Ennen oli kaikki paremmin

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

"Ennen oli kaikki paremmin" on nostalgis-regressiivinen filosofian haara, jonka perusajatuksena on se, että kaikki oli paremmin ennen ja että nykyään on meno mennyt ihan mahdottomaksi. Poliittisen filosofian saralla sillä on tiiviit yhteydet konservatismiin, joskin konservatismissakin on joskus havaittu muutakin sisältöä kuin haikailu menneeseen. Satunnaisesti. Tosin tämän filosofisen suuntauksen ankarimpien kannattajien mukaan konservatismikaan ei ole enää kuin ennen.

[muokkaa] Alalajit ja suuntaukset

Ennen oli kaikki paremmin -filosofiasta on eriytynyt useita erilaisia suuntauksia, jotka korostavat ja painottavat erilaisia asioita, jotka olivat paremmin joskus menneisyydessä.

[muokkaa] Jos Kekkonen eläisi

Tämä on eräs suosituimmista suuntauksista etenkin Suomen iäkkäämmän filosofiväestön keskuudessa. Perusajatuksena on se kontrafaktinen lähtökohta, että jos Urho Kekkonen eläisi, kaikki asiat olisivat rajattoman paljon paremmin. Kekkonen poistaisi työttömyyden yksin ja purkaisi hammashuollon jonot. Hän parantaisi myös liikenneturvallisuutta, poistaisi rikollisuuden ja sovittaisi synnit. Tällainen näkemys pohjautuu yleensä tietynlaiseen projektioon eletystä historiasta, ja tyypillistä onkin, että tämän suuntauksen kannattajat, kuten Juhani Suomi, elivät elämänsä parhaat vuodet Kekkosen aikaan.

Kuva:Wiki_letter_w.png Aivan kuten peniksesikin, tämä artikkeli on tynkä.
Auta Hikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut