Eurosport
Hikipedia
Eurosport on eurooppalainen tv-kanava, jota suomalaiset ovat jo kotvan aikaa voineet taivastella sekä kaupunkien kaapeliverkoissa sekä lautasantennin välityksellä. Eurosport on suosittu etenkin varttuneempien penkkiurheilijoiden keskuudessa ja kanava onkin toiminut satelliittiantennien tehokkaimpana myynninedistäjänä Suomessa.
[muokkaa] Eurosportin seuratuimmat ohjelmat
Eurosport pyörittää ympärivuorokautisesti Ranskan ympäriajoa sekä snookeria. Lisäksi Imatran -ja Eläintarhanajot kuuluvat kanavan vakio-ohjelmistoon. Mielenkiintoa suomalaisissa katsojissa herättävät myös alkoholimainokset, jotka keräävät koko joukon raavaita suomalaisia uroita ruutujen ääreen. Mainoskatkot seuraavat toisiaan noin 5 minuutin välein, joten pitkästyttävämpikin jakso sujuu rattoisasti.
[muokkaa] Eurosport ja suomalainen mies
Suomalaisen miehen egolle Eurosportista on ollut monenmoista hyötyä. Lautasantenni oli 1980-1990-luvun vaihteessa poreammeeseen tai vähänkäytettyyn BMW-henkilöautoon verrattavissa oleva statussymboli, joka varmasti herätti perisuomalaisen kateuden kukoistukseensa. Eurosportin seuraaminen varsinkin viikonloppuisin oli erinomainen peruste laiminlyödä kaikki miehelle kuuluvat kotityöt. Eurosport kasvatti myöskin ainakin hetkellisesti kaveripiiriä, sillä olutjuopottelulle Eurosportin seuraaminen oli hyvä ja asiallinen peruste.
| Uusia ja vanhoja televisiokanavia |
|---|
| Yle 1 - Yle 2 - Kolmoskanava - MTV3 - Nelonen - FST5 - Sub - TV7 - Music TV - Urheilukanava - The Voice - Yle Teema - JIM - Eurosport - BBC - Disney channel - Canal + |