Erkki Junkkarinen
Hikipedia
”Vihellän vaan!”
~Erkki Junkkarinen
Junkkarisen ääni on tallennettunakin käsite sinänsä; alku on hentosointista vibratoa siirtyen nopeasti kohoten falsettimaisiin taajuuksiin. Vuohimainen päkätys seuraa mukana koko äänialueella alusta loppuun. Tämä sointi on erityisesti humppamusiikin yhteydessä luontevaa, joskin Junkkarisen eniten myyty levytys on vuonna 1975 julkaistu valssihilsekappale Ryysyjä hopeamaljassa, joka levytysstudiohenkilökunnan ankarasta vastustuksesta ja ulosmarssista huolimatta saatettiin valmiiksi. Tallenne on maailman kymmenen huonoimman musiikkiäänitteen joukossa.
Junkkarisen "musiikkia" käytetään edelleen opetustarkoituksessa poliisikoirakoulutuksessa sekä siedätyshoitona ikäviin olosuhteisiin demonstraatiomielessä sopeutettaessa. Junkkarisen levytysten on todettu tekevän mitä harmaimmastakin arkipäivästä, jos mahdollista, vieläkin ahdistavamman ja alakuloisemman. Nämä tosiseikat puolestaan pohjautuvat Junkkarisen työuran aktiiviaikoihin, jolloin Suomessa elettiin sääntelytaloudessa ja sota-ajasta toipuvassa ilmapiirissä. Evankelis-Luterilainen kirkko sekä uskonnolliset herätysliikkeet toivat oman leimansa aikakauden todellisuuteen. Näissä olosuhteissa Erkki Junkkarinen sopeutti kykynsä vallitsevaan käsityskykyyn mahdolliseksi ja sai näin aika-ajoin nauttia suurestaVoi kamala sentään! kansansuosiosta.[1]
[muokkaa] Katso myös
- Järviradio – kanava, jonka kuuntelijakunnan keskuudessa Erkki Junkkarisen äänitteet nauttivat huimaa suosiota vielä tänäkin päivänä.
- Kesäillan valssi
- Sari Tamminen
| Hyvät: | |
| Keskinkertaiset: | |
| Huonot: | Mikko Alatalo - Markku Aro - Danny - Anna Eriksson - Matti Esko - Frederik - Eino Grön - Joel Hallikainen - Anita Hirvonen - Erkki Junkkarinen - Laila Kinnunen - Katri-Helena - Kirka - Paula Koivuniemi - Arja Koriseva - Lea Laven - Matti ja Teppo - Timo Rautiainen - Marion Rung - Jari Sillanpää - Marita Taavitsainen - Janne Tulkki - Jamppa Tuominen - Annikki Tähti - Olavi Virta |


