George Bernard Shaw

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thumb.png
 Tämä on lupaava sivu.
Shaw'n ureahydrauliset aivomännät prosessoivat uutta näytelmää, johon voi kirjoittaa prologin.
”Inhoan julmuutta, jopa muihin ihmisiin kohdistuvaa julmuutta, ja siksi haluaisin, että kaikki julmat ihmiset tuhottaisiin. Mutta tuomitsisin kauhulla ajatuksen heidän rankaisemisestaan.”
~George Bernard Shaw, suuri humanisti
”Suhtaudun monessa mielessä mitä lämpimimmällä sympatialla natsiliikkeeseen.”
~George Bernard Shaw, 1935
”Minä olin kansallissosialisti jo ennen Hitleriä.”
~George Bernard Shaw, 1944
”Ainoa maa, missä voi kokea todellista vapautta, on Venäjä. Stalin on suurin elossa oleva mies.”
~George Bernard Shaw, 1948

George Bernard Shaw (26. heinäkuuta 18562. marraskuuta 1950) oli irlantilainen näytelmäkirjailija, kriitikko, parrankasvattaja, sutkauttelija, mielipuoli ja natsikommunisti. Hän kirjoitti useita klassikon asemaan nousseita esipuheita yhteiskunnallisiin draamoihin, veisti hiekkakiven ja oman testosteroninsa seoksesta London School of Economicsin, ja tunki jatkuvasti ottamaan kärkevästi kantaa jokaiseen keksimäänsä aiheeseen riippumatta siitä, ymmärsikö siitä edes alkeita. Shaw on ainoa henkilö, joka on saanut molemmat maailman tunnetuimmista vähän kenelle tahansa myönnettävistä palkinnoista, kirjallisuuden Nobelin ja Oscar-palkinnon.

Shaw on hyperaktivoitu ja kupaton ADHD-heteroversio maanmiehestään ja kollegastaan Oscar Wildesta. Hän oli liikuttavan touhukas Fabian Societyn, sosialistis-vallankumouksellisten konservatiivien keskustelu- ja viininmaistelukerhon, jäsen. Shaw keräsi ympärilleen tuttavapiirin, joka koostui erilaisilla hulluilla aatteilla päänsä pirtelöineiden rikkiviisaiden, käytännön elämässä epäonnistuneiden ja keskenään (vääristä syistä) kaikesta eri mieltä olevien vitsikirjanerojen kavalkadista. Shaw’n hourututtavuuksiin kuuluivat mm. H. G. Wells, G. K. Chesterton, C. S. Lewis ja useita muita nimikirjaimillaan tunnettuja tahattoman koomisia örveltäjiä, jotka luulivat olevansa filosofeja kaapiessaan kokoon kioskikirjallisuutta.

Shaw vastusti eläinten vivisektiota ja vaati kaasukammioita tarpeettoman ihmisaineksen tuhoamiseen. Hän pilkkasi väitteitä siitä, että Neuvostoliitossa muka olisi nälänhätä 1930-luvulla ja väitti sen sijaan, että asiat olivat paljon huonommin Britanniassa. Hän puolusti näkyvästi lysenkolaista ajatusta hankittujen ominaisuuksien periytymisestä ja tuomitsi rokotukset ”noituutena”.[1] Shaw vastusti lääketiedettä ja suositti kaikkien lääkkeiden korvaamista lihattomalla ruokavaliolla. Sellainen mies oli George Bernard Shaw: mielisairas idiootti, joka tunkeutui nerouteen takaluukusta ja nurin perin.

Biografia[muokkaa]

Shaw syntyi Dublinissa kesällä 1856 taiteelliseen perheeseen: hänen isänsä piti viljatukkua ja äitinsä haaveili operettilaulajan urasta. Kun Shaw'n äiti karkasi Lontooseen laulunopettajansa kanssa, etsiytyi Shaw melko pian uusperheen seuraan ja ryhtyi miettimään keinoja elättää itsensä. Kuten Shaw sanoo: ”Joka osaa, tekee; joka ei osaa, opettaa.” Mainitsematta jäi, että se, joka ei kykene edes osaamattomuuteen, ryhtyy kriitikoksi. Shaw tienasi salaattirahansa[2] kirjoittamalla musiikkikritiikkejä sanomalehtiin – myöhäisviktoriaanisena aikana lehdet vielä harjoittivat kulttuurijournalismia, julkaisivat kritiikkejä ja maksoivat niiden kirjoittajille. Jos osaa kirjoittaa uskottavasti musiikkikritiikkiä, ehkä hevonpaskaisinta proosan lajityyppiä, osaa kirjoittaa mitä tahansa, ja Shaw rustailikin ennen pitkää British Libraryn kirjastossa iltapäivisin romaaneja ja draamakohtauksia aamupäivällä lukemiensa marxististen traktaattien pohjalta.

Kukaan ei suostunut julkaisemaan Shaw'n romaaneja, eikä näytelmilläkään mennyt hirmuisen hyvin, ennen kuin nuori kirjailija älysi edistää uraansa menemällä naimisiin rikkaan irlantilaisen perijättären, Charlotte Payne-Townshendin kanssa. Avioliitto oli sikäli Shaw’n näköinen, että siihen sisältyi runsaasti höyrypäistä ja mihinkään johtamatonta poliittista aktivismia eikä lainkaan toimintaa makuuhuoneessa. Shaw harrasti runsaasti intohimoisia rakkaussuhteita, jotka hän hoiti yleensä kirjeenvaihdon välityksellä. Hän eli tiiviimmässä selibaatissa kuin useimmat kardinaalit, sillä eräs niistä järkevistä käsityksistä, joita hän kannatti, oli että ihmisiin on etukäteen ohjelmoitu vain rajallinen määrä orgasmeja, joiden loppumisen jälkeen persoonallisuuden seksuaalinen puoli romahtaa. Lisäksi Shaw halusi säästää rajalliseksi uskomaansa siementään rodunjalostustarkoituksiin.

Oscar Wilde puhdisti Readingin vankilan suihkutilojen kalkkisaostumia Cillit BangillaTM. Ikävä kyllä Cillit BangTM ei tepsi ryvettyneeseen maineeseen.

Shaw nousi kuuluisuuteen 1890-luvulla näytelmäkirjailijana, sillä kun Wilde tuomittiin kuritushuoneeseen, ei Brittein saarilla jäänyt vapaalle jalalle muita edes puolikkailla aivoilla varustettuja draamakirjailijoita. Shaw ottikin Wildelta runsaasti vaikutteita: oikeastaan koko Shaw'n shtick[3] on poimia Wildelta valmiina jokin stereotyyppinen paradoksi, muuttaa hieman sanajärjestystä, tarjoilla se omanaan ja luoda lentävä lause. Esimerkki Shaw’n briljantin sanavalmiista mielikuvituksesta:

”Elämässä on kaksi tragediaa. Ensimmäinen on jäädä vaille sitä, mitä sydän halajaa. Toinen on saada se.”
~Shaw: Ihminen ja yli-ihminen, IV näytös (1903)
”Tässä maailmassa on vain kaksi tragediaa. Ensimmäinen on jäädä vaille sitä, mitä haluaa, ja toinen on saada se.”
~Wilde: Lady Windermeren viuhka, III näytös (1892)

Shaw sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1925, kun Ruotsin akatemia huomasi hänen olevan yhä elossa. Hän ei olisi halunnut ottaa palkintoa vastaan, mutta vaimonsa painostuksesta suostui. Shaw'n puoliso oli sitä mieltä, että palkinnon vastaanottaminen toisi paljon julkisuutta. Hän ei oikein ymmärtänyt, miten palkinnot ja julkisuus toimivat. Shaw kävi Tukholmassa hakemassa mitalin, mutta kosti vaimolleen lahjoittamalla palkintorahat August Strindbergin, kuuluisan misogyynin, teosten kääntämiseen englannin kielelle.

Shaw kuoli 94 vuoden iässä marraskuussa 1950 juuri, kun kaikki olivat tottumassa ajatukseen siitä, että hän eläisi ikuisesti. Hän putosi tikkailta yrittäessään maalata T. S. Eliotin makuuhuoneen ikkunaa ulkopuolelta mustalla maalilla uskotellakseen Eliotille, että tämä oli yön aikana sokeutunut. Shaw'n selibaatista aiheutunut kiveskiertymä levisi iskun vaikutuksesta munuaisiin kääntäen ne ensimmäistä kertaa oikein päin. Shaw ei selvinnyt kallonpaineen äkillisestä laskusta, vaan kaivoi esiin pöytähopeansa heittääkseen lusikan nurkkaan protestina brittiläiselle luokka-ajattelulle. Vähän ennen kuolemaansa Shaw antoi viimeisen haastattelunsa. Häneltä pyydettiin arviota siitä, kuka oli hänen mielestään päättyvän ”puolivuosisadan mies”. Shaw’n vastaus: ”Heitä on kolme: Stalin, Einstein ja eräs, jota vaatimattomuus estää nimeämästä.”

Tuotanto[muokkaa]

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että musiikkituottaja onkin syyllinen murhassa Hollywoodissa.

Romaanit[muokkaa]

Shaw kirjoitti romaaneja ennen läpimurtoaan. Skotlannissa asuu legendan mukaan kirjallisuuden professori, joka on lukenut ne.

Näytelmät[muokkaa]

George Bernard Shaw söisi tällaisia puolivillaisia huumoriwikejä aamiaiseksi, ellei olisi vegetaristi.
”Shaw'n näytelmät ovat hinta, jonka maksamme Shaw'n johdannoista.”
~James Agate, kriitikko (1877–1947)

Shaw kirjoitti yli kuusikymmentä draamaa, joiden parhaina, mielenkiintoisimpina ja tasokkaimpina osina pidetään niiden johdantoja. Niissä Shaw'n ilmaisu on tiiviimmillään ja vailla tarvetta mukautua rasittaviin, juonen, draaman ja henkilöiden realististen motivaatioiden kaltaisiin seikkoihin, joista Shaw tosin oppi ennen pitkää olemaan välittämättä näytelmissäänkin. Shaw kirjoitti näytelmiään kuin Henrik Ibsen – jos Ibsen olisi vetänyt sekaisin viskiä ja espressoa yli riskirajan ja keskittynyt pelkkään mahdollisimman tiheään omituisten ideoiden pallotteluun kaiken muun draamakirjallisuuteen yleensä liitetyn kustannuksella. Suurin osa Shaw'n näytelmistä on täysin unohdettuja, ja ne tunnetaan vain omituisina niminä, jotka vaikuttavat Hikiaineiston tajunnanvirta-antologian väliotsikoilta: The Shewing-Up of Blanco Posnet: A Sermon in Crude Melodrama (1909); The Inca of Perusalem: An Almost Historical Comedietta (1916); Annajanska, the Bolshevik Empress: A Revolutionary Romancelet (1917); Back to Metuselah: A Metabiological Pentateuch (1920).

Ihminen ja yli-ihminen (1903)
Nietzscheläinen yhteiskuntadraama niille, joiden mielestä Nietzschessä on se vika, ettei hän ole riittävän ironinen. John Tanner on vannoutunut poikamies ja kova agitaattori, joka on kirjoittanut 58-sivuisen tiivistelmäteoksen The Revolutionist's Handbook and Pocket Companion, joka kuuluu näytelmään sen yhdessä julkaistuna kokonaisena liitteenä, koska Shaw oli hullu. Ann Whitefield on kaunis ja vitaalinen nuori nainen, joka viettelee Tannerin kohteliaisuudellaan, sillä Shaw’n mielestä naiset pakottavat miehet avioon kanssaan ja hallitsevat näin koko ihmislajin evoluutiota hakeutuen voimakastahtoisten miesten pariin, mikä ei välttämättä ole hyvä, sillä avioliitto kesyttää korkeamman asteen potentiaaliset yli-ihmiset – koska Shaw oli käänteinen Henry Laasanen ja triplasti hullumpi. Näytelmän paras osa on sen kolmas näytös, jossa Don Juan väittelee Saatanan & co:n kanssa helvetissä. Se leikataan pois kaikista esityksistä, koska tuottajat ovat hulluja.
John Bull's Other Island (1904)
Irlantilaisen Shaw'n ainoa irlantilainen näytelmä, sis. runsaasti juopottelua ja vähämielisiä kansantansseja. Teki Shaw'sta viimeinkin kuuluisan Lontoossa, kun kuningas Edvard VII rikkoi tuolinsa naurettuaan liian kovaa Isä Keeganin tekonenälle.
Majuri Barbara (1905)
Miten Pelastusarmeijan majuri Barbara Undershaft kykenisi hyväksymään rahalliset lahjoitukset ase- ja viinakauppiailta? No, mitä siitä, sillä näytelmän loppuosa käsittelee naimakauppoja, jotka vievät Barbaran kuljettamaan vapautuksen sanomaa puliukkojen kaltaisia ali-ihmisiä korkeammille olennoille: sosialismin pelastususkontoon rekrytoitaville tehdastyöläisille.
Pygmalion (1913)
Shaw'n tunnetuin näytelmä on foneettinen luokkadraama, joka muistetaan parhaiten amerikkalaisten tekemänä musikaalina. Suomenkielinen Wikipedia kirjoittaa jälkimmäisestä seuraavaa: "Musikaali kertoo englantilaisesta Eliza-nimisestä kukkaistytöstä, jolla on kasvot kuin enkelillä mutta käytös ja kieli kuin katupojalla. Kieltentutkija Henry Higgins lyö ystävänsä kanssa vetoa, pystyykö kouluttamaan Elizasta kuudessa kuukaudessa salonkikelpoisen kaunottaren. Higgins on vannoutunut poikamies, mutta kuinka käykään lopussa..." Suomenkielinen Wikipedia on nolo paikka.
Shaw ei voinut sietää ajatusta onnellisesta lopusta tälle näytelmistään suosituimmalle. Kun hän kävi katsomassa esityksen, jonka lopussa edes vihjataan nonverbaalisesti siihen suuntaan, että Higgins ja Eliza saattaisivat päätyä yhteen, suori hän esiripun laskeuduttua haukkumaan teatterinjohtaja Herbert Beerbohm Treen. "Loppuratkaisuni tekee rahaa; sinun pitäisi olla kiitollinen", selitti Tree. "Loppuratkaisusi on kirottu; sinut pitäisi ampua", oli Shaw'n vastaus, ja hän todennäköisesti tarkoitti sitä ainakin päätellen myöhemmästä Stalin-fanituksestaan. Jotta Shaw'n romanttista komediaa ei vastaisuudessa pilattaisi romantiikalla, päätti kirjailija laatia perään yksiselitteisen mitä sitten tapahtui -epilogin, jolla ei ole muuta pointtia kuin tehdä selväksi, mitä sitten ei ainakaan tapahtunut.

Sutkautukset[muokkaa]

Hänen Saatanallinen Majesteettinsa, Sutkausten Suuriruhtinas, Suurvitsiiri (Grand Wit-zier) George Bernard Shaw pilkkomassa porkkanoita verbaliikan voimalla.

Shaw on Wilden ohella englanninkielisen maailman legendaarisin sutkauttelija. Fyysikot sulkivat kerran tutkimustarkoituksessa hänet, Wilden, Mark Twainin ja Winston Churchillin samaan huoneeseen, joka räjähti kolmen minuutin kuluttua sutkaukselliseen ylikuormitukseen. Shaw selvisi pienin vaurioin, vain hänen partansa kärventyi kevyesti.

Koska artikkelissa pitäisi olla edes jotain hauskaa, ohessa muutamia Shaw'n sutkauksia:

  • ”Hallitus, joka ryöstää Pekkaa maksaakseen Paavolle, voi aina luottaa Paavoon tukeen.”
  • ”Alkoholi on hyvin tarpeellinen tuote... Sen ansiosta parlamentti tekee yhdeltätoista illalla päätöksiä, joita yksikään tervejärkinen ihminen ei tekisi yhdeltätoista aamulla.”
  • ”Pidä huolta siitä, että saat mitä haluat, tai joudut pitämään siitä minkä saat.”
  • ”Hän ei tiedä mitään ja luulee tietävänsä kaiken; se viittaa selvästi poliittiseen uraan.”
  • ”Ikuinen loma on hyvä käytännön määritelmä helvetille.”
  • ”Salamurha on sensuurin äärimmäinen muoto.”

Polit- ja eugeniikka[muokkaa]

George Bernard Shaw yhdisti saumattomasti natsihenkisen rodunjalostuksen marxilaisen luokkataistelun teoriaan. Hän esittää esseissään ja pöytä- sekä pötyä pöytään -puheissaan että myös pöytyäläispuheissaan, että demokratia on vain keskiluokan keino voittaa luokkataistelu työväenluokkaa vastaan. Tämä tosin johtuu Shaw'n mukaan perimmiltään siitä, että työväenluokka on tyhmempää ja perimältään huonompaa. Asiaa voidaan Shaw'n mielestä auttaa huolellisella, elektiivisellä työväenluokan ja ihmissuvun rodullisella jalostuksella, jonka kautta voidaan lopulta saattaa maailmaan normaalia pitkäikäisempien ja hallinnollisilta kyvyiltään sekä älyltään ylivertaisten yli-ihmisten kaaderi, joka ottaisi ohjat ja kehittelisi paremman yhteiskuntamallin. Siihen saakka piti pärjätä toiseksi parhaalla, jota Shaw'lle edusti Stalinin Neuvostoliitto. Shaw suositti yhteiskunnallisesti tuottamattomien yksilöiden likvidointia kivuttomalla ja nopealla menetelmällä, kuten kaasukammioilla, elleivät ko. yksilöt kykenisi oikeuttamaan olemassaoloaan. Shaw itse arvioi, että kolmannes maailman ihmisistä on turhia ja vailla arvoa sen paremmin yhteiskunnalle kuin itselleenkään.

Shaw'n biologistisia käsityksiä ohjasi yleisluontoinen ymmärtämättömyys ja kyvyttömyys tajuta biologiasta mitään. Hän torjui Darwinin ja Gregor Mendelin käsitykset perinnöllisyydestä ja piti koko genetiikan tieteenalaa humpuukina kannattaen Stalinin virallistamaa lysenkolaisuutta, jonka piti täyttää Siperia appelsiinipuilla ja tuoda seeprat Kazakstanin aroille. Tieteellistä pohjaa Shaw'n käsityksille antoi ankarasti testattu ja rigidin luonnontieteellinen vitalismi, joka perustuu salvaan ja filosofi Henri Bergsonin kirjoituksiin. Mainittakoon, että Bergson menehtyi jonottaessaan tekemään selvitystä oman olemassaolonsa oikeuttamisesta saksalaisille käytännön eugeenikoille.

Euroopassa ei tavattu ainuttakaan sotavoimiin tukeutuvaa diktaattoria, jota Shaw ei olisi ylistänyt. Hän kävi 75-vuotiaana hotellivisiitillä Moskovassa ja ylisti Stalinia sekä Neuvostoliiton mahtavaa elintasoa. Hän kävi Bayreuthin oopperajuhlilla, missä ei näkynyt jälkeäkään keskitysleireistä, ja kehui Hitleriä. Hän lomaili pari viikkoa Lago Maggiorella ja kirjoitti pienoisdraaman Il Ducen säteily, eli Kuinka nobelistin äly kesytetään: Fellaatioromanssi (1927). Shaw olisi rakastanut jopa vaimoaan, jos tämä vain olisi ryhtynyt jonkin kreivikunnan brutaaliksi itsevaltiaaksi ja teurastanut joukon toisinajattelijoita. Vielä toisen maailmansodan jälkeenkin Shaw ylisti Espanjan ja Irlannin tasavallan päätöksiä kieltäytyä saksalaisten sotarikollisten maahantulon estämisestä, sillä hänestä oli epäinhimillistä rangaista ketään mistään.

Aakkoset, fonetiikka ja äärimmäinen hulluus[muokkaa]

Shaw'n mielestä englannin kielessä on se merkittävä vika, että kirjoitusasu ei ole yksiselitteisessä yhteydessä äänneasuun. Koska on liian vaikeata opetella, että plough ja rough nyt eivät vain satu rimmaamaan, on ilmeinen ratkaisu kehittää kokonaan uudet foneettiset aakkoset. Shaw määräsi testamentissaan rahasumman uusien aakkosten kehittelemiseen, ja koska hän oli mielipuoli, piti kirjaimia saada vähintään 40, eikä niillä saisi olla yhteyksiä latinalaisiin aakkosiin. Kun kerran käskettiin ja rahaakin tuli useita tuhansia puntia, niin uudet aakkoset tehtiin. Lopputulos näyttää siltä kuin heprea raiskaisi thaita.

Shaw'n perintö[muokkaa]

Nykyään kukaan ei esitä Shaw’n näytelmiä, ota häntä vakavasti tai varsinkaan käytä hänen järjettömiä aakkosiaan. Kaiken kaikkiaan mies on legenda.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Tosin sikäli selkärankaisesti, että oli ennen tätä kuolla isorokkoon.
  2. Hän oli vegetaristi, mikä ei Britanniassa ole lainkaan hölmö ratkaisu.
  3. kuten termi kirjallisuustieteessä kuuluu