Foorumi:Hienoin tervetulomalline -äänestys
Tänään on aika laittaa käyttäjät leikkimielisesti kilpasille ja äänestää Hikipedian hienoin henkilökohtainen tervetulomalline! Yksi käyttäjä saa äänestää korkeintaan kolmea mallinetta. Tosin omaa mallinettaan ei saa äänestää. Suosittelen kuitenkin säästelemään ääniä sen varalta, että kilpailuun tulee vielä lisää osanottajia. Ääni annetaan laittamalla *-mollukka, mahdolliset perustelunsa sekä allekirjoituksensa mieleisensä tervetulomallineen alle. Kilpailu päättyköön nyt vaikka 1.2.2012. Olen kerännyt tähän nähtäväksenne ainakin joitakin mallineita, joista voimme sitten yhdessä äänestää. Mallineet ovat aakkosjärjestyksessä, ja oman mallineensa voi halutessaan vetää pois kilpailusta. Hauskaa hauskaa! --Iltahyytö 10. joulukuuta 2011 kello 20.33 (UTC)
Sisällysluettelo |
[muokkaa] B14
|
Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia EI ole kaikkinäkevä ja kaikkitietävä verkkojulkaisu, mutta käyttäjä, joka sinut toivotti tervetulleeksi, on. |
[muokkaa] Bassman
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia EI virallisesti kannata äärivasemmistolaisia liikkeitä, mutta käyttäjä, joka toivotti Teidät - toveri - tervetulleeksi, kannattaa. |
[muokkaa] Hjalmar Djupsjölös
|
Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi *Hikipedia är INTE någon svensk websida men användaren som välkomnade dig är monarkist. |
[muokkaa] Idan
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hei sinä [aseta nimesi tähän] OLET HOMO!!! |
[muokkaa] J0NES
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja joistakin muokkauksistasi. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi, älä naura, olen vakavissani! Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kolmea. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, nämä toivottavasti auttavat:
Muokkaminen on mukavaa, ja toivottavasti näet (vastaisuudessakin) vaivaa sen eteen. Voit harjoitella muokkaamista täysin vapaasti hiekkalaatikolla. Jos kirjoittelet keskustelusivuille, olisi kiva, jos allekirjoittaisit viestisi käyttämällä neljää aaltoviivaa (~~~~) tai muokkausikkunan allekirjoitusnappulaa ( Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä, kuten minulta. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi sekä allekirjoitus (~~~~). Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia EI ole tulevaisuuden verkkojulkaisu, mutta käyttäjä, joka sinut toivotti tervetulleeksi, on sieltä. |
[muokkaa] Luoma
Arvon Hienoin tervetulomalline -äänestys! Lisääthän nimesi tänne! Kiitos.
|
Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Terve, minä olen Luoma, ja sinä näytät olevan lupaavan oloinen hikipedistinalku. Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, nämä toivottavasti auttavat:
Muokkaminen on mukavaa, ja toivottavasti näet (vastaisuudessakin) vaivaa sen eteen. Täällä ei saa vandalisoida tai lisätä tylsää ja turhaa sisältöä, ja vaikka Wikipedia onkin vähintään yhtä kiva paikka kuin Hikipedia, on sen terrorisoiminen paljonkin mielekkäämpää. Vandalismin harjoittamiseen siellä löydät tiettyjä kikkoja täältä sekä täältä. Lisääthän omasi täällä! Osaa niistä kehotamme kokeilemaan, osaa emme todellakaan. Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai keltä tahansa ylläpitäjältä (itsekin tosin sellainen olen). Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia EI ole itseään ihailevien ihmisten verkkojulkaisu, mutta käyttäjä, joka sinut toivotti tervetulleeksi, on kyllä Paras. |
P.S. Muistathan laittaa nimesi tähän projektisivuun, ellei se ole jo siellä! --Luoma
[muokkaa] Meteori
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia EI ole taiteellinen verkkojulkaisu, mutta käyttäjä, joka toivotti sinut tervetulleeksi, on. |
[muokkaa] Napoleon
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia EI ole maailmanvaltaa havitteleva verkkojulkaisu, mutta käyttäjä, joka toivotti sinut tervetulleeksi, on parantumattomasti suurudenhullu. |
[muokkaa] Nimiväännös
*Trastuit, tovarits Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Iso kiitos kirjautumisesta ja joistakin muokkauksistasi. Toivon, että elostelet ylen rattoisasti ja saat ison läjän arvostusta matkallasi. Itse Bog ja Hänen Kaikki Pyhät Enkelinsä veisatkoon sinulle kunniaa. Alla on muutamia ohjeita, joita voit soveltaa aiheuttaessasi hienostunutta hämminkiä, oi veljeni: Mikäli sinua ylipäätään hotsittaa lukea ohjesivuja, olisi suotavaa perehtyä edes noihin kolmeen. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, nämä toivottavasti auttavat:
Muokkaminen on tosi harasoo tapa kuluttaa holotnat talvipaskapäivät, ja toivottavasti näet (vastaisuudessakin) vaivaa muokkaamisen eteen. Voit harjoitella muokkaamista täysin (äly)vapaasti hiekkalaatikolla. Jos kirjoittelet keskustelusivuille, oi veljeni, olisi kiva, jos allekirjoittaisit viestisi käyttämällä neljää aaltoviivaa (~~~~) tai muokkausikkunan allekirjoitusnappulaa ( Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi sekä allekirjoitus (~~~~). Sinut toivotti tervetulleeksi *Hikipedia on anarkistinen ja häiriintynyt verkkojulkaisu, mutta ei sentään niin anarkististinen ja häiriintynyt kuin sinut tervetulleeksi toivottanut käyttäjä! |
~~Aki Niskala (liberty) 10. joulukuuta 2011 kello 22.02 (UTC)
[muokkaa] Niskala
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muutamista muokkauksista. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kahta. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, kannattaa katsoa myös nämä:
Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi. Toivomme sinun myös muistavan suomen kielen kieliopin. Siksi suosittelemmekin tutustumaan siihen. Hoonoo soomi on epäkivaa luettavaa. Sinut toivotti tervetulleeksi
*Hikipedia ei kannata vapautta kaikesta pakkovallasta, mutta käyttäjä, joka toivotti Teidät tervetulleeksi, on libertaari. |
[muokkaa] Vaalivoittaja
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipparallaa, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitos muokkailustasi. Saatatpa jopa viihtyä täällä alhaalla, jos olet kiltti pikku pirulainen. Tässä on muutamia ohjeita, joista voit ehkä saavuttaa hyötyä: Mikäli koskaan tulet lukemaan ohjesivuja, kauhistele noita kolmea. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, nämä auttanevat:
Muokkaaminen on Helvetin mukavaa, ja toivottavasti vähän kärsit sen eteen. Voit harjoitella muokkaamista vapaasti hiekkalaatikolla. Mikäli päätät möykätä keskustelusivuilla, olisi ihanaa, jos allekirjoittaisit viestisi käyttämällä neljää aaltoviivaa (~~~~) tai muokkausikkunan allekirjoitusnamikkaa ( Jos tarvitset apua, huutele keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjälle. Voit Sinut toivotti tervetulleeksi *Hikipedia ei ole pahuuden ruumiillistuma, mutta käyttäjä, joka toivotti sinut tervetulleeksi, pitää itse Saatanaa isoisänään. |
[muokkaa] Viimeinen johtaja
| Tervetuloa Hikipediaan* Heipä hei, Hienoin tervetulomalline -äänestys, ja tervetuloa Hikipediaan*! Kiitoksia kirjautumisesta ja muokkaukse/istasi. Toivon, että viihdyt ja olet ihmisiksi. Alla on muutamia ohjeita, joista joillekin on kuulemma hyötyä: Mikäli ylipäätään luet joskus ohjesivuja, toivottavasti vilkaiset edes noita kolmea. Jos haluat saada lisätietoja tai tarvitset apua, nämä toivottavasti auttavat:
Muokkaaminen on mukavaa, ja toivottavasti näet (vastaisuudessakin) vaivaa sen eteen. Voit harjoitella muokkaamista täysin vapaasti hiekkalaatikolla. Jos kirjoittelet keskustelusivuille, olisi kiva, jos allekirjoittaisit viestisi käyttämällä neljää aaltoviivaa (~~~~) tai muokkausikkunan allekirjoitusnappulaa ( Jos tarvitset apua, kysy keskustelusivullani tai Kasvihuoneessa tai ylläpitäjältä. Voit pyytää apua myös keskustelusivullasi: kirjoita {{apua}} tälle sivulle ja sen perään huolesi tai kysymyksesi sekä allekirjoitus (~~~~). Sinut toivotti tervetulleeksi *Hikipedia EI ole voimakkaan kapitalistinen verkkojulkaisu, mutta käyttäjä, joka sinut toivotti tervetulleeksi, on. |



