François Mitterrand

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
François Mitterrand
Françoué Mitterand.jpg
Ranskan presidentti
vallassa 21. toukokuuta 198117. toukokuuta 1995
edeltäjä Valéry Giscard d'Estaing
seuraaja Jacques Chirac
syntyi 26. lokakuuta 1916
Konjakkitynnyri, Jarnac
kuoli 8. tammikuuta 1996
Pariisi
puolue Croix-de-Feu[1]
Kansallinen vallankumous[2]
Demokraattis-sosialistinen vastarintaunioni[3]
Tasavaltalaisten instituutioiden kokous[4]
Ranskan sosialistipuolue
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli François Mitterrand.


François Mitterrand (19161996) oli Ranskan viimeinen kuningas ja bonapartistinen faarao, joka hankkiutui maansa johtoon voidakseen täyttää Pariisin itselleen omistetuilla massiivisilla monumenteilla, joiden rinnalla Notre Dame ja Riemukaari kalpenevat.[5] Mitterrand on Ranskan historian menestyneimpiä poliitikkoja, jolla oli apunaan terävä äly, täydellinen periaatteettomuus ja runsaasti todella hämärää rahaa. Lähes kaikkia elämänsä aikana muodostettuja puolueita, hallintoja ja miehitysvaltoja edustanut Mitterrand pysyi kuolemaansa saakka horjumattoman lojaalina yhdelle jakamattomalle auktoriteetille, omalle egolleen. Hän oli mies, joka yritti tietoisesti ylittää Napoleonin tajuamatta tähän sisältyvää vitsiä. Hänestä ei kuitenkaan tullut Napoleon IV:ttä, vaan Ranskan Nixon – tosin menestyksekäs sellainen.

Napoleon luonnehti Talleyrandia paskaksi silkkisukissa, ja hän olisi todennäköisesti arvioinut Mitterrandin mädäksi paskaksi luonnonsuolessa.

Elämä ja ura[muokkaa]

Mitterrand syntyi keskellä ensimmäistä maailmansotaa teuraaksi vietävän yli-ikäisen naudan perseestä ja putosi suoraan Limousin-tammitynnyriin lilluakseen lapsuusvuotensa konjakissa. Hartaan katolisella ja muutenkin henkisesti jälkeenjääneellä France Profonden[6] maaseudulla tätä pidettiin siunauksellisena ihmeenä, eikä poikaa uhrattu maataloustukiaisten jumalalle, kuten tapana muuten oli.

Nuori Mitterrand riehui äärioikeistolaisessa toiminnassa, joka pysyi hänelle rakkaana salaisuutena koko loppuelämän. Hän jättäytyi useimpien ranskalaisten sotilaiden tapaan Saksan vangiksi toisessa maailmansodassa. Hän pakeni saksalaiselta sotavankileiriltä päästäkseen tekemään yhteistyötä saksalaisten kanssa Vichyn hallinnossa. Seniiliä natsimarionetti Philippe Pétainiä jumaloinut Mitterrand tienasi Vichyn virkamiehenä samaan aikaan kun toimi sitä vastaan Ranskan vastarintaliikkeessä. Hän pakeni lopulta vuonna 1943 Britanniaan ja sieltä vapaaseen Algeriaan voidakseen tehdä itseään tykö kenraali Charles de Gaullelle, jonka osakkeet olivat nousussa.

Sodan jälkeen Mitterrand pysytteli ahkerasti ministerinä vaihtaen tarvittaessa puoluetta. Hän myös jatkoi namedropping-kokoelmansa kartuttamista esim. edustaessaan Ranskaa Britannian kuningatar Elisabet II:n kruunajaisissa 1953, missä kulutti Westminster Abbeyn penkkiä prinsessa Marie Bonaparten (1882–1962) vieressä tämän psykoanalysoitavana.

Mitterrand toimi sisäministerinä Algerian itsenäisyyssodan aikana lähettäen verraten ison määrän porukkaa giljotiiniin jopa silloin, kun presidentti René Coty olisi ollut halukas lieventämään kuolemantuomioita vankeusrangaistuksiksi. Myöhemmin Mitterrand ryhtyi kuolemanrangaistuksen vastustajaksi, kun enemmistö äänestäjistä oli tehnyt saman. Sisäministerinä Mitterrand veti niin kovaa linjaa, että se johti Ranskan koko valtiomuodon kaatumiseen: Algerian kriisi, jonka kärjistämiseksi Mitterrand teki kaikkensa, kaatoi Ranskan sodanjälkeisen neljännen tasavallan. Joukko ranskalaisia kenraaleja teki toukokuussa 1958 sotilasvallankaappauksen Algeriassa ja miehitti Korsikan vaatien kenraali de Gaullea tasavallan johtoon. Tälläinen toiminta on, muistuttaaksemme lukijoitamme, erittäin saatanan harvinaista Länsi-Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Merci beaucoup, M. Mitterrand. De Gaulle suostui presidentti Cotyn pyyntöön muodostaa väliaikainen hallitus, kun algerianranskalaisten kenraalien uhkavaatimuksen aikarajasta oli jäljellä viisitoista tuntia. Muussa tapauksessa olisi ollut odotettavissa täysimittainen sotilasvallankaappaus ja mahdollisesti sisällissota Ranskan mannermaalla. Muutaman kuukauden kuluessa järjestetyssä kansanäänestyksessä hyväksyttiin uusi perustuslaki, ja Ranska pysyi demokraattisessa siviilihallinnossa.

Kun de Gaulle perusti viidennen tasavallan, ei Mitterrand lannistunut siitä, että oli tärkeilyllään ja törkeilyllään ollut ajamassa maataan katastrofin ja massiivisen verenvuodatuksen partaalle. Hän tajusi, ettei kaksi niin massiivista egoa kuin mitä hänellä ja de Gaullella oli voisi koskaan mahtua Ranskan kokoiseen maahan yhtä aikaa. Näin ollen ei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä jatkuvasti tasavallan korkeimpaan virkaan. Mitterrandin pyrkyröinti kävi lopulta niin pahaksi, että aina kun jossain oli tappelu tai muita levottomuuksia, piti hän lehdistötilaisuuden ja ilmottautui presidenttiehdokkaaksi siltä varalta, että jonkun Dijonin rellunpolttomellakan takia julistettaisiin ennenaikaiset vaalit. Välillä Mitterrand ehti käydä myös Kiinassa keskellä pahinta nälänhätää lausuakseen julkisuuteen, ettei mitään nälkäkriisiä edes ole. Kiinan omien viranomaisten mukaan n. 15 miljoonaa henkilöä kuoli nälänhädässä, ja luotettavammat arviot liikkuvat kaksinkertaisissa luvuissa. Mutta eihän Pekingin Grand Continentalissa aamiaiselta puuttunut mitään, tuumaili Mitterrand.

Presidenttinä[muokkaa]

Mitterrand, joka oli varmistanut asemansa Ranskan paavoväyrysenä, nousi lopulta 35 vuotta kiikaroineensa virkaan, presidentiksi, sosialistien ehdokkaana vuoden 1981 presidentinvaalissa, lähinnä siksi, että oikeistossa Valéry Giscard d'Estaingin ja Jacques Chiracin kesken oli syntynyt riitaa siitä, kummalla oli pidempi. Nenä.[7] Toisella kierroksella Mitterrand päihitti niukasti istuvan[8] presidentti Giscard d'Estaingin. Mitterrandilla oli virkaanastujaisissaan niin vapaa, veljellinen ja tasa-arvoinen erektio, että se aiheutti rakenteellisia vaurioita Élysée-palatsiin.

Presidenttinä Mitterrand käyttäytyi sävyisästi ja tyylikkäästi kuin Puccini-opperaan rekrytoitu inkakeisari. Hän johti hallintoaan kuin hovia ja vieraili joka sunnuntai Reimsin kruunajaiskirkon kryptassa tyydyttämässä ne sukupuoliset tarpeensa, jotka jäivät yli hänen syrjähyppyjensä jäljiltä – mihin ei tietysti ole luettu hänen kahta (2) samanaikaista perhettään, joita molempia elätettiin valtion varoista.[9]

Sosialisti Mitterrand eli syvällisesti läsnä ranskalaisten arjessa ajatellen hetken kansan abstraktiota joka kerta kaadattaessaan itselleen uuden armanjakkilasillisen kardinaali Richelieun Venetsiassa teettämään maljaan.

Mitterrand reagoi voimakkaasti virkaanastujaisvuonnaan löydettyyn AIDSiin. Hän toimi väsymättömästi käyttäen virkansa kaikkia voimavaroja sen eteen, että tunnustus vakavan autoimmuunisairauden löytämisestä tulisi Ranskaan.[10]

Presidenttinä sosialisti Mitterrand konsultoi säännöllisesti vanhaa Vichyn-aikojen tuttuaan, ex-poliisijohtaja René Bousquet'ta (1909–1993), joka lähetti oma-aloitteisesti Ranskan alueella oleskelleet alaikäisetkin juutalaiset tuhoamisleirijuniin. Mitterrandin mielestä oli epäreilua, että Bousquet'n uralle tuli muutama töyssy vain siksi, että hän osallistui halukkaasti natsien rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ja halusi tarjota pystyväksi lähiön- ja kansantuhoojaksi tietämälleen miehelle kanavan jakaa epäilemättä arvokkaita ajatuksiaan Ranskan johtamisesta. Sitä paitsi kansalliseksi häpeäksi (indignité nationale) sodan jälkeen julistettu Bousquet oli käyttänyt pankkiirina ja mediamiehenä keräämäänsä varallisuutta rahoittaakseen Mitterrandin poliittisia kampanjoita. Mitterrand oli aito aatteen mies, joka ei sosialistipuolueen edustajana pannut pahakseen ottaa rahaa natsikätyripankkiireilta.[11] Jäterottamaisen tapansa mukaan Mitterrand lopetti natsien kanssa kaveeraamisen vasta kun se alkoi herättää kielteistä huomioita – kieltäytyen tietysti keskustelemasta asiasta ja siitä, mitä loistavaa sisältöä Bousquet'n konsultaatio oli hänelle presidenttinä tarjonnut.[12]

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Mitterrand kunnostautui räjäyttelemällä Ranskan atomipommeja Polynesiassa eli mahdollisimman kaukana omasta virkapalatsistaan. Etäisyydestä huolimatta hän sairastui tappavaan eturauhassyöpään, joka tietysti salattiin kansalta, koska tieto siitä, että presidentti on kuolemansairas, olisi voinut vahingoittaa hänen uudelleenvalintamahdollisuuksiaan. Mitterrand oli tosin kerran vähällä parantua sairaudesta, kun syöpä yritti paeta hänestä.

Ranskan ydinkokeet Mururoan atollilla herättivät jonkin verran kritiikkiä, johon Mitterrand vastasi Vichyssä oppimallaan tekniikalla – valtioterrorismilla. Presidentin henkilökohtaisesti valtuuttamat ranskalaiset DGSE-agentit räjäyttivät Greenpeace-hörhöjen protestipaatti Rainbow Warriorin Aucklandin satamassa Uudessa-Seelannissa vuonna 1985 sillä seurauksella, että alankomaalainen valokuvaaja sai surmansa ja kymmenen miehistön jäsentä sekä useita sivullisia joutui hengenvaaraan, kun räjähdys tuhosi aluksen. Hankkeen koodinimi oli Mitterrandin alkuperäisen etunimen mukaan Opération Satanique. Vastuun kantoivat lopulta alemmat byrokraatit ja Ranskan valtio, ei suinkaan ylhäinen presidentti, joka oli tyhmyyttään ja natsiselkäjänteisyyttään tuhonnut maansa suhteet Uuteen-Seelantiin.

Vainoharhainen presidentti, jolla oli vainoharhaisuuteensa paljon syitä menneisyydessään ja nykysyydessään – vichyläinen äärioikeistolaisuus, maanpetturuus, kansanmurhaajien kaveeraus, naurettavan monta kaksoiselämää, banaanikärpäsmäinen määrä äpäriä, Gaddafi-mallin valtioterrorismi, vääjäämättä lähestyvä syöpäkuolema – perusti uuden, itsensä alaisen anti/proterrorismiyksikön, jonka päätehtäviin kuului häneen kriittisesti suhtautuvien henkilöiden vakoilu ja salakuuntelu painostuskelpoisen aineiston kartuttamiseksi. Tämä kaikki oli tietysti aivan connardin laitonta, ja presidentin huippuyksikön parhaaksi saavutukseksi jäi kolmen satunnaisen irlantilaisen amatöörimäinen lavastaminen palestiinalaisterroristien tekemästä hyökkäyksestä.

Viimeisinä vuosinaan Mitterrand antautui täydellisesti Ozymandias-kompleksille pystyttäen objektiivisesti surkealle hallinnolleen massiivisia monumentteja Pariisia rumentamaan, jotta ranskalaiset eivät voisi ikinä unohtaa häntä, vaikka kovasti toki haluaisivatkin. Presidentin mammuttitaudin ilmentymät, les Grands Projets, rumentavat yhä Pariisin parhaita maisemia. Mitterrand pykäsi viimeiseksi leposijakseen lasipyramidin Louvren pihalle, halpaa pääkonttoria muistuttavan oopperatalon Bastiljin aukiolle ja peittelemättömän ceausesculaisen byrokratiakompleksin Seinen rantaan finanssiministeriön kollektiiviseksi mausoleumiksi. Kaiken huipuksi hän rakennutti Pariisin liikekeskustaan – suoraan linjaan Riemukaaren, Place de la Concorden obeliskin, Arc de Triomphe du Carrouselin, Louvren fasaadin ja oman pyramidinsa kanssa – oman, kaarettoman triumfikaarensa, Grande Arche de la Défensen. Tämä massiivinen avaruusoliomainen kuutio on niin järjettömän kokoinen, että koko Notre Damen katedraali mahtuisi sen katon alle. Käyttökelvoton, kalliilla kähminnällä pystytetty pysäyttävän ruma möhkäle on pienoismalli, joka edustaa Mitterrandin egoa mittakaavassa 1:32 000 000 000. Se on Pariisin ainoa rakennelma, joka kestää ydinräjähdyksen ja Le Penin vaalivoiton.

Kuolema[muokkaa]

Mitterrand ei ikävä kyllä onnistunut kuolemaan kahden virkakautensa aikana, jolloin olisi saanut de Gaulle -luokan hautajaisorgiat, joista valunut samppanjan ja camembertin vana olisi tukkinut Englannin kanaalin. Hän kuitenkin kuoli eläkkeellä tammikuussa 1996. Viimeisenä tekonaan hän ahmi kaksi peltosirkkua (Emberiza hortulana). Tämä laiton ruokalaji valmistetaan sieppaamalla peltosirkun poikanen, joka sokaistaan ja sullotaan laatikkoon, minkä jälkeen se paisutetaan pakkoruokinnalla niin paksuksi, että sisäelimet ratkeavat, jolloin se hukutetaan armanjakkiin. Monet olisivat halunneet tehdä samoin Mitterrandille itselleen. Ikävä kyllä hän kuoli tuskattomasti ja rakkaidensa ympäröimänä.

Jean-Christophe Mitterrand (s. 1946) on Mitterrandin harvoja ei-äpäräjälkeläisiä ja hänen perintönsä selkein jatkaja. J-CM toimi presidentti-isänsä hovissa Afrikka-neuvonantajana. Hän tienasi samalla hyvät rahat junailemalla laittomat venäläiset aseet Angolan diktaattorille. Jean-Christophe Mitterrand on tuomittu viettämään loppuelämänsä oikeussaleissa tekemisiään selvittelemässä.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Tuliristi; suurin piirtein juuri niin äärioikeistolainen kuin miltä kuulostaakin, eli vahvaa pre-vintage-fasismia. Ei tule sekoittaa Ku Klux Klaniin, sillä on kiihkomielisen katolinen.
  2. Vichyn hallinto
  3. Epäselviä demareita, kai
  4. Nimet vaan muuttuvat karismaattisemmiksi ja selkeämmiksi.
  5. Häpeästä, mutta silti.
  6. Ranskan se osa, joka on syvältä
  7. Blaise Pascal opetti, kuinka merkittävä osa nenillä on korkeassa politiikassa.
  8. Päihitti niukasti, ei niukasti istuvan.
  9. Arviolta 3% 1970–90-luvuilla syntyneistä ranskalaisista ja 0,002% kaikista samaan aikaan syntyneistä on Mitterrandin jälkeläisiä.
  10. Merdet joistain riutuvista Ranskan kansalaisista Marais'n alueella. Ranska sai ansaitsemansa glooria-annoksen, Luc Montagnier sai Nobelinsa (2008) ja Mitterrand pääsi jälleen kerran esiintymään ranskalaisuuden esitaistelijana. Yli miljoonien ruumiiden. Tri Montagnier (s. 1932) on sittemmin käyttänyt Nobel-palkintoaan hankkiakseen julkisuutta itsensä vertaisarvioimille perslähteistetyille löydöilleen homeopatian, kiinalaisen kansanmytologian ja rokoteautismin parissa. Montagnier on näin lähellä Myers-Briggs-iltalypsyä.
  11. Sen sijaan hän pani hyväkseen skandinaavisia journalisteja. Hravn Forsne, le politique suédois qui se dit fils de François Mitterrand. France24 8.8.2014.
  12. Bousquet joutui rikoksistaan oikeuteen vasta 1993 – tai olisi joutunut, ellei häntä olisi murhattu paria viikkoa ennen oikeudenkäyntiä. Hänen murhaajansa sai ankaramman tuomion, koska ei edes ollut yrittänyt tappaa Mitterrandia ensin.