Gandalf
Hikipedia
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
Gandalf on velho, jolla on aina vesipiippu suussa. Hänellä on paljon "taikatemppuja", joilla hän saa ihmiset tuntemaan itsensä "tyytyväisiksi". Gandalf pukeutuu aina pitkään kaapuun, sillä hänellä ei ole housuja, eikä liioin muitakaan vaatteita. Tämän hän perustelee sillä, että on tärkeää olla "aina valmis". Toisessa kädessään hänellä nähdään hyvin usein taikasauva, mutta toisella hän hieroo salassa erästä toista sauvaa kaapunsa alla. Toinen, "salainen", sauva on tarkoitettu lähinnä valkoisen magian heittoon.
[muokkaa] Taru sormusten herrasta
Gandalf oli oli huumevieroituskurssilla haltoiden salaisessa tukikohdassa kun sinne saapui suuri joukkio homoja (esim. Glimppi, Arkikortsu, fritsu, ja Ismo laitela) joiden oli tarkoitus mennä tuomiovuorelle imppaamaan savua. Gandalf päätti liittyä homojen seuraan sillä oli kyllästynyt pössyttelemään vesipiippua. Pian hän sai tietää että Samin puolisolla Fritsulla oli itsetyydytyssormus, jonka saatananpalvoja Sauron halusi. Gandalf suostutteli että he kulkisivat tunnettujen huumediilerien hiisien horoluolaston läpi. Gandalf osti hiisiltä suuret määrät heroiinia. Mömmöissä Gandalf joutui tappeluun portsari Ballirokin kanssa. Lopulta Gandalf hakkasi Ballirokin puudildolla ja teki feikkikuoleman. Syynä oli se että hän otti valkoisen kaavun ja pystyi salakuljettamaan heroiinit venäjälle. Venäjälle päästyään joukko rumia juoppoja (kutsuttu myös örkit) halusi heroiinit itselleen ja syntyi sota jossa Gandalf kuitenkin hakkasi kaikki puudildollaan.
Gandalf syntyi Kontulaisesta neitsyestä, Bilbosta, vuonna 1956. 12-vuotiaana hän muutti Gondoriin saatuaan paikan Gondorin käskynhaltija Denethorin narrina. Hän ihmestytti yleisöään huikeilla tempuillaan ja hänet lähetettiin Tylypahkaan noitatohtori Harry Potterin oppilaaksi. Valmistuttuaan Gandalf palasi Keski-Maahan kiertelevänä taikatemppuilijana.
| Paikat: | Mordor - Kontu - Numenor - Gondor - Rohan - Lorien - Moria - Lothorien - Angmar - Brii - Fangorn - Rautapiha - Cirith Ungol - Osgiliath - Cair Andros - Pelennor - Minas Tirith - Minas Morgul |
|---|---|
| Henkilöt: | Sauron - Frodo Reppuli - Gandalf - Aragorn - Legolas - Gimli - Klonkku - Merri - Pippin - Boromir - Faramir - Saruman - Théoden - Éowyn - Éomer - Denethor - Nazgûl - Puuparta - Balrog - Arwen - Gríma - Sauronin Suu |
| Olennot: | ihmiset - haltiat - kääpiöt - örkit - peikot - lohikäärmeet - hobitit - hiidet - entit |
| Muuta: | J.R.R. Tolkien - fantaasinen kielikunta - Taru Sormusten herrasta - Silmarillion - Keski-maa - Hobitti - Eli sinne ja takaisin - Keskeneräisten tarujen kirja - Puu ja lehti - Húrinin lasten tarina |