Etummaiset kysymykset
Hikipedia
”Mitkä ovat ne kolme sanaa, jotka jokainen nainen haluaa kuulla mieheltään?”
~Minä[1] lähden[2] nyt[3].
”Mutta minä olen sitä mieltä, että lopullisen selvyyden saamisen mahdollisuus on niin naurettavan pieni, että on parasta ripustaa tuollaiset pohdinnat vessan seinälle ja mietiskellä pienempiä asioita.”
~Slartibartfast
Ihmiskunta on kuluttanut paljon aikaa perimmäisten kysymysten ääressä. Ne ovat vaikeita kysymyksiä, joihin ei ehkä ole vastausta, tai jos on, se vastaus on kammottavan vaikea löytää. Mutta kuitenkin elämässä on myös etummaisia kysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä, joihin on taatusti vastaus, mutta silti niiden ääressä ja etenkin niihin vastaillen vietetään kammottavan paljon aikaa.
Tämän artikkelin tarkoitus on nostaa esille nämä halveksitut kysymykset, joiden ymmärtäminen on minimitaso, jonka läpäisemättömyys kertoo siitä, että perimmäisetkin kysymykset tulevat ajattelukapasiteetilla taatusti ratkeamattomiksi. Kysymysten lisäksi tähän versioon on koottu myös näiden kysymysten vastaukset, jotta elämäsi luistaisi helpommin. Neuvomme sinua yrittämään ensin itse vastata kysymykseen, ennen kuin katsot vastauksen otsikon alta. Ja vinkkinä: vastaus ei ole "Mitäs se sinulle kuuluu?
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Mikä sinun nimesi on?
Tämä on kiva lämmittelykysymys, johon vastaamiseen ei tarvita montaa hengenvetoa. Sinun ei kannata vaivautua miettimään sellaisia turhuuksia, kuten "onko nimi mikä tahansa äännerykelmä, ja tiivistyykö siihen jotenkin minuuden olemus". Nämä ovat täysin turhaa saivartelua, koska nyt kyseessä ovat etummaiset kysymykset, eikä se, miten jotkut punaviiniä liikaa lipittäneet intellektuellit ovat keksineet tehdä liian helposta elämästään vaikeampaa.
Kykenet todennäköisesti vastaamaan. Jos et, lunttaa passistasi tai kysy äidiltäsi. Huomioi kuitenkin että kysymystä ei pidä tulkita väärässä kontekstissa (kuten "mikä sinun on", joka tarkoittaa "mikä sinua vaivaa"), joten älä missään tapauksessa vastaa "Minun nimeäni ei vaivaa mikään."
[muokkaa] Haluatko ranskalaisia sen kanssa?
Totta kai haluat. Jos normaalisti maksaisit euron ranskalaisista ja hampurilaisten kanssa maksat siitä vain 50 senttiä, niin säästät ostamalla ne ranskalaiset.
[muokkaa] Mitä haluat ruuaksi?
Hmmm... Hemmetti, tämä olikin niitä vaikeita kysymyksiä, jotka eivät missään tapauksessa kuulu tähän artikkeliin. Anteeksi!
[muokkaa] Savullinen vai tupakoimaton osasto?
Tähän vastaaminen on helppoa. Katso taskuusi, jos siellä on tupakkarasia, vaikka kuinka kuhmuinen, niin haluat savullisen osaston. Muuten savullisessa osastossa saa vain keuhkosyöpää, se on syöpäosasto.
Savullinen osasto ei kuitenkaan yleensä käytännössä eroa savuttomasta osastosta, koska savu ei tiedä, että ilmassa on jokin sellainen raja, jonka yli se ei saisi levitä. Niinpä tupakansavu leviää tupakoijien osastolta savuttomalle puolelle. Tämä tietenkin tekee kysymyksen entistä etummaisemmaksi.
[muokkaa] Kulta, veisitkö roskat?
*KYLLÄ.*
Ellet sitten ole masokisti tai idiootti. Sinä olet itse ottanut ja mennyt hommaamaan rouva kotijoukkojen komentajan, joten syytä vain itseäsi siitä, että joku tulee ja esittää sinulle kysymyksiä, jotka ovat niin etummaisia, että eivät oikeastaan edes ole kysymyksiä, vaan illokuutioltaan käskyjä! Siis vähän samaan tapaan kuin retoriset kysymykset eivät ole kysymyksiä vaan huomautuksia, joista Amerikan ihmiset sanoisivat "pun intended".
[muokkaa] Mitä sinulle kuuluu?
Tässä on kysymys, johon ei saa vastata rehellisesti. Vastaus on aina "Hyvää". Vaikka päässäsi olisi kirves ja vaikka poikasi olisi juuri leikkinyt heinämiestä ja leikannut sinulta munat viikatteella ja vaikka vaimosi lesbosuhde pomonsa kanssa olisi juuri paljastunut. Tämä kysymys on itse asiassa pelkkää etikettiä. Etiketti on sovittu sääntöjärjestelmä, joka on rakennettu sellaisten suureiden kuin "hienostuneisuus", "kohteliaisuus", "ylevyys" ja "Aurinkokuninkaan oikkujen seuraaminen, jotta ei joudu giljotiiniin vaan sen sijaan saa noudattaa oikkuja huomennakin", varaan. Etiketti on siis eräänlaista fataalia tyyliä varman tuhon edessä väistämättömän siirtämiseksi tai edes sen muuttamista kauniimmaksi ja vähemmän makaaberiksi.
Joten EI mitään äänensävyjä!
On ehdottomasti huomattava, että kysymys voidaan nähdä myös sanaleikkinä, joka viittaa oikeaan kuuloaistiin. Tämän vuoksi sovelias vastaus tähän etummaiseen kysymykseen voi olla myös "linnun, todennäköisesti varpusen (Passer domesticus), ääntelyä, ohimenevän auton kulkua, sekä satunnaisia ilmamassan värähtelyjä taajuusväliltä 20–20000 Hz, jota en tarkasti kykene analysoimaan".
[muokkaa] Mitä se sinulle kuuluu?
Tämä kysymys ei ole kysymys lainkaan, se viittaa ainoastaan siihen että kysymyksen esittäjä on ottanut nokkiinsa siitä että sinä hypit hänen nenällään. Hänen mielestään sinun "luokitustasosi" ei ole riittävän korkea kyseiselle tiedolle.
Tähän kysymykseen tulee aina ilmoittaa että "Ei mitään". Kannattaa myös poistua paikalta.
[muokkaa] Ihanko totta?
Tämä on kysymys, jonka kuulet erittäin usein. Tähän kysymykseen vastaaminen on pakollista mutta merkityksetöntä. Kysymyksen antaja haluaa ainoastaan osoittaa, että kuuntelee sinua, ja vastaamisesi tarkoittaa, että et ole niin oman juttusi lumoissa, että olisit lakannut kuuntelemasta kanssakumppaniasi. Tämä kysymys on siis itse asiassa viestintätilanteen kaksisuuntaisuuden testaamista, joka on historialtaan huomattavasti vanhempi kuin "kuitti–kuitti"-varmistus. Jos vastaat "kyllä", se tarkoittaa, että asia on juuri kuten sen kerroit. Jos vastaat "ei, ihan vaan pokkana valehtelen sinulle päin naamaa", niin vastakumppani kokee tilanteen sarkasmiksi ja kuvittelee, että itse asiassa puhuitkin totta, ja että valehtelet valehtelustasi – joutumatta valehtelijan paradoksiin!
[muokkaa] Mitä kello on?
Tähän kysymykseen voit vastata kertomalla tämän hetkisen Greenwich Mean Timen, absoluuttisen ajan, tai kertomalla, mikä on kellonaika kysyjän kysymyslauseen viimeisen äänteen raukeamista seuranneiden viiden sekunnin jälkeen Itä-Euroopan aikavyöhykkeen ajassa viiden minuutin tarkkuudella. On melko todennäköistä, että kykenet lunttaamaan jonkun näistä tiedoista rannekellostasi tai kännykästäsi.
Mutta jopa näsäviisaille ihmisille kysymys on etummainen kysymys ajan epävarmuuden vuoksi; aikavyöhykkeiden vuoksi aika ei ole kaikkialla sama. Lisäksi aikaa sotkevat kesä- ja talviaika. Lisäksi tiedämme, että Albert Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian vuoksi esimerkiksi Auringon pinnalla Auringon massa hidastaa ajan kulkua niin, että heittoa suhteessa massattoman kohteen painoon syntyy vuodessa 6,9 päivää. Saivartelijan mielestä kellokysymys on etummainen kysymys, koska sanotpa miltei minkä tahansa kellonajan, osut jokseenkin oikeaan – on vain löydettävä oikea lokaatio ja oikea konteksti mainitsemallesi ajalle. Lisäksi he voivat aina vastata "läpinäkyvästä lasista tai muovisesta ikkunasta, metallisesta, muovisesta tai puisestakuoresta, piistä, pienistä metalliosista sekä palasta kvartsia tai jousesta. Mahdollisesti myös patterista." Näin ollen kysymys on helppo, vaikka sitä mutkistaisi pitkällinen koululaitoksen suorittama aivopesu.
[muokkaa] Voinko auttaa?
Tätä kuulet paljon, etenkin kun kauppias on hermostunut siihen, että kierrät kauppaa ostamatta ja kynnet hoitamattomina. Tähän ainoa oikea vastaus on "Ei kiitos" ja poistuminen. Avun tarjoaminen ei oikeastaan ole edes kysymys, vaan ilmoitus siitä, että vaikutat varkaalta ja kauppias epäilee, että et ole ostamassa mitään vaan kuluttamassa molempien aikaa.
Voit lohduttautua sillä, että rahallinen hyöty on pelkkä symbolisen arvonvaihdon konkretisoituma, joka perustuu abstraktiin sopimukseen, jota noudatetaan ainoastaan kunnes toisin päätetään, joten sillä ei ole konkreettista ja välitöntä suhdetta olemassaoloosi tai lopulliseen, pysyvään ja objektiiviseen arvoosi. Näin ollen ei haittaa, vaikka et tuottaisi maailmaan muuta kuin kusta, paskaa, visvaa ja kyyneliä. Voit pienessä päässäsi ihan itse miettiä, "mitä hittoa tämä jorina tekee tässä artikkelissa" sillä se on lähempänä "perimmäisiä kysymyksiä" eikä sen käsittely siksi kuuluisi tämän artikkelin piiriin. Mutta toisaalta - esittämäsi kysymyskin on liian syvällinen kuuluakseen kysyttäväksi tämän artikkelin yhteydessä!