Foorumi:Liikaa käytettyjä tehokeinoja?
Hikipedia
| Foorumien ohje |
|---|
Täällä käyty keskustelu on saattanut herättää (ainakin se herätti minun) mielenkiintoa (ja on jo aiemminkin toisinaan ilmitulleita mielipiteitä liikaa käytetyistä tehokeinoista). Onko Hikipedasta tulossa itseään toistava, vai voiko natsimallineita ja kuvaotsikoita käyttää mielin määrin? Aiemmin on keskusteltu siitä, että Hikipediassa puhutaan liikaa homoista. Onko suuntaus muuttumassa niin, että kohta puhutaan liikaa natseista, salamurhaajista ja juutalaisista? N00bit tuntuvat ottaneen sivuille viskotut luodinreiät ja ihmeotsikot omikseen. Onko tälle tehtävä jotain? "Anteeksi, mutta luodinreikäkiintiönne tältä viikolta on jo täynnä."--
- Kuten toinkin esille JAT:in keskustelusivulla, ovat luodinreiät mielestäni vallanneet lyhyessä ajassa aivan liiaksi alaa. Määrän lisääntyminen alkaa kuitenkin olla tasoittumassa, todennäköisesti muodin muuttumisen vuoksi (tarkoittaa: Hauskat otsikot julkaistiin...). Itseänikin on mietityttänyt noiden "natsisuosittelujen" määrä. Niitä kun tuntuu pukkaavan joka lävestä aina Ankkalinnasta bändien kautta ihan hömppään asti. Loppujen lopuksi ainoa tapa rajoittaa niitä taitaa olla vain katsoa artikkelia ja tehdä itselleen kysymys "Onko tämä malline/otsikkotemppu/muu vastaava sivun vitsille välttämätön tai edes hauskuutta lisäävä?". Jos vastauksesta tulee kieltävä saattaa olla asiallista poistaa malline tai vastaava. Kantoja?--
Traani
30. syyskuuta 2007 kello 15.58 (UTC)
- Noh, olen kyllä itsekin noita ihmeotsikoita käyttänyt, eivätkä ne nyt niin erityisen yleisiä ole muutenkaan. Sen sijaan minua ärsyttävät nuo natsisuositeltu-mallineet (ym. artikkelinaloitusmallineet) ja varsinkin käyttäjäsivuille tungettavat laatikot, joiden käyttö on mennyt eräillä nimeltä mainitsemattomilla käyttäjillä vähän yli. Ilmeisesti monetkaan eivät viitsi lukea "Vältä kliseitä"- kohtaa kirjoittamisohjeissa.--Wooohooo!30. syyskuuta 2007 kello 16.10 (UTC)

- Noh, olen kyllä itsekin noita ihmeotsikoita käyttänyt, eivätkä ne nyt niin erityisen yleisiä ole muutenkaan. Sen sijaan minua ärsyttävät nuo natsisuositeltu-mallineet (ym. artikkelinaloitusmallineet) ja varsinkin käyttäjäsivuille tungettavat laatikot, joiden käyttö on mennyt eräillä nimeltä mainitsemattomilla käyttäjillä vähän yli. Ilmeisesti monetkaan eivät viitsi lukea "Vältä kliseitä"- kohtaa kirjoittamisohjeissa.--Wooohooo!
- Minä taas olenkin syyllistynyt näiden käyttäjälootien käyttöön, mutta voinen puollustautua sillä, että käyttäjäsivun ei tarvitse välttämättä olla hauska tai sisältää ovelaa ja kopioimatonta huumoria... Vaikka itsetehtyjen käyttäjälaatikoiden kopiointi ärsyttääkin niiden tekijöitä...
- Yhdyn siihen, että "Vältä kliseitä"-kohta tulee harvemmin luettua uudelta käyttäjältä (tai vähän vanhemmaltakin), mutta toisaalta on aivan turha olettaa, että edes puolet käyttäjistä lukee mokomia ohjeita. En itsekkään lukenut ennen kun aloin perehtyä Hikipediaan syvemmin ja etsimään erilaisia ohjeita muun muassa Hikipedian "koodaukseen".
- Lisää ääniä "natsisuosittelua" vastaan... Kohta voidaankin maksaa potut pottuina ja toteuttaa natsisuosittelujen järjestelmällinen holokausti...--
Traani
30. syyskuuta 2007 kello 16.23 (UTC)
- Lisää ääniä "natsisuosittelua" vastaan... Kohta voidaankin maksaa potut pottuina ja toteuttaa natsisuosittelujen järjestelmällinen holokausti...--
- Niistä käyttäjälaatikoista vielä. Ei minunkaan mielestä käyttäjäsivujen tarvitse olla mitenkään hauskoja tahi oivaltavia, mutta tympii katsella käyttäjäsivuja jotka on vain tungettu täyteen mallineita. Käyttäjäsivunhan pitäisi kai kuitenkin jollain lailla edustaa käyttäjää ja hänen tekemisiään Hikipediassa, ja pelkkä mallinekasa antaa käyttäjästä melko mielikuvituksettoman kuvan. (Ja olenhan minäkin niitä käyttänyt, en kuitenkaan liikaa. Enhän?)--Wooohooo!30. syyskuuta 2007 kello 17.09 (UTC

- Niistä käyttäjälaatikoista vielä. Ei minunkaan mielestä käyttäjäsivujen tarvitse olla mitenkään hauskoja tahi oivaltavia, mutta tympii katsella käyttäjäsivuja jotka on vain tungettu täyteen mallineita. Käyttäjäsivunhan pitäisi kai kuitenkin jollain lailla edustaa käyttäjää ja hänen tekemisiään Hikipediassa, ja pelkkä mallinekasa antaa käyttäjästä melko mielikuvituksettoman kuvan. (Ja olenhan minäkin niitä käyttänyt, en kuitenkaan liikaa. Enhän?)--Wooohooo!
- Kun käyttäjäsivut kerran tulivat puheeksi, voisin vielä mainita, että eräillä nimeltä mainitsemattomille käyttäjille on tullut tavaksi lisätä käyttäjäsivulleen n. 50 asiaankuulumatonta luokkaa, jolla he pyrkivät mainostamaan käyttääsivuaan. Rajansa käyttäjäsivun muokkaamisellakin. Pitäisikö luokkia ja mallineita alkaa poistamaan peelojen käyttäjäsivuilta?--
1. lokakuuta 2007 kello 11.22 (UTC)
- Kun käyttäjäsivut kerran tulivat puheeksi, voisin vielä mainita, että eräillä nimeltä mainitsemattomille käyttäjille on tullut tavaksi lisätä käyttäjäsivulleen n. 50 asiaankuulumatonta luokkaa, jolla he pyrkivät mainostamaan käyttääsivuaan. Rajansa käyttäjäsivun muokkaamisellakin. Pitäisikö luokkia ja mallineita alkaa poistamaan peelojen käyttäjäsivuilta?--
- Turhien luokkien poisto saattaisi olla tarpeellista, itseäni näet ärsyttää se, jos käyttäjä kerää mahdollisimman paljon luokkia käyttäjäsivunsa alareunaan, pitivät ne paikkaansa tai eivät. Niiden tarkoitus tosiaan on vain hankkia käyttäjälle ja tämän käyttäjäsivulle lisää julkisuutta, mitä tulisi mielestäni hankkia täysin toisin keinoin (esimerkiksi tekemällä asiallisia muokkauksia...).
- Voisikohan joku muukin ylläpitäjä kuin B14 osallistua keskusteluun? Keskustelusta näet tulee huomattavasti vakuuttavamman oloinen ja usein enemmän ajatuksia sisältävä, kun ylläpitäjät jaksavat raahata omat aivoituksensa muiden luettaviksi.--
Traani
1. lokakuuta 2007 kello 13.02 (UTC)
- Minusta käyttäjämallinepinkkojen jutuista vain ne "luokkajutut" kokonaan pois. Niitä saisi sitten viskoa sivuilleen niin paljon kuin lystää. (Minunkin sivullani on monta. Koska käyttäjä ei ole käyttäjä jos hänellä ei ole tornia niistä.) Minun mielestäni peelojen käyttäjäsivujen muokkaaminen estyy, jos peelot bannitaan täysin. Tosin minä en halua olla se, joka sen tekee. (Jäljelle jää siis vain sietäminen? Mahdollisesti.) Kunhan muokkaavat omaa sivuaan. Luokkien lisääminen käyttäjäsivulle voisi jopa estää/kieltää täysin?
1. lokakuuta 2007 kello 14.00 (UTC)
NPOV(★★★★★)
- Minusta käyttäjämallinepinkkojen jutuista vain ne "luokkajutut" kokonaan pois. Niitä saisi sitten viskoa sivuilleen niin paljon kuin lystää. (Minunkin sivullani on monta. Koska käyttäjä ei ole käyttäjä jos hänellä ei ole tornia niistä.) Minun mielestäni peelojen käyttäjäsivujen muokkaaminen estyy, jos peelot bannitaan täysin. Tosin minä en halua olla se, joka sen tekee. (Jäljelle jää siis vain sietäminen? Mahdollisesti.) Kunhan muokkaavat omaa sivuaan. Luokkien lisääminen käyttäjäsivulle voisi jopa estää/kieltää täysin?
- Ei kai nyt sentään kaikkia luokkia? Minunkin käyttäjäsivuni sisältää luokkalitanian: "Pyromaanit , Huijarit , Hujopit , Hurmaajat", joka kuvaa minua varsin hyvin; Ne siis kuuluvat käyttäjäsivulleni. Tietenkään höpöluokat eivät kuulu käyttäjäsivuille. Muunlaista täysin turhaa ja tyhmää sisältöä voisi myös rajoittaa, mutta vain, jos käyttäjä on n00b, joka muokkaa pääasiassa omaa käyttäjäsivuaan. Kantani natsisuositeltu-mallineeseen on se, että se jätettäisiin suositeltuihin, hyviin, sekä tavallista parempiin etäisesti natseihin liittyviin sivuihin, mutta poistettaisiin tapauksista "Gamma Records", "Taavi Ankka" ja "sininen". Natsikortti-artikkelia se kuitenkin somistaa mukavasti. Nyt saatiin siis byrokraatinkin mielipide mukaan. Saas nähdä, että käykö taas niin, että heti kun minä liity keskusteluun mukaan, keskustelu loppuu siihen paikkaa.
- Olen käyttäjäsivujen luokittelun suhteen NPOV:n kanssa samoilla linjoilla: ainoa oikeasti tarpeellinen luokka, mikä sinne tarvitsee lisätä on luokka:käyttäjät. Kaikki muu sotkee. Luokkasysteemin ideana kuitenkin lienee, että sen avulla löytää johonkin aiheeseen edes hieman liittyviä sivuja. Käyttäjäsivut eivät tämmöisiä juuri koskaan ole. Jos tietää sielussaan olevansa ”rasisti” tai ”suomalainen poliitikko”, niin sen voi kirjoittaa käyttäjäsivulle, jos asia kerran on olevinaan tärkeä. Ei siihen luokkasysteemiä tarvitse sotkea satunnaisen kävijän iloa latistamaan. Vaikka se vähän wikipediamaista olisikin, niin silti olisi mielestäni hyvä, että käyttäjät ja artikkelisisältö pidettäisiin erillään, koska se on professionaalimpaa, fiksumpaa, selkeämpää eikä vaikuta yläkouluikäisten itsekorostukselliselta puuhastelulta. -- JAT • keskustelu 1. lokakuuta 2007 kello 17.27 (UTC)
- No, huvittaisiko arvoisia ylläpitäjiä/byrokraatteja suorittaa jonkin sortin mahtikäsky ja näin pakottaa meidät parantamaan Hikipedian tasoa, esimerkiksi juuri näiden käyttäjäsivujen luokkapoistoilla? Näin ymmärämme, ettei kyseessä ole vain se, että joku arvovaltainen henkilö on tätä mieltä, vaan että Hikipedian arvovaltaisten henkilöiden ja tätäten myös Hikipedian linja on TÄMÄ, ei mikään muu.--
Traani
2. lokakuuta 2007 kello 16.12 (UTC)
- No, huvittaisiko arvoisia ylläpitäjiä/byrokraatteja suorittaa jonkin sortin mahtikäsky ja näin pakottaa meidät parantamaan Hikipedian tasoa, esimerkiksi juuri näiden käyttäjäsivujen luokkapoistoilla? Näin ymmärämme, ettei kyseessä ole vain se, että joku arvovaltainen henkilö on tätä mieltä, vaan että Hikipedian arvovaltaisten henkilöiden ja tätäten myös Hikipedian linja on TÄMÄ, ei mikään muu.--
- En ihan ymmärrä mistä täällä keskusteltiin. Luin kyllä kaiken. Yksi mallinne artikkelin alussa riittää minun mielestäni, on se sitten tynkä- tai natsi- tai kommunistimalline. Sitten menee liiaksi jos on monta, eikä artikkeli tunnu alkavan ollenkaan kun on vain laatikkoa laatikon jälkeen. Siitä olen samaa mieltä jonkun kanssa että nastimallinteita on jo liikaa ja väärissäkin paikoissa. Natsivitsit on jo aika kuluneita täällä, jos vaikka jotain muuta välillä? Shock puppet 3. lokakuuta 2007 kello 21.37 (UTC)
[muokkaa] Mallinekohtaiset ehdotukset tämän viivan alle
[muokkaa] malline:natsisuositeltu
Natsisuositeltu on hyvä malline, mutta menettää sekin tehonsa jos se tulee joka toisella sivulla vastaan. Mielestäni sitä ei missään tapauksessa tulisi käyttää käyttäjäsivuilla eikä hömppä-artikkeleissa. Ehkäpä kys. mallineen käyttöä voisi rajoittaa vain artikkeleihin, joilla on jotain tekemistä Natsi-Saksan / Toisen maailmansodan kanssa - ei siis Chuck Norris -artikkeliin eikä esim. hyvin sattumanvaraisiin ja lyhkäisiin tynkiin, joissa mainitaan "natsi" tai/ja "Saksa". --Cipher Admin Ein (Tunnusta syntisi) (Stasi-listat) 4. lokakuuta 2007 kello 18.06 (UTC)
- No enhän minäkään tarkoittanut että malline pitäisi kokonaan hävittää, vaan juuri nimenomaan rajoittaa sitä sivuihin jotka kiinteästi liittyvät natseihin, kuten itsekin sanoit. Muitakin mallineita voisi tuohn listaan laittaa jos tulee mieleen.--Wooohooo!5. lokakuuta 2007 kello 13.05 (UTC)

- Yleinen mielipide alkoi vaikuttaa siltä että jonkun olisi hieman karsittava niitä, joten ajattelin sitten tehdä sen. Oliko se pahasti tehty? Ja mielestäni ei vaadita mitään lupaa ottaa mallinetta artikkelista pois. Onko tällä keskustelulla muutenkaan mitään pointtia jos ei ryhdytä toimeen?--Wooohooo!5. lokakuuta 2007 kello 14.43 (UTC)

- Yleinen mielipide alkoi vaikuttaa siltä että jonkun olisi hieman karsittava niitä, joten ajattelin sitten tehdä sen. Oliko se pahasti tehty? Ja mielestäni ei vaadita mitään lupaa ottaa mallinetta artikkelista pois. Onko tällä keskustelulla muutenkaan mitään pointtia jos ei ryhdytä toimeen?--Wooohooo!
- Kannatan, että tämä otetaan pois nimenomaan suoraan ja eksplisiittisesti natseihin liittyvillä sivuilla kuten Natsikortti tai Martin Bormann. Niissä käsitellään aihetta jo muutenkin. Tehokkainta olisi kai käyttää tätä sellaisissa, jotka eivät suoranaisesti liity ko. aatteeseen ja joissa hienovaraisella natsivertauksella saadaan tekstiin pikkuruinen lisäsävy, kuten esimerkiksi artikkeleissa Lauri Pihkala ja Opettaja. Ymmärsikö kukaan yhtään, mitä tarkoitin? Eli ei sanota natsijuttuja mallineen avulla natsijutuiksi, koska se on... öö... aika itsestään selvää ja ennalta arvattavaa. Malline roikkuu turhaan esim. jossain Hitler- tai We are the Nazies -artikkelissa. -- JAT • keskustelu 5. lokakuuta 2007 kello 16.06 (UTC)
- Oho, taisin ymmärtää koko homman väärin....Korjatkaa jos ei miellytä, minä en nyt jaksa ruveta kumoamaan omia muokkauksiani ja kirjoittamaan niiden päälle. Mutta sen verran pidän tuosta aiemmasta kiinni, että niillä sivuilla joilla ei ole mitään tekemistä natsien kanssa, sen voi kai huoletta ottaa pois. (esim. sininen, josta jo otinkin sen.) Sain vain jotenkin sellaisen kuvan että malline pitäisi ottaa pois turhilta sivuilta, ja aloin automaattisesti ajattelemaan sivuja jotka eivät liity natseihin....Noh, ihan sama.--Wooohooo!5. lokakuuta 2007 kello 16.13 (UTC)

- Oho, taisin ymmärtää koko homman väärin....Korjatkaa jos ei miellytä, minä en nyt jaksa ruveta kumoamaan omia muokkauksiani ja kirjoittamaan niiden päälle. Mutta sen verran pidän tuosta aiemmasta kiinni, että niillä sivuilla joilla ei ole mitään tekemistä natsien kanssa, sen voi kai huoletta ottaa pois. (esim. sininen, josta jo otinkin sen.) Sain vain jotenkin sellaisen kuvan että malline pitäisi ottaa pois turhilta sivuilta, ja aloin automaattisesti ajattelemaan sivuja jotka eivät liity natseihin....Noh, ihan sama.--Wooohooo!
- Eikös tämän foorumin aiheenaa sitäpaitsi ole liikaa käytettyjä tehokeinoja? Joten jos joku artikkeli jotenkin etäisesti liittyy natseihin/ heidän toimintatapoihinsa/ aatteisiinsa/ juutalaisvihaansa/ saksaan, ei kai siihen heti olla laittamassa natsitarraa? Tällä tavoin kyseinen tehokeino ainakin menettää tehonsa.
- Loppuyhteenvetona voitaisiin siis sanoa (tätä koko keskustelua hieman selkeyttääkseen): Otetaan Natsisuosittelu pois niiltä sivuilta jotka
- Liittyvät suoraan natseihin
- Joilla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan
- Loppuyhteenvetona voitaisiin siis sanoa (tätä koko keskustelua hieman selkeyttääkseen): Otetaan Natsisuosittelu pois niiltä sivuilta jotka
- Natsisuositeltu laitetaan sivuille jotka
- Eivät suoranaisesti liity ko. aatteeseen ja joissa hienovaraisella natsivertauksella saadaan tekstiin pikkuruinen lisäsävy. (JAT:a lainaten)
- Natsisuositeltu laitetaan sivuille jotka
- Mutta ei kuitenkaan liian monille sivuille, koska silloin se nimenomaan menettää tehonsa. Ymmärsivätkö kaikki? Eivätkö? Hyvä, voin siis lähteä nukkumaan. Ja btw, siihen listaan saa laittaa lisää ehdotuksa jos tulee mieleen.--Wooohooo!6. lokakuuta 2007 kello 05.43 (UTC)

- Mutta ei kuitenkaan liian monille sivuille, koska silloin se nimenomaan menettää tehonsa. Ymmärsivätkö kaikki? Eivätkö? Hyvä, voin siis lähteä nukkumaan. Ja btw, siihen listaan saa laittaa lisää ehdotuksa jos tulee mieleen.--Wooohooo!