Fagottivalas

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fagottivalaita ottamasssa aurinkoa rannalla.

Fagottivalas (Faggotus ursula), tunnetaan myös nimellä "fagotti", on kookas merenelävä, joka on oikeastaan nisäkäs.

Tuntomerkit[muokkaa]

Täysikasvuiset fagotit on helppo tunnistaa varsin poikkeavasta värityksestä: Fagotti kantaa yleensä monituisia kirkkaita värejä, toisten suosiessa enemmän pastellisävyjä. Värivalinnoissa otetaan aina huomioon valaistusolosuhteet, ja syvillä vesialueilla elelevät syvänmerenfagotit suosivatkin poikkeuksellisesti tummia sävyjä. Näillä fagoteilla on myös muita lajitovereitaan paksumpi musta nahka.

Fagotinpoikanen puolestaan näyttää aivan tavalliselta merinisäkkäältä aikuistumiseen saakka. Riikinkukkomaisen värityksensä se saa nimenomaan aikuistumisen yhteydessä, joka yleensä sijoittuu ensimmäisen murtovesille suuntautuvien uintiretkien aikana. Vanhempien värityksellä on voimakas vaikutus poikasen omikseen valitsemiin väreihin.

Lisääntyminen[muokkaa]

Fagottien lisääntymiskierto on varsin mielenkiintoinen. Koska kaikki fagotit ovat koiraita, ne ryöstävät muiden lajien poikasia aivan kuten homopingviinit ryöstävät lajitoveriensa munia.[1] Tämän ansiosta fagottien geeniallas pysyy harvinaisen monipuolisena, joskin täysin käyttämättömänä. Fagottius periytyy pikemminkin meeminä kuin geeninä[2] Aikuistuessaan näistä poikasista tulee fagotteja. Yksinkertaistako? Ei laisinkaan.

Kaksi täysikasvuista fagottia ryhtyy jokaisen ryöstetyn poikasen kasvatusvanhemmiksi. Näiltä yksilöiltä poikanen oppii fagottiuden salat, sekä perii näiden värityksen. Tälläisessä tilanteessa tarvitaan uusi käsite, meemiallas[3]

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/06/homopingviinit_saivat_jalkikasvua_saksassa_777769.html
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Homopingviinit+hautoivat+hyl%C3%A4tyn+munan/1135246515118
  2. Vertaa salaisen rikoksentorjujan/vastarintataistelijan leviämiseen
  3. Siinä yhteisö koostuu erilaisista meemeistä, jotka sekoittavat ja tuottavat joskus uusia meemejä.