Francisco de Goya

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Minäkin raastan sinua..

Francisco José de Goya y Lucientes (1746–1828) oli espanjalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan ennen kaikkea suurena romantikkona. Tämän lisäksi hänet tunnetaan kätevästi Goyana, sillä vaikka taidehistorioitsijat arvostavatkin sivistyssanoja ja vaikeita nimiä, jopa heistä Lucientesin, saati Goyan koko nimen, käyttäminen olisi liian vaativaa.

Goyan merkity taidemaailmalle on eriskummaisa. Tavallisesti taiteilijalle tuo arvovaltaa se, että hän kehittää uuden tyylisuunnan tai kehittää merkittävästi eteenpäin jo aiemmin keksittyä taidesuuntausta. Goya sen sijaan on tunnettu siitä että hänen tapansa maalata lähinnä edelsi monenlaisa asioita. Hänen töissään korostui etuala ja häipyvä tausta, mikä edelsi Manet’ta. Hänen synkät maalauksensa edeltävät ekspressionismia.

Hänen taiteensa oli henkilökohtaista ja erittäin, erittäin, epätervettä. Goyan edustaa tyylisuunnista vahviten romantiikkaa. Romantiikkaa! Hänen maalaustensa näyttäminen rakastetulle on kuitenkin suunnilleen yhtä tervettä kuin "The Human Centipede" -elokuvan näyttäminen ensitreffeillä. (Hikipedia suosittelee molempia.)

Katso myös[muokkaa]