Epätodennäköinen
Hikipedia
Epätodennäköinen on sana, mikä tarkoittaa asiaa, yleensä ihmistä, joka ei ole todellisen näköinen. Esimerkiksi Michael Jackson, tuo maailman valkoisin neekeri. Epätodennäköisyys kasvaa, mitä kauemmaksi mennään tavallisesta, jolloin todennäköisyys samalla pienenee, aiheuttaen sen että asiaa on enää vaikea hahmottaa oikeaan asiayhteyteen.
Epätodennäköinen asia on kuitenkin totta, oikeasti olemassaoleva asia. Jos epätodennäköinen asia ei olisi totta, olisi se todennäköinen. Tästä seuraisi kauhea ristiriita. Michael Jackson on todellinen. Toisaalta, jos todennäköinen asia jää tapahtumatta, esimerkiksi se, että Michael Jacson jättäisi pienet lapset rauhaan, se ei ole epätodennäköinen tapahtuma, koska siinä asia jää tapahtumatta, ja tapahtumattomuus ol olemattomuutta, eikä olemassaoloa. Joskus ihmiset luulevat että jos jokin asia näyttää valheelta, se ei ole totta. Se voi kuitenkin olla totta. Se on tällöin vain epätodennäköinen, yleensä näitä sanotaan sattumaksi.

