Foorumi:Kysely II - Tieto lisää tuskaa
| Foorumien ohje |
|---|
Jatkona aiemmin julkaistulle, suuren suosion saavuttaneelle kyselylle, pullautan bittiavaruuteen nyt sarjan kysymyksiä, joita meidän kaikkien on syytä pysähtyä miettimään. Lähde? Moni kysymys on selkeästi Kyllä/Ei -tyyppinen, mutta perustelut ovat toki suotavia.
[muokkaa] Kuka olet?
- Hei, olen Winston ja olen Hikipedian liikakäyttäjä. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Olen J0NES, olen myös Hikiriipuvainen sekä tuoreet muutokset-listan kyttääjä --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Olen Napoleon, oman elämäni keskipiste. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Olen Hyvien Tapojen Normisto. Olen itsemääritellyt itseni sellaiseksi.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Kuopiolainen pieni huonoitsetuntoinen peelo, jolla on tietynlaista mielikuvitusta normaalia enemmän, aspergerin piirteitä, kauneudenpalvontataipumus ja valtava informaatioähky aivoissa.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Minä. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Hikipedian teinipeelo joka tekee paljon typoja --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Olen yksi Hikipedian hyötykäyttäjistä. Noudatan varsin outoa periaatetta, että pyydän anteeksi kaikkia virheitäni, mutten toisaalta häpeä ollenkaan tekojani, joita en itse pidä väärinä. Ärsytän toisia käyttäjiä tahattomasti, enkä edes tiedä, miten. :D --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Se, joka on jäänyt Hikipediaan, Ruokailualan konsultti, ja pikaruokaketjun päämies 8. tammikuuta 2009 kello 19.03 (UTC)
- Yksi Hikipedian pitkäaikaisista käyttäjistä, jolla vain ei taida olla parempaakaan tekemistä tässä maailmassa, kuin Hikipediassa pyöriminen. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Hierarkiani ylin. --Hierarkiansa ylin 13. tammikuuta 2009 kello 16.48 (UTC)
[muokkaa] Jos Hikipediaa ei olisi, mitä tekisit?
- Laskettelisin, harrastaisin varjoliitoa, kalliokiipeilyä ja juoksisin yli 3100m cooperin testissä. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Tappelisin minkälie alienlajin kanssa, tai tutkailisin internetin kautta teidän vuosisataanne. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Kirjoittaisin suuria ja palkittuja historianfilosofisia pohdintoja, suuria ja palkittuja kasvuromaaneja sekä tasokasta rakkauslyriikkaa. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Olisin varmaan saamassa Nobelin palkintoa arkkitehtuurista.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Olisin Beepediassa. Mahdollisesti muualla netissä enemmän, kirjoittelisin juttuja ja soittaisin kitaraa enemmän, kuuntelisin enemmän musiikkia, jos ylipäätään tätä enempää voi kuunnella musiikkia.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Lukisin paljon, keskittyisin paremmin koulunkäyntiin, hankkisin paljon kavereja jne. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Vandalisoisin wikipediaa kuten vanhaan tapaan ennen rantautumista hikipediaan --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Pelaisin kaiketi Pekka Kana 2:ta tai Command and Conqueria.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.59 (UTC)
- Päivittäisin itse ohjelmoimaani roquelikeä. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Roikkuisin parilla keskustelualueella, joita käytin ennen aktiivisesti. Ehkä pelaisin nettipelejä. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Toivottavasti jotakin hieman rakentavampaa ja helpommin arvostettavaa. Myös tietty hyödyllisyys olisi ihan jees. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Olisin selainpeleissä yötä päivää,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.25 (UTC)
- Kustantaisin Napoleonin romaaneja, pohdintoja ja lyriikoita. --Hierarkiansa ylin 13. tammikuuta 2009 kello 16.51 (UTC)
[muokkaa] Kummasta luopuisit, vasemmasta pikkurillistäsi vai Hikipediasta?
- Ai, yksi sormi riittää? --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Liityn ylempään mielipiteeseen. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Pakko olisi luopua Hikipediasta, koska tuota toista ei enää ole. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Japanin mafiassa, jakuzoilta tavataan irrottaa sormi aina kun epäonnistuu tehtävässä. Jos luovun pikkusormesta, voin siksi silti menettää sen. Siis luopuisin hikipediasta.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Hikipediasta. Jos joku asettaisi minulle "Kummasta luopuisit, vasemmasta pikkurillistäsi vai Hikipediasta?" -kysymyksen olisi siinä jo jotain niin hurjaa seikkailun tuntua, että olisi helppo luopua Hikipediasta, joka ei kuitenkaan ole perimmäinen tavoitteeni elämässä.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Hmm... Tytöt taitavat pitää enemmän miehestä, jolla on vasen pikkurilli ja joka ei ole koko ajan koneella jollain umpiturhalla sivustolla, joten vastaan että Hikipedia. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Hikipedia on paskaa ja onhan sentään wikipedia olemassa. Hikipediasta. --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Hikipediasta, mutta sitä ennen kopioisin sen parhaat palat kovalevylleni turvaan.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.59 (UTC)
- Ei sillä mitään käyttöä ikinä ollutkaan. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Helppo kysymys.
PikkurHikipediasta. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC) - Pahan pistit. Huonona kitaristina ja yleisesti kehoani arvostavana ihmisenä, mutta toisaalta intohimoisena huumorin rakastajana valinta on vaikea. Taidan kuitenkin valita ruumillisen koskemattomuuden. Hikipedian sijasta voisin keskittää henkisen energiani muihin huumorin tuottajiin, kuten vaikka Lehteen. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- PELKÄSTÄ pikkurillistä? Jos ei mene laulun mukaan Mä annoin pikkusormen, se vei koko käden, niin sormi pois.,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.30 (UTC)
- Rakastan kysymyksiä, joiden vastausvaihtoehdot on annettu valmiiksi: kyllä. --Hierarkiansa ylin 13. tammikuuta 2009 kello 16.53 (UTC)
[muokkaa] Milloin viimeksi ulkoilit muutoin kuin pakottavan syyn (koulu- tai työmatka tms.) takia?
- Eilen. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Olen jo ulkona. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Toissapäivänä. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Täh? Joko olen koko elämäni ajan käynyt aina pakottavilla asioilla, kuten seurannut impulssia mennä ulos kaljalle, tai sitten en ole koskaan käynyt pakottavilla asioilla.
8. tammikuuta 2009 kello 12.07 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Toissapäivänä tunnin lenkki.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Äsken. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Kaks päivää sitten teboililla etsimässä hakijaa --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Pari tuntia sitten. Vein biojätteen- --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Muistaakseni viikonloppuna. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Tänään mennessäni kahvilaan. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Mikä se sellainen ULOS on? --Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.31 (UTC)
[muokkaa] Kenen hikipedistin kanssa hankkisit lapsen?
- Napoleonin. Tosin joitakin fyysisiä rajoituksia saattaisi ilmetä. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Eikö Hikipediassa olekkaan vain yksi naispuolinen käyttäjä? --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Ainahan voi adoptoida, Winston hyvä. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Päivän sana on "partenogeneesi". Opettele se.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - En tiedä, oliko tehtävä tarkoitettu juuri minulle, mutta kumminkin: P-A-R-T-E-N-O-G-E-N-E-E-S-I. Partenogeneesi, partenogeneesi! Tämähän alkaa sujua. Kysymykseen vastausta: Jos kyse on lasten alulle panemisen prosessin miellyttävyydestä, Sankaritar mikäli todella on se alle kakskymppinen hotti punapää, muutoin ... ääh. Ikkan? Jos ohitetaan lastentekoprosessi ja sukupuolelliset vaikeudet ja kysytään, kenen kanssa tahtoisin kasvattaa lapsen ja kenen perintötekijöistä tahtoisin puolet lapselle, odotapas, B14, Meteori, Napoleon tai ehkä Peelo.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Yhden niistä. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Ikkan on kuuma. --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Minun suunnitelmiini ei kuulu lasten hankkiminen.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.58 (UTC)
- En kenenkään teistä. Nämä nettisuhteet eivät vain oikein tunnu kestävän, ja joutuisin vielä maksamaan elatukset päälle. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- 6xyzqwelopz54321 ilmoitti käyttäjäsivullaan käyvänsä lukiota, joten hän lienee suunnilleen minun ikäiseni. Jos Luoman tavoin voisin ohittaa muutamia asioita, vastaukseni olisi Napoleon. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Mahdollisimman monen. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Apus eka ********!,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.34 (UTC)
[muokkaa] Syötkö ravintolisiä?
- Jep. B-, C- ja D-vitamiineja, kalanmaksaöljyä, lisäkuitua, magnesiumia ainakin. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- En tarvitse, tuotan niitä itse, kiitos geenimuuntelun. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Puuta ja kiviä. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Nautin lähinnä ravintoa kahvilisinä.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Kaikkea mitä lääkärivanhemmat tunkevat lautaselle. Kalkkitabletteja, kalaöljykapseleita, jotain magnesiumia yms. yms. yms. Unilääkkeitä.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Kalanmaksaöljykapseleita. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- En vitussa. --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Juu. Divetymonoksidia.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.57 (UTC)
- Lasketaanko sokeri ravintolisäksi? --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Vastaus löytyy täältä. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Syön liikaa ravintoa, joten varmasti kyseessä ovat ravintolisät. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Lasketaanko norsun geenit?,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.35 (UTC)
[muokkaa] Onko parisuhteesi kariutunut/kariutumassa Hikipedian takia?
- Ei tietääkseni. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Ei. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Ei. Toisaalta partnerini ei tiedä hikipedistisistä taipumuksistani. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Hikipedistillä parisuhdetta?
8. tammikuuta 2009 kello 12.08 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Parisuhde? Taitaa olla joitain stadilaisten, turkulaisten tai tamperelaisten idioottejen keksintöjä...
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Ei se ehtinyt. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- ETSIN EDELLEEN PARISUHDETTA, miten se muka ilman voi kariutua? --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Mikä suhde? Ai parisuhde? Sori, en ole kuullut tuota sanaa aikaisemmin.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.56 (UTC)
- Ei, mutta jos joskus saan sellaisen [parisuhteen] näin saattaa hyvinkin käydä. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Minun suunnitelmiini ei kuulu parisuhde. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Ei tietäänkseni. Ainakaan en olisi tietoinen moisesta. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
MikseiEi ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.37 (UTC)
[muokkaa] Oliko Hikipedian seksikkäin mies/nainen -äänestys mielestäsi hyvä idea?
- Kyllä, ehdottomasti. Harmi vaan että homma kuivui kasaan. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Njao... Empä tiedä, olisihan se hauskaa, mutta liika seksuaalisuus saattaa lisätä vandaalimaisuutta. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Paras idea sitten Ugandan avaruusohjelman. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Ehdottomasti se on varmasti turhin asia; Kun sanoin ilkeyksiä tai tekopyhyyksiä tai ihmettelin kun joku suuttuu käytöksestä, minun käskettiin mennä katsomaan peiliin. Katsoinkin, ja silloin ymmärsin. "Damn, I'm adorable!"
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Seksuaalisuus asiaankuulumattomana on julmaa ja tyhmää, paitsi joskus jotenkin villiä. Ei ollut hyvä idea.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- TODELLAKIN! Olisinpa keksinyt tuon itse! --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Äänestin ikkania eli oli --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Eli näin tiivistelmänä painukoon Carlb:n perseeseen koko äänestys.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.54 (UTC)
- Ei, sillä en saanut ääniä ollenkaan. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Ei ollut. Yhteiskunta on muutenkin yliseksistinen. Mutta nostan Meteorille hattua tasa-arvon huomioimisesta jo foorumia luodessa. :) --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Melkein, mutta minusta tuntuu, että olisin parhaimmillani taustapiruna, en suinkaan ehdokkaana. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- No Comments! ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.38 (UTC)
[muokkaa] Montako hikipedistiä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
- Yhdeltä se voisi onnistua. Kaksi on jo liikaa. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Niin monta, että se onnistuu. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Kerettiläiset! Käyttäkää energiansäästölamppuja. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Yksi riittää, mutta se onnistuu vain kerran, jos vaihtaa energiansäästölamppuun.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Oikeinkirjoituksen miehenä en tiedä, mikä tai kuka on Hikipedisti isolla hoolla.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Yksi. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Ei yhtään, tiskaa se huora pimeässä --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Nyt kun typo korjattiin: yksi. Menee, ottaa vanhan lampun pois, laittaa uuden tilalle. Hikipedistit ovat oikeasti fiksua porukkaa!
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 14.09
- Minä, mutta vain ohimennen.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.53 (UTC)
- Riippuu Hikipedististä. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Yksi, jos osataan valita joku, joka osaa vaihtaa lampun yksin. Muussa tapauksessa enemmän. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Riippuu siitä, yrittääkö hän samanaikaisesti muokata aiheeseen liittyvää artikkelia. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Yksi, niin vältytään vakavalta käsirysyltä ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.41 (UTC)
- Kaksikymmentä ja yksi. 10 näistä tulee illalla valittamaan vallitsevasta pimeyden tilasta. Osan tapellessa siitä, mitä pitäisi tehdä, osa keskustelee siitä, miten sosiaalidarwinistiselta pimeys näyttää. Idan-anaalivandaali puikkelehti näiden jalkojen juuressa rääkyen suureen ääneen miten kaikki ovat homoja. Kun nämä kymmenen ovat valmiit, he poistuvat ja pitkän pimeän hiljaisuuden jälkeen seuraavat 10 saapuvat aamulla aloittamaan saman rutinan ja ruilutuksen tosin tällä kertaa keskustellen siitä, mitä ei pitäisi tehdä, ja miten pimeältä sosiaalidarwinismi näyttää. Jossain tällä aikavälillä yksi hiljainen hissukka käy vaihtamassa lampun kenenkään huomaamatta ja poistuu vähin äänin näyttämöltä. --Hierarkiansa ylin 13. tammikuuta 2009 kello 17.05 (UTC)
[muokkaa] Jos Chuck Norris ja Hikipedia tappelis, niin kumpi voittais?
- Jos B14 pelaa Hikipedian joukkueessa, niin Hikipedia vetää Norrista pataan. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Chuck Norris on vain yksi (super)mies. Täällä meitä on useita. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 13. tammikuuta 2009 kello 16.44 (UTC)
- Näppäimistö on jalkaterää mahtavampi. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Luulin, että Chuck Norris on luonut hikipedian. Jos hikipedia hylkää Herransa, hänen käy kuin Lusiferin viimeisessä taistossa: Propagandaa voidaan toki heittää Norriksen puolesta ja paksuja kirjoja kirjoittaa, mutta loppujen lopuksi taistosta tullee silti melko kova.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Hankala tapella kanadalaisen bittikasan ja imagoonsa piiloutuneen ihmehyypiön.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Chuck ei edes ehtisi huomata, mikä häneen osui... --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Molemmat kuolee ilman käsiä --Cossie8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Hikipedia, tuo turhien nörttien kohtaamispaikka, peelouden jäävuoren huippu, vastaan universumin turhin sankari ja suurin peeloikoni? Ennustukseni mukaan Norris kuolee saatuaan palvelimesta fataalin sähköiskun, mutta onnistuu samalla tyhjentämään tietokannan. Eli tasapeli.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.50 (UTC)
- Riippuu Hikipedian kokoonpanosta. Luultavasti taistelu kuitenkin loppuisi jo muutaman kuukauden jälkeen, liiallisten siviiliuhrien välttämiseksi. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Ei olemattoman kanssa voi tapella. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Jos Hikipedian käyttäjistö opettelee väistämään kierrepotkun, niin voittoon on selvät mahdollisuudet. Asiaan liittyy toki myös monia muita muuttujia, joita en tässä (enkä missään muuallakaan) jaksa luetella. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Norris lähtee kirkuen juoksuun nähdessään meidät, kuukauden nettietsinnän jälkeen Chuckin läppäri löydetään, pian Chuckin sähköpostille lähetetään pommiviesti joka räjäyttää hänet ilmaan; Norris on raivoissaan ja tuhoaa Hikipedian juuriaan myöten, eli Norris voittaa 10-7... --Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.47 (UTC)
[muokkaa] Mitä tyhjiötä elämässäsi yrität paikata Hikipedialla?
- Äärimmäisen tylsän työn aiheuttamaa bored-outtia ja älyllistä taantumaa. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Tyhjiötä kahden sodan/taistelun välillä. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Yritän yhä toipua 1900-luvun päättymisestä. Lisäksi Hikipedia on hyvä konsti torjua pettymystä ja frustraatiota, jota aiheuttaa se, että lähikauppa ei enää myy sitä parempaa tsatsikia, vaan sitä huonompaa. Mutta nuo eivät taida olla varsinaisesti tyhjiöitä. Minun elämäni kun on hyvin täyteläistä, maailma vain sattuu olemaan ontto ja pinnallinen ja puuduttava. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Kaiken voi paikata purukumilla, ei siihen hikipediaa tarvita. Hikipediaa tarvitaan jotta saadaan paikattavaa.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Tekemisenpuutetta. Elämän, joka ei ahdista, puutetta. Tosin nykyään olen tuntenut ahdistavaa elämää enää Kanarialla käydessä.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Huonon elämän puutetta. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Maapallolla esiintyviä harmaita hiuksia koitan luoda lisää. Ja ilmastonmuutosta kun KRP joutuu lentämään hikipedian palvelimelle Operaatio mainstrike muokkausteni takia. --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Tarkoitusta. Sekä luovuuden kaivoa. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Tekemisen puutetta. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Huumorittomuuden yhä laajenevaa aluetta. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Witsien laadun heikkenemistä ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.50 (UTC)
- Elämääni tyhjiössä. --Hierarkiansa ylin 13. tammikuuta 2009 kello 17.07 (UTC)
[muokkaa] Onnistuuko se?
- Mitä vaikuttaa? --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Liiankin hyvin. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Tyydyttävästi. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Erinomaisesti.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Peliriippuvuuteen verrattavan verran.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Olen todella tyytyväinen! --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Parhaillaan --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Mitäs tässä. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Paremmin kuin oli tarkoituskaan. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Näin toivon. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- hikipedia estää sitä ainakin pahentumista ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.51 (UTC)
[muokkaa] Pidätkö itseäsi keskivertoa älykkäämpänä?
- Turha selventää itsestäänselvyyksiä.
- Liiankin usein. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Yhdä ehdottomasti kuin 80% muustakin väestöstä.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Ainakin viisaampana ja havahtuneempana. ÄO on melko korkea, mutta monella täydellä idiootilla on myös, ja itse en ole ihan täysi idiootti.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- En. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Keskimääräistä peelommalta --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Johan ÄO:kin jo sen kertoo. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Sanottakoon, että ÄO:ni on lähellä Hjassanin lukemaa. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- En tiedä, en voi olla koskaan täysin varma siitä, kuinka älykkäitä toiset oikeasti ovat. Hehän saattavat vain näytellä. Yleisesti pyrin aina olettamaan toisen osapuolen olevan älyllisellä tasolla vertaiseni. Anteeksi kaikille, joita tämä loukkaa... --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Selittääkö yhtään että saan joka testistä ja kokeesta jotain 9-10 aina, tätä pahentaa että kahvikupissani on teksti;täälläkin on töissä yksi Nero, arvaatko jo kuka? --Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.56 (UTC)
- Asiahan on nyt niin, että jos myöntäisin tämän enemmistön tavoin, kyseenalaistaisin samalla sanomani. Toisaalta kieltäytyminenkään ei houkuttele. Isä, miksi minua näin koettelet? --Hierarkiansa ylin 13. tammikuuta 2009 kello 17.18 (UTC)
[muokkaa] Kiristääkö näkymätön Hikipedia päätäsi?
- Ei pahemmin. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Anteeksi, kuinka? --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Näkymätön? --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Ai se näkymätön entiteetti, joka valvoo kaikkea mitä teen? Se kiristää lähinnä muiden päätä.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Mitä on kysymyksen laatija vetänyt?
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Eihän tuo. Ihan kiltisti on ollut viime aikoina. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- ASDF --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Ei, mutta Idanin muokkauksista raivostuneet minulle soittelevat henkilöt kylläkin. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Ei. Se ei ole edes pään ympärillä. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Enpä oikein usko, Hikipedia kun on läpinäkymätön. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Pää? ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.57 (UTC)
[muokkaa] Pitäisikö Hikipedia julkaista kirjana?
- Kyllä. Iso kirja ruskeilla nahkakansilla. Ja tietysti pehmeäkantinen versio lehtikioskeihin. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Yhtenä kirjana? Miksei kirjastona, Hikipeedinen kirjasto, kuulostaa hyvältä. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Pitäisi, Hicipaedia Fennica. Ja kaikki käyttäjät pitäisi velvoittaa kaupittelemaan kirjasarjaa ovelta ovelle. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45
- Jos kuvituksiin saadaan lisää aineistoa Hugh Hefneriltä.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Hikipeedinen kirjasto FTW!
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Se voisi olla melkoinen nide. Ehkä sitten kun netti kaatuu. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28
- Hikikirjasto tekee sitä --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Minulla oli jo kaikki valmiina, mutta myin viime hetkellä koko järjestelyn Lehden pojille. Kirjassa pitäisi olla jotain muualla julkaisematonta materiaalia, mutta sitten ei olisi mitään syytä, miksei se olisi Hikipediassa. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Ei, vaan CD:inä. Oho, mitä tuo linkki sekoilee... --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Ei, se kuluttaa liikaa paperia ja on hankala päivittää. Parhaat palat voi itse kukin tulostaa. EDIT:Tajusin Tacomanin muokkauksen kautta totuuden! Tietenkin pitää, mutta vain, jos niillä voidaan riistää tajuttomia rahamääriä verrattain syviin taskuihimme (tai no, ainakin minun taskuuni...)! --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Jos sivut päivittyvät uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 10.59 (UTC)
[muokkaa] Lempipäihteesi Hikipediaa muokatessa?
- Parasta jälkeä syntyy Koff III:n vaikutuksen alaisena. Eniten kuitenkin käytän ummehtunutta sisäilmaa, edullisen hinnan ja helpon saatavuuden vuoksi. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Vanha kunnon wisky. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Tee, Tšaikovski, kylpylelut. --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- ylmä pitsa ja lämmin kokis
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - 7UP light. Ruuat. Unilääkkeet.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Enhän minä semmoisiin koske! --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 13.28 (UTC)
- Eneriajuomat, kokis, kaakao, maito, Paska Lähde?vesi, fanta, KOFF... mitä nyt lasissa sattuu olemaan --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- Happi, typpi ja argon.--B14 8. tammikuuta 2009 kello 14.48 (UTC)
- Laadukas punaviini. Tai no oikeastaan laadulla ei ole niin väliä. Eikä värillä. Kunhan on väkevää. Tai alkoholia. EN OLE ALKOHOLISTI! --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- En käytä päihteitä lainkaan. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Kaakao pohjaiset, mutta myös kaikki kotivalmisteinen nostaa selauksen laatua. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Ydinjätettä, aivokasvain lusikallisestasestasestasestasestasesta... ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 11.02 (UTC)
[muokkaa] Miksi haluat kertoa itsestäsi joukolle luusereita huumoriwikin keskustelufoorumilla?
- Huomionkipeys kai se ajaa ihmisen mitä hulluimpiin tekoihin. --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 11.04 (UTC)
- Onko tämä testi? No koska haluan hieman huomiota, sekä muokkauksia. --Terveisin kone, jonka aivojen sijalla on laatikko joka surisee 8. tammikuuta 2009 kello 11.16 (UTC)
- Mitä, pystyvätkö muut lukemaan tämän? Tuliko tämä jonnekin näkyviin? --Napoleon 8. tammikuuta 2009 kello 11.45 (UTC)
- Ihmisten tulee olla informoituja myös äärimmäisten vaihtoehtojen tutkimisesta. Siksi heidän on syytä kuulla tietoa myös heidän mahdollisesta ylimaallisesta johtajastaan, heidän elämänsä ja kuolemansa päättäjästä. Heidän Herrastaan, joka sikisi avaruusaluksesta, saapui maahan jääkaappipakastimella, ja on tulossa tuomitsemaan niitä jotka jättävät WC -istuimen laskematta.
8. tammikuuta 2009 kello 12.05 (UTC)
NPOV(★★★★★) - Hikipedia on mielestäni keskustelufoorumina avoin, syvällinen mutta sellainen, jossa kaikki eivät heti närkästy, loukkaannu verisesti, mitätöi tai ohjaa pois offtopikismista. Siksi täällä on mukavaa olla ja Beepediassa vielä mukavampaa, siellä kun artikkelitarjontakin jaksaa innostaa ainakin ideatasolla enemmän.
--πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ torstai 8. tammikuuta 2009 13.02
- Enpä tiedä. Kai minulla on vain tylsää. --♣♥Meteori♠♦ 8. tammikuuta 2009 kello 16.14 (UTC)
- Taidostani aiheuttaa harmaita hiuksia --Cossie 8. tammikuuta 2009 kello 13.44 (UTC)
- No kun kaikki muutkin... --Liity minuun tai kuole --Hjassan 8. tammikuuta 2009 kello 15.04 (UTC)
- Olen tottunut vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, joita eteeni ilmestyy. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)
- Teissä kaikissa on varmasti ainesta johonkin suurempaankin. --
Traani
8. tammikuuta 2009 kello 17.53 (UTC)
- Saiko valehdella? minä en. POISTAKAA SE, POISTAKAA SE! Yhteisen hyvän vuoksi emme vaadi tätä poistettavaksi ,--Ruokailualan konsultti ja pikaruokaketjun piällysmies 10. tammikuuta kello 11.05 (UTC)
[muokkaa] Ihmetys
Mitä tapahtui B14:n vastauksille? --Tämän kommentin tarjosi: Winston Laatukommentteja jo vuodesta 2007 8. tammikuuta 2009 kello 15.42 (UTC)
- Ne taitavat olla vielä sivun muokkaushistoriassa? Voin yrittää palauttaa ne tallennettuani ensin omat vastaukseni. --Voitte kutsua minua 'herra johtajaksi'(Herr Führer) --Viimeinen johtaja 8. tammikuuta 2009 kello 16.01 (UTC)