Francis Scott Key

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Francis Scott Key.


"Ja jos ette heti lopeta tätä sotaa, kirjoitan toisenkin runon!" "Voi luoja, hän on tosissaan!"

Francis Scott Key (1779—1843) oli amerikkalainen juristi ja maailmankaikkeuden kolmanneksi huonoin runoilija.[1] Hänen tunnetuin teoksensa on The Star-Spangled Banner, Yhdysvaltain kansallislaulu ja maan kirjallisuushistorian huonoin runo. Se ei ilmaise mitään merkitystä; se on käsittämätöntä hölynpölyä, ja sen ensimmäinen – synnytyksessä vammautunut – virke päättyy kysymysmerkkiin. Sitä seuraa koko joukko lauseita, joiden rakenteesta ei oikein saa tolkkua ja joiden sanajärjestys on ilmeisesti lainattu jostain toisesta kielestä; mahdollisena pidetään, että runo on alun perin käännetty englanniksi Babelfishin avulla.

Key sai innoituksen runoonsa vuoden 1812 sodassa – joskin vuonna 1814[2]brittejä vastaan todistettuaan Fort McHenryn tykistökeskitystä. Hän kirjoitti aiheesta runon The Defence of Fort McHenry, joka julkaistiin materiaalipulasta kärsivässä sanomalehdessä. Ohessa sen ensimmäinen säkeistö:

»O! say can you see by the dawn's early light
What so proudly we hailed at the twilight's last gleaming?
Whose broad stripes and bright stars through the perilous fight,
O'er the ramparts we watched were so gallantly streaming?
And the rockets' red glare, the bombs bursting in air,
Gave proof through the night that our flag was still there.
O! say does that star-spangled banner yet wave
O'er the land of the free and the home of the brave?»

Ihan vain osoittaaksemme, että runo tosiaan on niin huono, tarjoamme sen käännöksenä, jonka sentään on laatinut oikeasti hyvä runoilija, Eino Leino – ja siltikin siitä tuli tällainen:

»Sano, näätkö sa, oi, kun nyt koittavi koi
hämyhetkeimme vartian vaarassa, työssä,
mi valleimme harjoille valkeutta loi,
rakasraitaisen, viirimme päivässä, yössä,
kun pommit ne soi, tuhat tulta kun toi
todistusta: viel’ lippumme liehua voi!
Vapa vieläkö viirimme hulmuta saa,
maja missä on urhean miehen ja maa?»

Kaiken kaikkiaan Keyn runoa pidetään eräänä parhaista konsekventialistista argumenteista sodankäyntiä vastaan: se osoittaa raa'asti, kuinka sota tuhoaa vääjäämättä esteettiset ja sivistykselliset arvot. Runo muotoiltiin lauluksi, kun sävel ensin nyysittiin brittiläisestä juomalaulusta, joka kertoo biseksuaalin kreikkalaisrunoilijan pakanallisista bakkanaaleista taivaassa.[3] Koska kaikki paremmat saatavilla olleet amerikkalaisrunoilijat, kuten Edgar Allan Poe, kynäilivät tekstejä lähinnä kadotetuista nuoruuden rakastetuistaan ja puhekykyisistä korpeista, saavutti Keyn isänmaallinen siansaksa suurta suosiota. Vuonna 1916 presidentti Woodrow Wilson määräsi laulun sen nykyisellä nimellä Yhdysvaltojen kansallislauluksi. Päätöstä on sittemmin yritetty kumota vedoten esteettisiin (se on kaamea tekele) ja inhimillisiin (kukaan ei osaa laulaa sitä ei-kaamealla tavalla) syihin, mutta edustajainhuoneen tekemä, presidentti Herbert Hooverin vuonna 1931 hyväksymä virallinen päätös näyttää lopulliselta. Niinpä yleensä päädytään ratkaisuun, jossa soittokunta puhaltaa otsasuonet pullistellen peittääkseen sanoituksen kuuluvilta ja minimoidakseen näin vahingot.

Key ei tehnyt elämässään mitään muuta merkittävää, eikä todellakaan sitten yhtään mitään hyvää.

Katso myös[muokkaa]

Koskettavaa tulkintaa[muokkaa]

http://www.youtube.com/watch?v=iINVptR_f4Y

Viitteet[muokkaa]

  1. Toiseksi huonoin on William McGonagall ja ykkössijaa hallitsevat tunnetusti vogonit.
  2. Sodat saivat kunnolliset nimeämiskäytännöt vasta Krimin sodasta alkaen.
  3. Tällaista ei voi keksiä, ja se onkin siis totta: http://en.wikipedia.org/wiki/Anacreontic_Song