Georgia (osavaltio)

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Georgialaisten hyvinvointi näkyy ruumiinrakenteessa, ei mielialassa.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Georgia (osavaltio).

”Sikojen maassa teurastaja on kuningas.”

~Meat Loaf

Georgia on Yhdysvaltain neljäs osavaltio. Se on täynnään pieniä kaupunkeja, kuten Suomikin, ja siellä on vain yksi isompi asutuskeskus, kuten Suomessakin. Georgian verotus taas on paljon pienempää kuin Suomessa, joten jos olet kyllästynyt pohjoismaisiin riistoverohallituksiin, etkä satu välittämään pulleista, pahanhajuisista ja vähä-älyisistä naapureista, voi Georgia olla juuri oikea paikka sinulle.

Historia

Creekit olivat Hopewell-intiaaninen, niiden kavereiden, jotka kaiversivat ja vuokrasivat valtavia eläinten ja hyönteisten muotoisia golfkenttiä ympäri Pohjois-Amerikkaa, perillisiä.

Georgian historia sisältää tapahtumia, jotka voivat tuntua liian uskomattomilta ollakseen totta. Hikipedia tahtookin muistuttaa tässä välissä lukijoitaan siitä, että olemme vähintäänkin yhtä varteenotettava tiedonlähde kuin Raamattu tai televisio, joten on turha pelätä joutuneensa huijatuksi.

Georgian alkuperäisväestö koostui creek-intiaaneista, jotka asuttivat aluetta noin 12 000 vuotta. He olivat Mississipin kulttuurina tunnetun sivilisaation perustajia ja rakennusosasia. Tämä korkeakulttuuri kuitenkin koki loppunsa vuonna 1560, kun viereiseltä, nykyään Etelä-Karolinan osavaltiona tunnetulta alueelta pääsi karkuun neljä miljoonaa sikaa. Näiden elukoiden jättämiä tuhojälkiä seuraten tutkijoille on käynyt ilmi, että siat eivät pistäneet matkallaan poskeensa pelkästään intiaanien asutuksia vaan myös jokaisen kaksijalkaisen jonka kiinni saivat. Tämä suunnaton porsaslauma pystytti asumuksensa Mississipin jokilaaksoihin, ja sen jäseniä pidetään yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan nykyisten georgialaisten esi-isinä.

Varhaiset georgialaiset tonkivat sapuskaa intiaanikylän raunioista.

Sorkat kohti kurottaa

Silmät sian tapittaa

Yhä kauheata unta nään

Siin' ihra blokkaa tien pään

Ja possulauman alle jään

Oi Georgia, Georgia, kenkääni löydä en

Sun hoiviis jätin eilen sen

Kalossin, kookkaan, kumisen

Oi Georgia, Georgia, ääntäin kuule en

Vain vanhan laulun pölyisen

Se ilkkuu "Minä söin sen"...

~Laulu, jota katkera intiaani tavattiin tienposkesta hoilaamasta vuonna 1563

Paikallisen mustan väestön jäsen

Georgialaiset taistelivat Yhdysvaltain sisällissodassa Etelävaltioiden puolella. Valkoinen sikapopulaatio kannatti afrikkalaisten pahkasikojen ja eteläamerikkalaisten chaconpekarien orjuuttamista oman hyvänsä nimissä. Osavaltiossa esiintyy vielä tänäkin päivänä runsaasti sikojen välistä rasismia ja siitä juontuvia väkivaltaisuuksia. Vuonna 1865 perustettu Valkoisten Sorkkien puolue on ottanut tavakseen lietsoa kauhua kyljystämällä satunnaisia mustan väestön jäseniä. Omista jäsenistään se käyttää nimitystä Sus Domestica ("Possu Ylivertainen").

Talous

Auton alle jääneitä georgialaisia.

Kaikkiruokaisessa Georgiassa maanviljelyllä on keskeinen osa taloudessa. Se tuottaa mm. persikoita, pekaanipähkinöitä, kananmunia, hanhia, ruista ja sikoja. Aivan oikein, sikoja. Georgialaiset eivät hautaa tovereitaan, vaan laittavat ne lihoiksi ja pistävät myyntiin tai nauttivat itse. Näin perheenjäsenistä tulee toistensa osia, eivätkä he kuole, vaan liittyvät osaksi suurta elämän jatkumoa, jolla ei ole alkua eikä loppua. Se on perinne, josta on syytä olla ylpeä.

Kannibalismin ja maanviljelyn lisäksi Georgiassa harjoitetaan liiketaloutta, joka koostuu lähinnä pyramidihuijauksista ja veropetoksista, mikä sinällään on täysin selitettävissä, onhan koko populaatio sikoja. Juuri veropetokset ovat tehneet verotuksesta olemattoman pientä, sillä laiska johtoporras röhöttää mieluummin mutalammikossa kuin näkee huijareiden kiinniottamisen vaivaa ja on siksi päättänyt tehdä summista sovittelevampia.

Merkittävät asutuskeskukset

Kuten jo mainittua, Georgiassa on vain yksi varteenotettava asutuskeskus, Fatlanda. Väestökeskittymät ovat – yllätys, yllätys – pysyneet suurin piirtein samoilla alueilla, kuin millä ne olivat jo 450 vuotta sitten.

Katso myös