Epäkuollut

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katso myös Necrid.
Saatoit myös etsiä zombia.

Nimitys epäkuollut on oikeastaan väärä termi tälle kansanosalle, koska kyseessähän on oikeastaan kuoleman aiheuttama vamma, joten termi elämärajoitteinen olisi korrektimpi. Puolikuolleita ei siis missään tapauksessa saa sekoittaa epäkuolleisiin. Normaali elämärajoitteinen ihminen on vaatetukseltaan yleensä melko arvokkaasti, tosin likaisesti pukeutunut (yritä itse nousta haudasta suihkunraikkaana), äärimmäisen sosiaalinen ja hakeutuukin näin suuteluetäisyydelle muista kanssaihmisistä. Elämärajoitteisten kehityskaari käy läpi kolme kehitysvaihetta kuten elävienkin: tuore raato, vanha raato ja luuranko.

[muokkaa] Hallinto

Yleinen harhaluulo on etteivät elämärajoitteiset ole järjestäytyneet kovinkaan hyvin, mutta heillä on kolme eri hallintoelintä. Paikallishallinnosta huolehtivat necromanserit, seuraava elin on Suomen hallitus joka koostuu lähinnä vanhoista muumioista ja korkeimmalla hallinnon portaalla istuu itse kuuluisa takapiru.

[muokkaa] Elin/kuolinkeino

Elämärajoitteiset eivät tunnetusti ole kovinkaan käteviä käsistään/jaloistaan/päästään joten ne eivät harjoita muuta Elin/kuolinkeinoa kuin metsästys, joka kohdistuu lähinnä eläviin. Kuoleman jälkeisestä kannibalismista ei ole raportoitu kertaakaan EU:n ihmisoikeuskomissiolle.

Tunnetuin elämärajoitteinen kautta aikain lienee Jeesus joka nousi pystyyn vasta kolme päivää kuoleman jälkeen, laiska kun oli ja silloinkin vain kävelläkseen kaupungin läpi. Tämän jälkeen hän katosi, oletettavasti kävi pötkölleen vaikka toiset väittävätkin hänen nousseen taivaisiin (mikä on luonnollisesti mahdotonta koska mistäpäin maailmaa katsoen tahansa taivaita on vain yksi). Ja turha saivarrella siitä 7. taivaasta!

Rodut
Aave - Demoni - Elementaali - Enkeli - Epäkuollut - Haldia - Haltia - Hiisi - Hirviö - Hobitti - Ihminen - Jumala - Kääpiö - Leivänpaahdin - Lohikäärme - Luuranko - Majora - Maajussi - Menninkäinen - Mummo - Mutantti - Muumi - n00b - Peikko - Piru - Puliukko - Teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna - Vetehinen - WoWittaja - Örkki
Henkilökohtaiset työkalut