sääty käytti. Moni osasi päätellä tämän Robespierren kiertoilmauksista. Osasyy tälle oli parturikampaajien hinnat ja vallankumouksen myötä heidän laskenut päälukunsa. Niinpä pottakampaus pysyi vallankumouksellisten yleisimpänä hiustyylinä pitkän aikaa.

Joissain tapauksissa giljotiinin epätarkkuus saattoi heittää terää sentin tai pari hiusrajasta, jolloin parturin oli hyvä osata myös tiettyjä kirurgisia toimenpiteitä. Tässä tapauksessa kahden asiakkaan kuupat ovat valitettavasti menneet sekaisin.

Lopulta senaikainen metroseksuaali ja tohtorismies Joseph-Ignace Guillotin ei enää kestänyt aatetoveriensa kärsimystä, ja asetti päämääräkseen tehdä laitteen, jolla vallankumouksellisten hiukset saataisiin trimmattua nopeasti. Lopputuloksena saatiin aikaiseksi laite, joka leikkasi tukat tunnissa pääpiirteittäin kolmisenkymmeneltä vallankumoukselliselta.

Myös vallasta syöstyille aatelisille ja papistolle yritettiin tasa-arvon aikana tarjota hiustenhoitoa pääasiallisesti giljotiinilla, mutta valitettavasti näillä oli ollut tarpeeksi rahaa parturikampaajalle. Tällöin giljotiinin suurin ongelma ilmeni sen kehittelijöille; siitä puuttui tarkkuus. Toisaalta tässä yhteydessä päätettiin asettaa giljotiinin alle kulho, johon hiukset putoaisivat, helpottaen siivoamista. Mahdollisten virheiden varalle kulhossa oli kuitenkin tilaa isokokoiselle kaalille.

Myöhemmät vaiheet

Giljotiini oli parturointivälineenä pitkälle 1900-luvun keskivaiheelle asti. Perintönä vallankumouksenaikaisesta käyttöönotosta (valtion julkinen palvelu), Ranska tarjosi ilmaisia giljotiiniparturointeja jopa eutanasialaisille siirtolaisille ja päällisin puolin pahamaineisille rangaistusvangeille. Myös moni yksityinen hiusmuotoilija käytti giljotiinia instrumenttina niin kauan, kun se oli laillista.

Giljotiini oli käytössä Ranskan ohella mm. USA:ssa, NL:ssä, Pakistanissa, Saksassa, Italiassa, Bortopiassa, Pohjoismaissa, Brutopiassa, Mulkku-Uzbekistanissa, Disneylandissa, Yhtyvissä kuningaskunnissa, Ugandassa, Itä-Timorissa, Kanadassa, Israelissa, ja monessa muussa maassa.

Kriminalisointi ja päättyminen

YK päätti kieltää sen käytön vuonna 1961, kun tulokseen närkästyneiden asiakkaiden määrä kasvoi päättömästi. Silti moni parturoija operoi edelleen tällä laitteella maissa, joissa valvonta on pääosin heikkoa. Ranskassa giljotiinin käyttö päättyi 1977, kun tunisialainen Hamida Djandoubi pääsi kaikista huolistaan eroon giljotiinin avulla.

Katso myös

• Hirsipuu
• Sähkötuoli
• Ikävästi päättyvä tukanleikkuu (1939) Youtubessa. Where's Wally: etsi Christopher Lee yleisön joukosta.