G-man
Hikipedia
G-man on tärkeä hahmo kuuluisassa No-Life-pelisarjassa.
[muokkaa] G-manista
G-man on surullisen menneisyyden omaava mies, joka kantaa lähes aina kädessään salkkua. Salkun sisältöä on monesti arvuuteltu, wc-paperia tai kenties kasattava AK-47? Ken tietää, ennen kuin No-Life-sarja saa päätöksensä. G-manin ikää, vanhempia, tai syntymäpaikkaa ei tiedetä, mutta hänen lapsuutensa on saatu selvitettyä soittamalla luotettavalle selvännäkijälle Iltalehden takasivulta. Ollessaan 14-vuotias G-man kärsi jatkuvasta insestistä isän toimesta. Siitä johtuukin G-manin nykyinen käytös. Hänestä on ilmoitettu poliiseille kymmeniä kertoja, mutta aina hän ehtii salaperäisesti kadota paikalta. Häntä on syytetty joka kerta hävyttömästä tirkistelystä. G-man usein kävelee esimerkiksi sillalla edessäsi ja kyylää häpeämättä tekemisiäsi. Usein kohteena ovat kolmekymppiset miehet, varsinkin korkean älykkyysosamäärän omaavat. Hän onkin valinnut tirkistelyn kohteensa monesti salaisesta tutkimuskeskuksesta. Jos huomaat hänen tirkistelevän sinua, ei kannata lähteä perään, sillä saavuttuasi paikalle hän on kadonnut. G-manin on uskottu olevan avaruusolento, mutta se ei ole totta, sillä avaruusolennot tuskin harrastavat insestiä. G-manin kiinnostusta Gordon Freemaniin ei ole selitetty paitsi että hän on kiinnostunut hänen ´´palveluksistaan´´ ja hän pistää Gordonin vuosiksi staattiseen tilaan tekemään ties mitä (vessan putsausta, lattian moppausta, piian tehtäviä) G-man onkin tunnettu ´´Freeman My Bitch´´ sarjakuvastaan ja se jatkaa mailman parhaana bestsellerinä jo viidettä vuotta. Osa 2 on jo työn alla ja siinä luvataan XXX materiaalia jota ei suositella alle 2 vuotiaille.
