Ensitreffit alttarilla

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
"Ensitreffit alttarilla" tarjoaa parasta koko perheen viihdettä vuorokauden vaihtumisen aikaan.

Ensitreffit alttarilla on saatananpalvonnan suosion hiipumiseen voimakkasti liittyvä ohjelma, jossa kaksi toisilleen ennästään tuntematonta sinkkua kohtaavat toisensa satanistisessa rituaalissa, jossa toinen heistä uhrataan Pelsepubille. Ohjelma perustuu tanskalaiseen formaattiin "Killed At First Sight". Ohjelmassa on myös lausuntoja ammattimaisilta saatananpalvojien rituaalimestareilta, jotka kertovat, miten psykologisesti yhteensopivia pareja on saatu liitettäväksi yhteen ensikohtaamisella.

Ennen kohtaamistaan ohjelmassa sinkut kuvaavat maailmankuviaan ja arvojaan. Satanistiosapuoli kuvaa usein negatiivista maailmankuvaansa, tatuointejaan ja kirveitään. Uhrattava sen sijaan kertoo kiinnostavua asioita neitsyydestään tai elämänhalustaan tai vaihtoehtoisesti masennuksestaan. Sitten sinkut kohtaavat toisensa. Ja lopuksi toinen uhrataan kauniissa rituaalissa.

Sarja on ollut suosittu ja etenkin edullinen tuottaa, joten voitontahtoiseen sisältöön keskittyvät televisiokanavat ovat mielellään ilahduttaneet katsojiaan tuottamalla monta tuotantokautta tätä kiinnostavaa viihdettä. Sarjassa on lähes yhtä julmaa joskin vähemmän verellä mässyttelevää väkivaltaa väkivallan vuoksi kuin tavallisissa prime time -aikaan lähetettävissä poliisisarjoissa.

Ohjelmassa olleet ovat moittineet sitä, miten vähän ohjelma näyttää siitä, mitä kaikkea ohjelmaa tehdessä tapahtuu. "Se, mitä katsojat näkivät ohjelmassa, oli lopulta todella pieni veitsenväläys siitä, mitä rituaalin aikana tapahtui." kertoo esimerkiksi ohjelman eräässä jaksossa esiintynyt Toxic Venom Beast. "Kyllähän mä muutakin teen kuin väittelen oliiviöljystä, polttouhrauksesta ja veren juomisesta." hän on murissut toimittajille.

Pencil2.jpg Tätä artikkelia on työstänyt lössi kirjoittajia, mutta silti se on tynkä.
Tule, näe ja voita artikkeli laajemmaksi.