Fernando Torres

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Torres harrastuksessaan

Fernando Joselito Jordania Eugenio Torres Sanz on tavallisen näköinen ja kokoinen espanjalainen, joka syntyi Madridissa 20. maaliskuuta 1984; hän on siis vähän yli kaksi vuotta vanhempi kuin Sergio Ramos. Erottuakseen joukosta Fernando on kuitenkin värjännyt hiuksensa vaaleammiksi.

[muokkaa] Ura

Pienenä Fernando tiputteli usein tavaroita perheensä talon kolmannen kerroksen ikkunasta kadulle. Pahinta oli, kun kadulle tipahti perheen säästöankka, joka oli täynnä äidin hajuvettä. Pallo löytyi vasta 15-vuotiaana, minkä vuoksi harjottelussa piti pitää kovaa kiirettä. Sen vuoksi Fernando yllättävän usein sutaisee pallon ylänurkan ohi.

Ai niin, Torres pelaa jalkapalloa Maksa-altaassa Liverpoolissa Englannissa hyökkääjänä. Hän saapui Englantiin vuonna 2007, koska pelkäsi espanjalaista lehdistöä kuollakseen. Ja Espanjassa liian moni halusi päästä hänen tyttöystäväkseen. Englannissa sai hieman enemmän rauhaa, sillä joukkueen pelaajien taloihin asennetaan viidellä turvalukolla varustettu kelluva kylpyhuone, jonne voi mennä piiloon ihan mitä tahansa.

Vuoden 2008 jalkapallon EM-kisoissa Torres onnistui lavastamaan finaalin voittomaalin tekemäkseen, vaikka todellisuudessa maalin teki Sergio Ramos. Edelleen uskotaan, että Fernando oli maalin tekijä! Sergio ja Fernandolla eli Nandoliinilla on ollut riitoja, mutta Sergio on päättänyt olla jatkamatta älämölöä enempää.


[muokkaa] Yksityiselämä

Fernando oli seurustellut Olallan kanssa, joka syntyi samassa sairaalassa ja joka laitettiin sänkyjen puutteen vuoksi samaan sänkyyn Fernandon kanssa heidän syntymänsä jälkeen. Kolaus sattui, kun Olalla rakastui tulisesti Sergio Ramosiin, mistä soppa syntyikin. Nyt tilanne on taas hyvällä mallilla ja Olalla odottaa lasta, jonka on määrä syntyä kesällä 2009. Tällä ajankohdalla jatketaan lapsen isystutkimuksia. Yksi asia on varmaa: lapsi ei ole Fernandon, jos sillä on kaunis nenä. Nyt Fernando ja Olalla ovat kuitenkin naimisissa, mutta kuka tietää, kauanko Fernando vielä pitää kättään Olallan olalla.

Fernando on säveltänyt itselleen tunnuslaulun, jotta sopisi paremmin Liverpoolin joukkueeseen. Vapaa-aikanaan hän opettaa laulamista ikääntyville sedille ja valmentajille.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut