Flavio Briatore

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Flavio Briatore (vas. keskellä) ja Fernando Alonso.

Flavio Briatore on italialainen kehitysvammainen F1-diktaattori ja tallipäällikkö, joka tunnetaan parhaiten 10 vuotta nuoremmista naisystävistä ja Fernando Alonson nuoleskelusta. Hän on myös Bernie Ecclestonen hyvä ystävä ja bisneskumppani.

Briatore on tuttu näky julkkisten huvijahdeilla. Hän viettää vapaa-aikaansa erilaisissa juhlissa ja gaalailloissa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ura

[muokkaa] Benettonin aika

Briatore aloitti merkittävän F1-tallipäällikön uransa 90-luvulla Benettonilla. Hän haali sen ajan sensaation Michael Schumacherin riveihinsä ja menestystä tuli. Vuonna 1995 Briatore ei enää pystynyt pidättelemään suojattiaan ja Schumacher siirtyi Ferrarille.

[muokkaa] Renaultin aika

Renaultin ostettua Benettonin Briatore siirtyi uudelle työnantajalleen töihin. Hän onnistui jälleen houkuttelemaan maailmanmestarin joukkoihinsa, Fernando Alonson, joka voitti tallissa ollessaan kaksi maailmanmestaruutta peräkkäin. Briatore on jatkanut pestiään Renaultilla aina näihin aikoihin asti, mutta viime vuosina tulos on ollut heikempää. Syynä saattaa olla, että Briatore on panostanut tallia enemmän huvijahteihin. Briatore erosi tehtävästään 16. syyskuuta jäätyään kiinni Nelson Piquet Jr:n rankasta hyväksikäytöstä Singaporen GP:ssä 2008.

[muokkaa] Naisystävät

Heidi Klum

Briatore tunnetaan hänen mallina toimivista naisystävistään. Hänellä on ollut tapana vaihtaa naista aina, kun naisen mallinura on laskusuhdanteessa. Näin Briatorella on aina trendikäs ja viimeistä huutoa oleva tyttöystävä.

Briatore on seurustellut mm. Naomi Campbellin ja Heidi Klumin kanssa, joista jälkimmäisen kanssa Briatore sai lapsen. Pari ehti arvattavasti erota ennen lapsen syntymää.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä